Näennäisestä hiljaiselostaan huolimatta kasvit kilpailevat jolleivät verisesti niin ainakin kiivaasti. Ankarissa oloissa versoo naapurisopua.

Metsää tai niittyä katsellessasi mieleesi ei ehkä tule, että edessäsi käydään kamppailua olemassaolosta. Vaikuttavathan kasvit vain jököttävän paikallaan. Todellisuudessa niissä kuitenkin tapahtuu valtavasti, sillä ravinteista ja valosta kilpaillaan kaikin mahdollisin asein. Jäkälä puskee maaperään kemiallisia yhdisteitä torjuakseen putkilokasvien siementen itämisen liian lähellä. Maaperän sienirihmaverkoston kautta ravinteita jaetaan - tai varastetaan.

Pienelläkin alalla voi kasvaa satoja kasviyksilöitä, ja niiden mutkikkaista suhteista riippuu, millaiseksi lajisto muotoutuu ja miten kukin laji menestyy. Suhteet voivat olla yksilöille hyödyllisiä tai haitallisia tai kumpiakin yhtä aikaa; tähän vaikuttavat esimerkiksi kasvuvaihe, ajankohta ja kasvinsyöjien mieltymykset.

Mutkikkuuden takia suhteiden lopputulosta on vaikea ennustaa. Eniten on tutkittu kasvien kilpailua ja kasvinsyöntiä. Tutkijoita on kuitenkin alkanut yhä enemmän kiinnostaa, miten kasvit hyödyttävät toisiaan. Nouseva tutkimusala on myös, miten ne vaikuttavat toisiinsa maaperän välityksellä.

Mestarikilpailija nuijii naapurit

Kasvi tarvitsee kasvaakseen ja lisääntyäkseen tilaa, valoa, vettä ja noin viittätoista epäorgaanista ravinnetta. Samoja tietenkin kaipaa myös naapurikasvi, joten kyynärpäät alkavat levitä.

Kasvi haalii resursseja kykyjensä mukaan, ja lisäksi se saattaa pyrkiä häiritsemään muita yksilöitä. Resursseista on kyse jälkimmäisessäkin tapaksessa: kun toisten kasvun saa hiipumaan, jää enemmän ravinteita ja valoa itselle.

Ravinnekilpailun voittaa kasvi, joka pystyy alentamaan maaperän ravinnepitoisuutta eniten mutta sietämään niukkuuden itse. Se voi ajan mittaan syrjäyttää muut lajit. Vastaavasti valosta kilpailtaessa korkea kasvi varjostaa muita ja saavuttaa valta-aseman.

Häirintäkilpailussa ovat käytössä myös järeät kemialliset aseet. Kotoinen variksenmarja on hyvä esimerkki kasvista, jonka tuottamat yhdisteet heikentävät muiden kasvien juurten kykyä ottaa maasta ravinteita. Se myös huonontaa esimerkiksi männyn siementen itämistä.

Menestys yleensä paikallista

Miten sitten voi olla olemassa monilajisia kasviyhteisöjä, jos aina jokin on muita parempi kilpailemaan? Miksei paras syrjäytä muita?

Käytännössä kunkin kasvupaikan kasvuolot muodostavat pienipiirteisiä mosaiikkeja, joiden kussakin palassa esimerkiksi ravinteiden, valon ja veden saatavuus on omanlaistaan. Tämä vaihtelu mahdollistaa lajien yhteiselon, koska kukin on erilainen kilpailija eri oloissa. Lisäksi eri vuodenaikoina olot voivat suosia eri lajeja. Kilpailua lieventää sekin, että eri kasvien juuret ulottuvat eri kerroksiin maaperässä.

Usein lajit, jotka ovat kilpailussa heikkoja, levittäytyvät vahvoja paremmin uusille, vapaille kasvualueille. Monet lyhytikäiset rikkakasvit ovat tästä erinomaisia esimerkkeja. Ne eivät yleensä ole kummoisia kilpailijoita mutta tuottavat nopeasti valtavan määrän siemeniä ja leviävät tehokkaasti.

Kasvinsyöjillä ja taudinaiheuttajillakin on vaikutusta. Jos kilpailussa voimakkain laji maistuu kasvinsyöjille tai lajiin erikoistunut sienitauti iskee, yhteisön muiden lajien kilpailuasema paranee.

Ravinnelisä ei aina ole eduksi

Kun olot muuttuvat, kilpailuasetelmakin menee uusiksi. Näin käy esimerkiksi, jos ravinteiden saatavuus jostain syystä lisääntyy luontaisesti vähätuottoisessa ekosysteemissä, kuten vuoristossa tai arktisella tundralla.

Ravinteikkaissa oloissa kasvit voivat kasvaa isoiksi ja alkaa varjostaa toisiaan. Hyvät valokilpailijat menestyvät kasvattamalla suuren lehvästön muiden kasvien yläpuolelle, jolloin pienikokoiset ja hidaskasvuiset lajit kärsivät.

On ennustettu, että ilmaston lämpeneminen lisää tunturien ravinteikkuutta, mikä voi muuttaa kasvien kilpailua. Toinen kirjoittajista, Anu Eskelinen, tutki tämän kehityksen vaikutusta Kilpisjärvellä lannoittamalla ja poistamalla naapurikasvit. Tulokset julkaisi Journal of Ecology -lehti.

Ravinnelisä voimisti kilpailua, mikä heikensi pienikokoisten tunturilajien kasvua ja menestymistä. Matala tunturikallioinen kärsi kilpailusta, mutta kookkaampi eteläinen kultapiisku ei ollut naapureista moksiskaan.

On siis odotettavissa, että tunturien alkuperäislajeja taantuu ja häviää ja korvautuu suuremmilla eteläisillä kasveilla.

Naapurista voi olla iloakin

Kasvit myös hyötyvät toisistaan, ja hyötyvaikutusten kirjo on laaja.
Naapurista voi olla apua esimerkiksi huonossa vesitilanteessa. Varjostamalla lehvästöllään suurempi kasvi hidastaa veden haihtumista maanpinnalta, jolloin kosteus säilyy alla kasvavien iloksi. Kun syväjuurinen kasvi pumppaa vettä itselleen, se pitää sivutuotteena maaperän kosteana myös lähellään kasvaville matalajuurisille naapureille.

Ankarissa oloissa, kuten arktisilla alueilla ja aavikoilla, avunsaannin tärkeys korostuu kilpailun rinnalla. Kylmässä, tuulisessa ja kuivassa paikassa naapurikasvit suojaavat tuulen ja auringon aiheuttamalta haihtumiselta ja lämmittävät hieman. Vuoristossa naapurin suoja auttaa alemman korkeusvyöhykkeen lajeja leviämään ja menestymään ylempänä. Apu voi siis laajentaa kasvin levinneisyysaluetta, kun taas kilpailu yleensä kaventaa sitä.

Venäjän tundralla tehtyjen tutkimusten mukaan tunturikoivun taimet menestyvät tuulisilla paikoilla paremmin kasvaessaan lähellä aikuista koivua kuin yksinään. Näin kertoo väitöskirjassaan Turun yliopiston ekologi Janne Eränen.

Isompi koivu suojaa tainta äärilämpötiloilta varjostamalla sekä keräämällä kosteutta, kariketta ja lunta. Suurten koivujen lähistöllä on todennäköisesti myös keskimääräistä sopivampi maaperä. Siellä taimet pääsevät nopeasti osallisiksi sienijuuriverkostosta ja saavat sen avulla ravinteita.

Hyviä esimerkkejä naapuriavusta ovat myös voimakkaasti laidunnetut ympäristöt, missä kasveilla on suuri riski tulla syödyksi. Laidunnusta torjuvat piikkiset, myrkylliset tai pahanmakuiset lajit voivat toimia turvasaarekkeina muille. Esimerkiksi hyvänmakuisen haavan vieressä kasvaessaan koivu kelpaa jänikselle, mutta huonomman makuisen harmaalepän lähellä se ei enää olekaan niin houkutteleva.

Kasvinsyöjä sekoittaa pelin

Kaksi kasvilajia voi olla vuorovaikutuksessa myös epäsuorasti kolmannen osapuolen kautta. Joskus tämä kiepauttaa lajien suhteen aivan toisenlaiseksi. Esimerkiksi kasvinsyöjät voivat kääntää kasvien välisen kilpailun naapuriavuksi.

Buenos Airesin yliopiston tutkija Pamela Graff työtovereineen kuvailee Ecology-lehdessä, miten lampaiden laidunnus muuttaa kasvien kilpailusuhteita Argentiinan kuivilla aroilla. Siellä, minne lampaita ei päästetä, kattarat ja nurmikat menestyvät vesikilpailun takia paremmin yksinään kuin höyhenheinän lähellä. Sen sijaan lampaiden ulottuvilla kattaroiden ja nurmikoiden kannattaa veljeillä pahemmanmakuisten höyhenheinien kanssa. Niitä vältellessään lampaat jättävät myös makoisammat heinät syömättä.

Sopiva laidunnus rikastaa

Kasvien suhteita rukkaamalla kasvinsyöjät vaikuttavat ajan mittaan lajistoon.

Voimakas laidunnus voi hyödyttää heinämäisiä kasveja muiden kustannuksella, koska heinien kasvupisteet sijaitsevat lähellä maata ja jäävät useimmiten syömättä. Omat tunturialueemme tarjoavat tästä hyvän esimerkin. Porojen raskaasti laiduntamilla alueilla kasvillisuus usein heinittyy, mutta vähemmän laidunnetuilla alueilla varvut, jäkälät ja sammalet menestyvät paremmin.

Hyvin voimakkaasti laidunnetussa ympäristössä lajisto voi yksipuolistua, koska vain harva laji sietää jatkuvaa silpoutumista. Nämä harvat alkavat vallita kasvillisuutta.

Toisaalta lajimäärä saattaa laskea myös, jos laidunnus estetään kokonaan. Tuolloin valokilpailu voimistuu, ja vain muutamat siinä parhaiten pärjäävät lajit menestyvät.

Kasviyhteisön lajimäärä pysyy siis suurimmillaan, kun kasvinsyöjät aterioivat juuri sopivasti.

Ravinteikkaassa paikassa kasvit sietävät lajien vähenemättä voimakkaampaa laidunnusta kuin niukassa. Rehevän niityn maaperä tarjoaa kasveilla paljon enemmän eväitä menetetyn lehvästön korvaamiseen kuin vaikkapa karun kankaan.

Maaperä kannattaa tehdä itse

Kasvit voivat muuttaa maaperän ominaisuuksia monin tavoin, ja muutos voi olla kasville itselleen hyödyllinen tai haitallinen.

Hyötyä voi tuottaa esimerkiksi kasvista syntyvän karikkeen laatu. Variksenmarjan kaltaisen varvun hajotessa maahan syntyy mikrobitoiminnasta vähäravinteista ainesta, joka kelpaa varpujen omaan kasvuun muttei monelle muulle kasville. Vaikutusta täydentää varpujen juurissa elävä, kariketta hajottava sieni. Se jakaa vapautuneet ravinteet takaisin isännälleen niin, etteivät muut kasvit saa niitä. Yhteisön lajikirjo saattaa supistua.

Maaperässä haittaa voi aiheuttaa vaikkapa tiettyyn lajiin erikoistuneiden taudinaiheuttajien tai juuria syövien sukkulamatojen kertyminen lajin pitkäaikaiselle kasvupaikalle. Niiden takia kasvu taantuu. Viljapelloilla yhteen lajiin erikoistuneiden tautien kertyminen on tuttu ilmiö. Luonnossa tällainen rajoittaa vahvimman kilpailijan yksinvaltaa ja lisää siksi lajikirjoa. Tämä voi osaltaan selittää esimerkiksi sademetsien puulajien valtavaa määrää.

Kasvi-maaperäsuhteiden moninaisuus on vielä pitkälti salassa tutkijoilta - pääosin siksi, että maaperän monet eliöryhmät ovat yhä tuntemattomia. Aiheessa riittää siis työsarkaa pitkälle tulevaisuuteen.

Välimeren nuoret lajit auttavat vanhempia

Välimeren tyypin ilmastovyöhykkeellä esimerkiksi monet akasiat tottuivat alun perin nykyistä kosteampaan ilmastoon. Sellainen vallitsi tertiäärikaudella 66-2,6 miljoonaa vuotta sitten. Sen jälkeinen kuivuminen toi alueelle runsaasti uusia, kuivempaan ilmanalaan sopeutuneita lajeja.

Kosteamman ajan lajeja kuitenkin jäi, minkä ansiosta vyöhyke on nykyisin biologisesti yllättävän monimuotoinen. Vaikka se kattaa alle viisi prosenttia maapallon pinta-alasta, siellä kasvaa parikymmentä prosenttia kaikista kasvilajeista.

Muinaislajit tarvitsevat nykyisin apua kuivempaan sopeutuneilta, raportoi meksikolaisekologi Alfonso Valiente-Banuet kollegoineen Pnas-lehdessä.

Kuivan ajan tulokkaat pystyvät itämään ja kasvamaan taimina aukeilla paikoilla, mutta vanhemmat lajit tarvitsevat itääkseen kosteampia oloja. Ne itävätkin useimmiten muiden kasvien latvuston antamassa suojassa.

Naapuriapu on siis ollut tärkeää alueen monimuotoisuudelle.
Tutkimustulos muistuttaa, että ilmastonmuutoksen vaikutuksia pohdittaessa pitää ottaa huomioon myös kasvien väliset suhteet. Ne saattavat vaikuttaa yllättävän paljon lajien säilymiseen nykyisillä kasvualueillaan.

 

Myskihärkä suojelee ruohoja ilmastonmuutokselta?

Grönlannissa tehdyn tutkimuksen mukaan suuret laiduntajaeläimet voivat sikäläisissä oloissa toimia ilmastonmuutoksen vastavoimana. Vaikuttamalla kasvien väliseen kilpailuun ne parhaassa tapauksessa lieventävät ilmastonmuutoksen vaikutusta arktisen alueen lajikirjoon.

Ilmaston lämmetessä pienet arktiset ruohovartiset lajit eivät pärjää valokilpailussa suurille pensaille vaan alkavat kärsiä ja hävitä. Pensaat ruokkivat muutoskierrettä esimerkiksi keräämällä ympärilleen lunta, jonka suojin ne selviytyvät ankarassa ympäristössä yhä paremmin.

Kun yhtälöön lisätään suurina laumoina alueella vaeltavat tunturipeurat ja myskihärät, lopputulos voi kuitenkin muuttua.
Näin tapahtui ainakin Tanskan Århusin yliopiston Eric Postin ja työtovereiden tutkimuksessa. Kokeessa lämmitetyllä alueella eläinten laidunnus vähensi selvästi pensaiden, kuten vaivaiskoivujen ja pohjanpajujen, runsautta. Tuloksen julkaisi Pnas-lehti.

Havainto on kiinnostava, mutta koska toisaalta liian voimakas laidunnus voi olla haitallista, asiaa pitää tutkia vielä lisää.

Julkaistu Tiede- lehdessä 2/2010 

Pirjo Rautiainen työskentelee erikoissuunnittelijana Metsähallituksen Lapin luontopalveluissa. Hän on väitellyt uhanalaisten kasvilajien populaatiobiologiasta.
Anu Eskelinen toimii tutkijana Oulun yliopiston biologian laitoksessa. Hän on väitellyt kasvien keskinäisistä sekä kasvien ja kasvinsyöjien välisistä vuorovaikutuksista tunturiekosysteemeissä.

Kevään ihme pilkottaa pienissä sanoissa.

Talven jäljiltä väritön maisema herää eloon, kun iloista vihreää pilkistelee esiin joka puolelta.

Tätä kasvun ihmettä on aina odotettu hartaasti, ja monille ensimmäisille kevään merkeille on annettu oma erityinen nimityksensä, joka ei viittaa mihinkään tiettyyn kasvilajiin vaan nimenomaan siihen, että kysymys on uuden kasvun alusta.

Kasvin, lehden tai kukan aihetta merkitsevä silmu on johdos ikivanhaan perintösanastoon kuuluvasta silmä-sanasta. Myös kantasanaa silmä tai tämän johdosta silmikko on aiemmin käytetty silmun merkityksessä.

Norkko on ilmeisesti samaa juurta kuin karjalan vuotamista tai tippumista merkitsevä verbi ńorkkuo. Myös suomen valumista tarkoittava norua kuulunee samaan yhteyteen. Rennosti roikkuvat norkot näyttävät valuvan oksilta alas.

Lehtipuun norkkoa tai silmua merkitsevällä urpa-sanalla on laajalti vastineita itämerensuomalaisissa sukukielissä, eikä sille tunneta mitään uskottavaa lainaselitystä. Näin ollen sen täytyy katsoa kuuluvan vanhaan perintösanastoon.

Nykysuomalaisille tutumpi urpu on urpa-sanan johdos, ja samaa juurta on myös urpuja syövän linnun nimitys urpiainen.

Urpa-sanan tapaan myös vesa on kantasuomalaista perua, koskapa sana tunnetaan kaikissa lähisukukielissä.

Taimi-sanaa on joskus arveltu balttilaiseksi lainaksi, mutta todennäköisempää on, että se on kielen omista aineksista muodostettu johdos. Samaa juurta ovat myös taipua- ja taittaa-verbit.

Itu on johdos itää-verbistä, joka on ikivanha indoeurooppalainen laina. Oras puolestaan on johdos piikkiä tai piikkimäistä työkalua merkitsevästä indoiranilaisesta lainasanasta ora. Verso on myös selitetty hyvin vanhaksi indoiranilaiseksi lainaksi.

On mahdollista, että maanviljelytaitojen oppiminen indoeurooppalaisilta naapureilta on innoittanut lainaamaan myös viljakasvien alkuihin viittaavia sanoja.

Kevään kukkiva airut on leskenlehti. Vertauskuvallinen nimi johtuu siitä, että kasvi kukkii suojattomana ilman lehdistöä, joka nousee esiin vasta kukkimisen jälkeen. Vaatimattomasta ulkonäöstä huolimatta leskenlehden ilmestyminen on pantu visusti merkille, ja sille on kansankielessä kymmeniä eri nimityksiä. Yksi tunnetuimmista on yskäruoho, joka kertoo, että vanha kansa on valmistanut kasvista rohtoja etenkin hengitysteiden tauteihin.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

Tieteessä 5/2018

 

PÄÄKIRJOITUS

Päätön paremmuus järjestys 

Suosituissa lukiovertailuissa ei ole kovin paljon järkeä.

 

PÄÄUUTISET

Etevä laskee sormin

Menetelmä toimii paremmin kuin päässälasku.

Kuitu vaalii verensokeria

Runsaskuituinen dieetti korjasi diabeetikoiden glukoosiarvot.

Vapaus vie vakiouralle

Tasa-arvon maissa tytöt karttavat teknisiä ja tieteellisiä aloja.

Ihminen pihistelee unta

Muut kädelliset vetävät sikeitä jopa 15 tuntia vuorokaudessa.

 

ARTIKKELIT

Liiku viisaasti

Monen into lopahtaa vaativiin harjoitusohjelmiin.
Treeni maistuu, kun tuntee muutaman faktan.

Koira syntyi pohjoisessa

Ihminen ja susi tutustuivat jääkauden haaskalla.
Vanhin näyttö elämäntoveruudesta tulee Belgiasta.

Taivaallamme kulkevat sään jättiläiset

Keskileveyksien matalat ovat ilmojen titaaneja.
Ne selittävät, miksi Suomessa on niin epävakaista.

Aivot näkevät harhoja

Kalliotaiteen oudot kuvajaiset tuotti muuntunut
tietoisuus. Se syntyy meidänkin aivoissamme.

Metso kukkoilee koko kevään

Tiluksilla rehvastelu alkaa jo helmikuussa.
Sodaksi taistelu naaraista yltyy vapun tienoilla.

Rooma kaatui rahapulaan

Supervallan tuhoon on tarjottu satoja syitä.
Tapahtumat etenivät luultua raadollisemmin.

 

TIEDE VASTAA

Miksi ensimmäinen lettu epäonnistuu?

Miten gorilla saa lihakset kasvisruoalla?

Miksi pikaliima ei tartu tuubinsa sisäseiniin?

Kuinka kaukana on etäisin galaksi?

Onko hyönteisillä reviirejä?

Mistä juontuvat sanat minä ja itse?

 

KIRJAT

Rikos ei houkuta niin kuin ennen

Länsimaat löysivät uudelleen itsehillinnän.

 

KUVA-ARVOITUS

Siinähän on ihan selvästi...

Klassikkopalsta kutsuu lukijoita tulkitsemaan kuvia
lehden Facebook-sivustolle.

 

OMAT SANAT

Tässä on itua

Kevään ihme pilkottaa pienissä sanoissa.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.