Kuva: Wikimedia Commons
Kuva: Wikimedia Commons

Kantasuomalaisille kirja oli merkki, joka sisälsi salaperäisiä voimia.

 Lokakuu on kirjojen ja kirjamessujen aikaa. Vaikka sähkökirjat ja lukulaitteet yleistyvät, myös perinteisellä paperikirjalla on puolensa. Siitä ei teksti häviä sähkövirran loppuessa, ja oma kirja on konkreettisesti oma, ei pelkästään virtuaalinen klooni kuvaruudulla.

Sana kirja on paljon vanhempi kuin kirja nykymuodossaan. Kantasuomalaiset esi-isämme tarkoittivat kirjalla merkkiä tai kuviota. Käsityöterminä kirjaileminen merkitsee vieläkin koristekuvioiden tekemistä. Kun kirjoitustaito levisi Pohjolaan ja kirjainmerkkejä nähtiin esimerkiksi muualta tuotujen miekkojen terissä tai tuohenpalalle raapustetuissa viesteissä, niitä pidettiin salaperäisinä taikamerkkeinä.

Sana taika on germaaninen laina ja samaa juurta kuin ruotsin tecken, joka tarkoittaa merkkiä.  Suomen runo puolestaan juontuu samasta germaanisesta lähteestä kuin ruotsin riimukirjainta merkitsevä runa, joka aiemmin on tarkoittanut taikamerkkiä tai kuiskaamalla kerrottua salaisuutta.

Nykyään kirja-sana tuo mieleen esineen, jossa on nippu suorakulmaisia paperilehtiä sidottuna kansien väliin. Tarkkaan ottaen kirja voi kuitenkin tarkoittaa myös yksittäistä lehteä esimerkiksi yhdyssanassa asiakirja. Agricola kirjoitti Ilmestyskirjaa suomentaessaan kämärretystä kirjasta, johon hän vertasi kirjakäärön tapaan kokoon kiertyvää taivasta.

Kirjoja tuotiin Suomeen jo keskiajalla, ensin käsin tehtyjä ja 1400-luvun lopulta lähtien myös painettuja. Ensimmäisenä nimenomaan Suomea varten painettuna kirjana juhlitaan Missale Aboensea, Turun messukirjaa, joka painettiin Lyypekissä vuonna 1488.

Ruotsin kautta latinasta lainattu messu tarkoittaa al­kuaan ehtoollisjumalanpalvelusta. Kun messuihin kokoontui yleensä paljon väkeä, tilaisuus alkoi saada myös kaupallisia ulottuvuuksia. Varsinkin suurimpina juhlapyhinä pantiin pystyyn oikein markkinat, joilla esiteltiin ja kaupiteltiin kaikenlaista uutta ja ihmeellistä. Vuosittain toistuvista markkinointitapahtumista tuli perinne, ja kansainvälinen messu-sana sai uuden merkityksen.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2012