Katso sateenkaarta fyysikon silmin ja löydä sen ulkopuolelta purppura biologin kanssa. Kysy kemistiltä, miten värin saa purkkiin. Sukella punaiseen psykologin divaanilla ja siniseen kulttuurihistorioitsijan aikakoneella. Lopuksi usko silmiäsi.

Teksti: Kirsi Heikkinen, Maria Korteila, Mikko Puttonen ja Petri Riikonen

Katso sateenkaarta fyysikon silmin ja löydä sen ulkopuolelta purppura biologin kanssa. Kysy kemistiltä, miten värin saa purkkiin. Sukella punaiseen psykologin divaanilla ja siniseen kulttuurihistorioitsijan aikakoneella. Lopuksi usko silmiäsi.

Julkaistu Tiede-lehdessä 11/2011

Valo värittää pimeyden

Ilman valoa et näe värejä. Ymmärtääksesi värejä sinun on siis ensin ymmärrettävä valoa: sähkömagneettista säteilyä, joka etenee aaltoliikkeenä. Toisaalta valolla on myös hiukkasluonne, ja siksi taivas on sininen.

Valoksi kutsutaan sähkömagneettisen säteilyn sitä osaa, jonka ihmissilmä pystyy näkemään, eli noin 400–700 nanometrin aallonpituusaluetta. Eri aallonpituuksissa näet eri värejä: esimerkiksi lyhimmissä sinisiä ja pisimmissä punaisia. Hieman näköalueemme ulkopuolelle jääviä lyhyitä aallonpituuksia nimitämme ultravioletiksi ja pitkiä infrapunaksi.

Valkoinen valo, kuten hehkulampun valo tai luonnonvalo, sisältää kaikkia aallonpituuksia. Ne voi eritellä lasisella prismalla, koska eri aallonpituudet taittuvat ilman ja lasin rajapinnassa hieman eri kulmissa. Prisma paljastaa näkyvän valon spektrin, joka on tuttu sateenkaaristakin.

Kukin materiaali saa värinsä siitä, mitä aallonpituuksia se heijastaa. Punainen laukku on punainen, koska se imee kaikki muut aallonpituusalueet ja heijastaa vain punaista.

Valo ei kuitenkaan ole pelkkää aaltoliikettä. Valolla on myös hiukkasluonne, minkä vuoksi puhumme säteilyn aalto–hiukkas-dualismista. Valon pienin yksikkö on fotoni eli valokvantti. Sitä voi pitää sähkömagneettisen vuorovaikutuksen välittäjähiukkasena.

Tähden väri paljastaa kuumuuden

Tähdet ovat kuumia kaasupalloja, jotka saavat säteilemänsä energian ydinreaktioista. Tähtien luokittelu perustuu niiden väriin, josta voi päätellä niiden pintalämpötilan. Hehkuva kappale nimittäin säteilee voimakkaimmin tietyllä sille ominaisella aallonpituudella, joka riippuu ainoastaan lämpötilasta.

Tällaista säteilyä sanotaan fysiikassa mustan kappaleen säteilyksi, ja se toimii samoin hehkujan materiaalista riippumatta. Esimerkiksi kuumennettu rautatanko hehkuu ensin punaisena ja lämmitettäessä vielä lisää muuttuu keltaiseksi. Vastaavasti viileimmät tähdet ovat punaisia, keskikuumat keltaisia tai valkoisia ja kuumimmat sinisiä tai violetteja.

Kotitähtemme Aurinko on luokiteltu valkoiseksi tähdeksi, vaikka se ilmakehän läpi katsottuna näyttääkin keltaiselta.

Öljyn läikittää valoaaltojen erivaiheisuus

Joskus näet värejä kohteissa, jotka normaalisti ovat värittömiä, kuten märälle asfaltille levinneessä öljyläikässä tai hentoisessa, täysin läpinäkyvässä saippuakuplassa. Kummassakin tapauksessa syynä on ohuessa kalvossa tapahtuva interferenssi-ilmiö.

Valoaallot heijastuvat ohuen kalvon ylä- ja alapinnasta. Koska osa valoaalloista kulkee ennen heijastumistaan pidemmän matkan eli kalvon läpi ja takaisin, aaltojen välille syntyy vaihe-ero.

Kun heijastuneet aallot kohtaavat hieman erivaiheisina, ne yhdistyvät eli interferoivat. Kyse on sekä yhteen- että vähennyslaskusta, sillä aallot voivat joko vahvistaa tai heikentää toisiaan. Tulos riippuu aallonpituudesta, kalvon paksuudesta ja valon tulokulmasta.

Eri kohdissa öljyläikkää tai kuplaa näkyy eri värejä siksi, että kalvon paksuus vaihtelee. Tietynpaksuisessa kohdassa vahvistuu punainen, toisenpaksuisessa sininen. Lisäksi silmään tulee eri kohdista eri sävyjä siksi, että valo heijastuu eri kohdista kalvoa eri kulmissa. Jos kalvon paksuus on epätasainen ja eläväinen, värit muodostavat epäsäännöllisiä ja alati muuttuvia kuvioita.

Vaikka öljyläikässä voivat näkyä kaikki sateenkaaren värit, kyseessä on eri optinen ilmiö. Sateenkaaressa värit syntyvät, kun aallonpituudeltaan erilaiset valonsäteet taittuvat hieman eri kulmissa vesipisaroiden sisäpinnoilta.

Cd-levyn kirjoo valoaallon muodonmuutos

Myös cd-levyn pinnassa voit nähdä yllättävän värikirjon. Se johtuu valon aaltoluonteeseen liittyvästä optisesta ilmiöstä, diffraktiosta.

Diffraktiossa aallon muoto muuttuu, kun se kulkee esimerkiksi hyvin ohuen raon läpi tai useista vierekkäisistä raoista. Vaikutus näkyy, kun raot ja rakenteet ovat valon aallonpituuden suuruusluokkaa. Sitä ovat cd-levyn urat, joita on yleensä yli 600 senttimetrillä. Nämä pienet vaot ja niiden väliset tasanteet seuraavat toisiaan spiraalin muodossa sisäreunalta ulkoreunalle. Cd-levyä käännellessä valo taipuu rakenteissa ja muodostaa toistensa kanssa interferoivia aaltorintamia, joissa välkkyvät kaikki spektrin värit.

Diffraktion ansiosta valo heijastuu monenkirjavana myös opaalin pinnasta. Tässä korukivenä käytetyssä piimineraalissa ilmiön ai­heuttavat mikroskooppisen pienet, säännöllisesti järjestyneet piioksidipallot.

Taivaan sinistää siroaminen

Kuussa taivas on musta myös keskellä päivää. Maassa olemme tottuneet sineen. Ero johtuu siitä, että Maalla on ilmakehä, Kuulla ei.

Auringonvalo sisältää kaikkia näkyvän valon aallonpituuksia. Ne kaikki eivät kuitenkaan tavoita meitä suoraan, vaan osa siroaa ilmakehän happi- ja typpimolekyyleistä. Siksi säteilyä tulee muualtakin kuin Auringon suunnasta.

Siroamiseksi kutsutaan sitä, kun valohiukkaset eli fotonit törmäävät ilman molekyyleihin ja muuttavat suuntaansa. Sitä tapahtuu, kun molekyylit ovat valon aallonpituutta pienempiä. Lyhytaaltoinen sininen valo siroaa ilmakehässä paljon tehokkaammin kuin pitempiaaltoinen punainen. Tämä johtuu siitä, että siroamisen voimakkuus on kääntäen verrannollinen valon aallonpituuden neljänteen potenssiin. Sinistä valoa kimpoaa silmiimme joka suunnasta, joten koko taivas näyttää siniseltä.

Illan tullen tilanne muuttuu. Mitä alemmas Aurinko laskee, sitä pitemmän matkan valonsäteet joutuvat kulkemaan ilmakehässä. Lopulta sininen valo ehtii sirota kokonaan pois näkyvistä ja perille pääsevät vain punaiset ja oranssit sävyt. Samoin käy aamuruskossa.

Sinisen valon siroaminen selittää myös sen, miksi vitivalkoiselle hangelle heittyvät varjot näyttävät sinertäviltä. Varjoon ei tule yhtään valoa suoraan Auringosta, mutta varjo ei ole täysin musta, vaan siihen heijastuu sironnutta sinistä valoa muista suunnista.

Lähteitä ja lisätietoa:

Kurt Nassau, The Physics and Chemistry of Color (John Wiley & Sons 2001)

Martti Huttunen, Värit pintaa syvemmältä (WSOY 2005)

Philip Ball, Kirkas maa. Miten värit syntyivät (Terra Cognita 2003)

Marcel Minnaert, Maiseman valot ja värit (Ursa 1987)

www.coloriasto.net/ (historiallisia tekstejä väreistä)

www.webexhibits.org/causesofcolor/ (esimerkkejä englanniksi)

värin fysiologia

Väri syntyy aivoissa

Sateenkaaressa näet spektrin värit aallonpituusjärjestyksessä. Ihmisen näköjärjestelmä ei kuitenkaan ole pelkkä aallonpituusmittari vaan eroaa sellaisesta kolmella tavalla.

1 Ihminen kokee värit ympyräksi

Taiteilijat ovat iät ja ajat tienneet, ettei ihmisen värimaailma lopu sateenkaarimaisesti toisessa päässä violettiin ja toisessa punaiseen, vaan näemme myös näiden äärien sekoitussävyjä: purppuroita eli sinertävän punaisia. Siksi värikokemuksemme on luontevinta esittää suoran sijasta ympyränä. Nykyisin näköaistia tutkivat neurobiologit tietävät, miksi. Erityisen havainnollisesti tätä ja muita näköjärjestelmämme ihmeitä on kirjoituksissaan analysoinut yhdysvaltalaisen Harvardin yliopiston neurobiologian professori Margaret Livingstone.

Selitystä voi lähestyä pohtimalla, miksi näkyvän valon lyhytaaltoisin pää näyttää meistä sinisen sijasta violetilta eli punertavan siniseltä.

Violetin aistimus syntyy, koska noihin aallonpituuksiin reagoivat silmän siniherkkien solujen lisäksi hitusen myös punaherkät solut. Jälkimmäisillä sattuu nimittäin olemaan heikko herkkyysalue myös lyhytaaltoisessa sinisessä. Näköjärjestelmä summaa nämä signaalit.

Purppuran aistimus puolestaan syntyy, kun samasta kohdasta tulevassa valossa on sinisen lisäksi punaisia aallonpituuksia. Tällöin sekä siniherkät että punaherkät solut reagoivat vahvasti ja aivojemme näköjärjestelmä ynnää niiden signaalit violettia punertavammaksi sävyksi.

2 Vastavärit vaikuttavat toisiinsa

Taidemaalarit ovat pitkään tienneet myös, että tietyt värit rinnakkaisina voimistavat toisiaan mutta sekoitettuina tuottavat alkuperäistä himmeämpiä sävyjä: ruskeita ja harmaita. Tällaisia vastaväripareja ovat esimerkiksi vihreä ja punainen, sininen ja oranssi sekä violetti ja keltainen. Tällekin tapahtumalle neurobiologit ovat löytäneet selityksen.

Evoluutiossa näköjärjestelmämme on virittynyt erottamaan kiinnostavia kappaleita taustasta, esimerkiksi kypsiä punaisia hedelmiä vihreän lehvästön seasta.

Tällaisia värivertailuja tehdäkseen näköjärjestelmä tutkailee näkökuvaa kahdella sävyakselilla: puna-sinivihreällä ja sini-keltaisella. Valikoituneista akseleista johtuu, että kokemamme vastaväriparit ovat sellaisia kuin ovat.

Kappaleiden erottuvuuden maksimoimiseksi näköjärjestelmä korostaa kappaleiden rajoja ja eri kappaleiden värieroja. Se saa esimerkiksi vierekkäiset vihreän lehden ja punaisen hedelmän näyttämään värikkäämmiltä kuin ne pelkän mittauksen perusteella ovat. Katsoja kokee, että vastavärit saavat toisensa hehkumaan.

Samasta syystä näköjärjestelmä toisaalta himmentää kappaleen sisäisiä sävyeroja. Jos samasta pinnasta tulee sekä vihertäviä että punertavia aallonpituuksia, näemme sen ruskehtavana.

3 Ympäristö muokkaa väriä aina

Näköjärjestelmämme korostaa kappaleiden erillisyyttä liioittelemalla sitä sekä vastavärien että tummuusasteikon avulla. Sama väriläiskä näyttää tummalla taustalla vaaleammalta ja vaalealla taustalla tummemmalta.

Kappaleen sisäisten sävyerojen himmeneminen toimii sekin niin tummuusasteikolla kuin yksittäisissä sävyissä. Väri- ja tummuuserot näyttävät aina rajojen eri puolilla voimakkaammilta kuin pinnan keskellä. Samasta ilmiöstä johtuu, että valaistuksen väri vaikuttaa niin vähän mielikuvaamme esineiden väristä. Aivot pyrkivät häivyttämään valaistuksen sävyn, koska se sävyttää pinnat kauttaaltaan eikä sävytys vaihdu esineiden rajoilla.

Joskus värikuviopinnat näyttävät väreilevän. Syynä on näköjärjestelmämme erikoinen työnjako: sen mitä- ja missä-järjestelmät toimivat erillisinä. Mitä-järjestelmä tunnistaa kappaleen muodon ja värin. Missä-järjestelmä tunnistaa kappaleen sijainnin ja liikkeen. Missä-järjestelmä ei käytä värejä, vain mustavalkoasteikon tummuuseroja. Jos kuvion värit on valittu niin, ettei niillä ole selvää tummuus­eroa, missä-järjestelmän on vaikea löytää niiden rajoja. Siksi ne tuntuvat liikkuvan.

Lähde: Margaret Livingstone, Vision and art. The biology of seeing (Abrams 2008)

värin kemia

Kemia synnyttää ja tuhoaa värejä

Aikaa ja rasitusta kestäviä pigmenttejä on tavoiteltu vuosisatoja. Keskiajan taidemaalari pyrki täydelliseen taivaansineen, nykykemisti tähtää kestävään automaaliin.

Syksy on meillä keltainen, Amerikassa punainen

Kasveilla ja verellä on yllättävä kemiallinen yhtäläisyys: lehtivihreä eli klorofylli muistuttaa rakenteeltaan veren väriainetta, hemoglobiinia. Päinvastoin kuin punainen hemoglobiini lehtivihreä kuitenkin pidättää punaisia aallonpituuksia ja heijastaa vihreitä.

Syksyisin vihreys muuttuu toisenlaiseksi väriloistoksi, kun klorofyllimolekyylit hajoavat ja muut pigmentit pääsevät esiin.

Keltainen ja oranssi tulevat lehtiin karotenoideista, joita on lehdissä valmiina ja jotka toimivat hapettumista estävinä suoja-aineina. Karotenoidit antavat värin myös porkkanalle.

Lehtien punainen on peräisin antosyaanien pigmenttiperheestä. Näitä väriaineita esiintyy myös kukissa, marjoissa ja hedelmissä. Antosyaaneja ei ole lehdissä valmiina, vaan ne syntyvät sokereista vasta syksyllä. Antosyaanit suojaavat lehtiä liian auringonsäteilyn haitoilta, niin että loputkin ravintoaineet ehtivät kulkeutua puiden juuriin talvisäilöön.

Lehtien punaväri myös karkottaa tuhohyönteisiä, ilmeisesti viestimällä niille, että puu on liian kovakuntoinen vastustaja, kun sillä on varaa valmistaa ylimääräistä väriäkin. Uuden teorian mukaan tämä selittäisi, miksi syysloisto Euroopassa on keltavoittoinen ja Pohjois-Amerikassa punavoittoinen. Vastaus on haettu peräti 35 miljoonan vuoden takaa: jääkautemme olivat erilaiset. Toisin kuin Pohjois-Amerikasta Euroopasta tietyt hyönteiset hävisivät jääkausien aikana kokonaan pitkiksi ajoiksi, ja jääkausista selvinnyt puusto oppi ottamaan rennommin: keltainenkin riittää.

Lähde: Plant Physiology 2011 ja New Phytologist 2009

Kupari patinoituu vihreäksi

Kun 1840-luvulta peräisin olevat Helsingin tuomiokirkon kupolit 1990-luvulla pinnoitettiin uudestaan, kupari patinoitiin vihreäksi tuoreeltaan, jottei totuttu kaupunkikuva muuttuisi. Luontaiseen patinoitumiseen olisi mennyt muutama vuosikymmen.

Kupari hapettuu ilman hapen vaikutuksesta ensin tummaksi kuparioksidiksi. Kun tämä reagoi vielä ilman hiilidioksidin kanssa, syntyy väriltään vihreää kuparikarbonaattia eli tuttavallisemmin patinaa.

Ilmiö on ollut rakentajien tiedossa. Museoviraston yliarkkitehdin Martti Jokisen mukaan peltikattoja on tarkoituksella maalattu vihreiksi, jotta ne näyttäisivät arvokkaammilta ajan patinoimilta kuparikatoilta.

Myös New Yorkin Vapaudenpatsas on vihertävä kuparin hapettumisen takia, samoin vanhat pronssiesineet. Pronssihan on kuparin ja tinan seos.

Metallit räiskyvät taivaalla

Taivaalle ammutut ilotulitteet roiskivat värejä, jotka syntyvät metallisuolojen kuumentuessa. Niiden kukin atomi ottaa lämmöstä elektronikuoreensa tietyn määrän energiaa eli virittyy. Kun viritystila purkautuu, vapautuu valoa, jonka aallonpituus vastaa virityksen energiatilaa.

Punaisiin ilotulitteisiin käytetään yleensä strontiumin suoloja, oransseihin kalsiumin suoloja ja vihreisiin bariumin suoloja.

Vihreistä ilotulitteista on vähitellen tulossa vihreitä myös ympäristön kannalta. Barium on hyvin myrkyllistä, mutta nyt Yhdysvaltain armeijan pyroteknikot ovat keksineet, että vihreän värin saa aikaan myös boorilla. Boorikarbidin käyttäytyminen kuumassa paljastui, kun pyroteknikot kävivät läpi 1950-luvulla laadittuja kemian julkaisuja.

Lähde: Nature News 2011

Van Gogh ei tiennyt, mitä teki

Ovatko ne Vincent van Goghin kuuluisat auringonkukat nyt niin ihmeellisiä? Eivät ehkä enää, mutta aluksi keltaoranssi väriloisto oli henkeäsalpaava.

Ranskalaiset tutkijat selvittivät taiteilijaneron käyttämiä värejä röntgensäteiden ja mikroskoopin avulla. Valon ja ultraviolettisäteilyn lisäksi väriloistoa on syönyt keltaisen maalipigmentin kromissa tapahtunut kemiallinen reaktio. Kromi on pelkistynyt kohdatessaan bariumin ja rikin, joita oli van Goghin käyttämässä valkoisessa maalissa. Yllättävästi juuri valkoinen tummensi kirkkaan keltaisen aikojen kuluessa ruskehtavaksi.

Pelkästään värien tummuminen tai haalistuminen ei uhkaa taideaarteita. Osa pigmenteistä muuttuu kokonaan toisenvärisiksi. Keskiajan loppupuolella taiteilijat tavoittelivat täydellistä sinistä, joka tuolloin saatiin aikaan atsuriitti-nimisestä kuparimalmimineraalista. Mutta hups, vuosisatoja myöhemmin esimerkiksi Giotton freskon taivas onkin muuttunut vihreäksi. Atsuriitti imee ilmasta kosteutta ja muuttaa muotoaan toiseksi mineraaliksi, vihreäsävyiseksi malakiitiksi.

Lähde: Analytical Chemistry 2011

Taiteilijaväreistä lisää: Taidemaalarin paletti hehkuu kemiaa, Tiede 2/2004 tai tiede.fi/arkisto

Tutkijat lupaavat superpigmenttejä

Oregonin yliopiston tutkijat arvelevat löytäneensä kiderakenteen, jolla voi luoda parempia pigmenttejä kuin koskaan. He ovat jo saaneet aikaan "maailman tavoitelluimman sinisen".

Erityinen rakenne ja upea sininen syntyivät, kun tutkijat kuumensivat mangaaniyhdisteitä lähes 2 000 asteen lämpötilaan.

Saatu viisikerroksinen trigonaalinen pyramidirakenne on ollut kemistien tiedossa pitkään, mutta aiemmin sitä ei ole älytty käyttää pigmenttien valmistamiseen – eikä mihinkään muuhunkaan kaupalliseen.

Samalla menetelmällä voi valmistaa muitakin värejä eri alkuaineista. Tutkijoiden mukaan uudet pigmentit ovat turvallisia ja ympäristöystävällisiä sekä kestävät hyvin lämpöä ja happoja. Vallankumousta luvataan niin automaaleihin kuin tulostinten musteisiin.

Lähde: Inorganic Chemistry 2011

värin psykologiaPunainen viekoittelee ja varoittaa

Elämän mittaan opit yhdistämään tietyt värit ja tilanteet, ja aivosi kytkevät niihin vielä tunnemuistoja. Mielleyhtymä automatisoituu, joten myöhemmin pelkkä tietyn värin näkeminen voi muuttaa käyttäytymistäsi.

Punainen kuuluu rakkauteen ja seksiin. Varhaisimmissa tunnetuissa rituaaleissa hedelmällisyyden saavuttaneiden naisten kasvot ja keho maalattiin punaisella okralla. Vanhoissa mytologioissa ja kansantarinoissa punainen symboloi intohimoa ja hedelmällisyyttä, ja samaa jatkumoa ovat lukuisat elokuvat, joissa hekumallinen hurmaajatar pukeutuu punaiseen. Niin ikään maksullisen seksin alueet on satojen vuosien ajan merkitty punaisilla lyhdyillä.

Kuten apinaserkuillammekin, punainen lisää ihmisellä seksuaalista vetovoimaa. Sama nainen muuttuu tutkimusten mukaan miesten silmissä haluttavammaksi, jos hän pukeutuu punaiseen. Vastaavasti punaisen on todettu parantavan miehen asemaa ja viehätystä naisten silmissä.

Lähde: Journal of Personality and Social Psychology 2008

Väriterapiasta ei näyttöä

Kirjakaupat ja internet pursuavat väitteitä, joiden mukaan tietyt värit kiihdyttävät ja toiset rauhoittavat ja että niillä siksi voi hoitaa mieltä ja kehoa. Tutkimusten perusteella väitteisiin ei kannata uskoa.

– Roskatutkimuksia näkee runsaasti, mutta tieteellistä näyttöä väriterapiasta ei ole, sanoo Tiede-lehdelle väripsykologian ykkösasiantuntija, professori Andrew Elliott yhdysvaltalaisesta Rochesterin yliopistosta.

– Värien hoitavista vaikutuksista ei ole todisteita, vahvistaa aihetta ruotinut käyttäytymistutkija Zena O'Connor Sydneyn yliopistosta Australiasta. – Toisaalta jos ihmisellä on voimakkaita uskomuksia värien tehosta, hänen käyttäytymisensä saattaa heijastaa niitä eli voi syntyä lumevaikutus.

Lähteinä myös: Journal of Experimental Psychology 2007,

Color Research and Application 2009

Urheilijalle salainen ase

Punainen virittää fyysistä suoritusta. Vilaus punaista lisää hetkellisesti reaktio-nopeutta ja puristusvoimaa. Punainen peliasu valaa kantajaansa itseluottamusta.

Tasavahvan kisaajan tai joukkueen on puolestaan huomattu häviävän herkemmin, mikäli vastustaja on pukeutunut punaiseen.

Lähteet: Emotion 2011,Journal of Sport Sciences 2008

Vaaran väri saa välttelemään

Punainen viestii vaarasta esimerkiksi liikennevaloissa ja liikennemerkeissä. Jos koulussa oppii yhdistämään punaisen epäonnistumiseen eli punakynällä merkittyihin virheisiin, väri tuo myöhemmin automaattisesti mieleen myös suoritustilanteessa mokaamisen.

Näistä syistä punainen voi aiheuttaa välttelyreaktion, joka huonontaa pärjäämistä koetilanteissa, kertovat yhdysvaltalaiset ja saksalaiset tutkijat. Jos esimerkiksi älykkyystestin otsikko on kirjoitettu kansilehteen punaiselle pohjalle, tulos muodostuu kehnommaksi kuin muuten. Punainen jonotusnumero tekee sen saaneista osallistujista muita arempia ja varautuneempia. Jos älykkyystestiä aloittavan tietokoneruudulle ilmestyy punainen merkki, testattava kavahtaa liikeanturien mukaan kauemmas.

Sellaisissa suorituksissa, joita ei arvostella eli joissa ei voi epäonnistua, punainen ei vaikuta.

Lähde: Personality and Social Psychology Bulletin 2009

Levitetään punainen matto

Punainen yhdistetään valtaan ilmeisesti kaikissa kulttuureissa ja ikäryhmissä. Tämä on havaittu mielleyhtymiä tutkittaessa. Primitiivisissä yhteisöissä pyhät esineet maalattiin punaisiksi, muinaisessa Kiinassa ja Japanissa punainen symboloi valta-asemaa ja vaurautta, keskiajalla eurooppalaiskuninkaat ja kardinaalit verhoutuivat punaiseen, ja nykyisin punainen matto levitetään silmäätekevien kävelyalustaksi kaikkialla.

Punainen on vallan merkki myös luonnossa. Mitä enemmän punaista mandrilliapinalla on naamassaan, sitä hallitsevamman aseman se saa yhteisössään. Vastaavaa on havaittu muun muassa kaloista, liskoista ja linnuista.

Lähde: Journal of Experimental Psychology 2010

värin kulttuurihistoriaSininen – barbaarin merkistä lännen lempiväriksi

Antiikin roomalaiset ylenkatsoivat sinistä. He yhdistivät sen itämaihin ja barbaareihin eli ulkomaalaisiin. Punainen, musta ja valkoinen olivat värien aatelia. Tämä arvojärjestys ulottui keskiajalle asti, kunnes sininen aloitti nousunsa.

Keskiajalla Neitsyt Mariaa ruvettiin maalauksissa pukemaan siniseen. Vaikutusvaltainen Ranskan hovi ja aateli alkoivat suosia taivaansinistä. Muotiväriksi kohonnut sininen yhdistyi iloon, rakkauteen, uskollisuuteen, rauhaan ja mukavuuteen, kertoo ranskalainen historioitsija Michel Pastoureau.

Uskonpuhdistus merkitsi myös värien puhdistusta. Protestantit arvostivat yksinkertaisuutta ja ankaruutta. Punainen, keltainen, pinkki, oranssi ja useimmat vihreät ja violetit eivät kelvanneet. Kunniallisia värejä olivat musta, harmaa, ruskea, valkoinen ja sininen.

1700-luku sinetöi sinisen voiton. Väri liitettiin edistykseen, valistukseen, unelmiin ja vapauteen. Romantiikka lisäsi yhteydet rakkauteen, melankoliaan ja uniin.

Viime vuosisadan alkupuoliskolla laivastonsinisestä tuli monien ammattikuntien väri merimiehistä poliiseihin ja tullivirkailijoihin. Miehet siirtyivät pikkutakeissa joukolla mustasta laivastonsiniseen. Lopulta indigolla värjätyt farkut aloittivat voittokulkunsa 1950-luvulla.

Nyt sininen on kyselyissä länsimaiden selvästi suosituin lempiväri niin miesten kuin naisten mielestä. Se on yhteenkuuluvuuden ja rauhan väri. Ei ole sattuma, että se hallitsee Euroopan unionin ja YK:n lippuja.

Lähde: Michel Pastoureau, Blue (Princeton University Press 2001)

Suruaika tekee hillityksi

Aurinkoisissa maissa ihmiset pitävät kirkkaista ja lämpimistä väreistä, vähemmän paisteisilla leveyspiireillä taas viileistä ja vaimeista. Vähä valo luo siis hillityn pohjoisen värimaailman, uumoili saksalainen psykologi E. R. Jaensch viime vuosisadan alkupuoliskolla.

Syy saattaa olla myös uskonto, muistuttaa ranskalainen historioitsija Michel Pastoureau. Länsimaisten tavaroiden ja vaatteiden väriniukkuus voi juontua siitä, että teollisuuskapitalismin pioneereilla Saksassa, Yhdysvalloissa ja Englannissa oli kytkös värikkyyttä hylkivään protestanttiseen kulttuuriin. Henry Ford esimerkiksi kieltäytyi pitkään myymästä autoja muunvärisinä kuin mustina.

Aalto-yliopiston väriopin lehtori Harald Arnkil löytää suomalaisten sävyjen takaa myös rankan historian.

– Suomessa värittömyyteen vaikuttaa kaksi hyvin rankkaa sotaa viime vuosisadalla. Sotien tappiot koettiin niin raskaasti, että iloa ei saanut ilmaista oikein millään elämän alueella. Elettiin suruaikaa, Arnkil sanoo.

– Ruotsissa ei tällaista historiaa ole, ja siellä onkin mutkattomampi suhde väreihin ja aistimellisuuteen.

Arnkil kuitenkin muistuttaa, että suomalaista designia pidettiin 1940- ja 1950-luvulla "romanttisempana" ja värikkäämpänä kuin muiden pohjoismaiden. Sittemmin myös Marimekko käytti rohkeasti värejä valtavine kukkakuoseineen.

Unitabletin värillä on väliä

Unitabletit toimivat parhaiten, kun ne ovat sinisiä, huomasi yhdysvaltalainen lääketieteen antropologi ja lumevaikutusten tutkija Daniel Moerman. Tämä pätee kaikissa tutkituissa maissa paitsi Italiassa. Sielläkin naiset nukahtavat parhaiten sinisellä, mutta miestä väri ei uneta. Mistä moinen poikkeus? Ehkä siitä, että Italian jalkapallomaajoukkue pukeutuu siniseen. Väri yhdistyy maan miesten mielessä tarmoon ja tehokkuuteen.

Lähde: Ian Lesley, Born liars. Why we can't live without deceit (Quercus 2011)

Silmäsi ovat ihanan gruet!

Monet kielet eivät erottele vihreää ja sinistä toisistaan vaan käyttävät väreihin samaa sanaa. Tutkijat kutsuvat näitä grue-kieliksi englannin greenin ja bluen mukaan. Esimerkiksi vietnamiksi samalla sanalla nimitetään puun lehden vihreää ja taivaan sineä.

Eivätkö gruen käyttäjät erota värejä toistaan? Eräät tutkijat hakevatkin selitystä siitä, että gruen puhujat elävät päiväntasaajalla. Siellä runsas ultravioletti-B-säteily muokkaa silmää niin, että se tulee epäherkäksi siniselle.

Toisten mielestä kielet vain sattuvat pilkkomaan mielivaltaisesti värispektriä osiin. Niinpä sitten joissain päin maailmaa vihreä ja sininen ovat yhtä.

Kolmannet esittävät, että kielet kehittyvät ensin erottelemalla vain tumman ja vaalean. Sitten vähä vähältä lisätään värisanoja, kunnes päädytään 11 väritermiin, jotka ilmaisevat synnynnäisiä havaintoluokituksia. Sinisen, vihreän ja tumman erottelu olisi kehityksen viimeinen vaihe.

Lähde: Psychological Science 2002

Luovuuden lähteet auki

Pitäisikö ideoida, kehittää jotain uutta? Altistu siniselle, sillä se on luovuuden ja mielikuvituksen väri.

Luovuuskokeessa tiilenmurikoille piti keksiä mahdollisimman monta käyttötarkoitusta minuutissa. Punaiselle ja siniselle altistetut keksivät kyllä yhtä paljon käyttöjä tiilelle, mutta sininen ryhmä keksi omaperäisempiä.

Samoin luovuutta mittaava Rat-testi meni paremmin sinisin virityksin. Kokeessa esitetään lista sanoja – esimerkiksi ikkuna, säle, suihku – ja on keksittävä neljäs sana, joka niitä yhdistää. Sininen siivitti keksimään enemmän oikeita vastauksia.

Mutta sininen ei pärjää punaiselle, kun tehtävässä pitäisi keskittyä yksityiskohtiin tai muistaa jotain tärkeää. Ihmiset eivät tätä tiedä. He näet valitsisivat sekä luovuutta vaativiin että tarkkuutta kysyviin tehtäviin selvästi mieluiten sinistä, vaikka se auttaa vain edellisissä.

Lähde: Science 2009 

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.