Kieli ei ole yksi taito vaan nippu kykyjä. Kieli ei ole yksittäinen taito vaan kimppu kykyjä. Se syntyy hermoverkoissa, jotka ulottuvat paljon luultua laajemmalle.

Huulilta purkautuu pulputus, jonka rytmin, sävelkorkeuden vaihtelun ja äänteet olet oppinut tunnistamaan. Lähes samalla hetkellä tiedät, mitä toinen ajattelee, tuntee, pyytää tai aikoo. Aivosi ovat tunnistaneet ääniaaltojen kantamat symbolit ja tulkinneet ne yhteisen koodin mukaisiksi merkityksiksi.

Lapsi oppii äidinkielensä kuin itsestään, mutta aivotutkijoille kielen koneisto on vasta alkanut avautua. Kukaan ei tarkoin tiedä, mitä aivoissa tapahtuu, kun ihmiset juttelevat keskenään tai lukevat vaikkapa kirjaa. Havaintojen tulkinta on haastavaa, sillä koetilanteet ja kuvausmenetelmät paljastavat aina vain tietyn tiedonkäsittelyn piirteen tai vaiheen.

Jos pulmat unohdetaan, mitä kielen neuroanatomiasta tiedetään?

Broca ja Wernicke saavat seuraa

Karkea kuva keskeisistä kielialueista syntyi jo 1800-luvun lopulla, jolloin ranskalainen Paul Broca ja saksalainen Carl Wernicke tutkivat kielellisistä häiriöistä kärsineiden potilaiden aivoja näiden kuoltua. Aivovaurioiden sijainnin perusteella neurologit paikansivat kielen vasempaan aivopuoliskoon, puheen tuottamisen otsalohkoon ja puheen ymmärtämisen ohimolohkoon. Kyseiset alueet myös nimettiin heidän mukaansa.

Viime vuosikymmeninä kehittyneillä kuvaustekniikoilla voidaan tutkia, mitkä alueet aivoissa valpastuvat ja missä järjestyksessä, kun tutkittavat tekevät erilaisia kielellisiä tehtäviä. Tulosten perusteella Brocan ja Wernicken alueita voidaan edelleen pitää tärkeinä osina aivojen kielikoneistoa, mutta siihen kuuluu myös monia niitä ympäröiviä aivokuoren alueita ja sen alaisia rakenteita.

Useat tutkijat puhuvat nykyisin mieluummin hermoverkoista kuin yksittäisistä aivoalueista.

– Aivokuvaukset ovat paljastaneet, että kielen käsittely ulottuu huomattavasti laajemmalle kuin perinteisesti tärkeinä pidetyt rakenteet, vahvistaa akatemiaprofessori Riitta Salmelin, joka selvittää kielen hermostollista perustaa Teknillisen korkeakoulun Kylmälaboratorion aivotutkimusyksikössä.

– Keskeisten kielialueiden tarkka sijainti myös vaihtelee paljon yksilöstä toiseen. Tietty alue voi olla hyvin tärkeä osa verkkoa jollain ihmisellä, mutta jollain toisella ei.

Kieli yhdistää nipun kykyjä

Olennaisinta aivojen tavassa käsitellä kieltä on vuorovaikutus. Yhteispeliä tarvitaan, sillä kieli ei ole yksittäinen taito vaan nippu kykyjä, jotka ovat kehittyneet asteittain ihmisen kehityshistoriassa ja kehittyvät vähin erin myös yksilönkehityksessä.

Karkeasti toiminnot voidaan jakaa kolmeen tasoon: äänteiden käsittelyyn sekä kieliopin ja merkitysten hahmotukseen. Kun viestimme kielellä, eristämme aistitiedosta kielellisiä piirteitä, hahmotamme kielen rakenteita ja yhdistelemme symboleja merkityksiin opittujen periaatteiden, kokemuksen ja mielikuvituksen avulla.

– Näitä toimintoja ohjaavat osin päällekkäiset ja osin erilliset hermoverkot, tavallisesti saumattomassa yhteistyössä, Salmelin kertoo.

Aivokuvaukset ovat vahvistaneet, ettei edes jako kieltä vastaanottaviin ja tuottaviin aivoalueisiin ole niin selvä kuin alkujaan oletettiin. Tämä on ymmärrettävää, sillä kieli lähtee merkityksistä, ja me saatamme hyödyntää "sisäistä puhetta" ymmärryksen tukena. Monet tutkijat ovat sitä mieltä, että puheen motoriikkaa suunnittelevat alueet ovat kielen ytimessä.

Kielikoneiston rajaamista vaikeuttaa se, että kieltä käsittelevät hermoverkot liittyvät laajemminkin abstraktiin ajatteluun ja korkeampiin aivotoimintoihin. Kieltä ei ole mielekästä erottaa myöskään muistin mekanismeista, sillä kielen hahmottaminen ja tuottaminen vaativat sekä työmuistia että opittua tietoa.

Vasen vahva alusta pitäen

Kuten jo Broca ja Wernicke olettivat, tärkeimmät kielialueet sijaitsevat useimmilla ihmisillä vasemmassa aivopuoliskossa. Yhdysvaltalaiset neuropsykologit Roger Sperry ja Michael Gazzaniga vakuuttuivat tästä 1960-luvulla. He tarkkailivat sittemmin Nobelin palkinnon tuoneessa tutkimuksessaan epilepsiapotilaita, joilta oli katkaistu yhteydet vasemman ja oikean aivopuoliskon väliltä.

Kun näille ihmisille annettiin tavallinen esine, kuten pallo, oikeaan käteen, he pystyivät nimeämään esineen vaivatta näkemättä sitä. Kun pallo annettiin vasempaan käteen, he saattoivat joskus kuvata sitä yksinkertaisesti pyöreäksi, mutta eivät pystyneet nimeämään sitä. Vasen aivopuolisko käsittelee kosketusaistin välittämää tietoa oikeasta kädestä ja oikea aivopuolisko vasemmasta kädestä. 

Vastaavia tuloksia on saatu terveillä koehenkilöillä, joiden toinen aivopuolisko on lamautettu hetkeksi antamalla lyhytvaikutteista nukutusainetta jompaankumpaan kaulavaltimoon. 

Vasen aivopuolisko hallitsee kieltä 98 prosentilla oikeakätisistä ja noin 65 prosentilla vasen- ja sekakätisistä. Muilla kielen ohjaus keskittyy oikealle tai jakautuu oikean ja vasemman aivopuoliskon kesken. Ei tiedetä, mistä tämä toiminnallinen jako alun pitäen johtuu. Sille löytyy kuitenkin myös anatominen vastineensa, kuten yhdysvaltalainen neurologi Norman Geschwind huomasi 1960-luvulla.

Tietty epäsymmetria vasemman ja oikean aivopuoliskon välille kehittyy jo sikiöaikana. Suurimmalla osalla ihmisistä ohimopinta on vasemmassa aivopuoliskossa laajempi kuin oikeassa. Vasen ohimopinta muodostaa osan kielen ymmärtämisessä tärkeästä Wernicken alueesta. Fossiilien perusteella tämä epäsymmetria on mitä luultavimmin ollut olemassa esi-isillämme jo ennen varsinaisen symbolikielen kehitystä. Pelkästään synnynnäistä vasemman aivopuoliskon ylivalta ei kuitenkaan ole, sillä kieleen liittyvät hermosolukytkökset vahvistuvat kielen oppimisen ja käytön seurauksena.

Oikeakaan ei ole viraton

Vaikka vasen aivopuolisko onkin yleensä hallitseva kielellisissä toiminnoissa, ei tämä tarkoita, ettei oikealla olisi niissä merkitystä.

Vasemmanpuoleisten kielialueiden vastineet oikeassa ohimo- ja otsalohkossa ovat tärkeitä erityisesti kielen painotusten, melodian ja rytmin sekä metaforien tulkinnassa ja tuottamisessa. Oikea otsalohko auttaa tuottamaan värikästä, tunteikasta puhetta, ohimolohko taas tunnistamaan keskustelun sävyeroja. Oikea aivopuolisko osallistuu ilmeisesti myös sanojen merkitysten hahmottamiseen.

Tiina Huttu on neurobiologi ja tiedetoimittaja.

