He olivat asuneet Eurooppaa kaksisataatuhatta vuotta, kun me vasta saavuimme Afrikasta. Mikä heidät hävitti? Miksi me jäimme eloon?


saavuimme Afrikasta. Mikä heidät hävitti? Miksi me jäimme eloon?




"Tiikeri valitti ja aukaisi silmänsä. Hän tuijotti suoraan leveisiin, kammottaviin kasvoihin, jotka virnistivät hänelle hullun tavoin. Peikko, ajatteli Tiikeri. (- -)"

"Sama outo hahmo oli yhä kumartuneena hänen ylitseen. Se oli peikkokoiras, jolla oli leveä nenä, valtavan suuri suu ja vaaleanharmaat silmät raskaitten kulmakaarien alla. Silmien ympärillä oli syviä ryppyjä ja pää oli täysin kalju. (- -)"

"Sitten peikko kääntyi sivuun ja sanoi jotakin yllättävän korkealla äänellään. Hetkessä monet muutkin suuret ja kalpeat kasvot katsoivat Tiikeriin."


Näin ihmisnuorukainen nimeltä Tiikeri kohtaa ensimmäisen kerran neandertalinihmisiä. Tapahtumapaikka on Pohjolassa jääkauden lämpimän välivaiheen aikana, 35 000 vuotta sitten. Aluksi neandertalilaiset kauhistuttavat Tiikeriä lapsuudessa kuultujen peikkotarinoiden ja oudon ulkonäkönsä takia. He kuitenkin hoitavat terveeksi mammutinmetsästyksessä loukkaantuneen pojan ja ovat hyvin kohteliaita sekä vieraalle että toisilleen. Ajan mittaan Tiikeri rakastuu hoitajaansa, neandertaltyttö Morsinkoon.

Neandertalilaiset ovat valkoihoisia, sillä he ovat asuneet Euroopassa jo kaksisataatuhatta vuotta ja sopeutuneet vähäisempään auringon¬paisteeseen kuin mustan Tiikerin esi-isät, jotka ovat tuoreita tulokkaita Afrikasta.

Näin kuvitteli Björn Kurtén romaanissa Musta Tiikeri 1970-luvulla. Edesmennyt Kurtén oli kuulu suomalainen paleontologi, joka tiesi jääkauden ihmisistä sen, mikä tiedettävissä oli. Mitään suoria todisteita ihmislajien kohtaamisista, ihonväristä tai sukupuuttojen syistä hänellä ei kuitenkaan ollut. Niinpä Kurtén kirjoitti valistuneet arvauksensa mieluummin romaaniksi kuin tieteellisiksi artikkeleiksi.

Nuo arvaukset ovat hyviä yhä, paitsi että neandertalilaisten nenä tuskin oli litteä vaan kallojen nenäaukoista ja eteenpäin sojottavasta luisesta osasta päätellen varsin suuri.

Uunituore geenitutkimus kertoo, että osa heistä oli iholtaan aivan vaaleita ja punatukkaisia.

Moni arvoitus on uudesta tutkimuksesta huolimatta säilynyt, ja neandertalilaisten kohtalo ihmetyttää meitä edelleen. Miksi tuo toinen ihmislaji hävisi Euroopasta niin nopeasti meidän tultuamme 40 000 vuotta sitten - elettyään ensin täällä niin kauan ja laajalla alueella, nykyisestä Israelista vähintään Britannian korkeudelle, Iberiasta Siperiaan? Miksi me uudet tulokkaat selvisimme ja kansoitimme koko maailman?


Ilmasto muuttui

Fossiililöytöjen perusteella tiedetään, että neandertalilaiset katosivat melkein kaikkialta Euroopasta noin 30 000 vuotta sitten. Pieni joukko sinnitteli vielä 24 000 vuotta sitten luolassa Gibraltarin niemimaalla.

Nykytiedon mukaan pääsyy neandertalien katoamiseen saattoi olla ilmaston muuttuminen. Lämpötilassa tapahtui rajuja heilahduksia, kun jääkausi alkoi kääntyä kohti viimeistä kylmyyshuippuaan.

Neandertalilaiset eivät hävinneet siksi, että he olisivat paleltuneet kuoliaaksi. Todennäköisemmin he kuolivat nälkään. Heillä oli roteva ruumis, paksu ja leveä rintakehä ja lyhyet raajat. Tällainen rakenne säilyttää lämpöä paremmin kuin meidän ruipelo vartalomme. Se eristää myös sisäelimet kylmältä.

Neandertalilaisten suuret lihakset kuluttivat paljon energiaa. He tarvitsivat runsaasti ravintoa, kaksi kertaa niin paljon kuin me nyt. Siksi ruoan perässä vaeltaminen oli heille kuluttavampaa ja epätaloudellisempaa.

Jos ilmaston heilahdukset veivät mammutit, hirvet ja peurat, neandertalilaiset joutuivat pulaan. He olivat taitavia suurriistan metsästäjiä ja ennen kaikkea lihan syöjiä. Nykyihminen tuli toimeen vähemmällä ruoalla ja oli sitä paitsi vähemmän ronkeli. Me söimme myös kalaa ja marjoja. Huonoina aikoina saatoimme pysytellä hengissä kasviksilla ja pikkunisäkkäitä pyytämällä, hätätilassa vaikka heinäsirkkoja ja muita ötököitä syömällä.

Miksi neandertalilaiset eivät alkaneet tehdä samoin, kun liha alkoi loppua? Kyllä he tekivätkin, muun muassa kalastivat. Meidän esi-isämme olivat kuitenkin valmiiksi kouliintuneita keräilemään ruokaa monista lähteistä. He tekivät sen näppärämmin ja tehokkaammin. Kaiken kukkuraksi he osasivat varastoida ruokaa ja vettä.


Me heitimme keihästä

Riista oli toki herkkua nykyihmisellekin, silloin kun sitä oli saatavissa. Suurriistan metsästyksessä oli iso etu heittokeihäistä. On arveltu, että neandertaleilla oli metsästysaseinaan vain kirveitä ja raskaita keihäitä, jotka eivät sopineet heitettäviksi. Ne täytyi survaista saaliiseen läheltä.

On myös epäilty, ettei käden ja silmän yhteistyö toiminut neandertaleilla yhtä hyvin kuin meillä eivätkä he olisi pystyneet sinkoamaan kevyttäkään keihästä tarkasti maaliin.

Neandertalien olisi siis täytynyt päästä väijyen aivan saaliin viereen. Vaarana oli jäädä mammutin jalkoihin tai hirven sarviin. Ja jos ilmaston äkilliset muutokset hävittivät metsää, hävisivät myös suojaisat ympäristöt, joissa olisi päässyt huomaamatta riistaeläinten lähelle.

Heittokeihäät ovat kuitenkin jo 400 000 vuotta vanha keksintö, ja niitä on löytynyt esineadertalilaisten asumilta alueilta. Silloin olisi outoa, että ne olisivat hävinneet neandertalien kulttuurista.


Oli älliä ja kulttuuria

Nykyihmistä tyhmemmiltä neandertalilaiset eivät vaikuta. Pääkallot kertovat, että heillä oli suuremmat aivot kuin nykyihmisillä, ja monimutkaisesta ajattelusta vastaavat aivoalueet saattoivat olla aivan yhtä kehittyneet.

Ihmisyys ei ole pelkkää fysiologiaa. Se on ennen kaikkea kulttuuria. Kulttuurin kehittymiselle keskeistä on pitkä nuoruus. Sitä ei ollut varhaisilla ihmisillä, esimerkiksi meidän ja neandertalien yhteisellä kantamuodolla afrikanpystyihmisellä (Homo ergaster). 1,6 miljoonaa vuotta sitten elänyt Turkanan poika oli kuollessaan kymmenvuotiaana jo lähes aikuinen.

Hampaat paljastavat, että neandertalilaiset ja nykyihmiset kypsyivät myöhemmin. Neandertaleilla oli isot härän hampaat ja meillä paljon sirommat, mutta niiden juuren hidas kehitys kertoo samaa tarinaa pitkästä nuoruudesta.


Puhekalut löytyivät

Neandertalilaisillakin oli siis nuoriso-ongelmia. He pitivät huolta vanhuksistaan ja hautasivat vainajansa. Haudoista löydetystä siitepölystä on päätelty, että he laittoivat hautoihin kukkia. Neandertaleilla oli myös monipuoliset työkalut. Taidetta heidän jäljiltään ei ole löytynyt - ei ainakaan sellaisia upeita luolamaalauksia, joita meidän esi-isämme ovat jättäneet eri puolille Eurooppaa.

Yksi taito on ongelmien selvittelyssä, yhteistyössä ja kulttuurin välittämisessä ylitse muiden. Se on puhetaito.

Osasivatko neandertalilaiset puhua? Heiltä on löytynyt FoxP2-geeni, joka nykyihmisillä on välttämätön puheen kehittymiselle (ks. Mitkä geenit tekivät ihmisen, Tiede 7/2007, s. 44-48). Neandertalinihmisen jäännöksistä on löydetty myös kieliluu, joka näyttää sijoittuvan kalloon niin, että äänteiden muodostaminen olisi ollut mahdollista. Muutenkin puhe-elimistö näyttää puhumiseen kelpaavalta.

Miesten ääntöväylä eli tila, jossa äänteet muodostuvat, oli lyhyempi ja leveämpi kuin nykyisten miesten. Se muistutti naisten ääntöväylää. Neandertalmiehillä oli siis mahdollisesti korkea ääni, jota tuntuisi nyt hassulta kuulla romuluisen äijän suusta.


Työnjako antoi meille etua

Muutenkin neandertalmiehet ja -naiset muistuttivat enemmän toisiaan kuin meidän lajimme koiraat ja naaraat. Miehet olivat noin 165 senttiä pitkiä. Naiset olivat kymmenisen senttiä lyhyempiä mutta melkein yhtä voimakasrakenteisia. He saattoivat osallistua metsästykseen tasaveroisesti miesten kanssa.

Yhdeksi selitykseksi nykyihmisen parempaan menestykseen on tarjottu sukupuolten työnjakoa. Koska naiset olivat metsästäjiksi hentoja, he jäivät kotikonnuille huolehtimaan lapsista ja muista töistä. Erikoistuminen eri tehtäviin lisäsi yhteisön menestystä.


Kilpailu, taistelu vai rakkaus?

Kävikö siis niin, että neandertalilaisilta loppui ruoka? Laji oli selviytynyt aiemmista nälän ja vilun kausista, mutta tällä kertaa nykyihminen saattoi edistää sen tuhoa kilpailemalla ravinnosta. Omakin voittomme olemassaolon taistelussa näyttää olleen niukka. Koko ihmiskunta oli vähällä hävitä jääkauden viimeisen huipun aikana.

Vai teurastiko heiveröinen Homo sapiens paremmilla aseillaan toisenlaiset ihmiset koko Euroopasta? Tuskin. Laajoista verilöylyistä ei ole jäänyt todisteita.

Vanha paleontologi ei valinnut romaaniinsa mitään näistä selityksistä, vaan jotain paljon yllättävämpää. Hidas lisääntyminen on suuri riski ihmissuvun säilymiselle. Yksi jälkeläinen vuoden tai useamman välein on kovin vähän kilpaileviin lajeihin verrattuna. Neandertalien kohtaloksi koitui ihastuminen joustavasti liikkuviin, kauniisiin tummiin ihmisiin, joiden kasvoissa säilyi aikuisenakin lapsekas sulokkuus. Neandertaleilta se hävisi jyrkkien kulmakaarten alle heidän kehittyessään täysikasvuisiksi.

Kurténin kirjassa neandertalit tekivät tulokkaiden kanssa lapsia niin innokkaasti, että suuri osa heidän jälkeläisistään oli lopulta ristisiitoksia. Uudet ihmiset olivat ennakkoluuloisempia ja pariutuivat mieluummin keskenään, vaikka kokeilivat lemmenleikkejä myös naapureiden kanssa.

Yhteiset jälkeläiset olivat kuitenkin hedelmättömiä, niin kuin hybridit usein ovat. Morsingon neandertalsuku hiipui ja lopulta sammui, kun ristisiittoinen sukupolvi ei koskaan saanut lapsia. Tässä tarinassa neandertalilaisia ei hävittänyt sota vaan rakkaus.

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5205
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti
Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.