Kieli ei ole yksi taito vaan nippu kykyjä. Kieli ei ole yksittäinen taito vaan kimppu kykyjä. Se syntyy hermoverkoissa, jotka ulottuvat paljon luultua laajemmalle.

Huulilta purkautuu pulputus, jonka rytmin, sävelkorkeuden vaihtelun ja äänteet olet oppinut tunnistamaan. Lähes samalla hetkellä tiedät, mitä toinen ajattelee, tuntee, pyytää tai aikoo. Aivosi ovat tunnistaneet ääniaaltojen kantamat symbolit ja tulkinneet ne yhteisen koodin mukaisiksi merkityksiksi.

Lapsi oppii äidinkielensä kuin itsestään, mutta aivotutkijoille kielen koneisto on vasta alkanut avautua. Kukaan ei tarkoin tiedä, mitä aivoissa tapahtuu, kun ihmiset juttelevat keskenään tai lukevat vaikkapa kirjaa. Havaintojen tulkinta on haastavaa, sillä koetilanteet ja kuvausmenetelmät paljastavat aina vain tietyn tiedonkäsittelyn piirteen tai vaiheen.

Jos pulmat unohdetaan, mitä kielen neuroanatomiasta tiedetään?

Broca ja Wernicke saavat seuraa

Karkea kuva keskeisistä kielialueista syntyi jo 1800-luvun lopulla, jolloin ranskalainen Paul Broca ja saksalainen Carl Wernicke tutkivat kielellisistä häiriöistä kärsineiden potilaiden aivoja näiden kuoltua. Aivovaurioiden sijainnin perusteella neurologit paikansivat kielen vasempaan aivopuoliskoon, puheen tuottamisen otsalohkoon ja puheen ymmärtämisen ohimolohkoon. Kyseiset alueet myös nimettiin heidän mukaansa.

Viime vuosikymmeninä kehittyneillä kuvaustekniikoilla voidaan tutkia, mitkä alueet aivoissa valpastuvat ja missä järjestyksessä, kun tutkittavat tekevät erilaisia kielellisiä tehtäviä. Tulosten perusteella Brocan ja Wernicken alueita voidaan edelleen pitää tärkeinä osina aivojen kielikoneistoa, mutta siihen kuuluu myös monia niitä ympäröiviä aivokuoren alueita ja sen alaisia rakenteita.

Useat tutkijat puhuvat nykyisin mieluummin hermoverkoista kuin yksittäisistä aivoalueista.

– Aivokuvaukset ovat paljastaneet, että kielen käsittely ulottuu huomattavasti laajemmalle kuin perinteisesti tärkeinä pidetyt rakenteet, vahvistaa akatemiaprofessori Riitta Salmelin, joka selvittää kielen hermostollista perustaa Teknillisen korkeakoulun Kylmälaboratorion aivotutkimusyksikössä.

– Keskeisten kielialueiden tarkka sijainti myös vaihtelee paljon yksilöstä toiseen. Tietty alue voi olla hyvin tärkeä osa verkkoa jollain ihmisellä, mutta jollain toisella ei.

Kieli yhdistää nipun kykyjä

Olennaisinta aivojen tavassa käsitellä kieltä on vuorovaikutus. Yhteispeliä tarvitaan, sillä kieli ei ole yksittäinen taito vaan nippu kykyjä, jotka ovat kehittyneet asteittain ihmisen kehityshistoriassa ja kehittyvät vähin erin myös yksilönkehityksessä.

Karkeasti toiminnot voidaan jakaa kolmeen tasoon: äänteiden käsittelyyn sekä kieliopin ja merkitysten hahmotukseen. Kun viestimme kielellä, eristämme aistitiedosta kielellisiä piirteitä, hahmotamme kielen rakenteita ja yhdistelemme symboleja merkityksiin opittujen periaatteiden, kokemuksen ja mielikuvituksen avulla.

– Näitä toimintoja ohjaavat osin päällekkäiset ja osin erilliset hermoverkot, tavallisesti saumattomassa yhteistyössä, Salmelin kertoo.

Aivokuvaukset ovat vahvistaneet, ettei edes jako kieltä vastaanottaviin ja tuottaviin aivoalueisiin ole niin selvä kuin alkujaan oletettiin. Tämä on ymmärrettävää, sillä kieli lähtee merkityksistä, ja me saatamme hyödyntää "sisäistä puhetta" ymmärryksen tukena. Monet tutkijat ovat sitä mieltä, että puheen motoriikkaa suunnittelevat alueet ovat kielen ytimessä.

Kielikoneiston rajaamista vaikeuttaa se, että kieltä käsittelevät hermoverkot liittyvät laajemminkin abstraktiin ajatteluun ja korkeampiin aivotoimintoihin. Kieltä ei ole mielekästä erottaa myöskään muistin mekanismeista, sillä kielen hahmottaminen ja tuottaminen vaativat sekä työmuistia että opittua tietoa.

Vasen vahva alusta pitäen

Kuten jo Broca ja Wernicke olettivat, tärkeimmät kielialueet sijaitsevat useimmilla ihmisillä vasemmassa aivopuoliskossa. Yhdysvaltalaiset neuropsykologit Roger Sperry ja Michael Gazzaniga vakuuttuivat tästä 1960-luvulla. He tarkkailivat sittemmin Nobelin palkinnon tuoneessa tutkimuksessaan epilepsiapotilaita, joilta oli katkaistu yhteydet vasemman ja oikean aivopuoliskon väliltä.

Kun näille ihmisille annettiin tavallinen esine, kuten pallo, oikeaan käteen, he pystyivät nimeämään esineen vaivatta näkemättä sitä. Kun pallo annettiin vasempaan käteen, he saattoivat joskus kuvata sitä yksinkertaisesti pyöreäksi, mutta eivät pystyneet nimeämään sitä. Vasen aivopuolisko käsittelee kosketusaistin välittämää tietoa oikeasta kädestä ja oikea aivopuolisko vasemmasta kädestä. 

Vastaavia tuloksia on saatu terveillä koehenkilöillä, joiden toinen aivopuolisko on lamautettu hetkeksi antamalla lyhytvaikutteista nukutusainetta jompaankumpaan kaulavaltimoon. 

Vasen aivopuolisko hallitsee kieltä 98 prosentilla oikeakätisistä ja noin 65 prosentilla vasen- ja sekakätisistä. Muilla kielen ohjaus keskittyy oikealle tai jakautuu oikean ja vasemman aivopuoliskon kesken. Ei tiedetä, mistä tämä toiminnallinen jako alun pitäen johtuu. Sille löytyy kuitenkin myös anatominen vastineensa, kuten yhdysvaltalainen neurologi Norman Geschwind huomasi 1960-luvulla.

Tietty epäsymmetria vasemman ja oikean aivopuoliskon välille kehittyy jo sikiöaikana. Suurimmalla osalla ihmisistä ohimopinta on vasemmassa aivopuoliskossa laajempi kuin oikeassa. Vasen ohimopinta muodostaa osan kielen ymmärtämisessä tärkeästä Wernicken alueesta. Fossiilien perusteella tämä epäsymmetria on mitä luultavimmin ollut olemassa esi-isillämme jo ennen varsinaisen symbolikielen kehitystä. Pelkästään synnynnäistä vasemman aivopuoliskon ylivalta ei kuitenkaan ole, sillä kieleen liittyvät hermosolukytkökset vahvistuvat kielen oppimisen ja käytön seurauksena.

Oikeakaan ei ole viraton

Vaikka vasen aivopuolisko onkin yleensä hallitseva kielellisissä toiminnoissa, ei tämä tarkoita, ettei oikealla olisi niissä merkitystä.

Vasemmanpuoleisten kielialueiden vastineet oikeassa ohimo- ja otsalohkossa ovat tärkeitä erityisesti kielen painotusten, melodian ja rytmin sekä metaforien tulkinnassa ja tuottamisessa. Oikea otsalohko auttaa tuottamaan värikästä, tunteikasta puhetta, ohimolohko taas tunnistamaan keskustelun sävyeroja. Oikea aivopuolisko osallistuu ilmeisesti myös sanojen merkitysten hahmottamiseen.

Tiina Huttu on neurobiologi ja tiedetoimittaja.

Julkaistu Tieteen numerossa 11/2008.

Omena löytyy aivoistasi sekunnin kymmenyksissä

Aikuinen käyttää tavanomaisesti kymmeniätuhansia sanoja. Sanavarastoa koodaa aivoissa hermosolujen verkko, joka tunnistaa havaitun symbolin ja liittää sen merkitykseensä tai hakee käsitteelle oikean äänneasun.

Kuvittele, että juuri nyt korviisi kantautuu paketti ääniaaltoja, joiden hahmon aivosi tulkitsevat "omenaksi", vaikket ihan vielä sitä tiedäkään.

1 Ensimmäiseksi ääniaallot tärisyttävät tärykalvoasi, mikä saa kuulohermosolut ärtymään.

2 Syntyvät hermoimpulssit kulkevat kuulohermoa pitkin aivorunkoon, joissa kielelle ominaisten piirteiden erottelu alkaa.

3 Impulssi jatkaa talamuksen polvitumakkeen kautta ohimolohkoon kuuloaivokuorelle.

4 Kuuloaivokuorella syntyy voimakas vaste. Äänen alkamisesta on noin 0,1 sekuntia.

5 Tässä vaiheessa aivosi ovat tunnistaneet signaalin puheeksi ja erottelevat äänteitä Wernicken alueella ja muilla kuuloaivokuorta ympäröivillä assosiaatioalueilla. Viimeistään 0,15 sekunnin kohdalla äänteiden kokonaisuus tunnistuu "omenaksi".

6 Seuraavaksi aivosi hakevat äännehahmolle vastaavuutta muistista eli sovittavat sitä olemassa oleviin mielikuviin. Merkityksen hakuun osallistuvat monet alueet, sillä omenan merkityksestä on tallessa esimerkiksi makua, muotoa ja haukkaamiseen liittyviä toimintoja ja elämyksiä.

0,2-0,8 sekunnin kohdalla aivosi ymmärtävät sanan.

7 Jos haluat toistaa kuulemasi sanan, tiedonkäsittely jatkuu otsalohkon alueella. "Omenan" äänneasun muodostuksen ohje on tallessa hermoverkossa, jonka olennaisen osan muodostavat Brocan alue ja liikkeitä valmistelevat aivoalueet. Paljolti sama verkko hahmottaa myös lauserakenteita ja kielioppia.

8 Seuraavaksi ohje välittyy liikeaivokuorelle, joka käskee puheen tuottamiseen tarvittavia suun, kurkun ja hengityselimistön lihaksia.

9 Jos luet sanan kuulemisen sijaan, piirreanalyysi alkaa takaraivolohkon näköaivokuorella 0,1 sekunnin kohdalla.

10 Viimeistään 0,15 sekunnin kohdalla havainto tunnistuu kirjainjonoksi ohimo-takaraivolohkon alapinnalla.

11 0,2 sekunnin kohdalla alkaa merkityksen haku, ja ymmärrys syntyy, ennen kuin 0,8 sekuntia on kulunut.

 

Miksi sana jää kielen päälle?

Entä mitä tapahtuu silloin, kun sanaa ei löydy, vaikka se tuntuu olevan ihan kielen päällä?

– Oikeastaan sitä ei tiedetä, kuinka löydämme juuri oikean sanan, kun tarvitsemme sitä. Luultavasti tarkoittamamme merkitys kytkee päälle siihen liittyvien äänneasujen verkon. Eri sanat kilpailevat keskenään, ja voittajaksi selviää se, joka aktivoituu muita enemmän. Jos mikään lamppu ei syty muita kirkkaammin, oikea termi jää löytymättä, Riitta Salmelin pohtii.

– Kyse on varmastikin siitä, että merkitys ja äänneasu ovat luonteeltaan hyvin erilaista tietoa. Vaikka ihminen tietää täsmälleen, mitä haluaa sanoa, oikea ilmaisu ei aina pulpahda ulos.

Vaikeimmin haettavia verkostossa ovat tuoreimmat ilmaisut. Salmelinin ryhmä on huomannut, että ne kaipaavat erityiskohtelua. – Kun uusi sana on vielä vakiintumaton, sen haku täytyy ulottaa tavallista laajempaan hermosolujoukkoon. Kun sana arkipäiväistyy, sen edustus pienenee ja haku nopeutuu.

 

Sama koneisto koodaa myös viittomakieltä

Viittomakielisten tutkiminen on vahvistanut, että varsinaiset kielialueet vastaavat symbolien ja kielen rakenteiden esittämisestä ja tulkinnasta pikemmin kuin puhekyvystä sinänsä. Ne voidaan siis erottaa sekä aistialueista että puhetta tai viittomista ohjaavista liikealueista.

Näin ollen on helppo ymmärtää, että puheen ymmärtämistä häiritsevä aivovaurio hankaloittaa myös viittomien ymmärtämistä ja kielellistä ilmaisua ohjaavien alueiden vaurio vaikeuttaa niin viittomista kuin puhumista.

 

Oma kieli tarttuu korvaan jo kohdussa

Lapsi oppii äidinkielensä kuin itsestään, sillä hänellä on siihen synnynnäinen valmius.

Vaikka aivoissamme ilmiselvästi on kielen oppimiseen soveltuva koneisto, on olennaista muistaa, että aivot ja kieli kehittyvät tiiviissä vuorovaikutuksessa.

– Kielen täytyy muokata aivoja melkoisesti, jättäähän esimerkiksi taitavaksi muusikoksi harjaantuminenkin jälkensä jopa aivojen anatomiaan, Riitta Salmelin tähdentää.

Oli äidinkieli mikä tahansa kieli, sen oppiminen etenee pääpiirteissään saman kaavan mukaan.

Tärkeät äänet erottuvat

Aivan ensimmäiseksi lapsi harjaantuu eräänlaisen tilastollisen tunnistuksen kautta erottelemaan, mitkä ympäristön äänistä ovat merkityksellisiä.

– Kun tietty äänihahmo toistuu ja toistuu aina tietyssä yhteydessä, lapsen aivot rakentavat äänneasuja ja mielikuvia toisiinsa yhdistäviä hermosolujen verkostoja. Oman elämän kannalta tärkeät äänet ja äänten ketjut saavat vahvan edustuksen ja voimakkaat kytkennät, Salmelin kuvailee.

Kielen oppiminen alkaa jo kohdussa, sillä sikiö kuulee äidin puheen. Tämä tiedetään kokeista, joissa vastasyntyneen kuuloaivokuori on reagoinut voimakkaammin oikein päin kuin takaperin soitettuun puheeseen. Vastasyntynyt myös tunnistaa oman äidin äänen sekä oman äidinkielensä melodian ja rytmin muista kielistä.

Jokeltaja maistelee äänteitä

Puolivuotiaaksi asti vauva on kuitenkin maailmankansalainen. Vasta sitten kyky erotella oman kieliympäristön äänteitä alkaa ratkaisevasti parantua samalla kun vieraiden äänteiden erottelukyky heikkenee. Tämän jälkeen aivot pyrkivät niputtamaan poikkeavatkin äänteet oman äidinkielen äännevalikoimaan. Esimerkiksi japanilaisvauva oppii yhdistämään äänteet r ja l samaan kategoriaan eikä tee eroa niiden välillä, toisin kuin suomenkieliseen perheeseen syntynyt lapsi. Suomalaistutkijat ovat Helsingin yliopiston professorin Risto Näätäsen johdolla olleet mukana osoittamassa, että vauva erottelee äänteitä jopa nukkuessaan.

Puhumista edeltää aina jokeltelu, joka on tapa matkia ja testata kielellistä vuorovaikutusta. Aluksi kaikissa kieliympäristöissä elävien lasten kujertelu kuulostaa samalta, mutta pian äänneympäristö alkaa muokata sitä.

Lauseoppiin kiinni tekemällä

Mekaaninen toistaminen ei kuitenkaan riitä, vaan kielen oppiminen vaatii periaatteen sisäistämistä ja soveltamista. Aivot rakentavat hermosolujen välisiin yhteyksiin sanavaraston lisäksi myös kielen käyttämisen säännöt.

Perusta lauseopille hahmottuu, kun lapsi oppii erottamaan toiminnan sen kohteesta ja toimijasta. Helistimestä kuuluu ääni, kun äiti helistää sitä, ja pian lapsi oppii tekemään saman itse. Jossain vaiheessa hän kokeilee temppua vaikkapa lusikalla ja hoksaa, ettei se helise mutta kolinaa sillä kyllä saa aikaiseksi.

Käsite laajenee mielikuviksi

Aluksi lapsen kieli on enimmäkseen tilannesidonnaista esineiden ja tapahtumien nimeämistä. Muistin kehittyessä hän alkaa yleistää tuttuja käsitteitä vieraampiinkin yhteyksiin ja mielikuviin, ja syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen laajentaa kielen välineellistä tehtävää.

Olennaista kielen oppimisessa, kuten muissakin kognitiivisissa taidoissamme, on kykymme yhdistellä havaintomme ja kokemuksemme merkitykselliseksi esitykseksi todellisuudesta. Aluksi tämä on hyvin konkreettista, eikä pieni lapsi pysty aina tulkitsemaan esimerkiksi kielikuvia asiayhteyteen sopivalla tavalla. Kielen korkeammat ulottuvuudet kirkastuvat lapselle pikkuhiljaa kokemuksen karttuessa.

 

Konerikko haittaa tuottoa ja tajua

Toisilta aivovaurio vie sanoja tai lauseita, toiset se panee latelemaan käsittämättömiä.

Kielellisten häiriöiden yleisnimitykset ovat dysfasia ja afasia. Dysfasioilla tarkoitetaan häiriöitä, jotka ovat usein synnynnäisiä ja vaikeuttavat lapsen kielellisten taitojen kehitystä. Esimerkiksi lukihäiriössä kirjainjonoja tunnistava ohimo- ja takaraivolohkon alue toimii puutteellisesti. Afasiat syntyvät aivovaurion, kuten verenkiertohäiriön, seurauksena. Jopa 40 prosenttia halvauskohtauksista johtaa ainakin ohimenevästi afasiaan.

Vaurion paikka ja laajuus ratkaisevat, mitkä kielelliset toiminnot häiriintyvät ja kuinka paljon. Vaurioiden vaikutukset ovat lisäksi hyvin yksilöllisiä ja riippuvat siitä, kuinka tärkeä osa kielen koneistoa kyseinen alue kullakin on.
Karkeasti ottaen vauriot voidaan kuvata seuraavasti.

– Brocan alueen ja sitä ympäröivän aivokudoksen vaurio johtaa Brocan afasiaan. Se on kielen tuottamisen ja rakenteiden hahmottamisen häiriö, jossa ihminen ei pysty muodostamaan lauseita vaan ainoastaan yksittäisiä, lyhyitä sanoja.

 Ohimolohkon yläosan vaurio häiritsee kielen ymmärtämistä. Tästä Wernicken afasiasta kärsivä pystyy tuottamaan sujuvaa kieltä, mutta se on tyypillisesti merkityksetöntä latelua.

– Otsa- ja ohimolohkon kielialueita yhdistävien hermoratojen vaurio aiheuttaa johtumisafasian. Se ei yleensä vaikuta suuresti kielen ymmärtämiseen, mutta estää toistamisen ja tarkoituksenmukaisten vastausten tuottamisen.

– Ohimolohkon etukärjen rappeuma johtaa sanavarastoa köyhdyttävään semanttiseen dementiaan.

– Pienemmät vauriot aiheuttavat erityisempiä häiriöitä. Kun vaurio katkaisee esimerkiksi näköaivokuoren ja kielialueiden väliltä yhteyden, potilas pystyy kirjoittamaan muttei lukemaan edes omaa kirjoitustaan. Joskus vaikeudet liittyvät jopa tiettyyn käsiteluokkaan, kuten eläimiin, tai sanaluokkaan, kuten verbeihin.

Pahimmillaan häiriöt aiheuttavat suurta haittaa yksilölle. Aivomme ovat kuitenkin muovautumiskykyiset: jos jokin hermoverkon osa toimii puutteellisesti, voivat uudet yhteydet oppia hoitamaan sen tehtäviä.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25796
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.