Dariusz Leszczynski on osoittanut, että kännykkäsäteilyllä on vaikutuksia ihmis-soluihin. Se ei vielä tarkoita terveysvaaraa, mutta Säteilyturvakeskuksen professorin mielestä asiaa sietää tutkia. Tässä maassa aihe ei ole rahoittajien suosiossa.

Teksti: Jarno ForssellDariusz Leszczynski on osoittanut, että kännykkäsäteilyllä on vaikutuksia ihmis-soluihin. Se ei vielä tarkoita terveysvaaraa, mutta Säteilyturvakeskuksen professorin mielestä asiaa sietää tutkia. Tässä maassa aihe ei ole rahoittajien suosiossa.

Julkaistu Tiede -lehdessä 4/2011Dariusz Leszczynski odottaa malttamattomana tulevaa kesää. Takataskussa on Koneen Säätiön myöntämä apuraha, jolla Säteilyturvakeskuksen tutkimusprofessori on lähdössä Hawthorneen, Australiaan, jatkamaan tutkimustaan kännykkäsäteilyn vaikutuksista ihmisen soluihin.– Swinburnen teknisen yliopiston aivotutkimusinstituutissa on laite, jolla voi tutkia säteilyn vaikutusta soluihin säteilytyksen aikana. Soluihin lisätyn fluoresoivan värin ja mikroskoopin avulla voimme nähdä on-line, mitä solussa tapahtuu: muuttuuko solun tukiranka ja supistuvatko solut, Leszczynski selittää.Puolalaissyntyinen tutkija on selvittänyt matkapuhelinten aiheuttaman sähkömagneettisen säteilyn vaikutuksia soluihin vuodesta 1999. Jo vuonna 2002 hän julkaisi kollegoidensa kanssa tutkimuksen, joka osoitti solujen reagoivan säteilyyn supistumalla.– Vaikutus voitiin silloin havaita ja mitata vasta säteilytyksen jälkeen. Nyt haluamme selvittää, onko säteilytyksen aikainen muutos merkittävämpi kuin säteilytyksen jälkeen voitiin havaita. On jännittävää, millaisia tuloksia saamme sillä laitteella, Leszczynski sanoo. Hän myöntää odottavansa Australian-kuukausia innostuneena myös toisesta syystä.– En ole tehnyt itse kokeita laboratoriossa 12 vuoteen, tutkimusprofessori hymyilee työhuoneessaan Stukin toimitiloissa Helsingin Roihupellossa. Suomessa suoraan asiaanLeszczynski puhuu suomea sujuvasti, mutta pehmeästi murtaen. Kun keskustelu kääntyy tutkimukseen, kieli vaihtuu välillä englanniksi, tieteen kansainväliseksi kieleksi.Leszczynski tuli ensimmäisen kerran Helsinkiin lähes 30 vuotta sitten. Suomeen tuloon vaikutti tohtorinväitöskirjan jälkeen saatu apuraha, mutta täällä pysymisen ovat varmistaneet suomalainen vaimo ja kaksi nyt jo opiskeluikäistä lasta.– Viihdyin heti alusta pitäen, sillä ihmiset olivat erittäin ystävällisiä ja asiallisia. Minun luonteelleni sopii, että ihmiset menevät suoraan asiaan eivätkä harrasta small talkia.Alkuun sosialistisessa PuolassaDariusz Leszczynski syntyi 56 vuotta sitten Krakovassa. Hänen äitinsä oli opettaja ja isänsä tunnettu kirjailija, joka edelleen, 80-vuo­tiaana, kirjoittaa filosofisia aforismeja.Dariusz oli kouluikäisenä hyvin kiinnostunut antiikin historiasta ja halusi arkeologiksi. Kommunistisessa ja suljetussa Puolassa aiheen tutkiminen olisi kuitenkin ollut mahdotonta.– Järki tuli päähän, ja suuntauduin lukioaikana toiseen kiinnostuksen aiheeseeni, ihmisen biologiaan. Minua kiinnosti, mitä solun sisällä tapahtuu, ja minut tunnettiinkin koulussa siitä, että tiesin kaikki oudot jutut.Lukion jälkeen biologian opiskelu jatkui Krakovan Jagiellonian-yliopistossa. Ensimmäisen vuoden jälkeen oli mahdollista hakea ryhmään, joka aloitti ensimmäisenä Puolassa molekyylibiologian opiskelun. – Tiesin heti, että juuri tätä haluan tehdä.Nuorena tohtorina Leszczynski sai apurahan ja työn professori Pekka Häyryn elinsiirtolaboratoriossa Helsingissä. Huomattuaan, että oli rasittavaa selittää yhä uudestaan, mistä oli Puolassa väitellyt tohtoriksi, Leszczynski päätti tehdä uuden väitöskirjan Suomessa. Sen laatiminen sujui vauhdikkaasti: tutkija otti kaksi viikkoa lomaa, osti tietokoneen ja meni kotiin kirjoittamaan.– Ensimmäinen versio valmistui viikossa, mutta heitin sen roskiin. Sitten kirjoitin toisen ja näytin sen Pekka Häyrylle ja professori Leif Anderssonille. Leif sanoi, että tämä on valmis!Kiinnostaako kännykkätutkimus?Dariusz Leszczynskin tutkimuskohde on ionisoimaton säteily, jota hän on tutkinut Säteilyturvakeskuksessa vuodesta 1992. Kyseessä on pienienergiainen sähkömagneettinen säteily, joka ei aiheuta muutoksia atomien sähköva­rauksessa. Ionisoimatonta säteilyä ovat esimerkiksi matkapuhelinten lähettämä sähkömagneettinen säteily, infrapuna- eli lämpösäteily, ultraviolettisäteily ja näkyvä valo. – Aloitin Stukissa tutkimalla uv-säteilyn vaikutuksia verisuonien soluihin yhdessä vaimoni Kirstin kanssa, joka on uv-säteilymit­tausten asiantuntija. Työnjaossa hän hoiti fysiikan ja minä biologisen puolen.1990-luvun puolivälissä kännykät yleistyivät, ja niiden radioaaltoihin liittyvä säteily alkoi kiinnostaa viranomaisia. Eräänä päivänä Stukin silloinen pääjohtaja Antti Vuorinen tuli Leszczynskin työhuoneeseen ja kysyi, kiinnostaisiko tätä kännykkätutkimus. – Sanoin, että ei oikeastaan. Hän hymyili leveästi ja sanoi: Nyt kiinnostaa.Vaikutusta on, mutta millaistaRunsaan vuosikymmenen aikana kännykkäsäteilyn vaikutuksia on tutkittu useissa kansainvälisissä hankkeissa. Laajin niistä on viime vuonna julkaistu Interphone-tutkimus, mutta senkin tulokset jäivät puutteellisiksi. Tutkimuksen tiivistelmässä on lause, jossa todetaan, ettei yhteyttä kännykkäsäteilyn ja terveysriskien – esimerkiksi aivosyövän – välillä löydetty. Tutkimuksessa kuitenkin havaittiin viitteitä aivosyöpäriskin kasvamisesta eniten kännyköitä käyttäneessä koehenkilöryhmässä.Leszczynskikin on blogissaan arvioinut maailmalla kritiikkiä saanutta tutkimusta erittäin epäluotettavaksi.– Tutkijat tekivät parhaansa, mutta lähtökohdat olivat mahdottomat: tutkimusaika oli liian lyhyt syövän puhkeamiseen, ja koehenkilöiden kännykänkäyttötavoista ja -määristä oli vain epävarmoja arvioita.Vaikka terveyshaittoja ei olekaan havaittu, kännykkäsäteilyn on todettu vaikuttavan ihmisen soluihin monin tavoin, Leszczynski muistuttaa. Eri tutkimuksissa säteily on muuttanut muun muassa aivosolujen glukoosiaineenvaihduntaa ja proteiinin esiintymistä ihosoluissa. – Jotkin solut ovat toisia herkempiä. Tutkin Kiinassa erilaisia soluja ja säteilytystapoja. Tulostemme mukaan säteilytys aiheutti dna-vaurioita joihinkin, mutta ei kaikkiin soluihin. Tutkimusta raportoiva artikkeli on parhaillaan arvioitavana tieteellisessä julkaisussa.Leszczynski on varma, että kännykkäsäteilyllä on vaikutuksia ihmiselimistöön. Vaikkei säteily alhaisen energiansa vuoksi suoraan muuta ihmisen dna:ta, hän pitää mahdollisena, että vaikutus voi tulla kiertoteitse.– Säteilyn vaikutuksesta soluissa voi syntyä kemiallisesti erittäin aktiivisia molekyylejä, vapaita radikaaleja. Ne elävät lyhyen aikaa, mutta jos ne syntyvät alueella, jolla on dna:ta, ne voivat vaurioittaa sitä. Leszczynski korostaa, että on liian varhaista sanoa, ovatko mahdolliset vaikutukset pysyviä – ja jos ovat, ovatko ne terveydelle haitallisia. Tutkimukset, joissa vaikutuksia on havaittu, pitäisi vielä toistaa muissa labo­ratorioissa ja saada varmuutta niiden tuloksiin.Rahoitus hiipumassaKännykkäsäteilyn tutkimusta rahoitettiin 1990-luvun lopussa ja 2000-luvulla melko hyvin, mutta nyt rahahanoja on kierretty kiinni. Osin se johtuu siitä, että epidemiologisissa tutkimuksissa ei ole nähty terveyshaittoja.Osasyyksi rahoituksen hiipumiseen Leszczynski epäilee sitä, että perustutkimusapurahojen myöntäjät eivät tiedä kovin paljon kännykkäsäteilystä. Heidän tärkein tiedonlähteensä saattavat olla vuoron perään vastakkaisia tutkimustuloksia raportoivat iltapäivälehdet.– Mediassa korostuu juupas–eipäs-asetelma. Dramaattiset otsikot, jotka eivät vastaa tutkimuksen sisältöä, vaikuttavat myös apurahahakemuksia arvioivien tutkijoiden mielipiteisiin. He voivat pitää kännykkäsäteilyn tutkimusta Ghostbusters-hommana, jollaiseen rahoittajat eivät halua tulla yhdistetyksi. Professori viittaa Haamujengi-elokuvaan, jossa kolme tiedemiestä saa potkut työstään ja alkaa työkseen jahdata kummituksia.Toinen rahoituksen ongelmista on Leszczynskin mukaan alan teollisuuden vaikutusvalta. Vaikka esimerkiksi Suomessa teollisuus ja operaattorit kattavat vain noin 20 prosenttia Tekes-rahoituksesta, niiden edustajilla on sananvaltaa siihen, mitä tutkitaan.– Kaikki tietävät, että jos tekee tutkimusta, joka osoittaa säteilyllä olevan vaikutusta, rahavirta kuivuu.Leszczynskin blogin nimi onkin Between a rock and a hard place, suomeksi Puun ja kuoren välissä. Toiselta puolen puristavat kännykänvalmistajat, toiselta säteilyn vaikutuksista hätääntyneet kansalaiset. Toisille Leszczynskin tulokset ja tulkinnat ovat liikaa, toisista ne ovat liian maltillisia.Kaikilla on aksenttiTutkijan työ on vienyt Dariusz Leszczynskin neljälle mantereelle. Hän on viettänyt erimittaisia jaksoja Yhdysvalloissa, Australiassa ja Etelä-Kiinan Hangzhoussa, joka on Shanghain lähellä sijaitseva 6,5 miljoonan asukkaan kiinalainen ”pikkukylä”.Kiinassa rahoitus on kunnossa mutta kommunikointi haasteellista. Leszczynskille jäi englanniksi käytyjen keskustelujen jälkeen usein epäilys siitä, ymmärsikö toinen, mistä puhuttiin. Aasialaisessa kulttuurissahan ei voi sanoa toiselle, että ei ole ymmärtänyt.Mieluisimmat vierailuvuotensa Leszczynski on viettänyt Yhdysvalloissa. Siellä kaikki puhuvat englantia eikä puhujan korostuksella ole väliä.– Kun valmistelin Washingtonissa ensimmäistä luentoani, tunnustin sihteerille että tilanne jännitti minua. En tiennyt, miten aksenttiini suhtauduttaisiin. Hän nauroi ja sanoi, että koko laboratoriossa vain yksi tai kaksi oli syntyperäisiä amerikkalaisia.Yhden mieleenpainuvimmista puheenvuoroistaan tutkimusprofessori käytti vuonna 2009, kun hän oli Yhdysvaltain senaatin komitean kuultavana kännykkäsäteilyn terveysvaikutuksista.– Se oli tilaisuus, jollaista ei tutkijan kohdalle satu kovin usein. Kaukainen rakkaus vei mukanaan– Tutkijan työssä parasta on se, että ikinä ei tule tylsää. Jokainen päivä on erilainen, ja aina saa tehdä ja oppia jotakin uutta, Leszczynski kiittää, mutta myöntää ammatissa olevan varjopuolensakin. Työasioita ei voi sulkea koskaan pois mielestä. Vaikka tutkija olisi fyysisesti kotona perheen kanssa, hän saattaa ajatuksissaan olla jossakin aivan muualla.– Viime yönä heräsin kolmelta, kun mieleeni tuli töihin liittyviä ajatuksia. En saanut uudestaan unta ja päädyin lähettelemään sähköposteja.Vastapainoa antavat kiinnostus historiaan, ooppera, matkustaminen ja valokuvaus. Harrastuksista kertovat monet kuvat tutkimusprofessorin työhuoneessa. Joskus kaikki harrastukset voivat yhdistyä. Leszczynski matkustaa vaimonsa kanssa historiallisesti kiinnostaviin paikkoihin – kuten lapsuuden haaveiden Egyptiin – ja pitää kameran aina mukana. Ja jos kaupungissa on hyvä ooppera, sinne ostetaan liput. Alkuvuodesta tutkijapariskunta nautti New Yorkin Metropolitan-oopperassa Verdin La Traviatasta ja Rigolettosta, ja haastattelupäivän iltana on lähtö Milanon La Scalaan, jossa Puccinin Toscassa esiintyy bassobaritoni Bryn Terfel.– Näin ensimmäisen oopperani, Kaija Saariahon Kaukaisen rakkauden, viitisen vuotta sitten Helsingissä. Kirsti halusi nähdä sen, ja menin mukaan, kuten kunnon aviomiehen kuuluu. Kokemus oli todella vaikuttava, ja rakastuin oopperaan.Kotioloissa Leszczynski rentoutuu lukemalla historiaa. Siitä saa perspektiiviä myös omaan elämään ja työhön.Ympäristö ja teknologia muuttuvat paljon, mutta ihmisinä me olemme samanlaisia kuin tuhansia vuosia sitten.

Pitääkö kännykkää varoa?Aiheuttaako kännykkäsäteily aivosyöpää?– Englannissa vuosina 1998–2007 tehdyn tutkimuksen mukaan kännykkäsäteilyn ja aivosyövän välinen yhteys on hyvin pieni: yksi uusi syöpätapaus 100 000:ta käyttäjää kohden.

Eikö kännykän käytössä siis tarvita varovaisuutta?– Henkilökohtainen riski sairastua on tämän mukaan pieni, mutta yhteiskunnan tasolla tilanne on toinen. Suomessa yksi lisätapaus sataatuhatta kohden tarkoittaa 40:tä ja globaalisti 45 000:ta uutta aivosyöpätapausta. Kun lasketaan näiden ihmisten menetetty työpanos, terveydenhuollon kustannukset ja läheisten kärsimys, menetykset ovat isot.

Miten kännykkäsäteilyn riskiltä voidaan suojautua?– Maailman terveysjärjestö WHO neuvoo varovaisuuteen kännykkää käytettäessä. Aina kun mahdollista, tulisi vähentää altistumista säteilylle. Se onnistuu helpoilla varokeinoilla, esimerkiksi käyttämällä korvakuuloketta.

Miten itse suojaudut säteilyltä?– Käytän puhelinta hyvin vähän ja silloinkin puhun lyhyitä puheluita. En pidä siitä, että en näe henkilöä kasvotusten. Odotan, että videopuhelut tulevat kaikkiin kännyköihin.

Dariusz Leszczynski

Ikä: 56    Arvo: filosofian tohtori, tutkimusprofessori, biokemian dosenttiTutkimuslaitos ja yliopisto: Säteilyturvakeskus, Helsingin yliopisto

Tutkimusala: ionisoimaton säteily, erityisesti kännykkäsäteilyn vaikutus ihmisen soluihinHarrastukset: ooppera, matkustaminen, lukeminen ja valokuvausBlogi: betweenrockandhardplace.wordpress.com

1955 syntyy Krakovassa.1974 aloittaa molekyylibiologian opinnot Krakovan yliopistossa.1978 valmistuu maisteriksi ja aloittaa solubiologian jatko-opinnot Varsovassa.1983 väittelee tohtoriksi ja saapuu tutkijaksi Helsinkiin.

1985 tapaa fyysikkovaimonsa Kirstin.1990 väittelee uudelleen Helsingin yliopistossa ja toimii tutkijana Georgetownin yliopistossa Washingtonissa.

1992 nimitetään Helsingin yliopiston biokemian dosentiksi ja aloittaa tutkijana Säteilyturvakeskuksessa. 1997 lähtee apulaisprofessoriksi Harvardin yliopistoon.1999 palaa Suomeen ja aloittaa kännykkäsäteilyn tutkimisen.2000 nimitetään Stukin tutkimusprofessoriksi.2002 osoittaa kännykkäsäteilyllä olevan vaikutuksia ihmisen soluun.2007 aloittaa vierailevana professorina kiinalaisessa Zhejiangin yliopistossa.2008 julkaisee artikkelin, joka osoittaa kännykkäsäteilyn mahdollisesti vaikuttavan elävän ihmisen ihoon.2009 on Yhdysvaltain senaatin kuultavana kännykkäsäteilyn vaikutuksista.2011 julkaisee vaimonsa kanssa kirjan The mobile phone radiation and health controversy: Between a rock and a hard place (Springer).2011 kutsutaan  WHO:n asiantuntijaryhmään, joka arvioi, aiheuttaako kännykkäsäteily syöpää.

Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Venäjän MM-kisojen virallinen ottelupallo on Telstar18. Adidas on valmistanut kisapallot vuodesta 1970. Kuva: Wikimedia Commons

Tulevaisuuden huippufutarin peliasuun kuuluu älysiruja ja antureita, jotka rekisteröivät joka liikkeen, ja älypallo raportoi maalit ilman tuomaria.

Mistä tulevaisuudessa keskustellaan, jos jalkapallo-ottelun tuomitsemisestakin poistetaan inhimilliset erehdykset? miettii moni penkkiurheilijaveteraani. Viime vuonna kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa nimittäin hämmästytti maailmaa ryhtymällä kokeilemaan älysirutekniikkaa tuomitsemisen apuna.

Teknisen avun mahdollisuus ei ole uusi asia mutta valmius sen hyväksymiseen on.

Aiemmin tuomarin näköaistin avittamiseen on suhtauduttu nihkeästi. Kun televisiokamerat ilmestyivät kentän laidalle 1950-luvulla, tulivat pian myös nauhoitetut ja hidastetut otokset. Äkkiä kävi mahdolliseksi tutkia rauhassa, menikö pallo todella maaliin ja tuomitsiko tuomari oikein. Fifa reagoi päättämällä, että nauhoitukset jätetään huomiotta. Tuomarin sana on laki, näkyi filmillä mitä tahansa.

Yksi seuraus päätöksestä on ollut ikuinen kiista siitä, oliko Englannin joukkueen hyökkääjän Geoff Hurstin kolmas maali MM-finaalin jatkoajalla vuonna 1966 oikea maali vai ei. Hurstin laukaus osui poikkipuuhun ja kimposi alas, mutta minne? Tuomari, joka näki tilanteen heikosti, päätti, että pallo oli maalissa, mutta moni on tuomiosta edelleen eri mieltä.

Nyt linja on muuttumassa jalkapallomaailmassa. Testattavassa seurantajärjestelmässä pallo ilmoittaa sijaintinsa tietojärjestelmään. Tuomari kantaa ranteessaan älyrengasta, joka piippaa, kun tulee maali.

Paikannusanturit palloon ja sääriin

Jalkapallon seurantalaitteisto on kehitetty saksalaisessa tutkimuslaitoksessa Fraunhofer-instituutissa, ja sen on valmistanut saksalainen yritys Cairos Technologies AG. Saksalaiset toivoivat, että älypalloa olisi potkittu jo tämän kesän ottelussa. Näin MM-kisojen isäntämaa olisi päässyt esittelemään tekniikkaansa oikein leveällä rintamalla.

Kehitystyö osoittautui kuitenkin odotettua työläämmäksi ja hitaammaksi. Fifa testasi älypalloa nuoriso-otteluissa viime syksynä. Seurantajärjestelmä havaitsikin kaikki maalit 32 ottelun sarjassa. Valitettavasti tietokone kirjasi maaleiksi myös joitakin ohi menneitä laukauksia. Siksi Fifa heitti älypallon takaisin insinööreille luotettavuuden parantamista varten.

Ensimmäinen yritys oli ehkä hiukan ahne. Heti alussa yritettiin luoda laitteisto, joka kerää valtavasti tietoa.

Cairoksen seurantajärjestelmässä pallon mikrosiru lähettää 2 000 kertaa sekunnissa paikannustietoja antenneihin, jotka sijaitsevat kentän laidalla. Yhtiön mukaan pallon sijainti pystytään määrittämään puolentoista sentin tarkkuudella. Mahdollista on mitata myös pallon nopeus, kiihtyvyys, lämpötila ja paine.

Myös pelaajalla on älysiru kumpaankin säärisuojukseen piilotettuna. Älysiru kertoo hänen sijaintinsa, nopeutensa ja kiihtyvyytensä. Hänen potkaistessaan palloa pystytään mittaamaan laukaisun nopeus. Mittaustuloksista saadaan selville myös askeltiheys ja askelten pituus.

Kilpailijat ovat huomanneet Cairoksen hankkeen vaikeudet. Tanskassa Goalref-niminen yritys on kehittänyt seurantalaitteistoa, joka toteaa vain maalit. Tanskalaiset toivovat näin pääsevänsä suurempaan luotettavuuteen.

Älysirutekniikka ottaa ensi askeliaan, mutta suunta on selvä ja heijastaa tekniikan yleistä kehitystä. Sirut ja sensorit tulevat kaikkialle, ja esineet ja ihmiset muuttuvat tietoverkkojen silmuiksi. 

Värinätyynyillä vinkkejä lihaksille

Vielä villimpää on odotettavissa hieman kaukaisemmassa tulevaisuudessa. Ensin tekniikka seuraa pelaajaa etäältä mutta sitten alkaa myös kulkea hänen mukanaan. Taustalla on nouseva tieteenhaara haptiikka, joka tutkii viestin lähettämistä ja vastaanottamista kosketuksen avulla.

Haptiikan tutkija Hendrik-Jan van Veen hollantilaisesta tutkimuslaitoksesta TNO:sta, joka vastaa Suomen VTT:tä, on työtovereineen ideoinut opastavaa peliasua. Urheilijoiden vaatteisiin upotetaan sensoreita, joka mittaavat lihasten toimintaa. Tietokone käsittelee mittaustulokset ja antaa palautetta kosketuksen avulla. Pienet värähtelevät tyynyt kertovat urheilijalle, mitä lihaksia hänen pitäisi käyttää enemmän. Värinä nilkassa voi viestittää, että nyt vauhtia kinttuihin.

Toistaiseksi tekniikkaa ovat testanneet melojat laboratoriossa, mutta tutkijat suunnittelevat asuja myös jalkapallovalmennusta varten.

On helppo kuvitella, miten monipuolisia mahdollisuuksia haptiikka avaa jalkapallossa. Miksei värisijän voi upottaa vaikka pelihousuihin, jolloin haluttaessa saataisiin myös katsojien ja pelaajien välille uudenlaista viestintää. Kannustushuutojen lisäksi suosikkipelaajille voi tulevaisuudessa antaa hellän etäpotkun takapuoleen: Älkää nukkuko! Tsemppiä!

Kun haptiikkaan yhdistetään älykkäät sensoriverkot, syntyy jotain vielä mielikuvituksellisempaa. Joskus verkko pystyy laskemaan optimaalisia syöttöketjuja, ja haptinen värisijä viestittää, mihin suuntaan pitää potkaista. Silloin pelaajilla on jaloissaan todelliset taikakengät.

Video mullisti pelianalyysin

Älysirut ovat vasta tulossa, mutta jalkapallo on teknistynyt ja tieteellistynyt paljon aikaisemmin.

Valmennuksessa video otettiin käyttöön heti, kun kamerat kehittyivät tarpeeksi pieniksi, eli 1970- ja 1980-luvun vaihteessa. Sitä ennen valmentajat ja heidän apulaisensa olivat tarkkailleet peliä kentän laidalta ja tehneet muistiinpanoja kynällä ja paperilla.

Kun kameraan yhdistettiin tietokone, kuvamateriaalista pystyttiin jalostamaan kaikkea mahdollista tietoa kentän tapahtumista. Pelaajat ja valmentaja saattoivat nyt katsoa kuvaruudulta, mitä pelissä todella oli tapahtunut. Pallon ja pelaajien liikkeet, syötöt, laukaisut, haltuunotot ja muut tapahtumat voitiin kirjata tarkasti ja objektiivisesti. Syntyi uusi tieteenhaara, pelianalyysi.

Pelaajan vointia voi valvoa yötä päivää

Mikä sitten on ollut pelianalyysin ja muun jalkapallotutkimuksen arvokkainta antia? Vastaus voi ensi alkuun tuntua yllättävältä.

– Yksilöllisyyden vahvistuminen on ollut tärkein kehitystrendi valmennuksessa ainakin jo 1990-luvulta asti, sanoo biomekaniikan dosentti, ”jalkapalloprofessori” Pekka Luhtanen, joka työskentelee Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksessa Kihussa. Luhtanen on tutkinut Suomessa jalkapalloa ehkä syvällisemmin kuin kukaan muu ja on kansainvälisesti tunnettu pelianalyysin kehittäjä.

Miten niin yksilöllisyys? Jalkapalloahan esitellään malliesimerkkinä tiimityöstä. Tarkemmin katsottuna ristiriitaa ei kuitenkaan ole. Mitä taitavammin jokainen pelaaja hoitaa oman tehtävänsä, sitä hienompaan kokonaistulokseen päästään. Joukkue on sitä parempi, mitä onnistuneemmin osataan sijoittaa oikeat pelaajat oikeille paikoille.

Tekniikka on mahdollistanut entistä paljon yksilöllisemmän valmennuksen. Videolta valmentaja voi tutkia esimerkiksi askelten pituuksia ja tiheyksiä, hetkellisiä asentoja ja nivelten liikelaajuuksia.

Sykemittarilla, joka tuli samoihin aikoihin kuin video eli 1980-luvun alussa, pystytään seuraamaan kuormitusta ja voimavarojen palautumista vaikka vuorokauden läpi.

Mittausten ansiosta pelaaja saa valtavan määrän tietoa itsestään. Vähitellen hän oppii kuuntelemaan kehonsa signaaleja, jolloin laitteita tarvitaan vähemmän. Tekniikka osaltaan auttaa häntä kehittymään ”24 tunnin pelaajaksi”, jota myös lepo, palautuminen ja vapaa-aika auttavat pääsemään parhaaseen mahdolliseen suoritukseen.

Vahvoissa seuroissa, kuten Ajaxissa, valmennus on yksilöllistetty pitkälle. Eri ikäluokkia ja pelin osa-alueita varten on erikoistuneita valmentajiaan. Pelaajat harjoittelevat hyvinkin pienissä ryhmissä.

Pelaajat ovat sekä fyysisesti että psyykkisesti erilaisia. Jotkut ovat perusluonteeltaan hyökkääviä, toiset puolustavia, kolmannet rakentavia. Tarkka tieto pelaajien yksilöllisistä ominaisuuksista auttaa sijoittamaan heidät sopivimmille pelipaikoille. 

Joskus kielteinen tunne onkin hyväksi

Pelaajien fyysisen kunnon ja pelitekniikan lisäksi valmentajien pitää virittää heidän mieltään. Fyysisesti tasavahvojen ja älyllisesti yhtä taitavien joukkueiden ottelussa tuloksen ratkaisevat tunteet. 

Liikuntatieteiden tohtori Pasi Syrjä Jyväskylän yliopistosta on tutkinut, miten huippujalkapalloilijan tunteet vaikuttavat hänen pelituloksiinsa. Tulokset rikkovat tavanomaisia myyttejä.

Olemme tottuneet pitämään itsestään selvänä, että urheilussa ja muuallakin myönteiset tunteet parantavat suoritusta ja kielteiset vahingoittavat. ”Ajattele positiivisesti”, neuvovat konsultitkin.

Tutkijat ajattelivat samalla tavoin aina 1990-luvulle saakka. Tunteiden tutkimus lähti liikkeelle sotilaspsykologiasta. Psykologit tutkivat toisen maailmansodan aikana sotilaan ahdistusta taistelukentällä. Ahdistusta totuttiin pitämään häiriönä ja yksinomaan kielteisenä tunteena.

Uudempi tutkimus on osoittanut, että myös kielteiset tunteet voivat olla hyödyllisiä ja myönteiset haitallisia. Kielteinen ja epämiellyttävä tunne on joskus tehokas ja stimuloiva. Myönteinen tunne voi olla myös lamaannuttava.

Joitakin auttaa jopa pelokkuus

Syrjän väitöskirjatutkimuksessa pelaajat kuvasivat tunteitaan useilla kymmenillä adjektiiveilla.

Tuskin on yllättävää, että ”latautunut”, ”motivoitunut” tai ”sähäkkä” tunne yhdistyi onnistumisen kokemukseen. Yhtä odotettavissa on, että jos on "väsynyt", "haluton" tai "veltto" olo, tuloksia syntyy huonosti.

Mielenkiintoista sen sijaan on, että löytyi positiivisia mutta haitallisia tunteita. Vahingollisia positiivisia tunteita pelaajat luonnehtivat useimmiten sanoilla "huoleton", "tyytyväinen" ja "tyyni".

Kielteisiä mutta hyödyllisiä tunteita kuvasivat esimerkiksi adjektiivit "jännittynyt", "tyytymätön" ja "hyökkäävä".

Mutta tässä ei ollut vielä kaikki. Hyödyllisten ja haitallisten tunteiden valikoima vaihteli pelaajasta pelaajaan. Esimerkiksi "huoleton" tunne vaikuttaa moniin pelaajiin haitallisesti mutta joihinkin myönteisesti. "Pelokas" tunne on useimmille haitaksi mutta joillekin hyödyksi.

Tieto omasta tunneprofiilista auttaa pelaajaa vahvistamaan juuri niitä tunteita, jotka auttavat häntä saavuttamaan parhaat tulokset. Näin valmentaja pystyy yksilöllistämään valmennusta myös tunnepuolella.

Kalevi Rantanen on teknistä luovuutta tutkiva diplomi-insinööri, tietokirjoittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2006

Jalkapallon pieni historia

1863 yksitoista englantilaista seuraa sopivat jalkapallon säännöistä.

1800-luvun loppupuoliskolla tasaisen pyöreä kumikalvo alkaa korvata epäsäännöllisen muotoisen sianrakon jalkapalloissa. Pallon lujittamiseksi uloin kerros ommellaan nahasta. Jalkapallokengät ovat nilkkapituisia ja nappulat metallisia.

1904 perustetaan Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa.

1909 kenkien metallinappulat kielletään vaarallisina ja siirrytään nahkaisiin.

1920-luvulla kehitetään ruuvattavat, vaihdettavat nappulat.

1930 ensimmäiset MM-kisat järjestetään Uruguayssa.

1954 MM-kisat televisioidaan ensimmäisen kerran. Fifa päättää, ettei nauhoituksia käytetä tuomareiden apuna.

1962 tanskalainen Select Sport esittelee 32:sta kuusikulmiosta ommellun pallon. Vuosikymmenen edetessä siirrytään mataliin, ketteriin kenkiin ja kehitetään ensimmäiset täysin synteettiset pallot.

1970 saksalainen Adidas valmistaa ensimmäisen Telstar-kisapallon. Se saa nimensä 1960-luvun Telstar-satelliitista.

1980-luvulla synteettiset pallot syrjäyttävät nahkaiset pallot. Kenkiä parannellaan biomekaanisten mittausten turvin. Valmennuksessa otetaan käyttöön videointiin perustuva pelianalyysi ja sykemittariseuranta.

1990-luvulla palloihin aletaan lisätä polymeerivaahdoista valmistettu sisäkerros, joka nopeuttaa pomppua ja parantaa vesitiiviyttä.

1991 pelataan ensimmäinen MM-ottelu naisten jalkapallossa.

2000-luvulla uudet polymeerimateriaalit vahvistavat ja keventävät kenkiä.

2005 Fifa testaa sijaintinsa ilmoittavaa älypalloa nuorten turnauksessa Perussa. Tekniikka lähetetään jatkokehittelyyn.

2012 Maaliviivakamerat seuraavat maalin syntyä MM-kisoissa Brasiliassa.

2017 Fifa testaa videotuomarointia, Video Assistant Referee -järjestelmää, MM-kisojen esiturnauksessa Confederations Cupissa Venäjällä.

2018 Videotuomarointi, lyhyesti Var, otetaan käyttöön MM-kisoissa Venäjällä. Seurantakamerat paikantavat pelaajat kentällä. Katsomosta saa erityissovelluksella yhteyden vaihtopenkille, ja virallinen kisapallo tarjoaa omistajalleen nfc-sirun välityksellä oheispalveluja.

Aikajana päivitetty 13.6.2018

Keskiaika toi viinamarjat, perunat ja plomut.

Kesäkuumalla tekee mieli syödä mehukkaita hedelmiä. Globaalien markkinoiden ansiosta niitä on nykyään tarjolla ympäri vuoden, mutta kesäntuoreina ne maistuvat aivan erikoisen hyviltä.

Suomessa ei kasva yhtään kotoperäistä hedelmälajia. Kaikki ovat alkuaan muualta tuotuja.

Vanhimmasta päästä on omena, jonka nimityksellä on vastine muutamissa lähisukukielissä. Sanaa on arveltu vanhaksi iranilaiseksi lainaksi, mutta sen esihistorialliset kulkureitit ovat hämärän peitossa. Vanhoina aikoina kauppaa käytiin etenkin ylellisyystuotteilla, koska jokapäiväisessä elämässä tarvittavat perushyödykkeet tuotettiin itse.

Keskiajan Turun arkeologisissa kaivauksissa on löydetty viinirypäleiden ja viikunoiden jäänteitä, ja ilmeisesti myös niihin viittaavat sanat ovat olleet kaupunkilaisille tuttuja. Muualla Suomessa fiikunat ja viinamarjat opittiin tuntemaan viimeistään 1500-luvun puolimaissa, kun Mikael Agricola kertoi niistä suomenkielisissä teoksissaan.

Viini oli tärkeä tuontituote jo keskiajalla, ja siitä käytettiin vanhaa germaanista lainanimitystä viina 1800-luvun alkuun asti. Viikunan alkujuuret ovat latinassa, jossa ficus tarkoittaa sekä viikunahedelmää että viikunapuuta.

Agricola mainitsee myös perunan, jolla hän tarkoittaa päärynää, latinaksi pirum. Niitä kasvatettiin hänen aikanaan jo Suomenlahden eteläpuolella. Päärynä-sana on kuitenkin lainattu ruotsista, jossa latinan sanaa on muokattu omaan kieleen sopivaksi ottamalla mallia marjaa tarkoittavasta bär-sanasta.

Luumutkin olivat Itämeren alueen vanhaa kauppatavaraa, ja niitä saatettiin jopa viljellä Naantalin luostarissa 1400-luvulla. Luumu-sana on tullut ruotsista, ensi alkuun asussa plomu tai plumo.

Murteissa ja vanhassa kirjakielessä luumuja on nimitetty myös väskynäksi. Se on lainaa varhaisuusruotsin sanasta swetzkon, joka puolestaan perustuu uusyläsaksan sanaan Zwetschge. Se on alkuaan mukaeltu loppuosa latinan sanasta damascena ja kertoo, että luumut tulivat alun perin Damaskoksen suunnalta.

Tavallisten suomalaisten ruokavalioon metsämarjat ovat kuuluneet esihistoriallisista ajoista lähtien, mutta tuoreiden tuontihedelmien syöntiä on alettu opetella vasta 1800-loppupuolella. Sanomalehti Suometar raportoi huhtikuussa 1856, kuinka kauppalaiva täynnä ”appelsiinia, sitronia ja mandelia” oli saapunut Tallinnan satamaan. Muutaman vuoden kuluttua sama onni kohtasi myös helsinkiläisiä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2018