Karkkihyllyjen houkutukset juontuvat Tuhannen ja yhden yön valtakunnasta. Siellä 800-luvun arabiapteekkarit keittelivät siirappeja, hyytelöitä, kumimakeisia ja pastilleja. Sitten makeiset löysivät tiensä eurooppalaisten suihin, edistämään terveyttä.

.



Julkaistu Tiede-lehdess- 4/2009


Iilimato ja truutillinen rintasokeria, kiitos", pyytää Tassulaisen Juho tärkeänä. Mauri Kunnaksen kuvakirjassa Juho on tuonut maalaisserkkunsa, Koiramäen Killen ja Elsan, ihmettelemään kaupungin apteekkia. Juotikas on vaarille, jonka hammasta kolottaa. Rintasokerin lapset saavat vaivanpalkakseen.

Rinta- tai oikeammin kandisokeri on Euroopan vanhin makeinen. Sitä on ollut saatavilla lähes yhtä kauan kuin sokeria eli noin 900-luvulta lähtien. Tarkkaan ottaen rintasokerin nimen ansaitsee vain ohrakeitteellä terästetty kandisokeri, sillä rohdon parantavat ominaisuudet on liitetty nimenomaan ohraan, kirjoittaa professori Arno Forsius lääketieteen historian nettisivullaan.

Rintasokerilla lääkittiin lasten yskää. Vaikka ohra sittemmin putosi reseptistä pois, nimi jäi. Rintasokerina myytiin tavallista kandisokeria eli ylikylläisestä sokeriliuoksesta haihduttamalla kiteytettyjä kiderypäleitä. Niitä sai Suomen apteekeista 1960-luvulle asti, ja rintasokeria voi edelleen ostaa Turun apteekkimuseosta.


Koti on Arabiassa

Entisajan apteekista sai siis lääkettä myös makeannälkään. Ja monelle lääkkeelle kävi kuten rintasokerille: niistä tuli pelkkiä makeisia. Itse asiassa suklaata ja toffeeta lukuun ottamatta kaikki nykyiset karkit voi jäljittää apteekkiin, kiteyttää maailman ensimmäiseksi karkkihistorioitsijaksi itseään nimittävä Tim Richardson kirjassaan Sweets - A History of Temptation.

Meille tutut karkit syntyivät 800-luvun arabiapteekkarien laboratorioissa. Sieltä ovat lähtöisin erilaiset imeskeltävät sokerimakeiset, karkkitangot, rakeet, pastillit ja kimmoisat kumikarkit, mutta myös hedelmäsäilykkeet, siirapit ja hyytelöt.

Myös marsipaani, mantelinugaa ja tahmea karamelli ovat kotoisin Tuhannen ja yhden yön valtakunnasta. Karamellia keitettiin haareminaisille, mutta ei naposteltavaksi vaan karvanpoistoon.

Keskiajalla sokeria pidettiin terveysruokana. Sen uskottiin lämmittävän vatsaa ja parantavan ruoansulatusta. Lääkkeissä sen ajateltiin tehostavan varsinaisten lääkeaineiden vaikutusta. Sokeri myös lisäsi rohdosten säilyvyyttä ja peitti karvasta makua kuten aiemmin hunaja. Sokeri oli kuitenkin kätevämpää käytössä; siitä sai esimerkiksi pillerille kuoren ja arabikumia lisäämällä imeskeltävän, kurkkua parantavan mellin.

Sokeri oli niin tavallinen lääkkeiden ainesosa, että kun sokeriruoko 1700-luvulla sai kasvitieteellisen nimensä Saccharum officinarum, lääkekäyttö ilmeni siinäkin. Officina nimittäin tarkoittaa apteekin takahuonetta, jossa apteekkari lääkkeensä valmisti.


Mutta kehto Intiassa

Makeiset eivät kuitenkaan olleet arabien keksintö. Ennen kuin ihmiset oppivat jalostamaan sokeria, he imeskelivät makeaa sokeriruokoa sellaisenaan.

Sokeriruoko on heinäkasvi, jonka todennäköisesti Uudessa-Guineassa asuneet viljelijät jalostivat 8000-4000 eaa. luonnonvaraisesta ruokolajista suosimalla maukkaimpia ja mehukkaimpia yksilöitä. Sieltä ruo’on viljely levisi muualle Kaakkois-Aasiaan, Tyynenmeren saarille, Kiinaan ja Intiaan.

Varhaisimmat sokeria käsittelevät tekstit ovat Intiasta. Se on karkkien kehto, jossa sokeri oli käytössä mahdollisesti jo 500 eaa. Myös sana sokeri on peräisin Intiasta, sanskritin sanasta sarkara, joka alun perin tarkoitti soraa.

Entä maailman ensimmäiset karkit? Ajanlaskua edeltävien vuosisatojen intialaisen kirjallisuuden perusteella ne tehtiin yleensä maidosta ja seesaminsiemenistä.


Islamin kintereillä Eurooppaan

Intiasta sokerin käsittelyn taito levisi Persiaan, josta 600-luvulla islaminuskoa levittäneet arabit omaksuivat makean osaksi ruokakulttuuriaan. Arabi-imperiumista tuli Intian jälkeen seuraava suuri makeisvaltakunta.

Islamin kintereillä sokeriruoko ja persous¬ makealle kiiri Pohjois-Afrikan poikki Espanjaan ja Välimeren saarille. Euroopassa Venetsiasta tuli sokerin portti. Sokeria saapui kaupunkiin niin merkittäviä määriä, että vuonna 966 katsottiin tarpeelliseksi rakentaa sille uusi varasto.

Vuosituhannen vaihduttua Euroopassa alettiin yhä enemmän nauttia Arabian herkkuja.

Yksinkertaista ja kukkauutteilla maustettua kandisokeria seurasivat sokeriin säilötyt kasvikunnan tuotteet: sokeroidut siemenet ja pähkinät, kandeeratut hedelmät, juuret ja kukat, sukaatit eli sokeroidut sitrushedelmän kuoret sekä erilaiset kosteammat hedelmäsäilykkeet. Keskiajalla nämä kaikki olivat apteekkitavaraa yhtä hyvin kuin arabialaisten reseptikirjojen lääkesiirapit, -hyytelöt, -pastillit ja -pillerit.


Kirkkokin hyväksyi karkit

Ylimmät lääketieteelliset tahot ylistivät makeutta. Esimerkiksi Euroopassakin arvostettu persialainen 1000-luvun lääkäri Avicenna (Ibn Sina) totesi: "Mitä makeisiin tulee, mikään ei mielestäni ole pahasta."

Kirkossa epäröitiin jonkin aikaa, mutta 1100-luvulla Tuomas Akvinolainen antoi karkeille siunauksensa. Niitä tuli saada nauttia paastonkin aikana, koska niitä napsittiin ruoansulatusta edistämään.

Ristiretkien jälkeen, erityisesti 1300- ja 1400-luvulla, itämainen eksotiikka oli kovasti muodissa. Makeus valloitti myös keittiöissä. Sokeria ja sokerikuorrutteisia mausteita ja pähkinöitä siroteltiin ruokaan kuin ruokaan samaan tapaan kuin nykyään nonparelleja tai karkkirakeita jälkiruokien päälle.

1300-luvulta alkaen sokeri ja karkit eivät myöskään enää olleet tähtitieteellisissä hinnoissa. Euroopan ylhäisön parissa sokeripäällysteisistä mausterakeista tuli erittäin suosittuja, ja niitä hamstrattiin. Esimerkiksi vuonna 1345 Alankomaiden kreivi Vilhelm IV pakkasi mukaansa 80 kiloa näitä rakeita lähtiessään taisteluun Utrechtin piispaa vastaan.


Aatelisto maistoi matkoilla

Kaiken kansan ulottuville sokeri tuli 1700-luvulla, kun Euroopan siirtomaaherrat laivasivat miljoonittain afrikkalaisorjia Karibian ja Etelä-Amerikan sokeriplantaaseille. Raaka-aine halpeni, mutta makeisten hinta pysyi korkeana, sillä ne valmistettiin käsityönä.

Suomeen sokeria saatiin odottaa vuosisatoja. Kun keskiajalla Manner-Euroopan kruunupäät herkuttelivat sokerilla, Pohjolassa ylhäisökin makeutti ruokansa hunajalla ja kuivatuilla hedelmillä. Toisaalta keskiajan tutkija Hannele Klemettilä uskoo, että aateliset ja muut matkustavaiset jo tunsivat sokerin. He olivat saaneet maistaa sitä Euroopassa ja varmasti tuoneet tuliaisiksikin.

Suurempia määriä sokeria Suomeen saapui vasta 1500-luvulla. Silloin alettiin valmistaa esimerkiksi mantelilla, aniksella, inkiväärillä ja neilikalla maustettuja juhlakonvehteja, joita Turun linnaan tekivät hovin omat konvehtimaakarit, kertoo Nina Lepokorpi Turun maakuntamuseosta.

Tavalliset suomalaiset sen sijaan napostelivat kuivattuja marjoja ja purupihkaa, kunnes sokerin saatavuus 1750-luvulla parani. Turkuun perustettiin silloin Suomen ensimmäinen sokerinpuhdistamo.


Makeisista tuli vierasvara

Turun tehtaassa valmistettiin myös rintasokeria, joka pitkään oli monelle ainoa makeinen. Kodeissa sokeria käytettiin lähinnä kahvin makeuttamiseen, leivontaan ja hillojen valmistukseen.

1800-luvulla hienoimmat makeiset hankittiin Pietarin makeismestareilta. Ensimmäiset omat karkkitehtaamme perustettiin 1890-luvulla, Fazer ja Brunberg etunenässä. Makeiset kuitenkin pysyivät ylellisyystuotteena. Niitä tarjoiltiin vain juhlissa tai pidettiin kotona vierasvarana.

Vuonna 1910 perustettu Hellaksen makeistehdas otti tavoitteekseen tehdä makeisista joka kodin herkkuja. Se onnistui, ja pian tavallistenkin perheiden lapset pääsivät karkin makuun.

Sittemmin sokeri on julistettu pannaan, mutta terveydellä voi edelleen puolustella makeanhimoaan. Tarjolla on terveysvaikutteisia purukumeja, vitaminoituja karkkeja, yskänpastilleja ja hengityksenraikastajia. Tai ehkä kuulut niihin, jotka nauttivat päivittäin murenan tummaa suklaata, lääkkeeksi.


Eeva Mäkelä on filosofian tohtori, geologi ja vapaa toimittaja.


Koivupurkkaa jo kivikaudella


Luulisi, että terveysvaikutteiset purkat ovat nykyajan uutuus. Arkeologit kuitenkin tietävät, että jo kivikaudella hampaita hoidettiin pureksimalla. Siitä kertovat asuinpaikoilta löytyneet purkkamällit, joissa on vielä hampaanjäljet tallella. Kivikauden purkka oli sitkeää koivuntuohitervaa, jolla ilmeisesti oli antiseptinen vaikutus.

Nykyisen purkan juuret ovat Väli-Amerikassa. Siellä mayat jo 100-luvulla mutustivat chicleksi nimeämäänsä kumimaista massaa, jota he saivat sapodillapuun mahlasta.

1860-luvulla newyorkilainen keksijä ja valokuvaaja Thomas Adams yritti kehitellä chiclestä halpaa kuminkorviketta. Yritys ei onnistunut, mutta Adamsilla välähti: hän ryhtyi 1871 myymään maustamatonta chicleä purukumina. Sitten hän maustoi purumassan lakritsilla ja antoi tuotteelle nimeksi Black Jack. Pian purkkareseptiin lisättiin sokeri, ja 1923 kehitettiin pallopurkka.

Suomessa Hellas aloitti purukumin valmistuksen 1930-luvulla. Ensimmäiset purkat olivat nimeltään H-H ja Sitkeitä paloja.
Vuonna 1951 syntyi Jenkki-purkka. se sai nimensä yhdysvaltalaissotilaista, jotka toisen maailmansodan aikana olivat tehneet purkan tunnetuksi Euroopassa. Pian seurasi musta lakritsinmakuinen Neekeri Jenkki -pallopurkka, joka nousi hetkessä Suomen myydyimmäksi purukumiksi.

Vuonna 1975 markkinoille tuli maailman ensimmäinen ksylitolilla eli koivusokerilla makeutettu purukumi, Xylitol Jenkki, joka nykyään on Suomen suosituin purkka. Kun kaikki Jenkki-maut lasketaan yhteen, Jenkki nousee Suomen myydyimmäksi makeismerkiksi.

Karvaasta kaakaosta kehittyi nautinto


Noin 2 500 vuotta sitten mayaylhäisön kupeissa höyrysi juoma, joka oli valmistettu silkasta rahasta - kaakaopavuista. Maksamisen lisäksi pavuilla laskettiin, ja niitä käytettiin lääkkeenä. Myöhemmin asteekitkin mielistyivät kovasti papuihin. Kun he noin tuhat vuotta sitten löivät mayat, he alkoivat kantaa näiltä veroa kaakaopapuina.

Vuonna 1520 espanjalaiset valloittajat tutustuivat kaakaoon. Heistä asteekkien karvas ja vaahtoava juoma oli vastenmielistä, mutta kokeilemalla löytyi mieluinen valmistustapa.

Pitkään kaakao säilyi Espanjan hovin ja papiston salaisuutena - niin visusti, että vielä 1579 englantilaiset merirosvot heittivät kaakaosäkit arvottomina yli laidan. Vasta 1660-luvulla papujen maine kiiri läpi Euroopan. Apteekkarit markkinoivat kaakaota vahvistavana terveysjuomana.

1700-luvulla kaakaoon alkoi olla varaa muillakin kuin hoviväellä, mutta valmistajat pähkäilivät, kuinka siitä saisi poistettua inhan rasvaisuuden. He kehittelivät prässiä, joka erottaisi massasta kaakaovoin. Kunnian keksinnöstä otti hollantilainen Conrad van Houten 1828 kehittelemällään laitteella.

Juomasta tuli entistä miellyttävämpää, mutta nyt kaakaovoillekin piti löytää käyttöä. Bristolilaisessa Fryn perheyrityksessä keksittiin 1847 sekoittaa kaakaomassaan sokeria ja kaakaovoita ja valaa seos levyiksi. Syötävä suklaa oli syntynyt.

Mutta vielä oli parantamisen varaa. Sveitsiläinen Daniel Peter kehitti maitosuklaan ja Rodolphe Lindt conching-menetelmän, päiviä kestävän sekoitusvaiheen, jonka aikana suklaaseen vielä lisätään kaakaovoita. Suklaa alkoi sulaa suussa.

1800-luvulla makeisuutuudet tulivat Suomeen Pietarista, niin myös suklaa. Sieltä Karl Fazerkin hankki ammattitaitonsa ennen kuin perusti 1891 Helsingin Kluuvikadulle konditorian ja ryhtyi valmistamaan suklaata.
Suomalaisten kestosuosikki, makeisten myyntitilastoja johtava Fazerin Sininen syntyi 1922.


Suklaamunan juuret ikivanhassa kevätperinteessä


Muna on ikivanha uuden elämän ja hedelmällisyyden symboli, joka on mukana maailmanluomismyyteissä. Tutuin niistä on varmasti Kalevalassa, jossa maailma syntyy munan muruista, kun veen emonen vavahduttaa polveansa ja sille pesänsä rakentaneen sotkan munat vierähtävät veteen.

Kevääntuloon muna liittyi jo esikristillisellä ajalla. Ihmiset juhlistivat talven taittumista ja maan heräämistä eloon lahjoittamalla toisilleen linnunmunia. Omassa kevään juhlassaan kristityt antoivat munalle uuden merkityksen nimenomaan Kristuksen ylösnousemuksen symbolina.

Linnunmunia seurasivat 1600- ja 1700-luvuilla eri materiaaleista valmistetut munat.

Ensimmäiset suklaiset pää¬siäismunat tulivat myyntiin 1800-luvulla Ranskassa ja Saksassa pian kiinteän suklaan keksimisen jälkeen. Aivan alkuun ne olivat umpisuklaata, mutta kun onttojen valu onnistui, munien sisään kätkettiin pieniä lahjoja kuten ennen koristeellisiin sokerimuniin.

Suomessa Fazer alkoi myydä Mignon-munia 1896.

Nykyisin suositut Ferreron Kinder-munat tulivat Saksassa kauppoihin 1974. Niitä myydään ympäri vuoden, ja Suomen myydyimpien makeistuotteiden listalla ne ovat nousseet kakkoseksi.

Kevään ihme pilkottaa pienissä sanoissa.

Talven jäljiltä väritön maisema herää eloon, kun iloista vihreää pilkistelee esiin joka puolelta.

Tätä kasvun ihmettä on aina odotettu hartaasti, ja monille ensimmäisille kevään merkeille on annettu oma erityinen nimityksensä, joka ei viittaa mihinkään tiettyyn kasvilajiin vaan nimenomaan siihen, että kysymys on uuden kasvun alusta.

Kasvin, lehden tai kukan aihetta merkitsevä silmu on johdos ikivanhaan perintösanastoon kuuluvasta silmä-sanasta. Myös kantasanaa silmä tai tämän johdosta silmikko on aiemmin käytetty silmun merkityksessä.

Norkko on ilmeisesti samaa juurta kuin karjalan vuotamista tai tippumista merkitsevä verbi ńorkkuo. Myös suomen valumista tarkoittava norua kuulunee samaan yhteyteen. Rennosti roikkuvat norkot näyttävät valuvan oksilta alas.

Lehtipuun norkkoa tai silmua merkitsevällä urpa-sanalla on laajalti vastineita itämerensuomalaisissa sukukielissä, eikä sille tunneta mitään uskottavaa lainaselitystä. Näin ollen sen täytyy katsoa kuuluvan vanhaan perintösanastoon.

Nykysuomalaisille tutumpi urpu on urpa-sanan johdos, ja samaa juurta on myös urpuja syövän linnun nimitys urpiainen.

Urpa-sanan tapaan myös vesa on kantasuomalaista perua, koskapa sana tunnetaan kaikissa lähisukukielissä.

Taimi-sanaa on joskus arveltu balttilaiseksi lainaksi, mutta todennäköisempää on, että se on kielen omista aineksista muodostettu johdos. Samaa juurta ovat myös taipua- ja taittaa-verbit.

Itu on johdos itää-verbistä, joka on ikivanha indoeurooppalainen laina. Oras puolestaan on johdos piikkiä tai piikkimäistä työkalua merkitsevästä indoiranilaisesta lainasanasta ora. Verso on myös selitetty hyvin vanhaksi indoiranilaiseksi lainaksi.

On mahdollista, että maanviljelytaitojen oppiminen indoeurooppalaisilta naapureilta on innoittanut lainaamaan myös viljakasvien alkuihin viittaavia sanoja.

Kevään kukkiva airut on leskenlehti. Vertauskuvallinen nimi johtuu siitä, että kasvi kukkii suojattomana ilman lehdistöä, joka nousee esiin vasta kukkimisen jälkeen. Vaatimattomasta ulkonäöstä huolimatta leskenlehden ilmestyminen on pantu visusti merkille, ja sille on kansankielessä kymmeniä eri nimityksiä. Yksi tunnetuimmista on yskäruoho, joka kertoo, että vanha kansa on valmistanut kasvista rohtoja etenkin hengitysteiden tauteihin.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

Tieteessä 5/2018

 

PÄÄKIRJOITUS

Päätön paremmuus järjestys 

Suosituissa lukiovertailuissa ei ole kovin paljon järkeä.

 

PÄÄUUTISET

Etevä laskee sormin

Menetelmä toimii paremmin kuin päässälasku.

Kuitu vaalii verensokeria

Runsaskuituinen dieetti korjasi diabeetikoiden glukoosiarvot.

Vapaus vie vakiouralle

Tasa-arvon maissa tytöt karttavat teknisiä ja tieteellisiä aloja.

Ihminen pihistelee unta

Muut kädelliset vetävät sikeitä jopa 15 tuntia vuorokaudessa.

 

ARTIKKELIT

Liiku viisaasti

Monen into lopahtaa vaativiin harjoitusohjelmiin.
Treeni maistuu, kun tuntee muutaman faktan.

Koira syntyi pohjoisessa

Ihminen ja susi tutustuivat jääkauden haaskalla.
Vanhin näyttö elämäntoveruudesta tulee Belgiasta.

Taivaallamme kulkevat sään jättiläiset

Keskileveyksien matalat ovat ilmojen titaaneja.
Ne selittävät, miksi Suomessa on niin epävakaista.

Aivot näkevät harhoja

Kalliotaiteen oudot kuvajaiset tuotti muuntunut
tietoisuus. Se syntyy meidänkin aivoissamme.

Metso kukkoilee koko kevään

Tiluksilla rehvastelu alkaa jo helmikuussa.
Sodaksi taistelu naaraista yltyy vapun tienoilla.

Rooma kaatui rahapulaan

Supervallan tuhoon on tarjottu satoja syitä.
Tapahtumat etenivät luultua raadollisemmin.

 

TIEDE VASTAA

Miksi ensimmäinen lettu epäonnistuu?

Miten gorilla saa lihakset kasvisruoalla?

Miksi pikaliima ei tartu tuubinsa sisäseiniin?

Kuinka kaukana on etäisin galaksi?

Onko hyönteisillä reviirejä?

Mistä juontuvat sanat minä ja itse?

 

KIRJAT

Rikos ei houkuta niin kuin ennen

Länsimaat löysivät uudelleen itsehillinnän.

 

KUVA-ARVOITUS

Siinähän on ihan selvästi...

Klassikkopalsta kutsuu lukijoita tulkitsemaan kuvia
lehden Facebook-sivustolle.

 

OMAT SANAT

Tässä on itua

Kevään ihme pilkottaa pienissä sanoissa.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.