Sosiaalinen media pitää monet otteessaan aamusta iltaan. Huono omatunto on oire liikakäytöstä.

Teksti: Jarno Forssell

Sosiaalinen media pitää monet otteessaan aamusta iltaan. Huono omatunto on oire liikakäytöstä.

Julkaistu Tiede -lehdessä 9/2010Kännykän kosketusnäytön Facebook-ikkunassa juoksee reaaliajassa kavereiden statuspäivityksiä. Joku lupaa antaa ilmaiseksi Ikean divaanin, toinen onnittelee ystäväänsä syntymäpäivänä, kolmas toipuu maratonin rasituksista. Ei kuin sormi ruutuun, sovellus auki ja omaa tilaa päivittämään!”Jarno tekee juttua Facebook-addiktiosta :)”Sosiaalisen median käytöstä on tullut parissa vuodessa tapa, jota voi verrata iltayhdeksän uutisten katsomiseen tai aamuisen sanomalehden lukemiseen. Siinä kun muut mediarutiinit ovat kehittyneet vuosien tai vuosikymmenten aikana, facebookit ja twitterit ovat koukuttaneet käyttäjänsä paljon tehokkaammin. – Se johtuu sosiaalisen median nopeudesta ja vuorovaikutteisuudesta. Verkossa ollaan tekemisissä reaaliajassa oikeiden ihmisten kanssa, mikä erottaa sen esimerkiksi televisiosta tai sanomalehdistä. Osa käyttäjistä taas koukuttuu esimerkiksi Facebookin pelillisiin ominaisuuksiin, sanoo nettiriippuvuutta tutkinut ja siitä kirjaa kirjoittava sosiologi ja psykiatrian erikoissairaanhoitaja Mia-Veera Koivisto.– Facebookissa ollaan jatkuvasti viestinnän virrassa ja pysytään ajan tasalla siitä, mitä omassa yhteisössä tapahtuu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Riippuvuudet käsi kädessäMia-Veera Koivisto teki viime vuonna valmistuneen sosiologian pro gradu -tutkielmansa aineistosta, joka koostui 9 000:n A-klinikkasäätiön Päihdelinkki-verkkopalvelua käyttäneen henkilön itsearvioinnista. Tutkimusta tukivat 400 henkilön kertomukset nettiriippuvuutensa laadusta.Tutkimus osoitti riippuvuusongelmien kulkevan käsi kädessä. Päihdeongelmaiset olivat kolme kertaa useammin koukussa nettiin kuin muut. Netinkäytön koukuttavat elementit muistuttivat peliriippuvuuden vastaavia.– Peliriippuvuuskaan ei yleensä synny kerran viikossa pelattavassa lotossa, vaan raha-automaattipeleissä, jotka tarjoavat välittömän mielihyvän ja palkinnon. Aivan kuin netin käytössä, Koivisto vertaa.Nettiriippuvuuden tutkimusta jarruttaa se, että sille ei ole yhteisesti sovittuja kriteerejä. Yhdysvalloissa psykologit ovat kuitenkin ehdottaneet Facebook addiction disorder -tautiluokitusta, joka määrittelisi, milloin facebookkaus on sairaalloista.– Karsastan sairaaksi leimaamista, mutta yhteinen kriteeristö olisi hyvä olla, jotta ilmiötä pystyttäisiin tutkimaan ja mittaamaan paremmin. Niin voitaisiin myös kehittää riippuvuuden ennaltaehkäisyä ja hoitoa, Koivisto sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Yhteydessä myös masennukseenNetissä käytetty aika ei ole välttämättä merkki riippuvuudesta, mutta jos internet on koko ajan päällä, riippuvuus voi syntyä herkemmin. Vaaravyöhykkeessä voivat olla esimerkiksi etätyötä epäsäännöllisinä aikoina tekevät, joilla sosiaalisen median verkosto korvaa työyhteisön.Uhkaavan nettiriippuvuuden oireita voi jokainen tarkkailla itsestään ja läheistensä käyttäytymisestä. On syytä havahtua viimeistään silloin, kun netin käyttö aiheuttaa syyllisyyden tunteita ja salailua tai läheiset huomauttelevat siitä. – Jos riippuvuus pääsee kehittymään vakavaksi, se vie merkittävästi aikaa muulta elämältä: perheeltä, ystäviltä, opinnoilta ja työltä. Sosiaaliset suhteet sekä opinto- ja työmenestys alkavat kärsiä. Hallitsematon netinkäyttö häiritsee myös uni- ja ruokailurytmiä, mikä vaikuttaa fyysiseen kuntoon ja terveyteen.Mia-Veera Koivisto löysi tutkimuksessaan myös selvän yhteyden nettiriippuvuuden ja masennuksen välillä. Masentuneilla nettiriippuvuus oli seitsemän kertaa yleisempää kuin muilla.– Useimmiten oli ensin diagnosoitu masennus ja sen jälkeen oli syntynyt nettiriippuvuus. Joidenkin netin toimintojen – esimerkiksi sosiaalisen median ryhmien – koettiin ainakin hetkellisesti helpottavan masentunutta oloa.Vaikutus kulki myös toiseen suuntaan. Joillakin nettiriippuvuus oli aiheuttanut niin paljon ongelmia, että se oli johtanut masennukseen.

Netistä paha luopua, mutta rajata voiFacebookiin nalkkiin jäänyt ystävä pohtii sähköisen ”itsemurhan” tekemistä, jotta pääsisi irti riippuvuudestaan. Toinen karsii kavereitaan, jotta seurattavaa olisi vähemmän. Kolmas kertoo käyvänsä palvelussa vain kerran päivässä. Koukusta irti pyristelijöillä on monenlaisia keinoja.– Uskon, että suurin osa ihmisistä, joilla riippuvuus on vasta alkamassa, pystyy sopimaan itsensä kanssa tilanteen korjaamisesta, Mia-Veera Koivisto sanoo. Hän suosittelee esimerkiksi rajoittamaan sosiaalisesta mediasta sähköpostiin tulevaa tietovirtaa ja poistamaan statuspäivitykset puhelimesta.Jos ei muu auta, kannattaa ainakin vähäksi aikaa lopettaa sen palvelun käyttö, johon riippuvuus kohdistuu. Koko netin käytön lopettamista nettiriippuvuuden asiantuntija ei suosittele.– Peliriippuvuudessa voidaan suositella pelaamisesta luopumista. Monen elämässä Internet on kuitenkin niin tärkeä, ettei siitä voi luopua kokonaan ilman, että arki häiriintyy.

Palstan pitäjä Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Vähennä hengailua sosiaalisessa mediassa jos

– se estää sinua nukkumasta riittävästi– teet sitä yli tunnin päivässä– alat ihastua siinä vanhoihin heiloihin– laiminlyöt työtäsi sen takia– alat kauhistua ajatusta facebookittomasta päivästä.Näin kalifornialainen psykologi Joanna Lipari ja pohjoiscarolinalainen perheterapeutti Paula Pile määrittelivät viime vuonna CNN:n haastattelussa Facebook-addiktion.

Joko rouskut rouskuvat?

Sienten syömisen perinne ei ole pitkä varsinkaan Länsi-Suomessa, eikä edes tutuimmilla ruokasienillä ole vanhoja yhteisiä nimityksiä. Suurin osa on muodostettu oppitekoisesti vasta 1900-luvun kuluessa. Sana sieni kuuluu kyllä vanhaan perintösanastoon, mutta se on kaikesta päättäen tarkoittanut alkuaan kääpää. Länsi-Suomessa halveksiva yleisnimitys sienille on ollut madonlakki.

Täsmällisemmän nimistön vanhimmasta päästä on tatti. Se on ilmestynyt kirjallisuuteen 1700-luvun puolimaissa, aluksi lehmäntatin nimityksenä. Sananmukaisesti tatti on tarkoittanut limaa tai räkää. Nimenantaja on ilmeisesti ajatellut sientä elinkaarensa loppupäässä. Hapero on otettu käyttöön aivan 1900-luvun alussa. Nimi tarkoittaa haurasta ja murenevaa. Haperoiden vanhempi nimitys on pilperoinen, joka perustuu sälettä tai pirstaletta merkitsevään murresanaan pilpa. Rouskutkin murtuvat helposti, joten nimen on arveltu johtuvan suoraan rouskuvan äänen jäljittelystä. Rousku-sana on kuitenkin ollut satoja vuosia käytössä ruston ja erityisesti korvalehden ruston merkityksessä ennen kuin siitä tuli rustomaisten sienten nimitys. Korvan rusto ja sen muoto ovat nimeämisperusteena myös korvasienen tapauksessa.

Jotkut nimet kuvaavat sienen kokonaishahmoa, esimerkiksi haarakas, piispanhiippa ja mustatorvisieni, toiset nostavat esiin tunnusomaisia yksityiskohtia: orakas, samettijalka, seitikki. Myös väri on tavallinen tuntomerkki: kultarousku, viinihapero, voitatti. Tuoksun mukaan ovat saaneet nimensä esimerkiksi jauhosieni, lakritsirousku ja sillihapero. Eräät nimet kertovat tyypillisestä kasvupaikasta: huhtasieni on viihtynyt kaskimailla, kangasrousku kuivilla kankailla. Monet sienet ovat valinneet seuralaisekseen tietyn puunlajin: koivuhapero, kuusenleppärousku, männynpunikkitatti. Joskus nimeämisperuste on käyttötarkoitus: kärpässientä on entisaikaan pilkottu kärpästen myrkkysyötiksi, herkkusieni ja herkkutatti kelpaavat herkkuaterian ainekseksi. Nam! Toivottavasti hellekesä ei kuivattanut sienirihmastoja aivan kuoliaaksi.

Kaisa Häkkinen Kirjoittaja on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla