Karkkihyllyjen houkutukset juontuvat Tuhannen ja yhden yön valtakunnasta. Siellä 800-luvun arabiapteekkarit keittelivät siirappeja, hyytelöitä, kumimakeisia ja pastilleja. Sitten makeiset löysivät tiensä eurooppalaisten suihin, edistämään terveyttä.

.



Julkaistu Tiede-lehdess- 4/2009


Iilimato ja truutillinen rintasokeria, kiitos", pyytää Tassulaisen Juho tärkeänä. Mauri Kunnaksen kuvakirjassa Juho on tuonut maalaisserkkunsa, Koiramäen Killen ja Elsan, ihmettelemään kaupungin apteekkia. Juotikas on vaarille, jonka hammasta kolottaa. Rintasokerin lapset saavat vaivanpalkakseen.

Rinta- tai oikeammin kandisokeri on Euroopan vanhin makeinen. Sitä on ollut saatavilla lähes yhtä kauan kuin sokeria eli noin 900-luvulta lähtien. Tarkkaan ottaen rintasokerin nimen ansaitsee vain ohrakeitteellä terästetty kandisokeri, sillä rohdon parantavat ominaisuudet on liitetty nimenomaan ohraan, kirjoittaa professori Arno Forsius lääketieteen historian nettisivullaan.

Rintasokerilla lääkittiin lasten yskää. Vaikka ohra sittemmin putosi reseptistä pois, nimi jäi. Rintasokerina myytiin tavallista kandisokeria eli ylikylläisestä sokeriliuoksesta haihduttamalla kiteytettyjä kiderypäleitä. Niitä sai Suomen apteekeista 1960-luvulle asti, ja rintasokeria voi edelleen ostaa Turun apteekkimuseosta.


Koti on Arabiassa

Entisajan apteekista sai siis lääkettä myös makeannälkään. Ja monelle lääkkeelle kävi kuten rintasokerille: niistä tuli pelkkiä makeisia. Itse asiassa suklaata ja toffeeta lukuun ottamatta kaikki nykyiset karkit voi jäljittää apteekkiin, kiteyttää maailman ensimmäiseksi karkkihistorioitsijaksi itseään nimittävä Tim Richardson kirjassaan Sweets - A History of Temptation.

Meille tutut karkit syntyivät 800-luvun arabiapteekkarien laboratorioissa. Sieltä ovat lähtöisin erilaiset imeskeltävät sokerimakeiset, karkkitangot, rakeet, pastillit ja kimmoisat kumikarkit, mutta myös hedelmäsäilykkeet, siirapit ja hyytelöt.

Myös marsipaani, mantelinugaa ja tahmea karamelli ovat kotoisin Tuhannen ja yhden yön valtakunnasta. Karamellia keitettiin haareminaisille, mutta ei naposteltavaksi vaan karvanpoistoon.

Keskiajalla sokeria pidettiin terveysruokana. Sen uskottiin lämmittävän vatsaa ja parantavan ruoansulatusta. Lääkkeissä sen ajateltiin tehostavan varsinaisten lääkeaineiden vaikutusta. Sokeri myös lisäsi rohdosten säilyvyyttä ja peitti karvasta makua kuten aiemmin hunaja. Sokeri oli kuitenkin kätevämpää käytössä; siitä sai esimerkiksi pillerille kuoren ja arabikumia lisäämällä imeskeltävän, kurkkua parantavan mellin.

Sokeri oli niin tavallinen lääkkeiden ainesosa, että kun sokeriruoko 1700-luvulla sai kasvitieteellisen nimensä Saccharum officinarum, lääkekäyttö ilmeni siinäkin. Officina nimittäin tarkoittaa apteekin takahuonetta, jossa apteekkari lääkkeensä valmisti.


Mutta kehto Intiassa

Makeiset eivät kuitenkaan olleet arabien keksintö. Ennen kuin ihmiset oppivat jalostamaan sokeria, he imeskelivät makeaa sokeriruokoa sellaisenaan.

Sokeriruoko on heinäkasvi, jonka todennäköisesti Uudessa-Guineassa asuneet viljelijät jalostivat 8000-4000 eaa. luonnonvaraisesta ruokolajista suosimalla maukkaimpia ja mehukkaimpia yksilöitä. Sieltä ruo’on viljely levisi muualle Kaakkois-Aasiaan, Tyynenmeren saarille, Kiinaan ja Intiaan.

Varhaisimmat sokeria käsittelevät tekstit ovat Intiasta. Se on karkkien kehto, jossa sokeri oli käytössä mahdollisesti jo 500 eaa. Myös sana sokeri on peräisin Intiasta, sanskritin sanasta sarkara, joka alun perin tarkoitti soraa.

Entä maailman ensimmäiset karkit? Ajanlaskua edeltävien vuosisatojen intialaisen kirjallisuuden perusteella ne tehtiin yleensä maidosta ja seesaminsiemenistä.


Islamin kintereillä Eurooppaan

Intiasta sokerin käsittelyn taito levisi Persiaan, josta 600-luvulla islaminuskoa levittäneet arabit omaksuivat makean osaksi ruokakulttuuriaan. Arabi-imperiumista tuli Intian jälkeen seuraava suuri makeisvaltakunta.

Islamin kintereillä sokeriruoko ja persous¬ makealle kiiri Pohjois-Afrikan poikki Espanjaan ja Välimeren saarille. Euroopassa Venetsiasta tuli sokerin portti. Sokeria saapui kaupunkiin niin merkittäviä määriä, että vuonna 966 katsottiin tarpeelliseksi rakentaa sille uusi varasto.

Vuosituhannen vaihduttua Euroopassa alettiin yhä enemmän nauttia Arabian herkkuja.

Yksinkertaista ja kukkauutteilla maustettua kandisokeria seurasivat sokeriin säilötyt kasvikunnan tuotteet: sokeroidut siemenet ja pähkinät, kandeeratut hedelmät, juuret ja kukat, sukaatit eli sokeroidut sitrushedelmän kuoret sekä erilaiset kosteammat hedelmäsäilykkeet. Keskiajalla nämä kaikki olivat apteekkitavaraa yhtä hyvin kuin arabialaisten reseptikirjojen lääkesiirapit, -hyytelöt, -pastillit ja -pillerit.


Kirkkokin hyväksyi karkit

Ylimmät lääketieteelliset tahot ylistivät makeutta. Esimerkiksi Euroopassakin arvostettu persialainen 1000-luvun lääkäri Avicenna (Ibn Sina) totesi: "Mitä makeisiin tulee, mikään ei mielestäni ole pahasta."

Kirkossa epäröitiin jonkin aikaa, mutta 1100-luvulla Tuomas Akvinolainen antoi karkeille siunauksensa. Niitä tuli saada nauttia paastonkin aikana, koska niitä napsittiin ruoansulatusta edistämään.

Ristiretkien jälkeen, erityisesti 1300- ja 1400-luvulla, itämainen eksotiikka oli kovasti muodissa. Makeus valloitti myös keittiöissä. Sokeria ja sokerikuorrutteisia mausteita ja pähkinöitä siroteltiin ruokaan kuin ruokaan samaan tapaan kuin nykyään nonparelleja tai karkkirakeita jälkiruokien päälle.

1300-luvulta alkaen sokeri ja karkit eivät myöskään enää olleet tähtitieteellisissä hinnoissa. Euroopan ylhäisön parissa sokeripäällysteisistä mausterakeista tuli erittäin suosittuja, ja niitä hamstrattiin. Esimerkiksi vuonna 1345 Alankomaiden kreivi Vilhelm IV pakkasi mukaansa 80 kiloa näitä rakeita lähtiessään taisteluun Utrechtin piispaa vastaan.


Aatelisto maistoi matkoilla

Kaiken kansan ulottuville sokeri tuli 1700-luvulla, kun Euroopan siirtomaaherrat laivasivat miljoonittain afrikkalaisorjia Karibian ja Etelä-Amerikan sokeriplantaaseille. Raaka-aine halpeni, mutta makeisten hinta pysyi korkeana, sillä ne valmistettiin käsityönä.

Suomeen sokeria saatiin odottaa vuosisatoja. Kun keskiajalla Manner-Euroopan kruunupäät herkuttelivat sokerilla, Pohjolassa ylhäisökin makeutti ruokansa hunajalla ja kuivatuilla hedelmillä. Toisaalta keskiajan tutkija Hannele Klemettilä uskoo, että aateliset ja muut matkustavaiset jo tunsivat sokerin. He olivat saaneet maistaa sitä Euroopassa ja varmasti tuoneet tuliaisiksikin.

Suurempia määriä sokeria Suomeen saapui vasta 1500-luvulla. Silloin alettiin valmistaa esimerkiksi mantelilla, aniksella, inkiväärillä ja neilikalla maustettuja juhlakonvehteja, joita Turun linnaan tekivät hovin omat konvehtimaakarit, kertoo Nina Lepokorpi Turun maakuntamuseosta.

Tavalliset suomalaiset sen sijaan napostelivat kuivattuja marjoja ja purupihkaa, kunnes sokerin saatavuus 1750-luvulla parani. Turkuun perustettiin silloin Suomen ensimmäinen sokerinpuhdistamo.


Makeisista tuli vierasvara

Turun tehtaassa valmistettiin myös rintasokeria, joka pitkään oli monelle ainoa makeinen. Kodeissa sokeria käytettiin lähinnä kahvin makeuttamiseen, leivontaan ja hillojen valmistukseen.

1800-luvulla hienoimmat makeiset hankittiin Pietarin makeismestareilta. Ensimmäiset omat karkkitehtaamme perustettiin 1890-luvulla, Fazer ja Brunberg etunenässä. Makeiset kuitenkin pysyivät ylellisyystuotteena. Niitä tarjoiltiin vain juhlissa tai pidettiin kotona vierasvarana.

Vuonna 1910 perustettu Hellaksen makeistehdas otti tavoitteekseen tehdä makeisista joka kodin herkkuja. Se onnistui, ja pian tavallistenkin perheiden lapset pääsivät karkin makuun.

Sittemmin sokeri on julistettu pannaan, mutta terveydellä voi edelleen puolustella makeanhimoaan. Tarjolla on terveysvaikutteisia purukumeja, vitaminoituja karkkeja, yskänpastilleja ja hengityksenraikastajia. Tai ehkä kuulut niihin, jotka nauttivat päivittäin murenan tummaa suklaata, lääkkeeksi.


Eeva Mäkelä on filosofian tohtori, geologi ja vapaa toimittaja.


Koivupurkkaa jo kivikaudella


Luulisi, että terveysvaikutteiset purkat ovat nykyajan uutuus. Arkeologit kuitenkin tietävät, että jo kivikaudella hampaita hoidettiin pureksimalla. Siitä kertovat asuinpaikoilta löytyneet purkkamällit, joissa on vielä hampaanjäljet tallella. Kivikauden purkka oli sitkeää koivuntuohitervaa, jolla ilmeisesti oli antiseptinen vaikutus.

Nykyisen purkan juuret ovat Väli-Amerikassa. Siellä mayat jo 100-luvulla mutustivat chicleksi nimeämäänsä kumimaista massaa, jota he saivat sapodillapuun mahlasta.

1860-luvulla newyorkilainen keksijä ja valokuvaaja Thomas Adams yritti kehitellä chiclestä halpaa kuminkorviketta. Yritys ei onnistunut, mutta Adamsilla välähti: hän ryhtyi 1871 myymään maustamatonta chicleä purukumina. Sitten hän maustoi purumassan lakritsilla ja antoi tuotteelle nimeksi Black Jack. Pian purkkareseptiin lisättiin sokeri, ja 1923 kehitettiin pallopurkka.

Suomessa Hellas aloitti purukumin valmistuksen 1930-luvulla. Ensimmäiset purkat olivat nimeltään H-H ja Sitkeitä paloja.
Vuonna 1951 syntyi Jenkki-purkka. se sai nimensä yhdysvaltalaissotilaista, jotka toisen maailmansodan aikana olivat tehneet purkan tunnetuksi Euroopassa. Pian seurasi musta lakritsinmakuinen Neekeri Jenkki -pallopurkka, joka nousi hetkessä Suomen myydyimmäksi purukumiksi.

Vuonna 1975 markkinoille tuli maailman ensimmäinen ksylitolilla eli koivusokerilla makeutettu purukumi, Xylitol Jenkki, joka nykyään on Suomen suosituin purkka. Kun kaikki Jenkki-maut lasketaan yhteen, Jenkki nousee Suomen myydyimmäksi makeismerkiksi.

Karvaasta kaakaosta kehittyi nautinto


Noin 2 500 vuotta sitten mayaylhäisön kupeissa höyrysi juoma, joka oli valmistettu silkasta rahasta - kaakaopavuista. Maksamisen lisäksi pavuilla laskettiin, ja niitä käytettiin lääkkeenä. Myöhemmin asteekitkin mielistyivät kovasti papuihin. Kun he noin tuhat vuotta sitten löivät mayat, he alkoivat kantaa näiltä veroa kaakaopapuina.

Vuonna 1520 espanjalaiset valloittajat tutustuivat kaakaoon. Heistä asteekkien karvas ja vaahtoava juoma oli vastenmielistä, mutta kokeilemalla löytyi mieluinen valmistustapa.

Pitkään kaakao säilyi Espanjan hovin ja papiston salaisuutena - niin visusti, että vielä 1579 englantilaiset merirosvot heittivät kaakaosäkit arvottomina yli laidan. Vasta 1660-luvulla papujen maine kiiri läpi Euroopan. Apteekkarit markkinoivat kaakaota vahvistavana terveysjuomana.

1700-luvulla kaakaoon alkoi olla varaa muillakin kuin hoviväellä, mutta valmistajat pähkäilivät, kuinka siitä saisi poistettua inhan rasvaisuuden. He kehittelivät prässiä, joka erottaisi massasta kaakaovoin. Kunnian keksinnöstä otti hollantilainen Conrad van Houten 1828 kehittelemällään laitteella.

Juomasta tuli entistä miellyttävämpää, mutta nyt kaakaovoillekin piti löytää käyttöä. Bristolilaisessa Fryn perheyrityksessä keksittiin 1847 sekoittaa kaakaomassaan sokeria ja kaakaovoita ja valaa seos levyiksi. Syötävä suklaa oli syntynyt.

Mutta vielä oli parantamisen varaa. Sveitsiläinen Daniel Peter kehitti maitosuklaan ja Rodolphe Lindt conching-menetelmän, päiviä kestävän sekoitusvaiheen, jonka aikana suklaaseen vielä lisätään kaakaovoita. Suklaa alkoi sulaa suussa.

1800-luvulla makeisuutuudet tulivat Suomeen Pietarista, niin myös suklaa. Sieltä Karl Fazerkin hankki ammattitaitonsa ennen kuin perusti 1891 Helsingin Kluuvikadulle konditorian ja ryhtyi valmistamaan suklaata.
Suomalaisten kestosuosikki, makeisten myyntitilastoja johtava Fazerin Sininen syntyi 1922.


Suklaamunan juuret ikivanhassa kevätperinteessä


Muna on ikivanha uuden elämän ja hedelmällisyyden symboli, joka on mukana maailmanluomismyyteissä. Tutuin niistä on varmasti Kalevalassa, jossa maailma syntyy munan muruista, kun veen emonen vavahduttaa polveansa ja sille pesänsä rakentaneen sotkan munat vierähtävät veteen.

Kevääntuloon muna liittyi jo esikristillisellä ajalla. Ihmiset juhlistivat talven taittumista ja maan heräämistä eloon lahjoittamalla toisilleen linnunmunia. Omassa kevään juhlassaan kristityt antoivat munalle uuden merkityksen nimenomaan Kristuksen ylösnousemuksen symbolina.

Linnunmunia seurasivat 1600- ja 1700-luvuilla eri materiaaleista valmistetut munat.

Ensimmäiset suklaiset pää¬siäismunat tulivat myyntiin 1800-luvulla Ranskassa ja Saksassa pian kiinteän suklaan keksimisen jälkeen. Aivan alkuun ne olivat umpisuklaata, mutta kun onttojen valu onnistui, munien sisään kätkettiin pieniä lahjoja kuten ennen koristeellisiin sokerimuniin.

Suomessa Fazer alkoi myydä Mignon-munia 1896.

Nykyisin suositut Ferreron Kinder-munat tulivat Saksassa kauppoihin 1974. Niitä myydään ympäri vuoden, ja Suomen myydyimpien makeistuotteiden listalla ne ovat nousseet kakkoseksi.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25795
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.