Miksi avara maisema viehättää. Mielimaisemamme ovat perua esivanhemmiltamme, väittävät evoluutioesteetikot. Siksi vehmas ja elävä ympäristö on kaunis.




Sininen järvenselkä, lainehtiva viljapelto, horisontissa häämöttävät metsiköt, kumpuilevat kukkulat, siinä suomalaisen suosikkimaisemaa.

Emme kuitenkaan ole ainoita, joita nämä näkymät viehättävät. Tutkimusten mukaan tismalleen samat maisemapiirteet - vesi, vehreys ja avara näköala - ihastuttavat ihmisiä eri puolilla maailmaa.

Näin totesivat muun muassa Byoung Yang Soulin yliopistosta sekä Terry Brown Michiganin yliopistosta vertaillessaan korealaisten ja länsimaalaisten arvioita maastoista ja maisemista.

- Maisemamieltymysten kulttuurienvälisyys on evoluutioesteetikkojen mielestä väkevä todiste siitä, ettei se, mitä pidämme kauniina, ole pelkän kulttuurin sanelemaa, toteaa Helsingin yliopiston estetiikan dosentti Risto Pitkänen.


Hyvä maasto pitää elossa

Maantieteilijä Jay Appletonin teorian mukaan meitä viehättää juuri sellainen maasto, jonka esivanhempamme havaitsivat elinkelpoisimmaksi.

Hyvä asuinpaikka tarjoaa sekä näköaloja että suojaa säätä ja petoja vastaan. Niin ikään siinä on vettä ja vihjeitä ravinnosta. - Näistä nopeasti havaittavista maamerkeistä tuli aikoinaan mielihyvää tuottavia signaaleja, sillä ne, jotka tunnistivat nämä piirteet maisemassa, pysyivät hengissä ja lisääntyivät muita todennäköisemmin, Pitkänen selittää.

- Koska ihmismieli muuttuu hyvin hitaasti, reagoimme samoin edelleen. Kulttuuri muokkaa mieltymyksiämme, mutta kaikki tutkimukset vahvistavat, että vehmas ja elävä ympäristö on ihmisten mielestä kaunis, karu ja kuollut maisema ruma.


Savanni elää suonissamme

Samasta syystä meillä on amerikkalaisekologi Gordon Oriansin hypoteesin mukaan yhä synnynnäinen mieltymys esivanhempiemme kotiseudun savannityyppisiin maisemiin.

Näkemys saa tukea Smithsonian-instituutin tutkimuksesta, jossa kartoitettiin eri-ikäisten yhdysvaltalaisten mieliympäristöjä. Kävi ilmi, että alakoululaiset pitivät savannimaisemasta enemmän kuin mistään muusta mutta tätä vanhemmat arvostivat tuttuja maisemia yhtä paljon kuin savannia.

- Tiedämme kaikki kokemuksesta, että ihmiset kiintyvät paikkoihin, jotka eroavat dramaattisesti savannista. Empiirinen tutkimus kuitenkin tukee päätelmää, että sellaiset mieltymykset eivät ole synnynnäisiä vaan syntyvät kokemuksen ja sosiaalistumisen kautta, Pitkänen sanoo.

- Useimmat meistä esimerkiksi asuvat kaupungeissa, mutta tutkimus osoittaa, että me kaikki asetamme vaistomaisesti luonnonympäristön rakennetun ympäristön edelle.


Luonto pidentää ikää

Risto Pitkäsen mukaan evoluutioon pohjaavat esteettiset tunnereaktiot vaikuttavat yllättävän syvällisesti nykyihmisen hyvinvointiin.

- Maisema-arkkitehti ja käyttäytymisen tutkija Roger Ulrich osoitti jo 1980-luvulla, että leikkauspotilaat paranivat nopeammin ja tarvitsivat vähemmän lääkkeitä, jos heidän huoneensa ikkunasta näkyi luontoa tiiliseinän sijaan.

Japanilaiset ja hollantilaiset tutkijat ovat puolestaan osoittaneet, että vehreän alueen lähellä asuvat ihmiset elävät keskimääräistä pidempään ja terveemmin.

- Jo se, että ikkunasta näkyy laikku luontoa, lievittää stressiä, Pitkänen kiteyttää.


Kirsi Heikkinen on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Tieteen päivät
7.-11.1.2009
Helsingin yliopisto, päärakennus

Dosentti Risto Pitkänen puhuu Tieteen päivillä aiheesta Esteettiset adaptaatiot: selittääkö evoluutioteoria esteettisiä mieltymyksiämme? Seminaari Taiteen evoluutio, sunnuntaina 11.1.2009 klo 12-14.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5216
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti