Puistoissakin voi sienestää, mutta varo valkeita sieniä. Kuvassa on kehnäsieni, mutta sitä muistuttava valkoinen kärpässieni tappaa. Kuva Anneli Salo / Wikimedia Commons.
Puistoissakin voi sienestää, mutta varo valkeita sieniä. Kuvassa on kehnäsieni, mutta sitä muistuttava valkoinen kärpässieni tappaa. Kuva Anneli Salo / Wikimedia Commons.

Puiston sienet ovat jopa puhtaampia kuin serkut metsässä.

Lähipuistikon nurmelle on ilmestynyt jokavuotinen ryväs valkolakkisia sieniä. Priimaluokan herkkusieniä, valistaa asiantunteva työkaveri, ja silpaisee tottunein ottein sieniperheen vasun pohjalle.

Samaa herkkua löytyy lisää. Niistä saisi upean piiraan tai maukkaan keiton, mutta vaisto neuvoo jättämään ruoanlaiton sikseen.

Olemme Helsingin sydämessä, ja vain muutaman kymmenen metrin päässä sienten kasvupaikasta sijaitsee yksi kaupungin vilkkaista ulosmenoväylistä. Lapinmäentiellä huristaa yli 17 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Maallikon arvaus on, että kaupunkisienistä löytyy rankka lataus raskasmetalleja ja muita ympäristömyrkkyjä.

Luulon sijasta turvaamme tietoon: noukimme citysienet talteen ja toimitamme ne Elintarviketurvallisuusviraston eli Eviran kemianlaboratorioon analysoitaviksi.

Lajilla on väliä

Suomessa sienten ympäristömyrkkypitoisuudet ovat yleensä pieniä. Samaa linjaa noudattaa Tiede-lehden sieninäyte. Alkuaineiden määrät ovat joko alhaisia tai merkityksettömiä.

Jotain poikkeavaa kuitenkin löytyy: kadmiumin ja lyijyn turvarajat paukkuvat. Selityskin löytyy helposti.

– Herkkusieni on lahottajasieni, ja se imee itseensä tehokkaasti maaperän raskasmetalleja, kertoo näytteen analysoinnista vastannut erikoistutkija Eija-Riitta Venäläinen Evirasta. Maaperään aineet ovat päätyneet ilmasta laskeumien mukana.

Sienen myrkkypitoisuuksien kannalta laji on lähes aina poimintapaikkaa olennaisempi tekijä.

– Herkkusieni suosii arseenia ja kadmiumia, herkkutatti taas hopeaa ja kadmiumia, Venäläinen luettelee.

Lajierot voivat olla huomattavia. Esimerkiksi kangastatin kyky sitoa itseensä rautaa on muihin sieniin nähden 30-kertainen.

Metsästä enemmän myrkkyjä

Vertailun vuoksi keräämme Eviraa varten toisenkin erän sieniä. Laji säilyy samana, mutta nyt sienet poimitaan kaukana liikenteestä ja teollisuudesta, pääkaupunkiseudun itälaidalta Sipoonkorven kansallispuistosta.

Uusi tulos näyttää tutulta, tosin kaksi lukemaa kummastuttaa. Metsäsienissä on cityserkkuihin nähden kymmenkertainen annos arseenia ja viisinkertainen kadmiumia. Maallikko taivastelee luonnon myrkkypommia; mitä sanoo asiantuntija?

– Aika odotettava tulos, kommentoi laboratorionjohtaja Georg Alfthan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta.

– Moni luulee, että metsäsieniin kertyy vähemmän vierasaineita, mutta se on harhaa. – Metsässä on puistoon verrattuna niin köyhä maaperä, että sieni kasvaa hitaammin ja rikastaa laajan rihmaston avulla itseensä enemmän raskasmetalleja.

Lyijyä metsämaassa varttuneista herkkusienistä löytyy sen sijaan vähän, jopa alle EU:n asettaman raja-arvon. Muista raskasmetalleista poiketen sienet eivät ota sitä kovin hanakasti maaperästä. – Kaupunkisienistä mitattu lyijy on todennäköisesti vanhaa perua ajalta, jolloin sitä lisättiin autojen bensiiniin, arvioi Alfthan. Käyttö kiellettiin 1990-luvulla.

Ei silti syytä huoleen

Suurin osa sieniin kertyvästä radioaktiivisuudesta saadaan pois keittämällä ja liottamalla, mutta raskasmetalleista on hankalampaa päästä eroon. Hidasteena on sienten sisältämä rikki, johon metalliyhdisteet kiinnittyvät tiukasti.

– Pannulla irtoavan veden kaataminen pois ja pieni huuhtelu ennen rasvan lisäämistä vähentävät hieman metallien pitoisuutta, sanoo Eija-Riitta Venäläinen.

Hän toppuuttelee runsaasti raskasmetalleja sisältävien sienten syöntiä, mutta ei toisaalta näe syytä suureen huoleen. – Jos sieniä syö silloin tällöin, ei terveyshaitoista ole pelkoa. Ruokasienistä raskasmetalleja kertyy hyvin vähän, monista tutuista elintarvikkeista paljon enemmän. Esimerkiksi kadmiumia saadaan eniten viljavalmisteista.

Vaarallisia rajoja kolkutellaan, jos sieniä syö kilon verran viikossa – säännöllisesti. – Harva yltää sellaisiin lukuihin, säestää Georg Alfthan.

Tosiriski toisaalla

Herkkusienten ystävää vaanii metsässä paljon raskasmetalleja suurempi vaara. Moni sekoittaa herkkusienen ja valkokärpässienen. Jälkimmäinen on tappavan myrkyllinen.

– Jos välttämättä haluaa poimia herkkusieniä, se kannattaa tehdä kaupunkipuistikoissa, koska siellä ei yleensä kasva valkokärpässieniä.

– Ja varmistaa vielä kolmesti, ettei ole poiminut myrkkysientä, Alfthan jatkaa. Herkkusieneltä puuttuu tuppi jalan tyvestä, ja heltat ovat jo nuorina violetinpunertavat. Valkokärpässienellä ne ovat aina valkoiset.

Kymmenen ainetta mitattiin

Elintarviketurvallisuusviraston kemian ja toksikologian tutkimusyksikkö tutki Tiede-lehden pyynnöstä kaksi erää herkkusieniä. Kaupunkisienet poimittiin Helsingin Niemenmäestä, verrokit Sipoonkorvesta syyskuussa 2011.

Sienistä analysoitiin kymmenen alkuaineen pitoisuudet. Aineista neljä – kupari, mangaani, seleeni ja sinkki – on ihmiselle välttämättömiä ja viisi – arseeni, elohopea, kadmium, lyijy ja nikkeli – myrkyllisiä. Kymmenes analysoitu aine, kromi, on pieninä pitoisuuksina välttämätön hivenaine, mutta suurina annoksina myrkky.

Kerättyjen sienten raskasmetallipitoisuuksia ei säännöllisesti seurata, viljeltyjen sienten kadmium- ja lyijymäärille EU on sen sijaan asettanut rajat. Kadmiumia saa olla enintään 0,20 milligrammaa kiloa kohti, lyijyä 0,10. Muille alkuaineille ei ole virallista enimmäispitoisuutta.

Turvarajat ylittäviä ei suositella jokapäiväiseksi ravinnoksi.

Mitä löytyi?

Alkuaine milligrammaa kiloa kohti       kaupungissa  metsässä

Arseeni                                                         0,085           0,75

Elohopea                                                      0,09              0,19

Kadmium                                                      1,2                5,9

Kromi                                                            0,050            0,041

Lyijy                                                              0,18              0,061

Nikkeli                                                          0,080             0,045

Paul M
Seuraa 
Viestejä8626
Liittynyt16.3.2005

Kaupunkisieniä pannuun

"– Jos välttämättä haluaa poimia herkkusieniä, se kannattaa tehdä kaupunkipuistikoissa, koska siellä ei yleensä kasva valkokärpässieniä." Aika hatara ohje.
Lue kommentti

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.