Riskit voittavat yhä hyödyt. Hehkutus on ollut ennenaikaista. Kantasoluista ei olekaan kaivatuksi kaikkien tautien parantajaksi. Niissä väijyy syövän vaara.





Kantasoluista rakennetaan sairaan kehon varaosia ja niillä hoidetaan kaikki maailman taudit. Tähän tyyliin kantasoluhoidot esiintyvät lehtien palstoilla. Asiassa ei ole kuin yksi mutta: unohtuu, että kantasoluhoidot ovat yhä kokeellisia ja valtaosa tuloksista on peräisin laboratoriohiirestä. Vain luuytimen kantasolusiirrot ovat vakiinnuttaneet asemansa veri- ja syöpätautien tukihoitoina.

Luuytimen kantasolusiirto korjaa syövän lääkehoidon aiheuttaman luuydinvaurion, joka tekee potilaan herkäksi muun muassa infektioille. Ensimmäiset onnistuneet luuydinsiirrot tehtiin 1960-luvun lopulla, ja nykyään niiden vuosittainen maailmansaldo on 30 000-40 000. Kaikki muut ihmisen kantasoluhoidot ovat tähän asti olleet pienimuotoisia kokeita. Ehkä näin onkin hyvä.

Viimeaikaisten tulosten perusteella hoitoihin saattaa liittyä odottamattoman suuri syöpäriski. Useat tutkijat ovat kehottaneet ottamaan sen vuoksi aikalisän. "Monet meistä ovat sitä mieltä, että seuraavien vuosien aikana olisi järkevintä olla kokeilematta kantasoluhoitoja", totesi Columbian yliopiston Thomas Jessell New York Timesin haastattelussa jo joitakin vuosia sitten.


Erilaistumiskyky epäilyttää

Jarruttelun syynä ei ole ainoastaan mahdollinen syöpäriski. Myös kantasolujen monikykyisyys on joutunut kritiikin kohteeksi.

Kuuluisin esimerkki on Minnesotan yliopiston Catherine Verfaillien tiedelehti Naturessa vuonna 2002 julkaisema artikkeli. Siinä Verfaillie esitti, että luuytimen kantasolut erilaistuvat käytännössä miksi tahansa elimistön soluksi. Muut tutkimusryhmät eivät onnistuneet toistamaan artikkelissa kuvattuja kokeita, ja kaiken lisäksi New Scientist -lehti huomasi, että Verfaillie julkaisi tuloksensa samaan aikaan ja samoin kuvin myös Journal of Experimental Hematology -lehdessä. Kuvateksteissä kuvien kuitenkin kerrottiin esittävän eri asioita.

Kukaan ei voi tätä nykyä varmasti tietää, mitä kokeita Verfaillien ryhmä teki ja miten. Verfaillien tukala asema helpottui kuitenkin hivenen viime vuonna, kun Journal of Clinical Investigation -lehdessä ilmestyi tutkimus, jossa oli osittain onnistuttu toistamaan hänen tuloksensa.

Suuri osa esitetystä kantasolujen erilaistumisesta on kuitenkin selitettävissä solujen yhteensulautumisella. Luuytimen solut eivät siis erilaistuisikaan suuressa määrin maksa-, hermo- ja sydänlihassoluiksi. Sen sijaan ne kykenevät sulautumaan yhteen näiden solujen kanssa. Luuytimen kantasolujen erilaistumiskyky muuksi kuin veren solukoksi jää ainakin osittain arvailujen varaan.


Kantasoluista kasvaimia

Kantasoluhoitojen ja syövän kytköstä kannattaa tarkastella monesta eri näkökulmasta. Muuttuvatko siirretyt tai elimistön omat kantasolut syöpäsoluiksi? Vaikuttavatko kanta- ja syöpäsolut toisiinsa? Onko tähän mennessä tehdyissä ihmiskokeissa nähtävissä merkkejä syöpäriskistä?

Tutkin itse kiveskantasoluja ja osoitin muuntogeenisillä hiirillä, että GDNF-kasvutekijä säätelee kivesten kantasolujen uusiutumista ja erilaistumista. GDNF:ää ylen määrin tuottavassa hiirikannassa siittiöiden muodostuminen loppui, mutta niiden kantasolut lisääntyivät ja muodostivat kookkaita rypäitä siementiehyisiin.

Eräänä päivänä eläintenhoitaja soitti ja kertoi, että hiirille oli ilmestynyt kiveskasvaimia. Kun eläimet lopetettiin, vain yhdellä kymmenestä ei ollut niitä. Kasvaimet muistuttivat yhtä ihmisen kivessyöpää.

Omien kantasolujen lisäämisestä siis seurasi syöpä. Vastaavia tuloksia on julkaistu nyt muualtakin.


Esikasvatus ei pelasta

Ehkä kantasolut kannattaisi erilaistaa halutuksi solukoksi, kuten sydänlihas- ja hermosoluiksi tai haiman soluiksi, jo ennen siirtoa potilaaseen. Estäisikö se syövän synnyn? Valitettavasti tämäkään ei välttämättä auta.

Timothy Wang Columbian yliopistosta on julkaissut Science-lehdessä kokeen, jossa helikobakteeri tartutettiin hiiriin. Niihin ilmaantui pian mahalaukun kasvaimia samaan tapaan kuin ihmisessä helikotartunnan seurauksena.

Wangin nokkela oivallus oli, että ennen bakteerin tartuttamista hiiriin ruiskutettiin kantasoluja, jotka oli tehty fluoresoiviksi eli hohtaviksi siirtämällä niihin meduusan geeni. Yksittäisiä fluoresoivia soluja löytyi muun muassa mahalaukun limakalvosta, jossa ne olivat erilaistuneet mahalaukun pintasoluiksi.

Kuten odotettua, tartunnan jälkeen hiiriin muodostui kasvaimia - ja nimenomaan kasvaimet loistivat fluoresoivina. Ne olivat siis peräisin siirretyistä kantasoluista. Vaikka kantasolut olivat ensin erilaistuneet mahalaukun soluiksi, ne olivat bakteerien ärsyttäessä tavallista herkempiä muuttumaan syöpäsoluiksi.


Viljelmässä mutaatioita

Muissa kokeissa syöpäriski on tullut yllätyksenä. Stem Cells -lehdessä julkaistiin taannoin kansainvälinen tutkimus, jonka alkuperäisenä tavoitteena oli selvittää, mitä luuytimen kantasoluista loppujen lopuksi erilaistuu. Tässäkin tutkimuksessa kantasolut leimattiin tunnistusta varten meduusan fluoresoivalla geenillä. Sen jälkeen ne siirrettiin hiiriin. Muutaman viikon jälkeen hiiret rupesivat voimaan huonosti ja niihin ilmaantui syöpäkasvaimia.

Kasvaimet muistuttivat ihmisen luusyöpää. Ensin tutkijat epäilivät syyksi meduusan geeniä tai syövälle altista hiirikantaa, mutta kasvaimet olivatkin peräisin siirretyistä soluista. Syyksi osoittautui solujen kasvattaminen maljalla ennen siirtoa. Kasvatuksen aikana kantasolujen geeneissä tapahtui mutaatioita, joiden vuoksi ne muuttuivat herkästi syöpäsoluiksi.


Syöpä osaa hyödyntää

Syöpätutkimuksen suurmiehiin kuuluva Robert Weinberg yhdysvaltalaisesta Whitehead-instituutista julkaisi viime vuonna Naturessa artikkelin syövän ja kantasolujen tuhoisasta vuorovaikutuksesta.

Aikaisemmin oli havaittu, että syöpäsolut houkuttelevat kantasoluja ympärilleen. Weinberg osoitti, että niiden kierona tavoitteena on edistää syövän kasvua.

Weinberg siirsi hiiriin rintasyöpäsoluja ja kantasoluja yhdessä ja erikseen. Kun vähän etäpesäkkeitä tekeviä syöpäsoluja siirrettiin kantasolujen kanssa, etäpesäkkeitä muodostui paljon enemmän ja niitä syntyi myös uusiin elimiin. Syöpäsolut osasivat käyttää hyväkseen kantasoluja, ja kantasolut muuttivat syöpäsolut entistä aggressiivisemmiksi.


Luuydinsiirrossakin riski

Entä kokemukset potilaiden kantasoluhoidoista? Palataan ainoaan vakiintuneeseen kantasoluhoitoon.
Luuytimen kantasolusiirtoja on tehty yli 30 vuotta. Seuranta-aikaa ja potilaita on riittävästi. Niiden perusteella luuytimen siirto lisää uuden syövän riskin 2-20-kertaiseksi - sellaisen syövän riskin, jota potilas ei sairastanut saadessaan siirteen.

Tähän asti on uskottu, että syöpähoidot aiheuttavat mutaatioita geeneissä tai että potilaat ovat muutoin tavallista alttiimpia syöville. Nämä selitykset ovat mahdollisia, mutta oikea vastaus saadaan vasta, kun siirteiden jälkeen ilmenneiden syöpien geneettinen rakenne on tutkittu. Se on mahdollista mikrosatelliittimerkkien avulla. Niillä selviää, ovatko syövät peräisin potilaasta itsestään vai häneen siirretystä solukosta. Vielä laajoja tutkimuksia ei ole tehty.

Kaksi vuotta sitten Yasuo Imain ryhmä japanilaisesta Dokkyon yliopistosta kuitenkin osoitti, että leukemian takia luuytimen kantasolusiirteen saaneen potilaan myöhemmin kehittynyt mahasyöpä oli peräisin siirteestä. Kuten Science-lehdessä julkaistuissa hiirikokeissa, myös tässä tapauksessa potilaalla oli helikobakteeritartunta.


Hoitoja kannattaa lykätä

Eläinkokeissa kantasolusiirteen syöpäriski on selvä. Ihmisen kantasoluhoidoissa siitä on viitteitä. Kantasoluhoitojen aloittamista onkin suositeltu lykättäväksi silloin, kun ei hoideta potilaan henkeä välittömästi uhkaavia tauteja.

Helsingin yliopistollisen keskussairaalan lasten ja nuorten syöpäosaston ylilääkäri Ulla Pihkala totesi tutkimusten nostamista epäilyistä napakasti: - Älä höpötä. Ilman näitä hoitoja lapset kuolisivat.

Hän on oikeassa. Moni muu lääkäri saattaa olla väärässä.


Hannu Sariola on Helsingin yliopiston kehitysbiologian professori.



- Kantasolu osaa tuottaa soluja elimistön eri tehtäviin. Erilaistuessaan solut kadottavat kykynsä toimia kantasoluina. Aikuisen elimistössä kantasoluja on vain paikoin ja niukasti. Jos sairaus tuhoaa ne, uusia ei omin avuin synny.

- Kantasoluhoito pyrkii korvaamaan elimistön menetettyjä kantasoluja tai jopa elimiä.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5216
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti