Lapsi oppii useita kieliä kuin äidinkieltään, mutta kyky heikkenee teini-iässä nopeasti. Silti kielten opetus painottuu yläkouluun ja lukioon.

Teksti: Marko Hamilo

Lapsi oppii useita kieliä kuin äidinkieltään, mutta kyky heikkenee teini-iässä nopeasti. Silti kielten opetus painottuu yläkouluun ja lukioon.

Julkaistu Tiede -lehdessä 10/2010”Yritykset opettaa suomalaisille ruotsia ovat kuin pakottaisi muulia rinnettä alas”, kritisoi kirjailija Jyrki Kiiskinen niin sanottua pakkoruotsia Helsingin Sanomien älykköraadissa syyskuussa.Usein sanotaan, ettei ruotsin opiskelu ole mistään pois vaan edistää muidenkin kielten oppimista. Oppituntien määrä viikossa on kuitenkin rajallinen. Esimerkiksi Itä-Suomessa ruotsin opiskelu aivan konkreettisesti hankaloittaa perehtymistä venäjään, jonka taidolle olisi alueella enemmän kysyntää.Suomalaiset tarvitsevat monipuolista kielitaitoa. Kielten osuus on suomalaisessa koulussa kuitenkin jo suuri, joten niihin tuskin voi enää lisätä tunteja muiden aineiden kustannuksella. Olisiko jokin tapa oppia kieliä tehokkaammin?

Ikkuna sulkeutuu murrosiässäLapsen kehitykseen kuuluu erilaisia herkkyyskausia, joiden aikana jonkin tietyn asian oppii nopeasti ja vaivatta. Kun herkkyyskausi päättyy, saman asian oppiminen voi olla vaikeaa.Äidinkielen ikkuna menee kiinni noin kahdeksan vuoden iässä, kirjoittaa kielitieteilijä Steven Pinker teoksessaan The Language Instinct. Vailla ihmiskontaktia luonnossa eläneet ”villilapset” eivät opi kunnolla enää mitään kieltä, jos heidät löydetään tätä vanhempina.Pinkerin mukaan kielen omaksuminen perustuu sellaisiin aivojen rakenteisiin, joiden muovautuvuus vähenee erityisen paljon puberteetin kynnyksellä. Kun ”kielenomaksumislaite” alkaa sulkeutua, vieraita kieliä voi toki edelleen oppia, mutta se saattaa tuntua samalta kuin pakottaisi vastahakoista muulia.Aksentti usein paljastaa, missä iässä kieli on opittu. Monet muistavat Yhdysvaltain entisen ulkoministerin ja Nixonin ulkopoliittisen neuvonantajan Henry Kissingerin paksun, arnoldschwartzeneggermäisen korostuksen, vaikka hänen englantinsa oli kieliopillisesti virheetöntä. Henry oli 15-vuotias, kun hänen perheensä muutti Saksasta Yhdysvaltoihin. Pikkuveli Walter oppi puhumaan aksentitonta englantia, Pinker huomauttaa kirjassaan.

Kielet ensin, fysiikka sitten?Pienikin lapsi oppii helposti kieliä, mutta abstrakti ajattelu kehittyy vasta myöhemmin. Mitä jos alakoulussa keskityttäisiin kielten oppimiseen ja jätettäisiin matematiikan ja luonnontieteiden teoreettiset osat yläkouluun ja lukioon?Nyt A1-kieltä, joka yli 90 prosentilla suomalaislapsista on englanti, aletaan opiskella yleisimmin kolmannelta luokalta – siis vasta yhdeksänvuotiaana. Uuden, vireillä olevan tuntijakoesityksen mukaan pitkä kieli alkaisi sentään jo toisella luokalla. Vain neljännes ottaa valinnaisen A2-kielen. Se aloitetaan tyypillisesti noin 11-vuotiaana.Yläkoulussa alkaa pakollinen B1-kieli, joka useimmiten on se kuuluisa pakkoruotsi. Vaikka startattaisiin heti seiskaluokan syksyllä, useimmat oppilaat ovat siis jo opetuksen alkaessa 13-vuotiaita. Tuossa iässä kielen luontaisen omaksumisen ikkuna alkaa mennä kiinni ja oppiminen edellyttää vahvaa motivaatiota. Yläkoululaiselle tuskin kannattaa pitää innostavaa puhetta pohjoismaisesta yhteistyöstä tai virkamieheltä vaadittavasta ruotsin osaamisesta.Mahdollisimman varhaisen kielten opettamisen puolesta puhuvat myös kokemukset kaksikielisten perheiden lapsista. Varsinkin Lounais-Suomen suomenruotsalaiset lapset puhuvat sujuvasti kahta kieltä ja saavat hyvän pohjan vieraisiin kieliin.

Puolikielisyyttä ei tarvitse pelätäKaksikielisyyden riskejä korostivat ensimmäiset, vuonna 1923 alkaneet tutkimukset Walesista, kirjoittaa kielitieteilijä Sirje Hassinen väitöskirjassaan Simultaaninen kaksikielisyys.Yhden kielen omaksumisen ajateltiin vievän kielikyvystä sata prosenttia, joten lapsi kykenisi kunnolla vain siihen. Kahden samanaikaisesti omaksuttavan kielen uskottiin vaikuttavan kielteisesti: kielikyky kypsyisi kummassakin vain 50 prosentin verran, ja näin lapsesta tulisi puolikielinen.Jotkut kaksikieliset jäävätkin puolikielisiksi. Näin voi käydä esimerkiksi, kun vähemmistökielen puhujia on vähän. Jos perhe elää eristyksissä valtakielestä, lapsi ei ehkä opi kumpaakaan kieltä kunnolla. Tällaiset tapaukset ovat vääristäneet kuvaa kaksikielisyydestä.Myyttiä puolikielisyydestä on ehkä haluttu ylläpitää myös poliittisista syistä. Yksikielisyyttä on Hassisen mukaan kannatettu kansallisvaltion, kansalliskielen ja rotupolitiikan takia. Esimerkiksi Neuvostoliitossa mainostettiin valtionkielen venäjän puhumista. Samalla on viitattu kaksikielisyyden haittoihin, Hassinen kirjoittaa.Myönteisiä tuloksia kaksikielisyydestä on löydetty kuusikymmentäluvun alusta alkaen, kun tutkimuksissa on otettu huomioon sosiaaliset seikat.

Kielikylpy kivuttomampi keinoYksi tapa aikaistaa lasten kieliopintoja on panna jälkikasvu kielikylpyyn. Se on omiaan enemmistökielisille, jotka eivät muuten ole yhteydessä opeteltavaan kieleen.Kielikylvyssä opetus annetaan aluksi valtaosin muulla kuin oppilaiden ensikielellä. Esimerkiksi suomenkielisille opetetaan matematiikkaa ja biologiaa ruotsiksi. Suomessa kielikylpy on mahdollista aloittaa päiväkodissa 3–6 vuoden iässä ja jatkaa peruskoulun loppuun. Meikäläisistä päiväkotilapsista ja koululaisista on nykyään kielikylvyssä nelisen tuhatta, mikä on alle prosentti lapsista.Tutkimusten mukaan päiväkodista alkava kielikylpy voisi olla kivuttomampi tapa oppia ruotsin alkeet kuin alisteisen sivulauseen sanajärjestyksen tankkaaminen tarpeettomaksi koetun pakkoruotsin tunneilla kiihkeimmässä puberteetissa.Jos tämä melko harvinainen menetelmä valtavirtaistettaisiin yleiseksi käytännöksi, Itä-Suomessa voisi hyvin perustein kysyä, olisiko järkevin kieli kylvettäväksi venäjä eikä ruotsi.

Marko Hamilo on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.Tietoa kielikylvystä: www.uwasa.fi/kielikylpy

Ulkoilu lapsena voi ehkäistä likinäköisyyttä. Silmä näet kaipaa luonnonvaloa.

Likinäköisyys lisääntyy hurjasti kehittyneissä maissa ja varsinkin Aasiassa, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Vuosisadan puolivälissä maailman ihmisistä joka toinen on likinäköinen ja voimakkaasti likinäköisiä on liki miljardi, arvioidaan laajassa katsauksessa Ophtalmology-tiedelehdessä.

Soulissa ja Singaporessa jo nyt yli 90 prosenttia kaksikymmentävuotiaista tarvitsee silmälasit. Länsi-Euroopassa arviolta joka toinen nuori aikuinen on likinäköinen.

Likinäköisyys vaikuttaa modernin elämäntavan vaivalta. Perimä selittää sitä vain osin.

Lukeminen ja jatkuva lähityöskentely lisäävät nykyisen käsityksen mukaan likitaitteisuutta, kuten myös sisällä oleskelu ja valon vähäisyys.

”Varhain aloitetun koulunkäynnin on todettu selvästi lisäävän likinäköisyyttä. Siihen ei ole kiinnitetty huomiota, kun suunnitellaan koulutuksen varhentamista”, sanoo vuosikymmeniä asiaa tutkinut silmälääkäri ja Jyväskylän yliopiston dosentti Olavi Pärssinen.

Likinäköisyyttä lisäävät etenkin Aasian vaurailla alueilla kova pänttääminen jo lapsena sekä älylaitteisiin liimautuminen.

Ulkoilu lapsena sen sijaan näyttää ehkäisevän likinäköisyyttä. Niin sanotuen valoteorian mukaan ulkoilun hyöty seuraa siitä, että oleskellaan paljon luonnonvalossa.

Valoteoriaa tukee kansainvälinen tuore tutkimuskatsaus likinäköisyyden geneettisestä taustasta. Likinäköön nimittäin liittyvät erityisesti geenimuutokset soluissa, jotka vastaavat valon havaitsemisesta ja käsittelystä.

Kysely

Luitko itsesi likinäköiseksi?

Yksiköt löytyivät monikäyttöisistä käsistä.

Muinaisaikojen metsästäjille ja kalastajille riitti, että yhteinen saalis jaettiin silmämääräisesti asianmukaisiin osiin. Tarpeen tullen mittana voitiin käyttää puusta tai tuohesta valmistettua lapiomaista kouraa. Tärkeitä mittavälineitä olivat omat kädet.

Peukalo tarkoitti myös peukalon leveyttä eli ruotsalaisittain tuumaa, neljästä muusta sormesta muodostui kämmenen leveys. Kun kämmenet pantiin rinnakkain, syntyi kahmalo. Kyynärpään ja keskisormen pään välinen etäisyys oli kyynärä. Kun kädet levitettiin sivulle suoriksi, matka keskisormien päiden välillä oli syli eli kolme kyynärää, nykymitoissa vajaat kaksi metriä.

Kansainväliset mitat ja painot ovat tulleet tarpeellisiksi viimeistään silloin, kun on alettu käydä kauppaa. Yleisenä ongelmana oli kuitenkin pitkään se, että eri tuotteita mitattiin erilaisilla järjestelmillä ja samannimisetkin mitat olivat käytännössä paikallisia ja keskenään erisuuruisia.

Valtaosa Euroopan maista alkoi siirtyä yhtenäiseen desimaali- ja metrijärjestelmään vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla, jolloin Kansainvälinen mitta- ja painotoimisto valmisti jokaiselle valtiolle mallimetrin ja kilogramman. Perusyksikön nimitys metri tuli ranskan mittaa tarkoittavasta sanasta mètre, koska järjestelmäkin oli kehitetty Ranskassa 1700-luvun lopulla.

Jotkin vanhat mitat ovat säilyneet nykypäiviin asti erikoiskäytössä. Perunoita myydään torilla kapoittain, joka nykyään vastaa viittä litraa. Kappa on vanha germaaninen laina, joka merkitsee al­kuaan mittaa.

Halkomittana tunnettu motti on lainaa ruotsin sanasta mått. Ruotsista lainattu pienen rasian nimitys aski on täsmentynyt 20 savuketta sisältävän pakkauksen nimitykseksi.

Kannu on vanha vetomitta, jonka nimi tulee ruotsin sanasta kanna. Kannu oli kaksi tuoppia eli reilut kaksi ja puoli litraa. Tuoppi on tarkoittanut sekä juoma-astiaa että siihen mahtuvan nesteen määrää. Se on lainattu keskiajalla joko ruotsista tai alasaksasta. Entisajan tuoppi veti reilun litran, nykyään nimitetään isoksi tuopiksi puolen litran olutannosta.

Omaperäinen töttö on vanhastaan ollut tuohitorven nimitys, joka kuvailee tuohitorvesta lähtevää ääntä. Putken tai suppilon muotoisia töttöjä tai tötteröitä on myöhemmin alettu kääriä paperista esimerkiksi makeisten kääreiksi. Samaan joukkoon kuuluvat myös vohvelista valmistetut jäätelötötteröt.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2018