Hyvä esimerkki pieleen menneestä käytettävyydestä on pääkaupunkiseudun matkakorttijärjestelmä. Siitä tuli murheenkryyni, joka piti palautelinjat kuumina. Kunnollisella käytettävyystestauksella ongelmat olisi voitu välttää.


Kunnollisella käytettävyystestauksella ongelmat olisi voitu välttää.




Matkakorttijärjestelmä on pohjimmiltaan yksinkertainen: käyttäjä lataa korttiin matkustusaikaa tai rahaa (eli arvoa) ja näyttää korttia bussin, junan tai metron lukulaitteelle. Matkan hän maksaa painamalla sopivaa vaihtoehtoa painikkeista, joissa on numerot yhdestä kolmoseen. Kortin saldon ja voimassaoloajan pystyy tarkistamaan laitteen näytöstä samalla kun korttia luetaan, jolloin myös välähtää laitteen ylälaidassa oleva merkkivalo.
Mikä toimii teoriassa, ei välttämättä toimi käytännössä.

Alun perin laite päästi erilaisen piippauksen sen mukaan, onnistuiko kortin lukeminen vai ei. Käyttäjät eivät kuitenkaan erottaneet piippauksia toisistaan, vaan tulkitsivat ne molemmat merkiksi onnistuneesta maksutapahtumasta.

Tämä vika on nyt korjattu, mutta edelleen laitteen painikkeet ovat kuin yhtä kappaletta sen rungon kanssa eivätkä painu alas. Käyttäjä ei siten voi painaessaan tietää, reagoiko painike hänen kosketukseensa. Kun lukija vielä havaitsee kortin parin sekunnin viiveellä, moni kortin käyttäjä ehtii lähes nojata laitteeseen.

Onnistuneen kortinluvun päätteeksi välähtävä merkkivalo ohjaa katseen pois lukijan näytöstä, josta matkustaja olisi pystynyt tarkistamaan korttinsa jäljellä olevan käyttöajan tai -arvon.

Kortinlukijassa on tyypillisiä käytettävyyskömmähdyksiä: se antaa epäselvää palautetta ja suuntaa tarkkaavaisuuden väärin. Painikkeiden numerot taas ovat esimerkki epäselvästä terminologiasta, joka on kyllä tuttu julkisen liikenteen suunnittelijoille mutta ei tavallisille ihmisille: numerot nimittäin viittaavat pääkaupunkiseudun vyöhykejakoon. Varsinkaan satunnaisempi matkustaja ei ajattele tekevänsä kahden vyöhykkeen matkaa vaan menevänsä bussilla Helsingistä Espooseen.

Matkakorttijärjestelmään liittyy myös sosiaalisia pulmia. Laitetta joutuu käyttämään kaikkien bussissa istuvien silmien edessä, ja takana on usein jono kiireisiä matkustajia. Nolatuksi tulemisen pelko, tuplamaksaminen ja muut negatiiviset kokemukset ovat johtaneet siihen, että moni maksaa edelleen matkansa käteisellä tai matkustaa pummilla.


Käyttötilanne on a ja o

Kun suunnitellaan laitetta tai palvelua, ei riitä, että siitä tehdään teknisesti tehokas: on muistettava myös käyttötilanne ja laitteen käyttäjän ominaisuudet. Tekninen tehokkuus on usein jopa ristiriidassa inhimillisen logiikan kanssa. Toisaalta yksinkertaisestakin vempeleestä saa hankalan, ellei suunnittelija  pidä mielessä käyttäjää.

Ihmisten ajattelua ja havaitsemista määräävät yhteiset lait. Toiset meistä ovat älykkäämpiä tai parempimuistisia kuin muut, mutta meidän kaikkien ajattelu, muisti ja aistihavainnot perustuvat samoihin mekanismeihin. Ne pitää suunnittelijan tuntea.

Itse kunkin taidot ja tavoitteet vaikuttavat siihen, millaiset laitteet tuntuvat käyttökelpoisilta. Tavallinen lomakuvien ottaja haluaa, että kamera toimii nappia painamalla eikä mihinkään asetuksiin tarvitse koskea. Ammattikuvaaja puolestaan heittää vesilintua kameralla, joka ei päästä häntä säätämään esimerkiksi valotusaikaa ja aukkoa. Käyttäjän osa on miettiä tarpeensa ja mitoittaa hankintansa niiden mukaan.


Kännykkää vaivaa pöhö

Käytettävyyden kannalta paras matkapuhelin on kookas, ja siinä on suuret painikkeet. Lisäksi siinä on vain ne ominaisuudet, joita käyttäjä tarvitsee, tai ei ainakaan paljon turhaa. Tällaista puhelinta on nykyisin lähes mahdotonta löytää, sillä markkinatrendi on juuri päinvastainen.