Julkaistu Tieteen numerossa 11/2008.

Omena löytyy aivoistasi sekunnin kymmenyksissä

Aikuinen käyttää tavanomaisesti kymmeniätuhansia sanoja. Sanavarastoa koodaa aivoissa hermosolujen verkko, joka tunnistaa havaitun symbolin ja liittää sen merkitykseensä tai hakee käsitteelle oikean äänneasun.

Kuvittele, että juuri nyt korviisi kantautuu paketti ääniaaltoja, joiden hahmon aivosi tulkitsevat "omenaksi", vaikket ihan vielä sitä tiedäkään.

1 Ensimmäiseksi ääniaallot tärisyttävät tärykalvoasi, mikä saa kuulohermosolut ärtymään.

2 Syntyvät hermoimpulssit kulkevat kuulohermoa pitkin aivorunkoon, joissa kielelle ominaisten piirteiden erottelu alkaa.

3 Impulssi jatkaa talamuksen polvitumakkeen kautta ohimolohkoon kuuloaivokuorelle.

4 Kuuloaivokuorella syntyy voimakas vaste. Äänen alkamisesta on noin 0,1 sekuntia.

5 Tässä vaiheessa aivosi ovat tunnistaneet signaalin puheeksi ja erottelevat äänteitä Wernicken alueella ja muilla kuuloaivokuorta ympäröivillä assosiaatioalueilla. Viimeistään 0,15 sekunnin kohdalla äänteiden kokonaisuus tunnistuu "omenaksi".

6 Seuraavaksi aivosi hakevat äännehahmolle vastaavuutta muistista eli sovittavat sitä olemassa oleviin mielikuviin. Merkityksen hakuun osallistuvat monet alueet, sillä omenan merkityksestä on tallessa esimerkiksi makua, muotoa ja haukkaamiseen liittyviä toimintoja ja elämyksiä.

0,2-0,8 sekunnin kohdalla aivosi ymmärtävät sanan.

7 Jos haluat toistaa kuulemasi sanan, tiedonkäsittely jatkuu otsalohkon alueella. "Omenan" äänneasun muodostuksen ohje on tallessa hermoverkossa, jonka olennaisen osan muodostavat Brocan alue ja liikkeitä valmistelevat aivoalueet. Paljolti sama verkko hahmottaa myös lauserakenteita ja kielioppia.

8 Seuraavaksi ohje välittyy liikeaivokuorelle, joka käskee puheen tuottamiseen tarvittavia suun, kurkun ja hengityselimistön lihaksia.

9 Jos luet sanan kuulemisen sijaan, piirreanalyysi alkaa takaraivolohkon näköaivokuorella 0,1 sekunnin kohdalla.

10 Viimeistään 0,15 sekunnin kohdalla havainto tunnistuu kirjainjonoksi ohimo-takaraivolohkon alapinnalla.

11 0,2 sekunnin kohdalla alkaa merkityksen haku, ja ymmärrys syntyy, ennen kuin 0,8 sekuntia on kulunut.

 

Miksi sana jää kielen päälle?

Entä mitä tapahtuu silloin, kun sanaa ei löydy, vaikka se tuntuu olevan ihan kielen päällä?

– Oikeastaan sitä ei tiedetä, kuinka löydämme juuri oikean sanan, kun tarvitsemme sitä. Luultavasti tarkoittamamme merkitys kytkee päälle siihen liittyvien äänneasujen verkon. Eri sanat kilpailevat keskenään, ja voittajaksi selviää se, joka aktivoituu muita enemmän. Jos mikään lamppu ei syty muita kirkkaammin, oikea termi jää löytymättä, Riitta Salmelin pohtii.

– Kyse on varmastikin siitä, että merkitys ja äänneasu ovat luonteeltaan hyvin erilaista tietoa. Vaikka ihminen tietää täsmälleen, mitä haluaa sanoa, oikea ilmaisu ei aina pulpahda ulos.

Vaikeimmin haettavia verkostossa ovat tuoreimmat ilmaisut. Salmelinin ryhmä on huomannut, että ne kaipaavat erityiskohtelua. – Kun uusi sana on vielä vakiintumaton, sen haku täytyy ulottaa tavallista laajempaan hermosolujoukkoon. Kun sana arkipäiväistyy, sen edustus pienenee ja haku nopeutuu.

 

Sama koneisto koodaa myös viittomakieltä

Viittomakielisten tutkiminen on vahvistanut, että varsinaiset kielialueet vastaavat symbolien ja kielen rakenteiden esittämisestä ja tulkinnasta pikemmin kuin puhekyvystä sinänsä. Ne voidaan siis erottaa sekä aistialueista että puhetta tai viittomista ohjaavista liikealueista.

Näin ollen on helppo ymmärtää, että puheen ymmärtämistä häiritsevä aivovaurio hankaloittaa myös viittomien ymmärtämistä ja kielellistä ilmaisua ohjaavien alueiden vaurio vaikeuttaa niin viittomista kuin puhumista.

 

Oma kieli tarttuu korvaan jo kohdussa

Lapsi oppii äidinkielensä kuin itsestään, sillä hänellä on siihen synnynnäinen valmius.

Vaikka aivoissamme ilmiselvästi on kielen oppimiseen soveltuva koneisto, on olennaista muistaa, että aivot ja kieli kehittyvät tiiviissä vuorovaikutuksessa.

– Kielen täytyy muokata aivoja melkoisesti, jättäähän esimerkiksi taitavaksi muusikoksi harjaantuminenkin jälkensä jopa aivojen anatomiaan, Riitta Salmelin tähdentää.

Oli äidinkieli mikä tahansa kieli, sen oppiminen etenee pääpiirteissään saman kaavan mukaan.

Tärkeät äänet erottuvat

Aivan ensimmäiseksi lapsi harjaantuu eräänlaisen tilastollisen tunnistuksen kautta erottelemaan, mitkä ympäristön äänistä ovat merkityksellisiä.

– Kun tietty äänihahmo toistuu ja toistuu aina tietyssä yhteydessä, lapsen aivot rakentavat äänneasuja ja mielikuvia toisiinsa yhdistäviä hermosolujen verkostoja. Oman elämän kannalta tärkeät äänet ja äänten ketjut saavat vahvan edustuksen ja voimakkaat kytkennät, Salmelin kuvailee.

Kielen oppiminen alkaa jo kohdussa, sillä sikiö kuulee äidin puheen. Tämä tiedetään kokeista, joissa vastasyntyneen kuuloaivokuori on reagoinut voimakkaammin oikein päin kuin takaperin soitettuun puheeseen. Vastasyntynyt myös tunnistaa oman äidin äänen sekä oman äidinkielensä melodian ja rytmin muista kielistä.

Jokeltaja maistelee äänteitä

Puolivuotiaaksi asti vauva on kuitenkin maailmankansalainen. Vasta sitten kyky erotella oman kieliympäristön äänteitä alkaa ratkaisevasti parantua samalla kun vieraiden äänteiden erottelukyky heikkenee. Tämän jälkeen aivot pyrkivät niputtamaan poikkeavatkin äänteet oman äidinkielen äännevalikoimaan. Esimerkiksi japanilaisvauva oppii yhdistämään äänteet r ja l samaan kategoriaan eikä tee eroa niiden välillä, toisin kuin suomenkieliseen perheeseen syntynyt lapsi. Suomalaistutkijat ovat Helsingin yliopiston professorin Risto Näätäsen johdolla olleet mukana osoittamassa, että vauva erottelee äänteitä jopa nukkuessaan.

Puhumista edeltää aina jokeltelu, joka on tapa matkia ja testata kielellistä vuorovaikutusta. Aluksi kaikissa kieliympäristöissä elävien lasten kujertelu kuulostaa samalta, mutta pian äänneympäristö alkaa muokata sitä.

Lauseoppiin kiinni tekemällä

Mekaaninen toistaminen ei kuitenkaan riitä, vaan kielen oppiminen vaatii periaatteen sisäistämistä ja soveltamista. Aivot rakentavat hermosolujen välisiin yhteyksiin sanavaraston lisäksi myös kielen käyttämisen säännöt.

Perusta lauseopille hahmottuu, kun lapsi oppii erottamaan toiminnan sen kohteesta ja toimijasta. Helistimestä kuuluu ääni, kun äiti helistää sitä, ja pian lapsi oppii tekemään saman itse. Jossain vaiheessa hän kokeilee temppua vaikkapa lusikalla ja hoksaa, ettei se helise mutta kolinaa sillä kyllä saa aikaiseksi.

Käsite laajenee mielikuviksi

Aluksi lapsen kieli on enimmäkseen tilannesidonnaista esineiden ja tapahtumien nimeämistä. Muistin kehittyessä hän alkaa yleistää tuttuja käsitteitä vieraampiinkin yhteyksiin ja mielikuviin, ja syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen laajentaa kielen välineellistä tehtävää.

Olennaista kielen oppimisessa, kuten muissakin kognitiivisissa taidoissamme, on kykymme yhdistellä havaintomme ja kokemuksemme merkitykselliseksi esitykseksi todellisuudesta. Aluksi tämä on hyvin konkreettista, eikä pieni lapsi pysty aina tulkitsemaan esimerkiksi kielikuvia asiayhteyteen sopivalla tavalla. Kielen korkeammat ulottuvuudet kirkastuvat lapselle pikkuhiljaa kokemuksen karttuessa.

 

Konerikko haittaa tuottoa ja tajua

Toisilta aivovaurio vie sanoja tai lauseita, toiset se panee latelemaan käsittämättömiä.

Kielellisten häiriöiden yleisnimitykset ovat dysfasia ja afasia. Dysfasioilla tarkoitetaan häiriöitä, jotka ovat usein synnynnäisiä ja vaikeuttavat lapsen kielellisten taitojen kehitystä. Esimerkiksi lukihäiriössä kirjainjonoja tunnistava ohimo- ja takaraivolohkon alue toimii puutteellisesti. Afasiat syntyvät aivovaurion, kuten verenkiertohäiriön, seurauksena. Jopa 40 prosenttia halvauskohtauksista johtaa ainakin ohimenevästi afasiaan.

Vaurion paikka ja laajuus ratkaisevat, mitkä kielelliset toiminnot häiriintyvät ja kuinka paljon. Vaurioiden vaikutukset ovat lisäksi hyvin yksilöllisiä ja riippuvat siitä, kuinka tärkeä osa kielen koneistoa kyseinen alue kullakin on.
Karkeasti ottaen vauriot voidaan kuvata seuraavasti.

– Brocan alueen ja sitä ympäröivän aivokudoksen vaurio johtaa Brocan afasiaan. Se on kielen tuottamisen ja rakenteiden hahmottamisen häiriö, jossa ihminen ei pysty muodostamaan lauseita vaan ainoastaan yksittäisiä, lyhyitä sanoja.

 Ohimolohkon yläosan vaurio häiritsee kielen ymmärtämistä. Tästä Wernicken afasiasta kärsivä pystyy tuottamaan sujuvaa kieltä, mutta se on tyypillisesti merkityksetöntä latelua.

– Otsa- ja ohimolohkon kielialueita yhdistävien hermoratojen vaurio aiheuttaa johtumisafasian. Se ei yleensä vaikuta suuresti kielen ymmärtämiseen, mutta estää toistamisen ja tarkoituksenmukaisten vastausten tuottamisen.

– Ohimolohkon etukärjen rappeuma johtaa sanavarastoa köyhdyttävään semanttiseen dementiaan.

– Pienemmät vauriot aiheuttavat erityisempiä häiriöitä. Kun vaurio katkaisee esimerkiksi näköaivokuoren ja kielialueiden väliltä yhteyden, potilas pystyy kirjoittamaan muttei lukemaan edes omaa kirjoitustaan. Joskus vaikeudet liittyvät jopa tiettyyn käsiteluokkaan, kuten eläimiin, tai sanaluokkaan, kuten verbeihin.

Pahimmillaan häiriöt aiheuttavat suurta haittaa yksilölle. Aivomme ovat kuitenkin muovautumiskykyiset: jos jokin hermoverkon osa toimii puutteellisesti, voivat uudet yhteydet oppia hoitamaan sen tehtäviä.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5216
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti