Suomen linnustossa ilmastonmuutos näkyy jo.

Teksti: Pertti Koskimies

Suomen linnustossa ilmastonmuutos näkyy jo.

Julkaistu Tiede -lehdessä 5/2010.Vapun jälkeen pihalla soi pirteä ”tsi-ro-tsi-ro-tsi-ro-tsipp-sip-siro...”. Pöntöllä touhuaa terhakka, mustavalkoinen kirjosieppo. Se palasi edellisyönä Guineanlahden pohjoisrannikolta, 6 000 kilometrin takaa.

Pönttöjen avulla kirjosiepot asuttivat puoli vuosisataa sitten Kilpisjärven tunturikoivikotkin, mutta 1980-luvun jälkeen Suomen sieppojoukon voittokulku päättyi. Markus Ahola Turun yliopistosta on verrannut nykyisten lintuparien lapsilykkyä Lars von Haartmanin 1940-luvulta aloittamiin tilastoihin. Muna- ja poikasmäärät ovat pienenneet, mikä on johtanut myös parimäärien pienenemiseen monilla seuduilla.

Kato johtuu siitä, etteivät yhä useammat siepot ole enää selviytyneet muutoista ja pesinnästä. Tämä johtuu ilmastonmuutoksesta. Keväät lämpenevät nopeimmin pohjoisessa, ja siksi etelästä tulevat emolinnut saapuvat munimaan liian myöhään. Perhostoukat ja muu ravinto eivät enää ole runsaimmillaan, kun poikaset kuoriutuvat.

Euroopan ja Afrikan väliä muuttaa 2,1 miljardia lintua, joista kolme neljäsosaa kuuluu 16 runsaslukuisimpaan lajiin. Muutto on hienovaraisesti säätynyt järjestelmä. Nyt se on mullistumassa, koska monet luonnon tapahtumat ovat aikaistuneet Euroopassa pari vuorokautta vuosikymmentä kohti.

Miksei sieppo palaa aiemmin?

Jos kirjosiepot talvehtisivat Välimeren maissa, ne ehtisivät pesilleen varhemmin. Luonnonvalinta tuskin kuitenkaan suosisi näitä sieppoja, vaan niiden kohtaloksi koituisivat Välimeren alueen paheneva kuivuus, tehokas maankäyttö ja ennestäänkin suuret lintujoukot.Toinen este on se, että Välimerellä siepon sisäinen kello ei toimisi oikein. Talvisulkasato, lähtöaika ja sukupuolirauhasten kehitys ovat virittyneet Guineanlahden valorytmiin.

Aikaisempi startti Guineanlahdelta ei sekään ratkaisisi ongelmaa, sillä lämpötilat muuttuvat eri tahdissa matkan varrella eikä joka etapille ehtisi kehittyä tarpeeksi ravintoa lentopolttoaineeksi.

Kun sieppo lopulta ehtii Suomeen, sitä uhkaa heti asunnottomuus, joka sekin johtuu ilmastonmuutoksesta. Yhä useamman pesäkolon on jo vallannut tiainen. Täällä talvehtivista tiaisista huonokuntoisetkin nimittäin selviävät kevääseen todennäköisemmin kuin aiemmin, koska talvet ovat keskimäärin entistä leudompia.

Lyhytmatkainen voi sopeutua

Afrikan-talvehtijoiden aikatauluja säätelevät monesti perinnölliset, sisäsyntyiset rytmit, jotka eivät helposti vaihdu. Herkemmin ympäristön yllätyksiin voivat reagoida lyhytmatkaiset muuttajat, jotka elävät ympäri vuoden roimasti muuttuvassa ilmastossa.

Reaktio keväiden lämpenemiseen on lajikohtainen. Muutto on aikaistunut eniten lajeilla, jotka syövät monipuolista ravintoa, talvehtivat lähellä, kasvattavat useita poikueita kesässä eivätkä vaihda siipisulkia ennen kevätmuuttoa. Sen sijaan kilpailu pesäpaikoista tai puolisoista tai elinympäristö ei vaikuta reaktiokykyyn. Nopeimpia muutoksia on havaittu joutsenilla, hanhilla ja muilla vesilinnuilla, jotka oppivat muuttoreitit, aikataulut ja pysähdyspaikat emoilta.Lintujen kevätmuutto alkaa Euraasiassa nykyisin keskimäärin 1,5–2 viikkoa aiemmin kuin 30–40 vuotta sitten. Myöhäisimmät yksilöt saapuvat kuitenkin entisinä ajankohtina, joten muuttokausi on pidennyt.

Syysmuuton aikataulut ovat muuttuneet vähemmän kuin kevätmuuton. Monilla pikkulinnuilla entistä aiemmin kuoriutuvat poikaset myös lähtevät aiemmin. Jotkin lajit lähtevät myöhemmin, osa entiseen aikaan. Aikainen lähtö takaa parhaat talvehtimispaikat, joten viivyttely ei välttämättä kannata, vaikka syksyn lämpö jatkuisi.

Myöhäiset hupenevat muuallakin

Sadasta Euroopan yleisestä lintulajista ovat taantuneet vuosina 1980–2005 etenkin ne, joiden muutto ei ole aikaistunut. Keskilämpötilan noususta yhdellä asteella on seurannut 0,5–0,7 prosentin vähennys populaatioissa. Lintukannat ovat pienentyneet selvimmin maanosamme viileissä pohjoisosissa ja kuumissa lounaisosissa.

Ilmaston lisäksi täkäläistä muuttolintukatoa selittää elinympäristöjen huonontuminen matkan varrella Sahelissa ja muuallakin Afrikassa, missä kuivuus, väestönkasvu ja maankäytön tehostuminen ovat muuttaneet oloja. Talven yli kituuttaneen linnun kunto ei riitä rasittavaan matkaan ja pesintäkuntoon pääsemiseen.

Uudella mantereella ovat vähentyneet todennäköisimmin ne lajit, joilla pesimäalue on lämmennyt huomattavasti nopeammin kuin talvialue. Sikäläistä lajistoa kiusannee täkäläistäkin pahemmin kirjosieppomainen myöhästyminen ihanteellisesta pesintäajasta.Merien lämpeneminen vaikuttaa sekin. Esimerkiksi arktinen pohjankiisla hyötyy pienestä lämmönnoususta, mutta jos heilahdus on raju, sekä pohjankiislan että lähisukuisen etelänkiislan pesintä häiriintyy.

Ilmasto yhtä tärkeä kuin ravinto

Lintujen ilmasto-ongelmat eivät rajoitu muuttoon. Poikastenruokkimispulmista oli jo puhettakin. Lisäksi lämpeneminen muuttaa elinympäristöjä ja vaikuttaa petojen ja loisten määriin.

Aleksi Lehikoinen Helsingin yliopistosta on osoittanut, että lämpötilan ja sateisuuden sekä lumi- ja jääolojen muutokset vaikuttavat haukkojen ja pöllöjen pesintätulokseen ja populaation kokoon yhtä voimakkaasti kuin ravinnon saatavuus.

Kaikkia vaikutuksia on hankala ennakoida. Esimerkiksi kanahaukka hyötyy talvien ja keväiden leudontumisesta, mutta sen pääsaalis teeri kärsii. Lämpimät huhtikuut houkuttelevat teeret pesimään niin varhain, että untuvikot kuoriutuvat viileämpiin ja sateisempiin säihin kuin ennen. Niitä kylmettyy ja kuolee hyönteisravinnon puutteessa niin paljon, että se on Jyväskylän yliopiston Gilbert Ludwigin mukaan merkittävä syy teerikannan laskuun. Teerien puutteessa kanahaukka alkaa jahdata muita lintulajeja.

Vaikutukset menevät ristiin myös Itämeren haahkoilla. Kevään lämpeneminen on aikaistanut pesintää ja kasvattanut poikueita. Toisaalta runsastuneet talvisateet alentavat murtoveden suolaisuutta, mikä huonontaa sinisimpukan, haahkojen pääravinnon, elinoloja. Kolmas hyvä esimerkki ovat pöllöt, joiden talvehtiminen onnistuu lauhoina talvina varmemmin kuin kylminä. Jos lumipeite kuitenkin ohenee ja lumikausi lyhenee niin paljon, että myyrien talviolot heikkenevät, pöllöjä odottaa nälkäkausi.

Aina ei ole helppo oivaltaa syy-seuraussuhteita. Skotlannissa kapustarinnan parimäärät pienenevät sitä enemmän, mitä lämpimämpi oli elokuu kaksi vuotta aikaisemmin. Elokuun lämpimyys vähentää pääravintoa eli vaaksiaisia, minkä seurauksena pesimäikäisiksi kasvaneita kapustarintoja on parin vuoden päästä aiempaa vähemmän.

Vapun jälkeen pihalla soi pirteä ”tsi-ro-tsi-ro-tsi-ro-tsipp-sip-siro...”. Pöntöllä touhuaa terhakka, mustavalkoinen kirjosieppo. Se palasi edellisyönä Guineanlahden pohjoisrannikolta, 6 000 kilometrin takaa.Pönttöjen avulla kirjosiepot asuttivat puoli vuosisataa sitten Kilpisjärven tunturikoivikotkin, mutta 1980-luvun jälkeen Suomen sieppojoukon voittokulku päättyi. Markus Ahola Turun yliopistosta on verrannut nykyisten lintuparien lapsilykkyä Lars von Haartmanin 1940-luvulta aloittamiin tilastoihin. Muna- ja poikasmäärät ovat pienenneet, mikä on johtanut myös parimäärien pienenemiseen monilla seuduilla.Kato johtuu siitä, etteivät yhä useammat siepot ole enää selviytyneet muutoista ja pesinnästä. Tämä johtuu ilmastonmuutoksesta. Keväät lämpenevät nopeimmin pohjoisessa, ja siksi etelästä tulevat emolinnut saapuvat munimaan liian myöhään. Perhostoukat ja muu ravinto eivät enää ole runsaimmillaan, kun poikaset kuoriutuvat. Euroopan ja Afrikan väliä muuttaa 2,1 miljardia lintua, joista kolme neljäsosaa kuuluu 16 runsaslukuisimpaan lajiin. Muutto on hienovaraisesti säätynyt järjestelmä. Nyt se on mullistumassa, koska monet luonnon tapahtumat ovat aikaistuneet Euroopassa pari vuorokautta vuosikymmentä kohti.Miksei sieppo palaa aiemmin?Jos kirjosiepot talvehtisivat Välimeren maissa, ne ehtisivät pesilleen varhemmin. Luonnonvalinta tuskin kuitenkaan suosisi näitä sieppoja, vaan niiden kohtaloksi koituisivat Välimeren alueen paheneva kuivuus, tehokas maankäyttö ja ennestäänkin suuret lintujoukot.Toinen este on se, että Välimerellä siepon sisäinen kello ei toimisi oikein. Talvisulkasato, lähtöaika ja sukupuolirauhasten kehitys ovat virittyneet Guineanlahden valorytmiin. Aikaisempi startti Guineanlahdelta ei sekään ratkaisisi ongelmaa, sillä lämpötilat muuttuvat eri tahdissa matkan varrella eikä joka etapille ehtisi kehittyä tarpeeksi ravintoa lentopolttoaineeksi.Kun sieppo lopulta ehtii Suomeen, sitä uhkaa heti asunnottomuus, joka sekin johtuu ilmastonmuutoksesta. Yhä useamman pesäkolon on jo vallannut tiainen. Täällä talvehtivista tiaisista huonokuntoisetkin nimittäin selviävät kevääseen todennäköisemmin kuin aiemmin, koska talvet ovat keskimäärin entistä leudompia.Lyhytmatkainen voi sopeutuaAfrikan-talvehtijoiden aikatauluja säätelevät monesti perinnölliset, sisäsyntyiset rytmit, jotka eivät helposti vaihdu. Herkemmin ympäristön yllätyksiin voivat reagoida lyhytmatkaiset muuttajat, jotka elävät ympäri vuoden roimasti muuttuvassa ilmastossa.Reaktio keväiden lämpenemiseen on lajikohtainen. Muutto on aikaistunut eniten lajeilla, jotka syövät monipuolista ravintoa, talvehtivat lähellä, kasvattavat useita poikueita kesässä eivätkä vaihda siipisulkia ennen kevätmuuttoa. Sen sijaan kilpailu pesäpaikoista tai puolisoista tai elinympäristö ei vaikuta reaktiokykyyn. Nopeimpia muutoksia on havaittu joutsenilla, hanhilla ja muilla vesilinnuilla, jotka oppivat muuttoreitit, aikataulut ja pysähdyspaikat emoilta.Lintujen kevätmuutto alkaa Euraasiassa nykyisin keskimäärin 1,5–2 viikkoa aiemmin kuin 30–40 vuotta sitten. Myöhäisimmät yksilöt saapuvat kuitenkin entisinä ajankohtina, joten muuttokausi on pidennyt. Syysmuuton aikataulut ovat muuttuneet vähemmän kuin kevätmuuton. Monilla pikkulinnuilla entistä aiemmin kuoriutuvat poikaset myös lähtevät aiemmin. Jotkin lajit lähtevät myöhemmin, osa entiseen aikaan. Aikainen lähtö takaa parhaat talvehtimispaikat, joten viivyttely ei välttämättä kannata, vaikka syksyn lämpö jatkuisi.Myöhäiset hupenevat muuallakinSadasta Euroopan yleisestä lintulajista ovat taantuneet vuosina 1980–2005 etenkin ne, joiden muutto ei ole aikaistunut. Keskilämpötilan noususta yhdellä asteella on seurannut 0,5–0,7 prosentin vähennys populaatioissa. Lintukannat ovat pienentyneet selvimmin maanosamme viileissä pohjoisosissa ja kuumissa lounaisosissa.Ilmaston lisäksi täkäläistä muuttolintukatoa selittää elinympäristöjen huonontuminen matkan varrella Sahelissa ja muuallakin Afrikassa, missä kuivuus, väestönkasvu ja maankäytön tehostuminen ovat muuttaneet oloja. Talven yli kituuttaneen linnun kunto ei riitä rasittavaan matkaan ja pesintäkuntoon pääsemiseen.Uudella mantereella ovat vähentyneet todennäköisimmin ne lajit, joilla pesimäalue on lämmennyt huomattavasti nopeammin kuin talvialue. Sikäläistä lajistoa kiusannee täkäläistäkin pahemmin kirjosieppomainen myöhästyminen ihanteellisesta pesintäajasta.Merien lämpeneminen vaikuttaa sekin. Esimerkiksi arktinen pohjankiisla hyötyy pienestä lämmönnoususta, mutta jos heilahdus on raju, sekä pohjankiislan että lähisukuisen etelänkiislan pesintä häiriintyy.Ilmasto yhtä tärkeä kuin ravintoLintujen ilmasto-ongelmat eivät rajoitu muuttoon. Poikastenruokkimispulmista oli jo puhettakin. Lisäksi lämpeneminen muuttaa elinympäristöjä ja vaikuttaa petojen ja loisten määriin.Aleksi Lehikoinen Helsingin yliopistosta on osoittanut, että lämpötilan ja sateisuuden sekä lumi- ja jääolojen muutokset vaikuttavat haukkojen ja pöllöjen pesintätulokseen ja populaation kokoon yhtä voimakkaasti kuin ravinnon saatavuus.Kaikkia vaikutuksia on hankala ennakoida. Esimerkiksi kanahaukka hyötyy talvien ja keväiden leudontumisesta, mutta sen pääsaalis teeri kärsii. Lämpimät huhtikuut houkuttelevat teeret pesimään niin varhain, että untuvikot kuoriutuvat viileämpiin ja sateisempiin säihin kuin ennen. Niitä kylmettyy ja kuolee hyönteisravinnon puutteessa niin paljon, että se on Jyväskylän yliopiston Gilbert Ludwigin mukaan merkittävä syy teerikannan laskuun. Teerien puutteessa kanahaukka alkaa jahdata muita lintulajeja.Vaikutukset menevät ristiin myös Itämeren haahkoilla. Kevään lämpeneminen on aikaistanut pesintää ja kasvattanut poikueita. Toisaalta runsastuneet talvisateet alentavat murtoveden suolaisuutta, mikä huonontaa sinisimpukan, haahkojen pääravinnon, elinoloja. Kolmas hyvä esimerkki ovat pöllöt, joiden talvehtiminen onnistuu lauhoina talvina varmemmin kuin kylminä. Jos lumipeite kuitenkin ohenee ja lumikausi lyhenee niin paljon, että myyrien talviolot heikkenevät, pöllöjä odottaa nälkäkausi.Aina ei ole helppo oivaltaa syy-seuraussuhteita. Skotlannissa kapustarinnan parimäärät pienenevät sitä enemmän, mitä lämpimämpi oli elokuu kaksi vuotta aikaisemmin. Elokuun lämpimyys vähentää pääravintoa eli vaaksiaisia, minkä seurauksena pesimäikäisiksi kasvaneita kapustarintoja on parin vuoden päästä aiempaa vähemmän.