Kännykkä on pieni mutta pöhöttynyt. Puhelimesta pitää löytyä muun muassa kamera, mp3-soitin, mobiili-internet, radio ja nauhuri. Todellisuudessa suuri osa kännykän omistajista ei koskaan käytä laitteen kehittyneitä ominaisuuksia, joten niiden valmistuskustannukset menevät käytännössä hukkaan.

Markkinoille on yritetty tuoda kookkaita ja helppokäyttöisiä puhelimia, mutta käyttäjät ja lehdistö ovat oitis leimanneet ne bimbomalleiksi. Jos puhelimeen liittyy ajatus vanhuudesta, tyhmyydestä tai toistaitoisuudesta, se ei käy kaupaksi, vaikka se olisi käytössä erinomaisen kätevä ja toiminnoiltaan täysin riittävä. Ihminen ei maksa laitteesta, joka leimaa hänet huonommaksi kuin muut.

Sosiaaliset seikat ohjaavat näin valmistajat tekemään laitteita, joiden käyttäminen on esimerkiksi vanhuksille vaikeaa. Kännykkävalmistajilta löytyy myös ominaisuuksiltaan pelkistettyjä puhelimia, mutta ne on suunnattu lähinnä kehitysmaiden markkinoille.


Äänivalikko menee ohi

Hyvä esimerkki ajattelumme kanssa ristiriidassa olevasta palvelusta ovat "paina yksi, jos asiasi koskee…" -tyyppiset automaattiset puhelinvalikot.

Ihmiset pystyvät yleensä keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan, ja lyhytkestoiseen muistiimme mahtuu vain rajallinen määrä tietoa, kuten valikkovaihtoehtoja. Soittaja olettaa kuulevansa omaan asiaansa liittyvän vaihtoehdon, esimerkiksi "internetin käyttäminen matkapuhelimella". Mikäli vaihtoehtoina tarjotaan "internet-asiat" ja "matkapuhelinasiat", asiakas hämmentyy, sillä hänen asiansa istuu kumpaankin kategoriaan. Kun hän keskittyy miettimään, kumman valitsisi, muut vaihtoehdot sujahtavat ohi korvien.

Montako kertaa sinulle on käynyt niin, että olet joutunut kuuntelemaan äänivalikon toistamiseen? Joskus kolmestikin?

Ihmisen kannalta ihanteellista on, että kaikki vaihtoehdot ovat koko ajan näkyvissä eikä niitä joudu pitämään työmuistissa. Valikosta voi rauhassa etsiä sopivaa avainsanaa, pohtia sille synonyymejä, ja ellei vieläkään tärppää, lähteä sulkemaan vaihtoehtoja pois epäsopivimmasta lähtien. Tällaista valikkoa ei kuitenkaan voi toteuttaa pelkän äänen avulla.


Opaste vie sormen suuhun

Suuria käytettävyyskömmähdyksiä löytyy ohjekirjoista ja laitteiden opasteista, joita ovat esimerkiksi painikkeiden ohjetekstit ja kuvat. Asiaan vihkiytymättömälle opasteet saattavat olla täysin käsittämättömiä. Naisia naurattaa, kun aviomies tai poikaystävä ei osaa käyttää pyykkikonetta. Hymy saattaisi hyytyä, jos pesukoneista tuttu numeroilla, kummallisilla koukeroilla ja kolmioilla varustettu nuppi liitettäisiin vaikkapa televisioon tai dvd-soittimeen.
Ohjekirjoissa käytetään termejä ja ilmauksia, joita varsinaiset käyttäjät eivät tunne. Tässä mennään metsään kahdella tavalla. Toinen on erikoisalan termistön käyttö, joka ei rajoitu vain tietoteknisiin aloihin. Esimerkiksi pankki- ja rahoitusalalla törmää annuiteetteihin ja diskonttauksiin, joita ei sen kummemmin selitetä.

Päinvastainen ongelma on ns. kielitoimisto suosittaa -lähestymistapa: sanoista käytetään väkisin käännöksiä, jotka eivät ole todellisessa käytössä. Itse jouduin ihmettelemään hyvän tovin erään älypuhelimen nettiloki-ominaisuutta, ennen kuin takaisin englanniksi kääntämällä selvisi, että kyseessä on blogi-nettipäiväkirjatoiminto.

Suuri osa ohjekirjoista muistuttaa tietosanakirjaa: niissä luetellaan tietoja laitteesta sekä laitevalmistajan toiminnoille valitsemia nimiä. Tämän sijaan käyttäjät pitäisi selkeästi askel askeleelta opastaa yleisimpien käyttötilanteiden läpi. Kun ihminen avaa ohjekirjan, hän etsii tietoa siitä, miten hän voi suorittaa laitteella jonkin tehtävän, esimerkiksi soittaa puhelun tai päästä puhelimella nettiin.


Tarkkaavaisuudella omat lait

Mitä enemmän laitteen suunnittelussa otetaan huomioon ihmisen havaintokyvyn ja ajattelun mekanismeja, sitä helppokäyttöisempi on lopputulos.

Suunnittelussa on tärkeä ymmärtää, että näkeminen ja havaitseminen eivät ole sama asia. Ihminen näkee jatkuvasti valtavan määrän asioita, mutta tietoista huomiota saa vain murto-osa. Kun kävelemme kaupungin läpi, näemme satoja ihmisiä mutta huomiomme kiinnittyy vain tuttuihin kasvoihin tai erikoisiin tapauksiin. Kun taas suuntaamme huomiomme johonkin kohteeseen, esimerkiksi keskitymme tuijottamaan merkkivaloa, havaitsemme huonosti muuta ympäristöä.

Ihmisen huomio voi myös automaattisesti siirtyä kohteeseen, jota on opittu pitämään tärkeänä tai mielenkiintoisena. Kun ajaessaan äkkää tien varressa  nopeuskameran, katse hakeutuu heti nopeusmittariin, joka on kaikissa nykyisissä automalleissa samassa paikassa.

Niin kutsuttu suuntautumisrefleksi suuntaa huomiomme automaattisesti äkilliseen ärsykkeeseen: välähtävä valo tai  soiva summeri kaappaa huomion kuin itsestään. Kyseessä on hyvin alkukantainen reaktio, joka suojeli ihmistä petoeläimiltä ja muilta vaaroilta.

Jos laite päästää äkillisiä ääni- tai valomerkkejä, niiden tulee vetää käyttäjän tarkkaavaisuus huomiota vaativaan kohteeseen, ei siitä pois. Tämä tuntuu itsestään selvältä - mutta unohtui esimerkiksi matkakortin lukijassa.


Aikaa ja rahaa palaa

Hyvällä käytettävyydellä on sekä taloudellisia että sosiaalisia seurauksia. Eräässä pankissa puhelinneuvontaa hoitavalla henkilöstöllä ilmeni muita työntekijöitä enemmän stressiä ja loppuun palamista. Ainoa heitä yhdistävä tekijä oli ohjelmisto, joka oli suunniteltu kasvokkain tapahtuvaan asiakaspalveluun eikä soveltunut puhelinneuvontaan. Ylitöinä ja sairauskuluina paloivat huomattavat summat.

Suuret yritykset eivät enää markkinoi hyvää käytettävyyttä laitteen lisäarvona, se oletetaan selviöksi ja sitä halutaan kehittää. Pienten ja keskisuurten yritysten tuotteissa käytettävyys on useammin retuperällä.

Pahimmillaan yrityksessä ei ole mitään kuvaa siitä, millaiset ihmiset käyttävät heidän tuotettaan ja mitkä näiden tarpeet ovat.

Esimerkiksi nettipalvelun tai ohjelmiston saattaa toteuttaa alihankkija, joka ei tunne palvelun kohteena olevaa alaa. Jos toteuttaja vielä vaihtuu kesken projektin, katastrofi on valmis. Suunnittelupöydän ääreen tulisikin istuttaa  palvelun tilaaja, käytettävyysasiantuntija ja edustava otos palvelun todellisia käyttäjiä.



Janos Honkonen on vapaa tiede- ja tekniikkatoimittaja.


Artikkeli perustuu käytettävyysasiantuntija Irmeli Sinkkosen, professori Kari-Jouko Räihän ja tutkija Tomi Heimosen haastatteluun sekä Käytettävyyden psykologia -kirjaan (tekijät Sinkkonen, Kuoppala, Parkkinen & Vastamäki, kustantaja IT-Press, 2002).

Jos rehkiminen ei huvita, syy voi olla geeneissä.

Monia liikunta palkitsee hyvän olon tunteella, mutta kaikille palkintoa ei tule, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan. Olo saattaa olla hikilenkin jälkeen enemmän runneltu kuin rento.

”Osa suomalaisten liikkumattomuudesta saattaa selittyä negatiivisilla tuntemuksilla”, sanoo jutussa liikuntapsykologian professori Taru Lintunen Jyväskylän yliopistosta.

Ihmiseltä saattavat puuttua hyvät kokemukset ja liikunnallisen elämäntavan mallit.

Perimälläkin on sormensa pelissä. Naisilla jopa puolet liikuntanautinnon vaihtelusta selittyy geeneillä, miehillä kolmannes.

Näin osoittaa vuonna 2014 julkaistu suomalainen tutkimus, joka perkasi perintötekijöiden osuutta liikuntamotivaatioon.

Tarkkaa syytä eroihin ei tiedetä. Yksi ehdokkaista on aivojen dopamiinirata. Se palkitsee niin syömisestä, seksistä kuin liikunnasta.

Dopamiinikylpy tuottaa aivoissa huumaavan euforian. Tutkimusten mukaan järjestelmän häiriöt vähentävät koe-eläinten liikkumishaluja.

Viime kädessä geenit ohjaavat mielihyväkoneiston toimintaa. Dopamiinin valmistukseen tarvittavat geenit toimivat toisilla kenties vilkkaammin. Erityisesti naisilla on liikuntamielihyvän kokemisessa geneettistä vaihtelua.

Yksilöiden erot ulottuvat laajemmallekin. Kaikki eivät saa liikunnasta yhtä paljon hyötyä – ainakaan heti.

Sama harjoittelu saattaa vaikuttaa ihmisiin eri tavoin. Yhden kunto kasvaa kohisten, mutta toinen ei saa tuloksia, vaikka kuinka rehkisi. Tutkijat puhuvat yksilöllisestä vasteesta.

Kuitenkin vaikka oma elimistö tuntuisi olevan immuuni liikunnalle, se voi olla vain harhaa. Tutkimuksissa tuijotetaan usein suorituskykyyn ja lihasvoimaan. Ne eivät ehkä hetkahda pienestä rasituksesta, mutta veren rasva- ja sokeriarvot saattavat parantua merkittävästi. Siksi liikuntaa voi suositella kaikille.

Kysely

Onko liikunta tuskien tie?

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

 

Tieteessä 2/2018 

 

PÄÄKIRJOITUS

Kun viha vie

Vihapuhuja ratsastaa alkukantaisella reaktiolla.

 

PÄÄUUTISET

Unissa puhutaan rumia

Myöntisen päiväminän takaa kurkkii
kielteinen yöminä – hyvästä syystä.

Alienkivi on yksi miljoonista

Tähtienvälisiä asteroideja syöksyy
aurinkokunnan läpi jatkuvasti.

Nykyihminen seikkaili
ulos Afrikasta useita kertoja

Yhden ulostulon malli ei enää mitenkään
istu Aasian löytöihin.

Korallit kalpenevat kiihtyvää tahtia

Lämpenevät vedet riistävät
polyypilta elintärkeän kumppanin.

 

ARTIKKELIT

Migreeni vyöryy aivorungosta

Kun sähköt sekoavat hermokeskuksessa,
kipuviestit kiihdyttävät aivot hälytystilaan.

Esinisäkkäät
Maailman valtiaat ennen dinosauruksia

Kehitys kohti meitä käynnistyi jo silloin,
kun maapallon mantereet olivat vielä yhtä.

Siittiöt hukassa

Enää hälytyskellot eivät kilise van kumisevat.
Miesten siittiömäärät ovat romahtaneet.

James Bond
Harmaa agentti hurmasi maailman

Vastoin odotuksia huomaamaton vakooja sai
valtavan huomion. Kohu teki fiktiosta faktaa.

Liikenne jättää tiet

Visio on villi muttei utopiaa. Jokainen sopiva
maapala tarvitaan luonnolle ja ruoalle.

Ennen paras mies oli poikamies

Naiset ja seksi eivät ole aina olleet miehen mitta.
Elämän tärkeät asiat löytyivät pitkään toisaalta.

 

TIEDE VASTAA

Voiko pissa jäätyä kaarelle?

Haudataanko vainajat ilmansuuntien mukaan?

Mikä on puujalkavitsi?

Miksi kuusi kestää lumen painon?

Miten norppa löytää takaisin avannolle?

Voiko avaruusaseman palauttaa Maahan?

 

KIRJAT

Oma dna kantaa suvun historiaa

Marja Pirttivaara teki suomalaisille sukututkijoille uudenlaisen kätevän oppaan.

 

KUVA-ARVOITUS

Klassikkopalsta

kutsuu lukijoita tulkitsemaan kuvia lehden Facebook-sivustolle: facebook.com/tiede.fi

 

OMAT SANAT

Valoa kohti

Entisinä aikoina kantasana tarjosi myös lämpöä.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.