Kuva: Kallerna / Wikimedia Commons
Kuva: Kallerna / Wikimedia Commons

Hormonit käyvät nyt kierroksilla, ja yhdeksän kuukauden kuluttua syntyy vauvoja tavallista enemmän.

Terassit täyttyvät kevyesti pukeutuneista naisista ja miehistä, lomaromanssit alkavat, ja helluntaiheilan kanssa päästään viimeiselle pesälle. Kesäkuu on meillä romanssien aikaa, ja se näkyy myös syntymäkuukausissa: maaliskuu on vuoden parhaita vauvakuukausia.

Kevään syntyvyyspiikistä ei voi kuitenkaan syyttää vain terasseja ja lomia, sillä kesäkuu oli suomalaisten suosima lapsentekokuukausi jo satoja vuosia sitten, jolloin alkukesä oli vuoden työntäyteisintä aikaa.

- Silloin ei voi kuvitella olleen tavallista enemmän aikaa ja energiaa sänkypuuhille, pohtii eläintieteilijä Virpi Lummaa Sheffieldin yliopistosta Englannista. Hän on kansainvälisen työryhmänsä kanssa tutkinut suomalaisten lisääntymistä historiallisen kirkonkirja-aineiston avulla.

Kesän seksuaalinen aktiivisuus liittyykin valoon ja siihen, miten se lisää sukupuolihormonien eritystä ja hedelmöittymisen todennäköisyyttä. Tätä tukee se, että pohjoisella ja eteläisellä pallonpuoliskolla kuukausittaiset syntyvyyskuviot ovat toistensa peilikuvat.

Tropiikki vaikuttaa yhä

Ihminen on lähtöisin tropiikista, ja siksi pystymme lisääntymään ympäri vuoden. Kevään syntymäpiikki on osoitus siitä, että olemme muiden pohjoisten lajien tavoin alkaneet sopeutua täkäläisiin vuodenaikoihin, mutta sopeutuminen on pahasti kesken.

- Muut näillä leveysasteilla elävät lajit eivät yritäkään tehdä jälkeläisiä ympäri vuoden, vaan ne ajoittavat lisääntymisen itselleen otollisimpaan aikaan, Virpi Lummaa sanoo.

- Jos ihmisellä olisi ollut kauemmin aikaa sopeutua, vuodenaikaiset vaihtelut jälkeläisten saannissa olisivat suuremmat. Tällaisia asioita on kuitenkin hankala muuttaa dramaattisesti. Joistakin evolutiivisista ominaisuuksista on vaikea hankkiutua eroon muutamassa kymmenessätuhannessa vuodessa.

Hyvä niin, sillä keväällä ei kannattaisikaan syntyä, todistavat Lummaan tutkimusryhmän tulokset.

Keväällä niukkuuteen

 Lummaa on tutkinut syntymäkuukauden vaikutusta sekä lapsikuolleisuuteen että lasten ja lastenlasten määrään. Kummankaan mittarin mukaan kevät ei ole ollut parhaita aikoja synnyttää.

- Keväällä syntyneet lapset joutuivat elämään ensimmäiset kuukautensa niukkuudessa, kun edellisen kauden varastot oli syöty ja uutta satoa vasta odotettiin. Kesäkuumalla erilaiset tauditkin levisivät helpommin, Lummaa valaisee.

Myös nykyväestön keskuudessa tehdyt tutkimukset tukevat teoriaa syntymäkuukauden merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille. Sen arvellaan vaikuttavan älykkyysosamäärään, koulumenestykseen, persoonallisuudenpiirteisiin, aikuisiän kokoon ja elinikään.

- Tätä voi selittää se, että tiettynä aikana syntyneellä vauvalla voi jossakin tärkeässä kehitysvaiheessa olla enemmän hormoneja, ravintoa tai virikkeitä kuin muilla, Lummaa selittää.

Syksy lupaa ikää

Eräs tutkimus, jossa selvitettiin syntymäkuukauden vaikutusta elinikään, paljasti, että Euroopassa pisimpään elävät marras-tammikuussa ja lyhimpään touko-kesäkuussa syntyneet. Samansuuntaisia tuloksia on saanut myös Lummaa, jonka tutkimuksissa syksy on Suomessakin otollisinta syntymisaikaa.

- Syntymäkuukauden vaikutukset eivät ole suuria, mutta ne ovat tilastollisesti merkittäviä.

Toinen Suomen syntymäpiikeistä onkin perinnäisesti ollut syyskuussa. Sitä eivät selitä valo ja biologia, vaan kulttuuriset tekijät.

- Syyskuun vauvat hedelmöitettiin joulun ja uudenvuoden välisenä aikana, jolloin oli vapaata ja runsaasti ruokaa ja juomaa - hyvät edellytykset hedelmöitykselle, Lummaa sanoo. Syyslapset saivat myös hyvät eväät elämän alkuun, koska sato oli juuri korjattu.

Kulttuuri voimistuu

Evoluutioon vaikuttavat sekä biologia että kulttuuri. Toisin kuin kuvitellaan, biologia ei välttämättä vie evoluutiota oikeaan suuntaan - ainakaan "väärään" elinympäristöön joutuneen ihmisen evoluutiota.

- Vaikka hedelmöitys tapahtuisi lisääntymisen kannalta otollisimpaan aikaan kesällä, jälkeläiset syntyvät vasta yhdeksän kuukauden raskauden jälkeen aivan erilaiseen tilanteeseen, Lummaa selittää.

Nykyisin myös monet muut kulttuuriset tekijät kuin juhlapyhät vaikuttavat syntyvyyden jakautumiseen eri kuukausille. Lapsentekoa suunnitellaan enemmän, ja lapset halutaan saada töiden ja lomien kannalta parhaaseen aikaan. Vauvoja onkin alkanut syntyä yhä enemmän heinä- ja elokuussa, jotka eivät tilastojen valossa ole edullisimpia kuukausia.

Virpi Lummaa kuitenkin lohduttaa "huonoina kuukausina" syntyneitä sillä, että syntymäaikaa  enemmän tulevaisuuteen vaikuttavat asiat, joihin voi itse vaikuttaa: tupakointi, alkoholinkäyttö, ravinto ja liikunta.

- Syntymäkuukausi ei sentään säätele kaikkea. Itsekin olen syntynyt keväällä, huhtikuussa, mutta en ainakaan omasta mielestäni ole sekundakamaa.

Artikkeli on ilmestynyt Tiede-lehdessä 6/2008

 

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.