Eläimen ei tarvitse olla edes vauvamainen herättääkseen empatiaa. Tästä on ollut hyötyä ihmiselle.

 

Teksti: Helena Telkänranta

Eläimen ei tarvitse olla edes vauvamainen herättääkseen empatiaa. Tästä on ollut hyötyä ihmiselle.

Julkaistu Tiede -lehdessä 10/2012

Jos pitäisi kuvitella maailman toivottomin keskustelu, hyvä ehdokas voisi olla tällainen: Kesyrottien harrastaja esittelee lemmikkiään. Näetkö, miten herkästi sen utelias pieni kuono värisee nuuhkiessaan sinua? Ja miten se käyttää pikku etukäpäliensä varpaita melkein kuin sormia? Kuuntelija vetäytyy kohteliaan jäykkänä varmuuden vuoksi vielä vähän kauemmas. Hän ei parhaalla tahdollaankaan näe muuta kuin suomuisen, karvattoman hännän ja keskiaikaiset ruumissaatot mustan surman jäljiltä.

Mustassa surmassa rottien osuus oli uusien tutkimusten mukaan luultua pienempi, mutta siitä ei nyt ole hiukkaakaan apua. Nyt ei ole kyse tiedoista vaan tunteista, ja joskus sama eläin herättää kahdessa ihmisessä päinvastaisia tuntemuksia.

Tähän nähden on yllättävän yleistä, että ihmiset voivat viehättyä muistakin kuin kaikkein söpöimmistä eläimistä.

Rotat kelpaavat temppeliin

Maailmassa on ainakin yksi kolkka, jossa rottien ystävän ei tarvitse selitellä mitään. Karni Matan temppeli Rajasthanin osavaltiossa Intiassa on hindujen suosittu pyhiinvaelluskohde. Oleellinen osa Karni Matan legendaa ja temppelin nykyistä elämänmenoa ovat rotat, jotka elävät sulassa sovussa temppelin henkilökunnan ja vierailijoiden kanssa.

Temppelirotat puikkelehtivat tottuneesti kävelijöiden kenkien ja sandaalien välistä ja kerääntyvät pyöreän metallivadin ääreen. Yksi toisensa jälkeen ne hyppäävät riviin sen reunalle, kurottautuvat alas viikset väpättäen ja alkavat lipittää vadista maitoa.

YouTubessa on Karni Matan temppelistä viljalti videoita, joiden äärellä voi harrastaa nojatuoliantropologiaa. Länsimaisten turistien suhtautuminen vaihtelee laidasta laitaan: dramaattisista kauhunväristyksistä rauhalliseen, arvostavaan eläinten havainnointiin. Intialaisten suhtautumisesta näyttää puuttuvan haitarin dramatisoiva pää. Sen sijaan näkyy luontevan uteliaita pikkulapsia, jotka haluaisivat koskettaa rottia, ja yhtä luontevia vanhempia neuvomassa, että niitä on tarkoitus vain katsoa.

Opittua ja synnynnäistä

Pienten lasten suhtautuminen eläimiin heijastelee vanhempien suhtautumista siinä määrin, että monet psykologian tutkijat myöntävät tämän hankaloittavan sen selvittämistä, miten lapset ”luonnostaan” suhtautuvat eläimiin. Jo vauvaikäiset alkavat omaksua osviittaa perheensä aikuisten käyttäytymisestä. Opastus on sekä tietoista – katso, miten söpö kissanpentu! – että vähintään yhtä tehokkaasti tiedostamatonta, kun aikuinen kavahtaa jotain.

Oma kokemus vaikuttaa myös. Aikuisten kyky tuntea empatiaa eläimiä kohtaan riippuu osaksi siitä, minkä eläinlajien yksilöitä he ovat tunteneet hyvin. Todennäköisesti tämä juontaa psykologeille tutuista mekanismeista, joilla ihmiset luokittelevat toisiaan. Tutut ovat ”meitä”, vieraat saattavat olla uhkia.

Eräät psykologit ovat pitkään uumoilleet, että ihmisten viehtymyksessä eläimiin täytyy olla muutakin. Lasten mielenkiinto eläimiä kohtaan ei ole pelkästään vanhemmilta opittua. Lukuisissa perheissä, joissa vanhemmat suhtautuvat eläimiin ilman intohimoja, lapset haluavat kiihkeästi lemmikkiä. Toinen hyvä kysymys on, miksi eläinkontakteja sisältävät terapiamuodot ovat osoittautuneet niin tehokkaiksi lasten käytöshäiriöiden ja vanhusten masennuksen hoidossa. Voiko eläinseuralaisissa olla jotain, millä on juuret syvällä ihmisen evoluutiossa?

Empatialla löysi parin

Amazonin sademetsän uumenissa värikkäät siipisulat välähtävät auringossa, kun papukaija laskeutuu odottavalle käsivarrelle. Sille tekee tilaa pieni apina, joka kipaisee omistajansa niskaan ja nojaa takanaan sojottavaan metsästysjouseen. Ainakaan näille lemmikeille omistajineen ei tulisi mieleen ajatella, että seuraeläinten pito pelkän huvin vuoksi olisi vain teollisuusmaille tyypillinen, ihmiskunnassa uusi ilmiö.

Antropologit ovat kohdanneet lemmikkieläimiä hyvinkin alkukantaisissa metsästäjä-keräilijäyhteisöissä eri puolilla maailmaa. Siitä päätellen eläinten pitäminen seuralaisina ilman, että niitä esimerkiksi syötäisiin, on saattanut jatkua ihmiskunnassa jo vähintään kymmeniätuhansia vuosia, mahdollisesti paljon kauemmin.

Ihmisten ja eläinten vuorovaikutukseen erikoistuneet tutkijat Elizabeth Paul ja John Bradshaw brittiläisestä Bristolin yliopistosta ovat esittäneet, että empatia ”hyödyttömiäkin” eläimiä kohtaan on voinut olla ihmisen evoluutiossa hyödyllistä. Eläimistä huolehtimisella on saattanut olla merkitystä muinaisten esivanhempiemme parinvalinnassa. Jos nuori nainen tai nuori mies osaa hoitaa lemmikkejään hyvin, hän luultavasti pärjää vauvanhoidossakin. Ei hassumpi kumppaniehdokas siis.

Hyödyksi metsästäjällekin

Paul ja Bradshaw esittävät myös toisen selityksen, joka ei sulje edellistä pois: eläimiin kohdistuva empatia oli eduksi metsästäville esivanhemmillemme. Empatia eli toisen tuntemuksiin samastuminen edellyttää pitkälle kehittynyttä älyä. Ei vielä tiedetä, mikä meitä edeltäneistä ihmislajeista ensimmäisenä kunnolla ylti tälle tasolle, mutta kun siihen asti oli päästy, eläimen mielenliikkeiden ymmärtämisestä oli ilmeistä hyötyä metsästyksen suunnittelussa.

Parhaiten perheensä sai ruokituksi se metsästäjä, jota eläinten käyttäytyminen kiehtoi eniten – ja joka siksi oppi parhaiten ymmärtämään ja ennustamaan, mitä edessä oleva antilooppi aikoi tehdä.

Koska ihminen ei ole robotti, ymmärryksen kohteeksi ei voinut vain mekaanisesti valikoida eläimen seuraavia liikkeitä, vaan samalla saatiin koko paketti. Eläintä alettiin ymmärtää tuntevana olentona. Ei liene sattumaa, että metsästäjä-keräilijäkulttuureissa eri puolilla maailmaa on rituaaleja, joilla pyydetään kaadetulta saaliseläimeltä anteeksi.

Kuin musiikki tai nauru

Vihjeitä eläinseuralaisten merkityksestä evoluutiossamme voi löytää lähempääkin: omasta ruumiistamme. Vaarattoman eläimen läsnäolo ja erityisesti sen koskettaminen saa meistä monien verenpaineen ja stressitason alenemaan. Osassa ihmisistä jo eläimen tarkkaileminen saa aikaan nämä reaktiot.

Voi olla, että kiinnostus eläimiin on ollut evoluutiossa samantapainen ilmiö kuin musiikki tai nauru. Eläinkunnan sukupuussa ne ovat ilmestyneet vasta ihmisen sukulinjaan mutta muodostuneet meille niin tärkeiksi, että niihin reagoivat nyt sekä mielemme että ruumiimme.

Helena Telkänranta on eläintieteeseen erikoistunut tutkija, tiedetoimittaja ja tietokirjailija sekä Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25796
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.