Ilmastonmuutos pahentaa muita uhkia

– Ilmastonmuutokseen keskittyessä helposti unohtuu, että lintujen suurimpiin uhkiin kuuluvat edelleen elinympäristöjen tuhoutuminen ja pirstoutuminen. Lämpeneminen vain pahentaa entisestään luonnon monimuotoisuuden syöksykierrettä.

Suomen lajisto uusiksi

- Linnustonsuojelujärjestö Bird-Life International on arvioi­nut, että ilmastonmuutoksen vuoksi Euroopan lintulajien pesimälevinneisyys kulkeutuu vuoteen 2100 mennessä keskimäärin 550 kilometriä koilliseen ja pienenee viidenneksellä.

Maahamme levittäytyy lounaasta yhä isompi joukko esimerkiksi pikkuhaikaran, pikkuhuitin ja ruokosirkkalinnun kaltaisia kosteikkolajeja sekä tulipäähippiäisen, pähkinänakkelin ja etelänpuukiipijän tapaisia metsälajeja. Näin Suomen vastuu Euroopan linnuston suojelusta kasvaa.

Toisaalta yli 20 arktista lajia, kuten pulmunen ja tunturihaukka, uhkaa kadota koko maasta. Etelä-Suomesta häviävät esimerkiksi metso ja teeri.

Pakoon kohti koillista

Lämpeneminen mullistaa levinneisyysalueet.

Kun lämpeneminen etenee, viileiden seutujen linnut siirtyvät kohti napoja ja vuoristojen lajit rinteitä ylemmäs.

Esimerkiksi Länsi-Euroopan punakuirit talvehtivat nyt keskimäärin 90 kilometriä koillisempana kuin 1980-luvun alussa. Kapustarinnat ovat siirtyneet 115 ja isokuovit 120 kilometriä, ja vastaavaa on havaittu neljällä muullakin tutkitulla kahlaajalla. Talvialueiden siirtymä vastaa nopeutta, jolla elinympäristöjen arvioidaan siirtyvän, eli runsasta sataa kilometriä keskilämpötilan yhden asteen nousua kohti.

Muutos aiheuttaa muun muassa sen, että Itämeren alueesta tulee entistä tärkeämpi näiden lintujen suojelulle.

Pohjoisella levinneisyysrajalla pienikin lämpeneminen johtaa suureen elinalueen muutokseen. Aivan sama ei päde etelämpänä. Painopisteen koillistumisesta huolimatta talvialueen eteläpää ei ole supistunut, vaan linnut sietävät siellä aiempaa lämpimämpiä oloja.

Pesimäalueet muuttuvat

Suomen lintulajeilla yleislevinneisyyttä säätelevät etenkin kevään ja alkukesän keskilämpötila ja sademäärä sekä kylmimmän kuukauden lämpötila ja keskitalven sademäärä.

Suomen ympäristökeskuksessa Raimo Virkkala kollegoineen arvioi näillä perusteilla, kuinka 27 pohjoisen lajin pesimäalue muuttuu Suomessa ja Ruijassa, jos vuoden keskilämpötila nousee kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n esittämällä tavalla. Lajeista 10 elää metsissä, 11 soilla ja kuusi tunturinummilla.

Jos keskilämpötila nousee kaksi astetta, levinneisyysalueista 74 prosenttia tulee asuinkelvottomiksi vuoteen 2080 mennessä. Pesimäalueet siirtyvät koilliseen keskimäärin 103 kilometriä.

Jos lämpö nousee vajaat neljä astetta, levinneisyysalueista 84 prosenttia karsiutuu samana aikana. Pesimäalueet koillistuvat keskimäärin 147 kilometriä.

Kummassakin vaihtoehdossa kirjosiipikäpylintu katoaisi. Neljän asteen nousussa taviokuurna häviäisi ja lapinpöllön lounaisraja siirtyisi yli 250 kilometriä.

Elinympäristöjä katoaa

Tuleva mullistus muistuttaa jääkauden aikaista ja sen jälkeistä suurten eläinten eli megafaunan sukupuuttoa 10 000–50 000 vuotta sitten. Sukupuutoille altistaa sekin, että luonnonalueet ovat ihmisen toiminnan vuoksi pirstoutuneet eikä ilmaston puolesta sopivalla uudisalueella ole välttämättä oikeanlaista elinympäristöä.

Tunturilakien metsittyessä paljakoista katoaa ainakin 86 prosenttia. Tundran lajeja voi säilyä sirpaleina Jäämeren saarillakin, mutta minne menisivät tunturi- ja metsälinnut?

Kuusi menettänee yli kaksi kolmasosaa ja mänty kolme neljäsosaa levinneisyysalueestaan. Tällöin romahtavat vanhojen metsien lajit, kuten kuukkeli, lapintiainen ja taviokuurna.Ilmaston muuttumista ei ikävä kyllä ole otettu huomioon suojelualueiden sijoittelussa. Nykyisten ympäristötyyppien ja lajistotietojen perusteella rajatut alueet menettävät merkitystään nopeasti.

Valkoposkihanhen nousu ja tuho

Arktisella alueella linnut ovat pahimmassa vaarassa, koska siellä lämpötila voi nousta kaksinkertaisesti keskileveyksiin verrattuna. Mutta voisivatko linnut siirtyä etelämmäs? Näin tekivät valkoposkihanhet, joita alkoi pesiä muuttoreitin varrella Itämerellä 1971 ja talvialueilla Pohjanmerellä 1981. Molemmissa uuskannoissa on jo yli 20 000 yksilöä. Ne syntyivät Novaja Zemljan alkukannan kasvettua 1960-luvun jälkeen metsästysrajoitusten ansiosta 20-kertaiseksi.

Etelässä poikiminen vaikeampaaEteläisten kantojen kasvu kuitenkin hiipuu, ja untuvikkojen kuntoa heikentää kasviravinto, joka on 40 prosenttia vähätyppisempää eli huonolaatuisempaa kuin tundralla.

Etelän poikaset kuoriutuvat 1–2 kuukautta ravinnon laatuhuipun jälkeen, vaikka niiden emot munivat kuutisen viikkoa aiemmin kuin pohjoiset serkkunsa. Pesintä ei voi tästä enempää aikaistua, koska alkukeväällä emoille ei puolestaan riitä ravintoa.

Lisäksi päivänpituuden säätelemä aikuisten hanhien siipisulkasato ei ole aikaistunut tundra-ajoista. Siksi etelän poikaset pystyvät lentämään kaksi viikkoa ennen emojaan, mistä seuraa hankaluuksia petojen välttämisessä.

Huonoa luvassa pohjoisessakin

Matka Jäämerelle onkin puolen tusinan hanhilajin keino aloittaa pesintä niin varhain, että untuvikot ehtivät kuoriutua juuri tundran ravintohuipun aikaan. Arktiselle tundralle lentävät hanhet hyödyntävät muuttomatkansa tahdissa kehittyvää laadukasta ravintoa, jonka energialla ne perillä myös äkkiä munivat ja pitkälti hautovatkin.

Arktiksen lämmetessä tämä hieno systeemi kuitenkin romahtaa.

Pertti Koskimies on lintuihin erikoistunut biologi ja tietokirjailija.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5208
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti