Miksi joku vetää puoleensa ensi silmäyksellä, kun toinen ei kolahda tippaakaan? Antropologi Helen Fisher selittää vetovoiman välittäjäaineilla.

 



Teksti:Kirsi Heikkinen



Miksi joku vetää puoleensa ensi silmäyksellä, kun toinen ei kolahda tippaakaan? Antropologi Helen Fisher selittää vetovoiman välittäjäaineilla.


 


 





Jotkut uskovat vakaasti, että vastakohdat täydentävät toisiaan, kun taas toiset tietävät sielujen sympatian sikiävän samankaltaisuudesta.


- Molemmat ovat oikeassa, toteaa tutkimusprofessori Helen Fisher Rutgersin yliopiston antropologian laitoksesta tupaten täydelle salilliselle kuulijoita; ystävänpäiväksi osunut luento on ihmisläheisyydessään tämänvuotisen Yhdysvaltain tiedeviikon vetonauloja.


- Tutkimukseni osoittavat, että tietynlaiset persoonallisuudet viehättyvät kaltaisistaan ja toisenlaiset lumoutuvat täysin erilaisista ihmisistä kuin itse ovat, Fisher selittää.


Keskinäisen vetovoiman taustalla on oikeanlainen biokemia.



Rakkauslaboratorio internetissä


Fisher on tutkinut pariutumista monin menetelmin niin eläimillä kuin ihmisillä (ks. Suudelma: siitä suhde syttyy, siihen se kaatuu, Tiede 6/2008, s. 18-22). Tuoreimmat analyysinsä hän on tehnyt internetissä maailman suurimman nettitreffipalstan match.comin avulla.


Ei mitenkään tyypillinen akateemisen tutkimuksen väline, mutta Fisher itse pitää sivustoa hedelmällisenä rakkauslaboratoriona, joka mahdollistaa poikkeuksellisen laajan otoksen.


- Kyselykaavakkeeni on tähän mennessä täyttänyt yli seitsemän miljoonaa miestä ja naista 39 maassa, Fisher kehaisee.


Vastaajien massasta Fisher on seulonut jo kymmenientuhansien ihmisten mieltymykset - ja väittää nyt tietävänsä, minkälaiset ihmiset syttyvät toisistaan.


- Tuntuu kuin olisin eksynyt luontoäidin keittiöön ja löytänyt hänen rakkausreseptinsä, runoilee Fisher, joka on ehtinyt kääräistä uunituoreista tuloksistaan myös kirjan Why Him? Why Her?.



Jokainen omaa tyyppiään


Fisherin mukaan jokainen meistä ilmentää voimakkaimmin yhtä neljästä laajasta persoonallisuustyypistä, joita kutakin hallitsee erilainen kemiallisten yhdisteiden cocktail.


- Vilkkaasti toimiva dopamiinijärjestelmä tekee ihmisistä luovia ja alituiseen uutta etsiviä seikkailijoita, serotoniini taas muovaa vakaan ja perinteitä kunnioittavan persoonan. Testosteronityyppi on analyyttinen johtaja, ja estrogeeni-oksitosiini-ihminen puolestaan empaattinen idealisti, professori listaa.


- Persoonallisuus on tietysti monimutkainen keitos, mutta kyseisten välittäjäaineiden tiedetään sekä vaikuttavan toisiinsa että kytkeytyvän geeneihin ja temperamenttipiirteisiin. Ne siis solmiutuvat väkevästi siihen, millaisia olemme ja miten käyttäydymme.



Ensi treffit ratkaisevat


Kuka sitten valitsee kenet? Tätä Fisher selvitti ruotimalla, millaisen tyypin 28 000 vastaajaa halusi ensi treffeille. - Vaikka pariutumiseen vaikuttavat monet seikat, kuten arvot, äly, elämänkokemukset ja sosioekonominen tausta, kaikkein olennaisimpia ovat ensi minuutit: ketkä saavat edes mahdollisuuden edetä suhteeseen, Fisher painottaa.


- Analyysi paljasti, että dopamiinityypit hakeutuivat toistensa seuraan, ja samoin tekivät serotoniinit. Sen sijaan testosteroni-ihmiseen vetosi estrogeenihenkilö - ja päinvastoin. Tulokset pätivät, oli kyseessä sitten mies tai nainen.


Fisher luettelee myös aiempia parinvalintatutkimuksia, jotka tukevat hänen tuloksiaan. Delawaren yliopiston emeritusprofessori Marvin Zuckermanin mukaan runsaasti dopamiinia erittävät yksilöt päätyvät useimmiten naimisiin keskenään, ja niin käy myös varovaisille serotoniini-ihmisille. Psykiatri Alan Feingold Yalen yliopistosta on puolestaan havainnut, että hyvin feminiiniset, runsaasti estrogeeniä tuottavat naiset valikoivat supermaskuliinisia testosteroniuroita herkemmin kuin vähemmän estrogeenia erittävät kanssasisarensa.



Parit evolutiivisesti fiksuja


Fisherin mukaan parien valinnoissa on evolutiivista järkeä. - Serotoniinityyppi on lyömätön kumppani dna:n jatkamisen kannalta, koska perheelle omistautuneempaa tuskin löytyy. Myös estrogeeni ja testosteronipari on loistokaksikko huolehtimaan lapsen kasvatuksesta, Fisher sanoo.


Mutta miksi ihmeessä seikkailija lumoutuu toisesta samanlaisesta? Kuka ruokkii lapset, kun sekä äiti että isä innostuvat palavasti aina jostakin uudesta?


Fisher tunnustaa tämän aiheuttaneen hänelle päänvaivaa, kunnes selvisi, että dopamiinityypit eroavat hanakimmin ja että heillä on usein lapsia usean kumppanin kanssa.


 - Geneettisestä biodiversiteetistä on hyötyä, jos jokin katastrofi iskee. Todennäköisyys, että edes joku lapsista selviää hengissä, on suurempi kuin yhdestä ja samasta geeniyhdistelmästä veistetyillä jälkeläisillä, Fisher perustelee.



Kemiaa mitataan parhaillaan


Esitelmän jälkeen käyn kysymässä Fisheriltä, onko persoonallisuustyyppien biokemia pelkkää teoriaa vai onko hän oikeasti mitannut välittäjäaineita?


- Hitsi, unohdin mainita koko asiasta! Olemme paraikaa seulomassa kahdensadan vapaaehtoisen välittäjäainepitoisuuksia ja tutkimassa myös geenitestein, miten ihmisen biokemia todellisuudessa korreloi persoonallisuusprofiilin kanssa.


Jäämme uteliaina odottamaan tuloksia.




Tunnistatko tyyppisi?



Parinvalinnan biokemisti Helen Fisher jakaa meidät neljään perustyyppiin hallitsevan välittäjäaineen perusteella.



Seikkailumielinen dopamiini-norepinefriini


Luonne: impulsiivinen, utelias, luova, optimistinen, energinen, elämyshakuinen


Suosikkisanat: seikkailu, spontaani, energia, uusi, hauska


Esimerkki: Barack Obama, Yhdysvaltain presidentti



Perinnäinen serotoniini


Luonne: tyyni, varovainen, sinnikäs, uskollinen, uskonnollinen, velvollisuudentuntoinen


Suosikkisanat: rehellisyys, huolehtia, moraali, kunnioitus, uskollinen


Esimerkki: Gordon Brown, Britannian pääministeri



Analyyttinen testosteroni


Luonne: suora, päättäväinen, kilpailuhenkinen, kova, looginen


Suosikkisanat: älykäs, väittely, nörtti, kunnianhimo, politiikka


Esimerkki: Hillary Clinton, Yhdysvaltain ulkoministeri



Empaattinen estrogeeni-oksitosiini


Luonne: intuitiivinen, kokonaisuuksia hahmottava, verbaalinen, tunteellinen


Suosikkisanat: intohimo, tosi, sydän, ystävällinen, herkkä


Esimerkki: Bill Clinton, Yhdysvaltain ex-presidentti


Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.