Norsu valmistaa kärpäslätkiä, muistaa yli kolmen vuosikymmenen takaisia asioita ja tykkää väännellä naamaansa peilin edessä. Älykkäästä jumbosta saa mainion työtoverin, kun sen kouluttaa taiten tehtäväänsä.

Norsulauman vaellus keskeytyy, kun eteen osuu märkää, upottavaa maata. Jos sinne juuttuisi muutaman tonnin painoisine ruhoineen, vitsit olisivat vähissä. Mutta hätä keinot keksii: norsut alkavat katkoa kärsillään oksia, levittävät niitä petolliselle maaperälle ja asettelevat töppöjalkansa huolellisesti niiden päälle.

Norsujen on nähty tarttuvan kärsää pidempään muissakin tilanteissa. Kutiavaa nahkaa voi kätevästi raaputtaa kepillä. Kun puun juurelle pudonneista hedelmistä syntyy kilpailua muiden eläinten kanssa, norsujen luulisi karkottavan kilpailijat silkalla koollaan, mutta käytännössä ne mieluummin heittelevät niitä kepeillä ja kivillä.

Yleisin norsujen käyttämä apuväline on kärpäshuiska. Aasiannorsujen voi usein nähdä huitovan kärpäsiä kimpustaan lehtevillä oksilla. Eläintarhoissa korvikkeeksi käyvät vaikka kangassäkit. Tieteenhistoriassa tämä oli aikoinaan ensimmäinen havainto eläinten kyvystä käyttää työkaluja: Charles Darwin mainitsee sen vuonna 1871 ilmestyneessä, ihmisen alkuperää pohtivassa kirjassaan The Descent of Man.

Norsu muokkaa työkalujaan

Eläinten työkaluista puhuttaessa kyse ei ole ruuvimeisselistä ja akkuporakoneesta. Biologit nimittävät työkaluiksi kaikkea irtainta, jolla eläin käsittelee ruokaa tai muuta kohdetta. Näihin puuhiin pystyviä eläinlajeja on melko vähän, nykytiedon mukaan alle parikymmentä. Esimerkiksi merisaukko ottaa käpäläänsä kiven ja rikkoo simpukankuoret päästäkseen käsiksi niiden mehevään sisältöön. Afrikkalainen pikkukorppikotka saa strutsinmunat murtumaan paiskomalla niitä kivenmurikoilla.

Yleensä eläimet käyttävät apuvälineensä sellaisina kuin ympäristö sattuu ne tarjoamaan. Aasiannorsu on yksi harvoista eläimistä, jotka muokkaavat kapineitaan. Tarvittaessa norsu lyhentää katkaisemaansa oksaa ja riipii liiat sivuhaarat pois, ennen kuin se alkaa huiskia sillä hyönteisiä.

Työkalujen valmistukseen riittävää oivalluskykyä on havaittu vain muutamilla eläinlajeilla, kuten simpanssilla, orangilla ja uudenkaledonianvariksella. Tämä on yksi syy siihen, että norsujen katsotaan lukeutuvan nisäkkäistä älykkäimpiin.

Keksii jopa kaivaa portaat

Norsujen hoksottimet aiheuttavat välillä harmaita hiuksia maanviljelijöille. Kun yhä suurempi osa metsistä ja savanneista on raivattu pelloiksi, kärhämät viljelijöiden ja ruokaa etsivien norsulaumojen välillä ovat yleistyneet sekä Afrikassa että Aasiassa. Tästä on kehkeytynyt lajienvälinen älyllinen kilpajuoksu.

Intiassa peltoja on suojattu syvillä ojilla, joiden jyrkkiä seinämiä norsu ei pysty kiipeämään. Vastavetona jotkin norsut ovat keksineet kaivaa syöksyhampaillaan ojien seinämiin portaita, joita pitkin ne pääsevät aterialle.

Zimbabwessa kokeiltiin peltojen ympäröimistä väkevällä chilijauheella, jota norsut inhoavat. Ei kulunut kauankaan, kun kokonaisten norsulaumojen nähtiin marssivan suojavyöhykkeen läpi hengitystään pidättäen, kärsät kohti taivasta.

Häviää pikkuisen simpanssille

Mihin kaikkeen norsun äly sitten riittää? Kymmenen viime vuoden aikana tutkijat ovat selvittäneet tätä eläintarhoissa ja työnorsutalleissa älykkyystestein, jotka on alun perin suunniteltu simpansseille.

