Menestysjoukkue keskittyy tehtäväänsä ja kuuntelee jokaista jäsentään. Ystävyyssuhteita syntyy, jos on syntyäkseen.

Teksti: Jarno Forssell

Menestysjoukkue keskittyy tehtäväänsä ja kuuntelee jokaista jäsentään. Ystävyyssuhteita syntyy, jos on syntyäkseen.

Julkaistu Tiede -lehdessä 5/2010.Penkkiurheilijan elämästä tekee jännittävän se, että urheilu on täynnä yllätyksiä. Suurella rahalla koottu jääkiekkojoukkue voi romahtaa kesken kauden, vaikka tähdet olisivat fyysisesti hyvässä kunnossa. Nuorista kotiseuran kasvateista koottu joukkue voi nousta taistelemaan mitaleista, vaikka edellisen vuoden menestys ei sitä olisi mitenkään ennakoinut.

- Jokainen ryhmä yllättää joskus, jopa huippuvalmentajan, tietää liikuntatieteiden tohtori, erikoistutkija Esa Rovio Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiöstä Likestä.

Oikea ote lähtee sydämestä

Onnistumisen takana on nimittäin muutakin kuin raha ja sillä hankittu yksilöiden taito. Euroilla ei voi ostaa hyvää ryhmähenkeä, jonka syntyminen edellyttää, että joukkueella on yhteinen lähtökohta.

- Se voi olla kasvattiseura, kotimaa tai jotakin muuta tärkeää ja arvokasta, jossa jäsenet ovat mukana sydämellään. Tällainen motivoi urheilijoita ja auttaa valmentajaa yhdistämään ryhmän perustehtävän hoitoon. Vahva ryhmähenki tuo kentälle ylimääräisen pelaajan, sanoo väitöskirjansa urheilujoukkueen ryhmähengen kehittämisestä tehnyt Rovio.

Läheisyydessä vaanii harha

Ryhmän jäsenillä – oli kyse urheilujoukkueesta tai työtiimistä – on kaksi tavoitetta: he pyrkivät huippusuoritukseen ja viihtymään toistensa seurassa. Jos tavoitteet eivät käy yksiin, tilanne muuttuu vaaralliseksi. Vahva yhteenkuuluvuus, niin hyvä asia kuin se sinänsä onkin, saattaa nakertaa suoritusta.

- Se luo yhdenmukaisuuden paineita. Halu kuulua joukkoon voi johtaa joukkoharhaan, eikä ryhmä enää pysty tarkastelemaan tehtäväänsä kriittisesti. Kavereiden suorituksia ei viitsitä arvostella, Rovio valottaa.

Hyvä ryhmähenki ei tutkijan mukaan tarkoitakaan sitä, että ryhmän jäsenten pitäisi olla ystäviä. Tunnesiteitä muodostuu, jos on muodostuakseen, mutta kaveruutta tärkeämpää on aina se, että ryhmä ottaa huomioon ja kestää jokaisen jäsenensä näkemykset esitti niitä sitten maalikuningas tai nelosketjun pakki ja keskustelee niistä avoimesti.

- Mutta sitten, kun ollaan kentällä, suoritetaan perustehtävää: pelataan.

Roolien täytyy vaihdella

Vaikka joukkueurheilu on yhteispeliä, tavoitteiden saavuttamisessa keskeiseen asemaan nousevat valmentaja, kapteeni ja näkyvimmät pelimiehet. Urheilu-uutisten raportit kertovat pelaajista, jotka tiukassa paikassa kääntävät pelin suunnan ja esimerkillään sytyttävät joukkuetoverinsa taistelemaan voitosta.

Jokainen joukkue tarvitsee sateentekijänsä, mutta on vaarallista, jos tehtävä aina lankeaa samoille pelaajille. Tutkijan mukaan vastuunkannon pitää kiertää tilanteen mukaan.

Vancouverin olympialaisissa Suomen miesten jääkiekkojoukkueessa oli valtavan arvostettuja pelaajia – Teemu Selänne, Saku Koivu, Ville Peltonen ja Olli Jokinen – joiden odotettiin ratkaisevan menestyksemme.

– Entä jos tällaisille pelaajille ei tulekaan onnistumisia? Esa Rovio kysyy. – Valmentajan pitää löytää kaikille ryhmän jäsenille tarkoituksenmukaiset roolit kaikenlaisiin tilanteisiin ja antaa palautetta myös niille, joista yleisö ja media eivät kiinnostu.Meillä fysiikka hallitsee

Suomi on noussut maailman huipulle jääkiekossa, jota harrastaa arviolta pari miljoonaa ihmistä pohjoisella pallonpuoliskolla. Sen sijaan 270 miljoonan harrastajan jalkapallossa huippu on kaukana.

Entä jos valmennuksessa otettaisiin käyttöön uusimmat sosiaalipsykologian opit?

– Hyvän ryhmän teemaa on sosiaali- ja organisaatiopsykologiassa tutkittu pitkään ja siitä on kirjoitettu valtavasti kirjoja. Suomalaiset valmentajat eivät juuri ole niitä availleet, toteaa Rovio, joka itsekin julkaisi kollegoineen viime vuonna kirjan Ryhmäilmiöt liikunnassa.

Rovio myöntää, että valmentajalla voi olla loistava psykologinen silmä ilman koulustakin. Hän voi tehdä vaistomaisesti perusteltuja ratkaisuja, vaikka ei osaakaan sanoa, miksi toimi niin kuin toimi. Useimmilta valmentajilta tämä kyky kuitenkin puuttuu. He soveltavat tee-se-itse-menetelmiään, jotka keskittyvät fyysiseen suoritukseen, tekniikkaan ja taktiikkaan.

– Ennen olin optimisti, mutta nyt olen realisti. Meitä on runsaat viisi miljoonaa, ja jalkapallo on harrastus. Brasiliassa ihmisiä on 188 miljoonaa ja jalkapallo elämä. Näköpiirissä ei ole hyppyä, jolla Suomi voisi voittaa jalkapallon maailmanmestaruuden, summaa tutkija, joka tuntee lajin myös käytännössä omilta pelivuosiltaan.Huipulle ei auta edes vahva ryhmähenki. Onneksi meillä on jääkiekko!

Palstan pitäjä Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede –lehden vakituinen avustaja.

Helatorstaina arki pysähtyi

Helatorstain vietto on Suomessa keskiaikaista perua. Tästä todistaa asiataustan lisäksi päivän nimi. Sen alkuosa on lainaa ruotsin sanasta hälgha, helga, joka merkitsee pyhää. Keskiajan ruotsissa Kristuksen taivaaseenastumisen kunniaksi vietetty juhlapäivä on ollut ”pyhä torstai”, kunnes sen nimeksi uudella ajalla vakiintui Kristi himmelsfärdsdag.

Myös torstai on ruotsista lainattu yhdyssana, jonka alkuosa – paradoksaalista kyllä –  viittaa skandinaavien pakanalliseen ukkosenjumalaan Toriin. Jälkiosa on sama kuin ruotsin dag ’päivä’.

Monissa kielissä viikonpäivien nimistö on uusiutunut kristinuskon myötä, mutta germaanien muinaiset jumalat ovat säilyttäneet asemansa niin germaanisella kielialueella kuin Suomessakin. Useimmat suomalaiset tuskin ovat ymmärtäneet tai välittäneet siitä, mille jumalalle mikäkin päivä oli omistettu. He vain käyttivät ruotsista opittuja nimiä sisältöä miettimättä.

Vanhin suomenkielinen kalenteri löytyy Mikael Agricolan rukouskirjasta, mutta kun se oli tarkoitettu ikuiseksi kalenteriksi, siihen ei ollut merkitty helatorstaita niin kuin ei muitakaan liikkuvia merkkipäiviä. Pääsiäisen ajankohta laskettiin joka vuosi erikseen, ja helatorstai seurasi siitä automaattisesti 40 päivän kuluttua. Ensimmäinen suomenkielinen maininta helatorstaista on Agricolan seuraajan Paavali Juustenin Messusta vuodelta 1575.

Helatorstaita pidettiin entisaikaan niin pyhänä, että normaali elämä melkein lakkasi: ei kasvanut ruoho maassa eikä lehti puussa, eivätkä helatorstaina munitut munat pilaantuneet. Pelloilla ei saanut tehdä töitä, mutta niillä voitiin kulkea ristisaatossa tulevaa satoa varmistamassa. Tavallisina sunnuntaipäivinä kalan kutu oli pätevä syy lähteä pyyntiin, vaikka arkitöitä piti muuten välttää, mutta jos kutu sattui helatorstaiksi, piti merrat ja verkot lain mukaan ja rangaistuksen uhalla nostaa vedestä. Messun jälkeen ne sentään sai laskea takaisin. Saalista odottaessa voitiin vaikkapa karkottaa pahoja henkiä helavalkeita eli juhlatulia poltellen.

Kaisa Häkkinen Kirjoittaja on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

Psykedeelit ayahuasca ja psilosybiini tehoavat tutkimusten mukaan masennukseen.

Amazonin alueen ihmiset ovat ammoisista ajoista nauttineet näkyjä nostattavaa ayahuasca-kasviuutetta.

Aine kiinnostaa myös lääketieteen tutkijoita. Se näyttää tehoavan masennukseen ja riippuvuuksiin, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Muilla psykedeeleillä, kuten tietyissä sienissä esiintyvällä psilosybiinillä, on havaittu samanlaisia vaikutuksia.

Ayahuascaa pitkään tutkinut Jordi Riba Sant Paun sairaalasta kertoo, miten vaikeasta masennusta potevat potilaat ovat saaneet apua yksittäisestä kokeilusta.

”Tavalliseen masennuslääkkeeseen verrattuna teho oli todella nopea vain yhdellä annoksella. Hämmästyttävästi tulokset näkyivät heti, ja ne säilyivät monia viikkoja”, Riba sanoo HS:n haastattelussa.

Lontoon Imperial Collegen Robin Carhart-Harris on saanut samanlaisia tuloksia psilosybiinillä.

Ratkaisevia myönteisille vaikutuksille ovat ympäristö ja olot, joissa psykedeelejä käytetään.

”On tärkeää, että ammattiterapeutti valmistelee kokemukseen, on mukana sen aikana ja auttaa sen jälkeen tekemään siitä selkoa”, Carhart-Harris sanoo.

Suomessakin tutkijat etsivät rahoitusta tutkimukseen, jossa testaan psilosybiinin tehoa masennukseen.

Kysely

Kokeilisitko psykedeeliä masennukseen, jos lääkäri määräisi?

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012