Kansalliskirjasto kerää kansakunnan muistiin niin kulttuurimme helmet kuin hetken tuotteet, mutta on hyllyissä myös uskomattoman arvokkaita aarteita. Kaksi kalleutta on tosin kateissa, koska 11 vuotta sitten kokoelmia lehteili varas.

Teksti: Mikko Puttonen

Kansalliskirjasto kerää kansakunnan muistiin niin kulttuurimme helmet kuin hetken tuotteet, mutta on hyllyissä myös uskomattoman arvokkaita aarteita. Kaksi kalleutta on tosin kateissa, koska 11 vuotta sitten kokoelmia lehteili varas.

Julkaistu Tiede-lehdessä 11/2012 

Tässä talossa on tehty rikos. Kansalliskirjaston perukoilla sijaitseva erikoislukusali on tarkoitettu kaikkien vanhimpien ja arvokkaimpien teosten tutkailuun. Pergamenttikäsikirjoitukset ja muut satojen vuosien ikäiset opukset nousevat tänne kirjahissillä varastojen syvyyksistä. Kerran eräällä asiakkaalla ei kuitenkaan ollut puhtaat aikeet.

Helmikuisena lauantaina 2001 siististi pukeutunut, kohtelias nelikymppinen brittimies astui sisään ja asettui silmäilemään kirjaston karttakokoelmista tilaamiaan arvoteoksia. Kirjojen joukossa oli antiikin kuuluisan maantieteilijän Klaudios Ptolemaioksen Geographia-kartasto, joka on painettu Venetsiassa 1486 ja jollaisesta huutokaupassa maksetaan miljoonia.

Ikivanhat karttakirjat ovat silmän herkkua. Nykykatsojalle niiden mantereet ovat kiehtovasti vinksallaan. Kartat ovat kuin taideteoksia kirkkaine väreineen ja kuvineen merihirviöistä tai posket pullollaan puhaltavista ihmishahmoista, jotka esittävät eri tuulia. Kartat ovat myös himoittuja keräilykohteita.

Vanhoista atlaksista kiinnostunut vieras oli Melvin Nelson Perry. Kun salivalvojan silmä vältti, mies pisti toimeksi. Hän otti taskustaan kynäveitsen, leikkasi irti karttalehden ja sujautti sen takkinsa alle. Näin hän menetteli usean karttakirjan kanssa. Sitten hän palautti kirjapinon takaisin tiskille ja luikki tiehensä sydän ehkä hieman pampattaen.

Vaatteidensa alla Perry vei kuusi karttalehteä kirjaston A. E. Nordenskiöldin kokoelmasta. Kirjakokoelman arvoa kuvaa se, että se on valittu ihmiskunnan kulttuuriperintöä vaalivaan Unescon Memory of The World -rekisteriin. Suomesta siihen on valittu myös toinen aarre, puolalaisen Radziwillien aatelissuvun kirjakokoelma, joka on niin ikään Kansalliskirjaston hoivissa.

Suojakäsinein pyhimysten jäljille

Nyt lukusalissa eivät heilu kynäveitset. Päivänpaiste virtaa äänettömästi sisään ikkunoista. Pari kolme asiakasta istuu pienen pöytänsä ääressä kumartuneina kirjojen puoleen. Yhdellä on valkoiset puuvillakäsineet kuin allergikolla, ja hän lehteilee paksua, ikivanhaa nidettä, jonka sivut ovat käpristyneet laineille.

Käsinein varustautunut lehteilijä on Lauri Hirvonen. Käsineet eivät suojaa häntä kirjalta vaan kirjaa häneltä, siis sormista tarttuvilta epäpuhtauksilta ja rasvalta. Hirvonen on siitä harvinainen nuorimies, että lukee latinaa tuosta vain. Ilman sitä taitoa hän ei voisikaan tehdä mitä tekee eli väitöstutkimusta pyhimyksiin liittyvistä keskiajan kirkonmenoista ja kansanuskosta.

Tutkimustaan varten Hirvosen täytyy perehtyä esimerkiksi vanhoihin messukirjoihin, joista selviää, missä rooleissa pyhimykset esiintyivät keskiajan jumalanpalveluksissa.

Lallin surmaaman Pyhän Henrikin lisäksi katolisessa Ruotsissa ja sen itäisessä maakunnassa Suomessa kunnioitettiin siihen aikaan etenkin Pyhää Eerikiä. Perimätiedon mukaan he kävivät yhdessä käännyttämässä suomalaisia pakanoita uuteen tuontiuskoon.

Hirvonen jatkaa työnsä kuvailua erikoislukusalin ulkopuolella. Olemme siirtyneet sinne, jotta emme häiritsisi muita asiakkaita. Lukusalissa kuiskauskin on liian kova ääni, joka saa lukijat kohottamaan kirjasta katseensa ja murhaamaan sillä häiriköt. Sitä emme halua.

Kirja lumoaa esineenäkin

Kansalliskirjaston kokoelmien lisäksi Hirvosen tutkimuksen aineistoa löytyy Tukholmasta, Uppsalasta, Bolognasta, Dresdenistä, Roomasta ja Lontoosta, muun muassa. Kaikkiin kaupunkeihin hänen ei kuitenkaan tarvitse matkustaa, sillä aineisto on saatavissa joko digitoituina tai mikrofilmattuna.

Aika teknoa on entisaikain tutkimus tätä nykyä. Ikivanha kirja ei kuitenkaan ole vain dataa, sillä teos lumoaa esineenäkin, kun siihen pääsee käsiksi.

– On äärimmäisen jännittävää koskea 600 vuotta vanhoja kirjoja. Niistä näkee, että ne on kirjoitettu käsin, mihin on mennyt ihan tuhottomasti aikaa, Hirvonen sanoo.

Elämän merkki on myös pikkurillin mentävä reikä, jota Hirvonen näyttää lukemansa keskiaikaisen pergamenttikirjan lehdestä. Pergamentit valmistettiin yleensä vasikan- tai lampaannahasta. Jos eläintä oli purrut paarma, nahkaan jäi pieni reikä, joka suureni, kun nahkaa venytettiin pergamentin valmistuksessa. Puremasta kasvoi tällainen soikio: O.

Kirjastonhoitajalta ei juttu lopu

Kirjastonhoitaja Esko Rahikainen osaa hänkin lumoutua kirjaston aarteista. Hän on siirtynyt jo eläkkeelle, mutta edelleen hänellä on vauhti päällä. Hän on yhä kirjaston oman lehden päätoimittaja, kuljettaa Tiede-lehden toimittajaa ja valokuvaajaa ympäri työpaikkaansa ja hoitaa muitakin projekteja.

Hiljattain hän on esimerkiksi auttanut biologi, tietokirjailija ja emeritusprofessori Anto Leikolaa, kun tämä tekee kirjaa eläinkuvituksen historiasta keskiajalta 1800-luvulle. Suuri osa kirjan kuvituksesta on peräisin Kansalliskirjaston kokoelmien kuvateoksista.

Jos joku luulee, että kirjasto on hiljaisten ihmisten työpaikka, hän ei ole tavannut Rahikaista. Jutut eivät mieheltä lopu, ja niissä käsitellään niin Usain Boltin nopeutta, Lutherin uskonpuhdistusta, pohjoisnavan valloitusretkiä kuin tietenkin kirjoja. Rahikainen tuntee kirjastonsa liki 40 vuoden kokemuksesta. Jo 1970-luvulla hän omien sanojensa mukaan katseli lukusalivalvojana opiskelijatyttöjä ja sai yhden puhutuksi naimisiinkin kanssaan.

Niistä ajoista lukusalien väki on vähentynyt, koska nykyisin opiskelijat ja tutkijat saavat tieteelliset artikkelit napin painalluksella tietokoneelleen.

Digitoijakin menee kananlihalle

Rahikainen kiidättää meidät käytävien ja rappusten muodostaman sokkelon läpi digitoinnin pioneerin Kari Timosen pajalle. Kansalliskirjasto kopioi kovaa tahtia vanhoja käsikirjoituksia, kirjoja, aikakauslehtiä, sanomalehtiä ja muita painotuotteita digitaaliseen muotoon, jolloin ne ovat internetistä kaikkien saatavilla. Liki teollisessa mitassa työ etenee Mikkelissä Kansalliskirjaston digitointikeskuksessa, jossa on valjastettu koneet kääntelemään ja skannaamaan kirjojen sivuja.

Timonen tekee työhuoneellaan yksittäisiä tilaustöitä talon sisäisiin tarpeisiin ja ulkopuolisille. Siksi tähän juttuun tuleekin nyt mainoskatko.

Maksamalla 28 euroa saat Kansalliskirjastosta itsellesi tai vaikkapa synttärisankarille upean kankaalle tai hienopaperille tulostetun julisteen. Valmiiksi digitoiduissa kuva-aiheissa on valinnan varaa: esimerkiksi jokin kummallisen muotoista Suomea esittävä keskiaikainen kartta, anatominen kuva ihmisen lihaksista 1500-luvulta tai vuoden 1929 Muoti-Kuvaston kansi elegantteine naishahmoineen. Lisämaksusta saat julisteen lähes mistä tahansa Kansalliskirjaston kokoelmista löytyvästä teoksesta. Sellaista ei ole kenellä tahansa.

Paraikaa Timonen tarkastelee viimeksi valmistamaansa tilaustyötä. Se on suomalaisten vapaamuurarien tilaama jäljenne Sibeliuksen tekemästä Finlandian käsikirjoituksesta, jossa on vasiten vapaamuurareille laadittu sanoitus. Säveltäjämestari kuului itsekin järjestöön. Hän soitteli loosin kokouksissa urkuja ja sävelsi hymnejä rituaaleihin.

Timonen kuulee työssään jatkuvasti kulttuurihistorian siipien huisketta.

– Saan käsitellä Mikael Agricolan Abc-kirjoja ja muita. Menen niistä aina ihan kananlihalle. Puolet palkasta on tieto siitä, miten kirja liittyy maailmanhistoriaan, Timonen sanoo.

Kirjariviä riittäisi Lahden ohi

Kirjaston kylmiä väreitä aiheuttavat aarteet on suljettu peruskallion sisään. Maan alle on rakennettu nelikerroksinen talo, jolla on leveyttä 180 metriä. Kirjavarastoon mahtuu 60 hyllykilometriä kirjoja ja muita julkaisuja, runsaat puolet koko kirjaston kokoelmista. Yhteen riviin asetettuna lukemistosta voisi tehdä Helsingistä Lahden ohi ulottuvan letkan.

Aarteiden naapurista löytyy myös alati kasvava kokoelma vähemmän ylevää tavaraa, kaikkea, mitä painokoneista tulee. Vuosittain kirjasto ottaa kirjapainoilta vastaan 50 000–60 000 pienpainatetta. Se on huikea läjä mainoksia, tuoteluetteloita, ohjelmalehtisiä, ruokalistoja, oppaita, ohjekirjoja ja ties mitä. Onko kirjastolla pakkomielteinen rohmuamisen halu? Ei suinkaan.

– Tarkoitus on, että joku saattaa niitä joskus tutkia, Rahikainen sanoo.

Kansalliskirjasto panee talteen aikamme koko painetun ja levytetyn kuvan. Suomen viralliseen muistiin säilötään tänäkin vuonna Sofi Oksasen uusin romaani, Jukka Pojan levy, keskisuomalaisen lomamökkikauppiaan mainosesite, Aku Ankat, jopa aikuisviihdeosaston painatteet. Talteen otetaan myös valtavat määrät kotimaan verkkosivuja.

Kun historian tutkija vuonna 2092 kehittelee mullistavaa tulkintaansa kuluneen vuosisadan ensimmäisen vuosikymmenen kulttuurista, hän penkoo juuri noita dokumentteja. Tutkija on jo tottunut vanhoihin aikoihin, mutta hänen aikalaisiaan huvittaa se, miten liikuttavan muinaisilta nuo kirjat ja lehtiset vaikuttavat. Jukka Poikakin kuulostaa ihan antiikkiselta.

Aarrehyllyt pullistelevat kalleuksia

Toistaiseksi meitä kiehtovat enemmän nahkaselkäiset niteet 500 vuoden takaa kuin viime kesän mökkimainokset. Rahikainen luettelee aarrehyllyiltä nimiä: Galenos, Augustinus, Tuomas Akvinolainen… Sääli, että kaikki on kirjoitettu latinaksi enkä pysty lukemaan näitä aikansa hengenelämän supertähtiä. Koska rahan kieltä me latinan ummikotkin ymmärrämme, kysyn Rahikaiselta, mitä kirjojen keräilijät maksaisivat näistä hyllymetreistä.

Rahikainen ei osaa heittää summia lonkalta, vaan hän neuvoo katsomaan kirjan tiedot ja kysymään Googlelta. Sen teenkin. Nappaan hyllystä nahkakantisen järkäleen. Se on antiikin kirjailijan Plutarkhoksen teos Vitae illustrium virorum eli Kuuluisien miesten elämäkertoja, ja se on painettu Venetsiassa vuonna 1478. Kirjasta on olemassa suomennoskin.

Myöhemmin löydän Heritage Auctions -huutokaupan sivuilta, että samanlainen opus on keväällä myyty 2 500 dollarilla eli 2 000 eurolla.

Otan toisen kirjan, ison, painavan ja kuvitetun. Kansilehdellä tehdään naisvainajalle ruumiinavausta pylväiden kehystämässä hallissa, joka on tungokseen asti täynnä väkeä. Kirja osoittautuu lääketieteen klassikoksi. Belgialaisen Andreas Vesaliuksen ihmisen anatomiaa esittelevä De humani corporis fabrica libri septem on painettu Baselissa vuonna 1555.

– Tämä on mullistava teos. Tällöin ei vielä edes tiedetty, miten ihmisen verenkierto toimii, Rahikainen kertoo.

Haku internetistä paljastaa, että olin hypistellyt paitsi klassikkoa myös kultakimpaletta. Lontoolainen vanhojen kirjojen kauppias pyytää nettikaupassa teoksesta 130 000 dollaria eli 104 000 euroa, amerikkalainen kollega omasta kappaleestaan peräti 180 000 dollaria, 144 400 euroa. Sillä saisi pienen yksiön Etelä-Helsingistä.

Etsintäkuulutettu: Mappa mundi 1486

Kallista lukemista keräsi myös suomalainen 1800-luvulla elänyt geologi ja mineralogi A. E. Nordenskiöld. Hän oli maineikas tutkimusmatkailija, jonka johtama retkikunta purjehti ensimmäisenä maailmassa Siperian pohjoispuolitse Atlantilta Tyynellemerelle. Samainen koillisväylä kiinnostaa taas, kun lämpenemisen takia napajää vetäytyy ja saattaa jättää reitin avoimeksi ympäri vuoden.

Nordenskiöldin keräämän 600 karttakirjan kokoelman osti Suomen suuriruhtinaskunnan senaatti aikanaan yliopiston kirjaston kokoelmiin.

– Hän olisi myynyt sen Eurooppaan mutta vain kokonaisena. Se taas olisi ollut liian kallista jollekin Pariisin tai Amsterdamin antikvariaatille, Rahikainen kertoo.

Runsaat sata vuotta myöhemmin tuli kuitenkin Melvin Perry ja pilkkoi ilman lupaa kokoelmaa kynäveitsellään. Saaliiksi saamansa kuusi karttalehteä hän postitti Englantiin, missä myi osan ja osan panttasi. Kaksi karttaa kuitenkin palautettiin Suomen Lontoon-lähetystöön. Lisäksi Perry järjesti panttaamansa kaksi karttaa takaisin sen jälkeen, kun poliisi oli napannut hänet.

Kaksi kartoista jäi sille tielleen. Toinen niistä on aukeama Ptolemaioksen atlaksesta: maailmankartta Mappa mundi, josta keräilijä voi maksaa 100 000 euroa.

Päätämmekin jutun etsintäkuulutukseen. Jos satut näkemään maailmalla liikkuessasi Mappa mundin vuodelta 1486 (kuva ohessa), vaadi se heti takaisin. Kyse on meidän kansallisaarteestamme. Myös Interpol on sen perässä.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Kilometri lisää joka vuosi112 hyllykilometriä on Kansalliskirjaston kokoelmien nykymäärä. Se kasvaa vuosittain yhdellä kilometrillä.

3 000 000 kirjaa ja kausijulkaisua.

4 000 000 muuta aineistoa: esimerkiksi 100 000 karttaa ja 3 000 000 pienpainatetta.

150 000 kotimaista äänitettä.

50 000 kotimaista nuottijulkaisua.

689 000 mikrofilmiä ja mikrokorttia.

718 000 000 tiedostoa kotimaisessa verkkoarkistossa.

2 osakokoelmaa Unescon Maailman muisti -rekisterissä: A. E. Nordenskiöldin kartat ja Radziwillien kirjasto.

Muisti liekeissä

Kun kansalliskirjasto vielä majaili yliopiston osana Turussa, sitä kohtasi hävitys. Turun palossa 1827 kirjasto kokoelmineen tuprusi savuna ilmaan. Liki 40 000 niteestä säästyi vain 800 – ne sattuivat olemaan kotilainassa.

Pahin menetys olivat erityisesti Suomen historiaa käsittelevät käsikirjoitukset. Tragedioitakin koettiin: iäksi katosi vuonna 1719 painettu Pälkäneen puuaapinen. Ainoa säilynyt kappale tuhoutui palossa.

Palon jälkeen lähes 200 vuotta Turussa toiminut yliopisto kirjastoineen muutti seuraavana vuonna Helsinkiin. Siellä alkoi kokoelmien kartuttaminen lähes tyhjästä.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25797
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.