Työkalunkäytön kekseliäisyystesteissä norsut eivät yllä karvaisten serkkujemme tasolle. Kädettömyydestä se ei johdu, koska kärsä on lähes yhtä näppärä ja monipuolinen väline. Sen sijaan norsun kyky käännellä tavaroita mielessään ei näytä yltävän yhtä pitkälle. Norsu hahmottaa, että ulottumattomissa olevaan ruokaan pääsee käsiksi kallistamalla levyä, jonka päällä ruoka on. Tehtävä muuttuu liian vaikeaksi, kun levy nostetaan ylös ja ruokapala pitäisi saada lattialle jätetyllä kepillä. Simpanssi hoksaa kepin tarkoituksen hetkessä.

Kun ruoanhankintaan tarvitaan yhteistyötä, norsut ovat yhtä nokkelia kuin simpanssit. Ne ymmärtävät toimia kimpassa, kun ruoan saa ulottuville vain, jos kaksi norsua vetää samasta köydestä yhtä aikaa.

Tunnistaa itsensä peilistä

Myös itsensä hahmottamista mittaavissa testeissä norsut ovat tutkijoiden yllätykseksi saaneet aivan samoja tuloksia kuin simpanssit. Joshua Plotnik yhdysvaltalaisesta Emoryn yliopistosta on osoittanut, että norsu ymmärtää peilikuvan esittävän sitä itseään.

Aiemmin uskottiin, että peilikuva ylittäisi norsun ymmärryksen, mutta tilanne muuttui, kun Plotnik teetti norsunkokoisen kokovartalopeilin. Norsu alkoi tunnustella kärsällään omaa otsaansa heti, kun se tuli katsoneeksi peiliin ja näki peilikuvansa otsassa tutkijoiden maalaaman rastin. Norsut myös tekivät peilin edessä samanlaisia kokeiluja kuin simpanssit eli väänsivät naamaansa outoihin ilmeisiin ja tarkkailivat, tekikö peilikuva samoin.

Muistaa vuosikymmeniä

Maineensa veroinen on jumbojen erikoisala, norsun muisti. Tiedetään tapauksia, joissa vankeudessa elävä norsu on tunnistanut emonsa kymmenien vuosien erossaolon jälkeen.

Luonnossa norsulaumat voivat liikkua läänien suuruisilla alueilla, mutta ne eivät harhaile sattumanvaraisesti. Kuivilla seuduilla ne marssivat jokseenkin viivasuorasti kymmenien kilometrien matkoja juomapaikalta toiselle kuin seuraten mieleensä piirtynyttä suunnistuskarttaa.

Vuosina 1992–1994 Tansaniaa koetteli paha kuivuus. Tarangiren kansallispuiston norsulaumoista ne, joissa lauman vanhin oli alle 35-vuotias, pysyivät silti puiston alueella. Yleensä se onkin turvallisinta metsästäjien välttämiseksi, mutta nyt moni norsu kuoli janoon ja nälkään.

Ne laumat, joiden vanhin oli yli 35-vuotias, lähtivät kuivuuden pahentuessa vaeltamaan kaukana kansallispuiston ulkopuolella sijaitseville lammikoille. Edellinen yhtä paha kuivuus oli koettu 35 vuotta aikaisemmin, joten vanhat norsut tiesivät kokemuksesta, että kannattaa ottaa riski ja lähteä vaarallisemmille seuduille – ja muistivat, mistä voi kuivuudenkin aikana löytää vettä ja pelastua.

Elää mutkikkaana laumana

Suurin osa luonnonvaraisista norsuista karttuneesta tutkimustiedosta koskee afrikkalaisia savanninorsuja.

Savanninorsujen elämää on seurattu muutamassa poikkeuksellisen pitkässä tutkimushankkeessa. Esimerkiksi Keniassa Amboselin kansallispuistossa on yhä meneillään yhtäjaksoinen seuranta, jonka yhdysvaltalaissyntyinen tutkija Cynthia Moss käynnisti vuonna 1975.

Vuosien mittaan on selvinnyt muun muas­sa, että savanninorsujen laumarakenne on poikkeuksellisen monitasoinen. Ihminen on ainoa laji, jolta tunnetaan monimutkaisempia yhteiskuntarakenteita. Savanninorsujen laumat jakautuvat alaryhmiin, jotka jakautuvat edelleen alaryhmiin ja ne vielä kertaalleen alaryhmiin.

Ryhmät vuoroin hajaantuvat omille teilleen ja vuoroin palaavat yhteen. Hajaantumista aiheut­taa muun muassa kuivuuden aikainen ruoan niukkuus, kokoontumista puolestaan sadekausi tai vastoinkäyminen, kuten kokeneen laumanjäsenen kuolema.

Tuntee syvästi

Kun tutut norsut tapaavat pitkästä aikaa, alkaa ylenpalttinen tervehtiminen. Ilma täyttyy äänistä, suuret harmaat ruhot nojaavat toisiinsa, ja kärsät kääritään yhteen. Norsujen tunteenpurkaukset ovat näissä ja monissa muissa tilanteissa niin voimakkaita, että asia on kiinnittänyt tutkijoiden huomion.

Eläinten tunteiden tutkimus on uudempi tieteenala kuin älynlahjojen mittaaminen. Nykytiedon mukaan tunne-elämä on laajalle levinnyt ilmiö. Kaikki nisäkkäät ja ilmeisesti myös linnut kokevat vähintään sellaisia perustunteita kuin ilo, suru, pelko ja aggressio (ks. Koirasi nauraa – tiedätkö mille? Tiede 8/2008 tai tiede.fi/arkisto).

Norsujen tuntemuksia ei ole vielä tutkittu järjestelmällisesti, mutta havainnot viittaavat siihen, että norsut kokevat tunne-elämyksensä voimakkaammin kuin nisäkkäät keskimäärin.

Auttaa vierastakin yksilöä

Entä mitä saadaan, kun yhdistetään järki ja tunteet? Sosiaalinen äly on muun muassa sitä, että eläin ymmärtää toisella eläimellä olevan erilaisia tuntemuksia kuin sillä itsellään. Voimakas tunne-elämä taas merkitsee, että asialla on eläimelle myös väliä. Kun nämä kaksi ominaisuutta yhdistyvät samojen korvien välissä, saadaan kyky empatiaan.

Useat pitkään norsuja seuranneet tutkijat, muun muassa Benjamin ja Lynette Hart Kalifornian yliopistosta, arvelevat norsujen vahvimman alan olevan juuri tässä. Tutkijoille on kertynyt lukuisia havaintoja tilanteista, joissa luonnonvaraiset norsut ovat irrottaneet liejuun juuttuneita kumppaneitaan, nostaneet kuoppaan pudonneita poikasia, kannatelleet sairaita norsuja jaloillaan, vieneet laumastaan eksyneen poikasen takaisin emolleen ja irrottaneet salametsästäjien keihäitä ja eläinlääkäreiden nukutusnuolia toistensa kyljestä.

Eräät muutkin eläimet ruokkivat ja auttavat sairaita kumppaneitaan, mutta norsujen avustusoperaatioiden monimuotoisuus on omaa luokkaansa. Norsut auttavat vieraitakin yksilöitä, mitä eläimet eivät yleensä tee. Tutkijat arvelevat syyn olevan sama kuin ihmisillä: kun taipumus empatiaan on kehittynyt voimakkaaksi, avuntarve sinänsä riittää käynnistämään auttamiseen johtavat tunteet, oli pulassa sitten tuttu tai vieras.

Norsujen käyttäytymisessä on lisäksi kummallisuus, jolle ei löydy vastinetta miltään muulta lajilta kuin ihmiseltä ja hautalöytöjen perusteella neandertalilaiselta. Kun norsut kohtaavat kuolleen norsun tai sen luurangon, ne jäävät usein pitkäksi ajaksi seisomaan sen viereen, koskettelevat sitä kärsällään ja asettelevat sen päälle kasveja – oli vainaja sitten tuttu tai vieras. Ilmiön merkitystä ei tunneta, mutta siitä on kertynyt tutkijoille niin paksut niput havaintoja ja valokuvia, ettei sitä voi sivuuttaa taruina "norsujen hautausmaista".

Hyötynyt kärsästä ja koosta

Pitkälle kehittynyt äly on eläinkunnassa harvinainen, koska aivot kuluttavat paljon energiaa ja ovat kallis elin ruokittavaksi. Vain harvoille eläimille on hyvistä hoksottimista niin paljon hyötyä, että niiden ylläpito maksaisi vaivan.

Miksi evoluutio on johtanut juuri norsuilla lähes samantasoiseen tietojenkäsittelykapasiteettiin kuin ihmisapinoilla ja delfiineillä? Todennäköisimpinä alkusysäyksinä pidetään norsujen silmiinpistävimpiä ominaisuuksia eli näppärää kärsää ja suurta ruumiinkokoa.

Monipuolinen tarttumaelin tarvitsee hyvän ohjauskeskuksen. Jos kärsän hienomotoriikan paraneminen auttoi norsujen esi-isiä ruoanhankinnassa, aivojen kasvu kannatti, vaikka se lisäsikin energiankulutusta.

Tehokas ruoanhankinta on ollut avain kolossaalisuuteen, joka on kirittänyt aivoja lisää. Koon kasvaessa eläimistä nimittäin tulee pitkäikäisempiä, ja nykynorsujen elinkaari on suunnilleen sama kuin ihmisen: ne tulevat lisääntymiskykyisiksi teini-iässä ja elävät 60–70-vuotiaiksi. Tämä mahdollistaa pitkän poikasvaiheen, jossa jälkeläisellä on vuosia aikaa tallettaa opittuja asioita muistiinsa ennen itsenäisen elämän aloittamista.

Helena Telkänranta on eläin- ja ympäristöaiheisiin erikoistunut tiedetoimittaja ja tietokirjailija sekä Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Norsuhankkeesta lisää: www.wepa.su

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2012.

Oppilaana aasiannorsu

– Säkäkorkeus 2,5–3 metriä

– Pituus 5,5–6,4 metriä

– Paino 2 700–5 000 kilogrammaa

– Elää Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa

– Luonnonvaraisina enintään 33 000 yksilöä, vankeudessa noin 15 000.

Tiedot: WWF

 

Oli aika saada kärsäänkäyvää koulutusta

Vuonna 2005 aloin työmatkalla Nepalissa ideoida hanketta, jossa norsunkouluttajien ulottuville ensi kertaa tuotaisiin käyttäytymistieteellistä osaamista. Se auttaisi opettamaan palkitsemalla ja totuttamalla perinteisten satuttamisen ja pelottelun sijaan.

Joskus tällainen tilanne osuu kohdalle. Tiedonvälityksen ammattilaista alkaa kaihertaa, kun maailmalla törmää konkreettiseen ongelmaan, jossa auttaisi, että tieteeseen perustuva tieto kulkeutuisi sen tarvitsijoille.

Onneksi yllättävän moni haave on toteuttavissa, jos on valmis työskentelemään kelloon katsomatta eikä kuuntele niitä, jotka alussa sanovat, ettei se onnistu.

Norsu on Aasian traktori

Aasiassa on kymmenkunta maata, joissa työnorsu on yhtä jokapäiväinen näky kuin traktori meillä. Norsuja tapaa metsätöissä, turisteja kyyditsemässä, luonnonsuojelualueiden vartijoilla ja katukerjäläisillä.

Lähes kaikki norsut koulutetaan ikivanhoin, väkivaltaisin menetelmin, joissa eläin lannistetaan ja opetetaan pelkäämään ihmistä. Välineinä käytetään teräaseita, ja toisinaan norsuja kuolee koulutusvammoihin. Toisinaan taas kuolee kouluttajia ja norsunajajia, kun pahoinpidellyltä norsulta palaa pinna. Menetelmistä on väitelty kiivaasti muun muassa Intiassa, mutta juuri mitään parannusta ei ole saatu aikaan.

Jo kuusi kurssia takana

Ympäristöjärjestö WWF:n tuella käynnistin Nepalissa hankkeen, jossa ongelmaa lähestyttiin uudella tavalla. Emme alkaneet kritisoida paikallisten norsunkouluttajien tapoja, vaan tarjosimme yhteistyötä: tilaisuutta oppia vierailevilta länsimaisilta asiantuntijoilta uusia menetelmiä, joilla norsut oppivat nopeammin eikä niitä tarvitse vahingoittaa.

Kuuden viime vuoden aikana asiantuntijat ovat pitäneet Nepalissa kuusi kurssia. Niiden ansiosta norsujen koulutus koko maassa on muuttunut eläimille ystävällisemmäksi ja kouluttajien työturvallisuus on parantunut. Ihmiset ovat innokkaita oppimaan lisää. Parhaillaan hanke on laajenemassa Intiaan.

Helena Telkänranta