Ehkä oman sukupolvesi taipumus lihomiseen tai tiettyihin sairauksiin ei johdukaan vain omista huonoista elämäntavoista. Taipumukset saattavat olla perua kahden polven takaa.

Isovanhempien syömä ruoka vaikuttaa lastenlasten terveyteen ja elinikään. Tähän yllättävään tulokseen tulivat Uumajan yliopiston tutkijat professori Lars Bygren ja Gunnar Kaati. Tämä ja eräät muut vastaavat havainnot saattavat mullistaa suhtautumisemme perimään.

Bygren ja Kaati kollegoineen tutkivat eristyneen pohjoisruotsalaisen Överkalixin pitäjän asukkaita, jotka olivat syntyneet 1800- ja 1900-luvun vaihteen molemmin puolin. Asukkaiden terveystietoja verrattiin heidän isovanhempiensa nuoruuden ruokaoloihin. Tarkan sato- ja hintakirjanpidon ansiosta kunkin vuoden ravintotilanne saatiin määritetyksi.

Ruoan puutteesta 9-12-vuotiaina kärsineiden isovanhempien lastenlapset kuolivat muita harvemmin sydän- ja verisuonisairauksiin. Runsaasti ruokaa ennen murrosikää saaneiden miesten lastenlapsilla oli puolestaan kuollessaan aikuisiän diabetes neljä kertaa niin usein kuin niukasti eläneiden miesten lastenlapsilla.

Siittiöt kantavat ympäristövaikutuksia

Historiallisesta havainnosta innostuneina tutkijat halusivat selvittää, näkyykö edellisten sukupolvien nuoruusiän elinympäristön tai elintapojen vaikutus myös nykyisin.

Koska ravinnonsaannissa ei länsimaissa enää ole samankaltaista vaihtelua kuin pari vuosisataa aiemmin, piti keksiä toinen muuttuja. Lontoon University Collegen lääketieteellisen genetiikan professorin Marcus Pembreyn johtama tutkimusryhmä päätti tarkastella 5 000:ta tupakoivaa miestä, jotka olivat tulleet isäksi 1990-luvulla.

Miehistä 166 oli aloittanut sauhuttelun jo ennen 11. ikävuottaan. Kävi ilmi, että nuoresta asti tupakoineiden lapset olivat yhdeksänvuotiaina lihavampia kuin ikätoverinsa.

Tarkemmat analyysit paljastivat vielä jotain, mitä tutkijat eivät osanneet odottaa: isän varhain aloittama tupakointi kytkeytyi vain poikien ylipainoon, ei tyttöjen. Kun Överkalixin tulokset analysoitiin uudestaan, todettiin samankaltainen sukupuoleen liittyvä ero; tässä tapauksessa se vain siirtyi miesten sukusolujen mukana kahden sukupolven yli. Isoisän ravinnonsaanti näytti vaikuttavan pojanpoikien elinikään, isoäidin puolestaan pojantyttärien.

Nämä tulokset ovat saaneet maailmalla runsaasti huomiota. Niissä on paljon sellaista, mitä tutkijat eivät vielä pysty selittämään.

Marcus Pembrey toteaa kuitenkin Tiede-lehdelle: – Mielestäni voimme päätellä, että siittiöissä kulkeutuu informaatiota esi-isien ympäristöstä – sitä voisi kutsua ympäristön perinnöksi.

– Parhaiten nämä havainnot selittää epigeneettinen periytyminen, hän jatkaa.

Geenit eivät muutu, säätely vain

Geenien vaikutukset ovat koodautuneina dna-säikeiden emäsjärjestykseen, mutta geenien oikeanlaiseen toimintaan tarvitaan muutakin. Tarvitaan säätelytekijöitä, jotka ohjaavat geenejä käynnistymään ja sammumaan silloin, kun pitää.

Epigeneettisillä tekijöillä tarkoitetaan geenien toimintaan vaikuttavia, solusukupolvesta toiseen periytyviä säätelytekijöitä, jotka eivät muuta dna:n emäsjärjestystä. Siksi epigeneettinen vaikutus voi myös purkautua, toisin kuin emäsjärjestyksen muutos.

Tyypillinen epigeneettinen vaikutus on geenin dna:n metyloituminen tai sen metylaation purkautuminen.

Metyloitumisella tarkoitetaan metyyliryhmiksi nimitettyjen hiiliyhdisteiden tarttumista dna:han. Vahvasti metyloitunut geeni on yleensä sammuksissa, mutta metyyliryhmiä voi myöhemmin irrota dna:sta, jolloin geeni käynnistyy.

Uskottiin, ettei yleensä periydy

Yli vuosikymmenen ajan on tiedetty, että epigeneettiset tekijät voivat periytyä esimerkiksi Prader-Willin ja Angelmanin oireyhtymissä, jotka johtavat vaikeaan kehityshäiriöön. Perinnäisesti on kuitenkin uskottu, että epigeneettinen "ohjekirja" yleensä tyhjenee siittiöiden ja munasolujen muodostuessa, niin että hedelmöityneessä munasolussa ja vielä varhaisalkion soluissa kaikki geenit ovat tasa-arvoisesti käytettävissä.

Nämä solut ovat kaikkikykyisiä eli totipotentteja kantasoluja, jotka tuottavat kokonaisen uuden yksilön kaikkine solutyyppeineen (ks. Täällä kasvaa kantasoluja, Tiede 7/2005, s. 24-29). Sitä mukaa kuin solut erikoistuvat, yhä isompi osa niiden geeneistä sammuu esimerkiksi metyloitumisen takia.

Mutta nollautuuko epigeneettinen säätely tosiaan sukusoluissa kokonaan? Näyttää yhä todennäköisemmältä, ettei.

Esimerkiksi brittiläisen Cambridgen yliopiston Babraham-instituutissa työskentelevä professori Wolf Reik on kokeissaan sammuttanut ja sytyttänyt hiirten geenejä ja havainnut vaikutusten siirtyvän jälkipolville. Vastaavia tuloksia on saatu eläimillä muuallakin, ja samaan viittaavat myös Bygrenin, Kaatin ja Pembreyn ihmishavainnot.

Geeniemme käyttäytyminen saattaa siis välittyä jälkeläisille. Ravinnon lisäksi esimerkiksi yksilön kokema stressi ja elämäntavat voivat johtaa sukupolvelta toiselle siirtyviin epigeneettisen säätelyn muutoksiin.

Periytyminen äidiltä havaittiin aiemmin

Britti- ja ruotsalaistutkijoiden tulokset antoivat ensimmäisten joukossa viitteitä siitä, että elintapojen ja ravinnon vaikutukset periytyvät isän kautta. Jo ennen näitä havaintoja on tiedetty, että äidin raskaudenaikainen ravitsemus jättää jälkensä lasten terveyteen.

1980-luvun loppupuolella brittitutkija David Barker kiinnitti huomiota siihen, että sydänsairauksien riivaamilla seuduilla oli kuusikymmentä vuotta aiemmin ollut suuri lapsikuolleisuus. Havainto viittasi siihen, että samat tekijät, jotka uhkaavat lasta sikiökaudella, kasvattavat vaaraa kuolla aikuisena sepelvaltimotautiin.

Barker totesi, että mitä laihempana lapsi oli syntynyt, sitä suurempi riski hänellä oli sairastua myöhemmin elämässään sepelvaltimo- ja verenpainetautiin sekä aikuisiän eli tyypin 2 diabetekseen.

Syntymälaihuuden ja aikuisiän sairastavuuden yhteyttä on tutkittu runsaasti myös Suomessa.

Kansanterveyslaitoksen tutkimusten mukaan syntymälaihuus lisää sydän- ja verisuonisairauksien lisäksi muun muassa aivohalvauksen ja skitsofrenian riskiä.

Miksi laihuus sitten tuomitsee lapsen? Erään teorian mukaan aliravittu sikiö suojelee aivojaan ohjaamalla voimavaroja niiden kehittämiseen, jolloin muiden elimien, kuten verisuonten, sydämen, maksan ja lihasten, kehitys kärsii. Samalla sikiö ohjelmoi kehonsa tulemaan toimeen niukalla ravinnolla koko loppuelämän ajan. Sopeutumisjärjestelmästä tulee kuitenkin sairauksille altistava riskitekijä, kun sama henkilö saakin aikuisena runsaasti ravintoa.

Syntymälaihuuden myöhemmät vaikutukset voi selittää epigeneettisen säätelyn muutoksilla, joskin muitakin mahdollisia selityksiä on esitetty. Vaikutukset saattavat välittyä myös seuraaviin sukupolviin. Tieto perustuu lähinnä eläinkokeisiin, sillä ihmisten pitkän eliniän takia tällaista yhteyttä on vaikea tutkia. On kuitenkin havaittu, että pieninä ja laihoina syntyneet tanskalaisnaiset, jotka toisen maailmansodan aikana kärsivät nälästä, synnyttivät sodan jälkeen pienikokoisia lapsia, vaikkei ruoasta enää ollut pulaa.

Äidin paino yhdistetty syöpävaaraan

Maailmalla on tehty myös muita kiinnostavia havaintoja siitä, miten äidin ruokavalion vaikutus voi siirtyä lapsiin. Äidin raskaudenaikaisen ravinnon määrän on todettu vaikuttavan jälkeläisten riskiin sairastua tiettyihin syöpiin. Näillä havainnoilla ei välttämättä ole suoraa yhteyttä epigenetiikkaan.

Esimerkiksi Norjassa toisen maailmansodan aikana syntyneet miehet ovat sairastuneet harvemmin kivessyöpään kuin ennen sotaa tai sen jälkeen syntyneet. Tämän arvellaan johtuvan siitä, että sodan aikana ravitsemustilanne oli huono ja naiset olivat tavanomaista laihempia. Ylipainoon liittyvä suuri insuliinipitoisuus nimittäin aiheuttaa estrogeenin runsautta, jonka uskotaan sikiöön vaikuttamalla lisäävän kivessyövän riskiä.

Myös rintasyövästä on saatu samankaltaisia tuloksia. Äidin ruokavalion on todettu vaikuttavan tyttärien rintasyöpäriskiin enemmän kuin näiden oman ravitsemuksen.

– Viime aikoina on julkaistu laajoja tutkimuksia, joiden mukaan vihannesten syöminen ei vähennä keski-ikäisen naisen rintasyöpäriskiä, kertoo syöpätautien erikoislääkäri ja dosentti Sirkku Jyrkkiö Turun yliopistollisesta keskussairaalasta. – Nyt ajatellaankin, että merkitystä olisi kasvun ja kehityksen aikaisella ruokavaliolla: odottavan äidin syömällä ja mahdollisesti lapsuuden ja nuoruuden aikaisella ruoalla.

Ihan suruttomasti ei keski-ikäisenkään silti kannata mässäillä. - Lihavuus itsessään lisää rintasyöpäriskiä, Jyrkkiö muistuttaa. – Sitä paitsi hoikkana on kevyt olla, eivätkä diabetes ja verenpainetauti uhkaa.

Syy-yhteyksien osoittaminen vaikeaa

Ei voida olla aivan varmoja siitä, ovatko kaikki edellä esitetyt havainnot todella syy-seuraussuhteessa toisiinsa, sillä tällaisia yhteyksiä on vaikea osoittaa ihmistutkimuksilla. Mutta jos oletetaan, että kyseessä ovat epigeneettiset periytymisen muutoksen vaikutukset, mitä tämä merkitsee esimerkiksi suomalaisten terveydelle?

– Tämä on uusi tutkimusalue, jonka tuloksilla voi olla huomattava vaikutus kansanterveyteen ja siihen, millä tavoin ajattelemme olevamme vastuussa jälkipolville, sanoo Marcus Pembrey. – Esimerkiksi nykyisestä lihavuusepidemiasta ei ehkä pitäisi syyttää vain nykypolven elintapoja. Voi olla, että tilanne onkin seurausta aiempien sukupolvien elämästä.

Syntymälaihuus puolestaan selättää David Barkerin mielestä haitallisuudessa jopa kolesterolin ja tupakan, joita on pidetty sepelvaltimotaudin pahimpina riskitekijöinä.

Voit yhä edistää terveyttäsi

Onko siis niin, että terveytesi määräytyy jo ennen syntymääsi etkä itse voi asialle mitään? Ei sentään.

– Peliä ei todellakaan ole menetetty. Aikuisiän sairaudet eivät ole ohjelmoituneet sellaisinaan; vain taipumus niihin on ohjelmoitunut, lohduttaa Helsingin yliopiston kansanterveystieteen laitoksen professori Johan Eriksson. – Aikaisia riskitekijöitä muokkaavat koko elämän aikana useat tekijät, muun muassa omat elintavat.

Yksi hyvä esimerkki on se, että jos on syntynyt laihana, kannattaa pysyäkin sellaisena.

Suomalaistutkimuksessa on nimittäin osoitettu, että jos syntymälaihat miehet liikkuvat runsaasti, heidän diabetesriskinsä ei ole sen suurempi kuin normaalipainoisina syntyneiden. Syntymälaihoista suurin riski on sellaisilla, jotka lihovat lapsina nopeasti ja pysyvät aikuisiässäkin lihavina.

Myös tavallista painavampina syntyneillä on keskimääräistä suurempi riski sairastua diabetekseen, joten vauvansa syntymäpainoa ei kannata yrittää tieten tahtoen lisätä. Nykytiedoin täsmällisintä, mitä sikiön saamista eväistä voidaan sanoa, onkin se, että äidin kannattaa huolehtia yleisestä hyvinvoinnistaan.

Näkökulma saattaa kuitenkin tulevaisuudessa muuttua, kun sairastuvuuden ja perinnöllisyyden yhteyttä opitaan ymmärtämään paremmin.

– Ainakin meidän pitää laajentaa nykykäsitystä periytymisestä niin, että sukupolvien yli periytyvät ympäristövaikutukset aletaan ottaa huomioon, toteaa Marcus Pembrey.

Saatamme siis jokainen olla oman perimämme vartijoita.

Yasmina Dadi on suomalainen tiedetoimittaja, joka opiskelee lääketiedettä Helsingin yliopistossa ja on suorittanut lääketieteen toimittajan tutkinnon Westminsterin yliopistossa Lontoossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2006.

Miten käy koeputkilapsen geenien säätelylle

Hedelmällisyyshoitojen avulla syntyneet lapset ovat pääosin terveitä. Eräiden tutkimusten mukaan kehityshäiriöt ja epämuodostumat ovat kuitenkin näillä lapsilla hitusen keskimääräistä yleisempiä.

Esimerkiksi koeputkihedelmöityksessä alkio altistuu sekä mekaaniselle että kemialliselle ärsytykselle ja lämpötilan vaihteluille. Näiden on pelätty lisäävän kehityshäiriöiden vaaraa, sillä eläinkokeiden mukaan koeputkiviljely ja alkion käsittely vaikuttavat epigeneettisiin mekanismeihin.

Vielä on kuitenkin epäselvää, liittyvätkö koeputkilasten hiukan suurentuneet häiriöriskit itse hoitomenetelmiin vai esimerkiksi niihin tekijöihin, jotka ovat vanhempien heikentyneen hedelmällisyyden taustalla.

 

Epigeneettisillä säädöillä voisi torjua syöpää

Epigeneettisten vaikutusten tutkimus on vielä lapsenkengissään, mutta alan ennustetaan tulevan tärkeäksi sairauksien synnyn selvittämisessä.

Jo nyt epigeneettisiä mekanismeja on esitetty muun muassa psykoosien ja masennuksen taustalle. Eniten tiedetään epigeneettisten muutosten merkityksestä syövän synnyssä.

Syöpien taustalla on dna-muutoksia tietyissä syövänesto- ja syöpägeeneissä. Jo jonkin aikaa on tiedetty, että syöpäsoluissa tapahtuu lisäksi epigeneettisiä muutoksia.

Viimeaikaiset tutkimukset vihjaavat, että syöpä alkaisi kantasolujen tai esisolujen epigeneettisillä muutoksilla, jotka muun muassa vaimentavat tai sammuttavat syövän syntyä estäviä geenejä ja aktivoivat syöpägeenejä.

Havainnot voivat tulevaisuudessa auttaa syövän hoidossa, sillä epigeneettisten vaikutusten säätelyyn voidaan kehittää täsmälääkkeitä.

Epigeneettisiä muutoksia on havaittu syöpäpotilaiden normaaleissakin soluissa. Eräät tutkijat uskovat, että tunnistamalla nämä muutokset potilaita voisi hoitaa jo ennen kasvaimen kehittymistä - samaan tapaan kuin sydänlääkärit ehkäisevät sydän- ja verisuonisairauksia määräämällä esimerkiksi kolesterolia alentavia lääkkeitä.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25796
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.