Kuva:  Jacob Ehnmark / Wikimedia Commons
Kuva: Jacob Ehnmark / Wikimedia Commons

Kesä on poikkeus vuodenaikojen joukossa.

Kesällä on paljon sellaista mukavaa, mitä talvella ei ole: on kesäheiloja, kesähelteitä, kesähotelleja, kesäkeitaita, kesäkeittoa, kesäkukkia, kesäkurpitsoita, kesämökkejä, kesäravintoloita, kesätapahtumia ja kesäteattereita. Kirveskin voi olla kesäterässä, kun ei tarvitse mennä mottimetsään. Kesä kulminoituu kesälomaan, jota odotetaan hartaasti puoli vuotta etukäteen ja muistellaan tai yritetään unohtaa toinen puoli vuotta jälkeenpäin.

Suomen kielen perinteisiä tyylikeinoja on alkusointu, joten kesän määritteeksi sopii luontevasti kevyt. Se sopii hyvin myös asian puolesta. Kesällä kevyttä on vaatetus, ruoka ja mieli. Asioihin ei tarvitse suhtautua vakavasti, kun takki ja aivot ovat narikassa. Rahakin kuluu kuin huomaamatta, sillä lomailoa ei sovi pilata pihtailemalla.

Ennen kesä oli myös kesäleskien aikaa. Vanhoina hyvinä aikoina perheen naisväki, lapset ja palveluskunta järjestivät kaupunkikodin kesäkuntoon ja muuttivat itse maalle. Perheenpää jäi yksin kaupunkiin hoitamaan vastuullisia virkatehtäviään ja selviämään niin hyvin kuin taloustöihin ja arkiaskareisiin tottumaton herrasmies suinkin kykeni.

Sellaisessa hädässä oli suorastaan pakko löytää avuksi joku pirteä naisihminen, joka varmisti leskipolon päivittäisen ravinnonsaannin ja yleisen hyvinvoinnin luotsaamalla hänet sopivaan ravintolaan ja tarjoamalla muutakin asiaan kuuluvaa viihdykettä.

Nykyään kesäleskiä tuskin löytyy muualta kuin Billy Wilderin klassikkoelokuvasta, jossa Marilynin helmat heilahtavat korviin legendaarisella tavalla. Jos kesät koettelevat parisuhteita, syynä on väliaikaisen eron asemesta pikemminkin liian tiivis yhdessäolo.

Kesäleski-sana löytyy kyllä edelleen Kielitoimiston sanakirjasta, mutta selitykseen on lisätty se mahdollisuus, että kaupunkiin jäävä perheen elättäjä voi olla myös aviovaimo. Tasa-arvo kunniaan, vaikka sitten jälkikäteen!

Kirjoittaja on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

 Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2009