Hengellisyys pysyy, mutta 2030-luvulla kirkko on kohtalon-kysymyksensä edessä: hajoaako se, vai pystyvätkö erilaiset suuntaukset suvaitsemaan toisiaan? Kuinka monimuotoista usko voi olla?



Julkaistu Tiede -lehdessä 10/2009

Hengelliset ja eksistentiaaliset kysymykset ovat keskeinen osa ihmisyyttä. Eri asia on, tarvitseeko tulevaisuuden ihminen uskontojen perinteistä symboliikkaa niiden käsittelemiseen.

Tutkija Kimmo Ketola Kirkon tutkimuskeskuksesta on vakuuttunut siitä, että uskonnolle on tilausta vielä 2030-luvulla.

- Toki maallistuminen jatkuu ja sellaisten ihmisten osuus kasvaa, jotka eivät ole lainkaan kiinnostuneita uskonnoista. Mutta toisaalta uskonnot saavat uusia ilmenemismuotoja, joissa hengellisen ja maallisen rajoja määritellään uudelleen.


Kansankirkko kuihtuu 

Suuret kirkkokunnat ovat syntyneet aikana, jolloin koko maailma oli mysteeri ja elämässä selviytyminen epävarmaa. Siksi ne ovat rakentaneet oppinsa turvallisuuden, pysyvyyden ja yhteisöllisyyden ympärille. Jälkimoderni ihminen taas kavahtaa tukahduttavia auktoriteetteja eikä tarvitse uskontoa myöskään sosiaalisen identiteetin rakentamiseen.

Suomessa luterilaisen kirkon asema kansankirkkona horjuu. Jos nykyinen kehitys jatkuu, kirkkoon kuuluu 2030-luvulla enää runsas puolet suomalaisista, suurissa kaupungeissa vielä harvempi.

- Kohtalonkysymys on, pystyykö kirkko uudistumaan, Kimmo Ketola painottaa. - Sen pitäisi pystyä tarjoamaan välineitä yksilölliseen henkiseen kasvuun.

Täytyykö kristillisen kirkon siis kasvaa ulos opeistaan säilyttääkseen suosionsa?

- Kyllä opinkappaleiden merkitys uskonnollisuudelle vähenee, Ketola uumoilee.

- Jo nyt suurimmalle osalle kirkon jäsenistä ovat vieraita monet perinteiset kristilliset käsitteet, kuten synti, sovitus, helvetti tai tuomiopäivä. Instituutiona kirkko taas on sidoksissa tähän käsitteistöön; se on kirjoitettu sisään esimerkiksi virsiin ja liturgiaan. Uudella tavalla ajattelevan enemmistön tarpeet alkavat kuitenkin vaikuttaa kirkkoon yhä enemmän.


Ristiriidat repivät

Suuret uskonnot ovat hitaita muuttumaan, mutta ainakin tähän saakka ne ovat lopulta kyenneet mukautumaan yhteiskunnan haasteisiin. Vaikka koko laiva kääntyy vaivoin, kirkon sisään voi syntyä nopeastikin omiin suuntiinsa kehittyviä hengellisiä suuntauksia. Jotkin niistä löytävät painotuksia ja toimintamuotoja, jotka purevat ihmisten hengelliseen etsintään ja saavat nuoriakin mukaan.

Ketola povaa teologisen käymistilan olevan kiihkeimmillään 2030-luvulla: - Yhteinen sävel katoaa, ja sisäiset ristiriidat repivät kirkkoa. Isoksi teemaksi nousee, hajoaako se vai pystyvätkö keskenään kamppailevat suuntaukset muodostamaan "sateenvarjokirkon", johon mahtuu hyvinkin erilaisia kristillisyyden muotoja.
Ketola uskoo, että pikkuhiljaa keskustelukulttuuri kuitenkin vahvistuu. Kirkko oppii sulattamaan yhä suurempia näkemyseroja, ja suvaitsevaisuus kasvaa.


Vapaus kasvaa

Uudessa teologiassa Ketola pitää keskeisenä vapautta. Eri ryhmät saavat keskittyä juuri niille tärkeisiin kysymyksiin. Liturgisten ja karismaattisten suuntausten rinnalle voi nousta esimerkiksi sosiaalisen auttamisen kristillisyyttä, ekologista kristillisyyttä, mystistä hiljaisuuden retriitteihin vetäytyvää kristillisyyttä tai vaikka buddhalaisen meditaation värittämää kristillisyyttä.

Lopulta syntyy jopa yliluonnollisen jumalhahmon hylkäävää kristillisyyttä tai ainakin sellaisia yhteisöjä, jotka sivuuttavat Raamatun ja monet perinteiset opit aikaansa sidottuna kielenkäyttönä.

 - Tulevaisuudessa pappi voi sanoa jo julkisesti, ettei usko Jumalaan olentona, Kimmo Ketola maalaa.
Vastavoiman liberaaleille ryhmille muodostavat yhteisöt, jotka pitäytyvät tiukasti klassisen kristinuskon perusajatuksissa.

Jotta kirkko pysyisi koossa, eri suuntausten täytyy löytää edes jokin yhteinen sanoma pirstoutuneen hengellisyyden keskellä. Mutta mitä kristinuskosta jää jäljelle, jos perinnettä saa tulkita lähes miten tahansa?

Ketola arvelee, ettei yhteistä näkemystä ole ainakaan vielä 2030-luvulla löytynyt. Oppisisältöäkään tuskin on virallisesti muutettu - sitä vain tulkitaan vaihtelevin tavoin. - Ja uskontunnustuksen hylkäävissä ryhmissäkin voidaan tunnustaa Raamatun historiallinen merkitys ja arvostaa kristillisen perinteen jatkuvuutta.


Haastajatkin muuttuvat

Yhteiskunnallinen arvokeskustelu on lisääntymässä. Kirkon moniäänisen kuoron lisäksi äänensä saavat kuuluviin paitsi kasvava muslimiyhteisö myös vapaa-ajattelijat ja muut ateistiset ryhmät. Nämä ryhmät myös kehittävät omaa etiikkaansa, sosiaalista identiteettiään ja jopa eräänlaista hengellisyyttä esimerkiksi meditaation muodossa.

Voisiko olla mahdollista, että kirkon rinnalle nousisi vahva ei-uskonnollinen eettinen liike?

- Ainakaan tähän saakka puhtaasti sekulaarit toimijat eivät ole onnistuneet järjestäytymään niin pitkälle, Ketola pohtii. - On vaikeaa luoda vahvaa yhteisöä ilman yhteistä historiallista perustaa. Lisäksi mielipide-erot hajottavat myös ateistisia ryhmittymiä.

Hollywoodin muotiuskontojen Ketola ei usko saavuttavan suurta suosiota Suomessa, sillä ihmisille on iso kynnys hypätä aivan uuteen kulttuuriseen perinteeseen.


Konfliktit laimenevat

Afrikkalaisperäisen maahanmuuton myötä jalansijaa saavat islam ja karismaattinen, konservatiivinen kristillisyys. Ketola uumoilee, että 2030-luvulla Suomessa on jo hyvin järjestäytynyt ja aktiivinen muslimiyhteisö. Tämän luulisi lisäävän sekä uskontojen välisiä konflikteja että uskonnonvastaisuutta.

Kimmo Ketola on eri mieltä: - En usko, että tulevaisuutta leimaa uskontojen vastakkainasettelu - pikemminkin voi käydä niin, että liberaalit kristityt ja muslimit sekä vastaavasti konservatiiviset kristityt ja muslimit löytävät toisensa.
Nyt on jo merkkejä siitä, että fundamentalismi ja ääriuskonnollisuus ovat vähenemässä ja ainakin eurooppalainen islamin tulkinta on muuttumassa maltillisempaan ja moniäänisempään suuntaan. Kun uskonnolliset yhteisöt liberalisoituvat, jyrkkä kahtiajako maalliseen ja uskonnolliseen kulttuuriin katoaa. Tällöin myös uskonnon vastustukselta katkeavat siivet.

Jos tapahtuisi jokin olemassolomme perusteita horjuttava katastrofi, koko kuva voisi olla aivan toinen. Perusturvallisuuden horjuessa ihmiset palaavat helposti uskonnollisiin linnakkeisiinsa. Sodissakin uskonnosta tulee usein politiikan jatke, jolla pönkitetään vastakkainasetteluja.


Valitaan parhaat palat

Hengelliset yhteisöt pystyvät kamppailemaan kulutuskeskeistä kulttuuriamme vastaan vain, jos ne erottavien tekijöiden ja kynnysten sijaan korostavat ihmisyyden yhteisyyttä. Jo nyt intialaisen äiti Amman lähestymistapa vetoaa ihmisiin ympäri maailman: hän kohtaa ihmisen avosylin, uskoi tämä mihin tahansa.

- Tulevaisuuden ihmiset keräävät erilaisten uskontojen ja muiden aatteiden runsaudensarvesta kulloiseenkin elämäntilanteeseen sopivat, itselle merkitykselliset palaset, Ketola otaksuu.

Tällöin myös yhteisöllisyys etsii uudet uomat. Rituaalinomaisten toimitusten suosio vähenee. Sen sijaan voidaan kokoontua esimerkiksi pohtimaan filosofisia ja eettisiä kysymyksiä.

- Paikallinen seurakuntatoiminta näivettyy ja korvautuu globaaleilla verkostoilla, joissa kohdataan hengenheimolaisia ympäri maailman. Uusi yhteisöllisyys on pikemminkin projektiluonteista kuin sitovaa ja ilmenee erityisesti kriisitilanteissa. Jos esimerkiksi maailmalla tapahtuu jotain epäoikeudenmukaista, valtava määrä ihmisiä saadaan liikkeelle yhdessä yössä.


Kimmo Ketola työskentelee tutkijana Kirkon tutkimuskeskuksessa. Hän on valmistunut filosofian tohtoriksi Helsingin yliopiston uskontotieteen laitoksesta.

Ainoa innostaa maailmankaikkeus, Veetiä transhumanismi


Teksti: Tiina Huttu




Aino ja Veeti kastettiin kristinuskoon. Molemmat osallistuivat koulun uskonnonopetukseen, kunnes se heidän koulutaipaleensa puolivälissä lopetettiin. Tilalle tuli maailmankuvatutkimus.

Veeti kuuluu edelleen kirkkoon, vaikkei juuri osallistu sen toimintaan. Aino erosi kirkosta teini-ikäisenä. Uskonnolliset maailmanselitykset alkoivat tuntua hänestä naiiveilta ja tarpeettomilta. Aino kiinnostui koko maailmankaikkeudesta ja haltioitui tieteellisen maailmankuvan rikkaudesta.

Nyt Aino ei voi ymmärtää, miksi antaisi vuosituhansia vanhojen oppien rajoittaa maailmankatsomustaan. Universumihan on paljon ihmeellisempi kuin yhdenkään muinaisen tai modernin uskonnon kuvaama todellisuus! Elollisten olentojen pitkä evoluutiokin sisältää paljon enemmän luovuutta kuin ne paimentolaisten kapeat visiot, joihin juutalaisuus, kristinusko ja islam ankkuroituvat. Ainolle riittää oma todellisuutemme. Hän aavistelee, että itse maailmankaikkeuteen kätkeytyy eräänlainen, ihmisen aivoille tavoittamaton merkitys.

Aino meditoi säännöllisesti ja kuuluu ryhmään, joka pohtii perimmäisiä kysymyksiä ilman uskontojen symboliikkaa. Seurustelun alussa Aino yritti saada myös Veetin innostumaan syvälleluotaavista keskusteluista. Pian hän kuitenkin huomasi, ettei miestä kerta kaikkiaan kiinnostanut pohtia eksistentiaalisia kysymyksiä, joihin ei ollut käytännöllisiä vastauksia. Enemmän Veetin insinööriaivoja kiehtoo transhumanismi, joka yrittää laajentaa ihmisyyden rajoja tieteen ja teknologian avulla.

Ateismi on Ainon ja Veetin elinaikana saanut vankan jalansijan koko maailmassa. Tätä on edistänyt demokratian ja vaurauden sekä tieteellisen maailmankuvan leviäminen. Uskonnollisille selityksille on vähiten tarvetta niissä maailman kolkissa, joissa hyvinvointi ja tieto ovat tasa-arvoisesti kaikkien ulottuvilla.

Uskonnollisista suuntauksista vahvoilla ovat ne, jotka pystyvät parhaiten vuoropuheluun tieteen kanssa. Suomessa tällainen suosiota saavuttanut ryhmä on luterilaisen kirkon Humanistiset agnostikot. Vastareaktiona päätään ovat nostaneet paluuta menneeseen vaativat suuntaukset, jotka hylkäävät tieteen saavutukset.
Uskontojen symboliikasta haetaan myös elämyksiä, ja uskonnolliset ainekset onkin kaupallistettu ja tuotteistettu tehokkaasti. Jotkut Ainon ja Veetin ystävät käyvät erilaisissa tilaisuuksissa shoppailemassa uusia kokemuksia. Hiipuvan suosion ärhäköittämät fundamentalistiset ryhmät ovat jo monena vuonna herättäneet kauhua uhkaamalla iskeä biologisin asein Jeesus & joulupukki -festivaaleihin.


Tekstin näkemykset perustuvat Matti Kamppisen haastatteluun. Hän on Turun yliopiston dosentti ja uskontotieteen lehtori. Innoittajana muun muassa Stuart A. Kauffmanin teos Reinventing the Sacred: A New View of Science, Reason, and Religion (Basic Books 2008).

Identiteetti joustaa, mutta suomalaisuus säilyy


Teksti: Tiina Huttu




Mitä suomalaisuus tarkoittaa Veetille ja Ainolle?

Suomalaisuuden idea syntyi teollisen ajan murroksessa 1800-luvulla, kun kansallisuusaate myllersi Euroopassa. Nyt kokemamme informaatiomurros varmasti muuttaa sitä, sillä olemme siirtymässä kohti globaalia verkostoyhteiskuntaa.

Suomalaisuuden kokemus muodostuu asioista, jotka yleensä tulevat erityisiksi vasta sitten, kun niistä etääntyy. Usein ne ovat hyvin arkisia, kuten saunominen, luonto tai ruisleivän maku.

Tulevaisuudessa kansallisen yhtenäisyyden tarve luultavasti vähenee ja suomalaisuudesta tulee entistä henkilökohtaisempaa. Kun yhä useampi suomalainen asuu osan elämästään ulkomailla, identiteettiin mahtuu myös entistä enemmän eurooppalaisia ja globaaleja aineksia.


Lisääntyykö suvaitsevaisuus vai "me vastaan muut" -ajattelu?

Etnisten ryhmien tarve alleviivata erityisyyttään voi kasvaa. Toisaalta kulttuurien välinen vuorovaikutus vahvistuu. Yhteiskunnastamme tulee entistä jännitteisempi: erilaisuuden hyväksyminen ja erojen korostaminen ottavat mittaa toisistaan.

Ylipäänsä yhä harvempi ajatus tai asenne kykenee leviämään koko yhteiskuntaan. Erilaisten elämäntapojen ja arvomaailmojen täytyy vain yrittää tulla toimeen keskenään, mutta konflikteilta ei vältytä.

Haasteellista on esimerkiksi sukupuolten tasa-arvon ja joidenkin kulttuuriperinteiden yhteensovittaminen. Kulttuurit ehkä taipuvat työmarkkinoiden pelisääntöihin, mutta voi käydä niinkin, että työyhteisöt erilaistuvat.


Onko 2030-luvun Suomi entistä kilpailuhenkisempi?

Luultavasti - mutta osa ihmisistä hyppää tietoisesti ulos kilpailun ja jatkuvan taloudellisen kasvun vaatimuksista. He tyytyvät peruselintasoon, sillä muut arvot nousevat tärkeämmiksi. Joillakin esimerkiksi ilmastonmuutos vaikuttaa ratkaisevasti kuluttamiseen ja elämäntapaan.

Koko yhteiskunnan kannalta olisi edullista, jos kilpailua vähän löysättäisiin ja luovuttaisiin esimerkiksi koulujen tai firmojen menestyksen jatkuvasta mittaamisesta. Kun tilaa ajatustenvaihdolle, harhailulle ja sattumanvaraisuudelle jää enemmän, syntyy uudenlaista luovuutta, joka voi olla taloudellisestikin tuottavaa.


Minkä varaan Veeti ja Aino rakentavat identiteettinsä?

Yhteisöllisyys saa uusia muotoja, kun yhteiskunta muuttuu entistä jännitteisemmäksi ja monimuotoisemmaksi. Verkostoituminen lisääntyy ja samalla individualismi korostuu.

Erilaisista uusperhemalleista huolimatta sukulaisten ja lähipiirin merkitys säilyy. Muuten yhteisöllisyys on entistä hetkellisempää: ihminen toteuttaa itseään kuhunkin elämäntilanteeseen sopivissa sirpaleryhmissä. Ne voivat perustua esimerkiksi yhteisiin kiinnostuksen kohteisiin, aatteisiin tai tavoitteisiin. Epävirallisista verkostoista tulee myös entistä tärkeämpiä vaikuttamisen kanavia.

Samalla identiteettimme muuttuu joustavammaksi. Sitä ei enää sidota esimerkiksi etniseen alkuperään tai ammattiin, vaan siihen, mihin milläkin hetkellä kuulutaan. Tällöin ihminen ehkä alkaa katsoa itseään etäämmältä, ja erilaisilla identiteeteillä leikittely lisääntyy.


Onko virtuaalitodellisuus tosielämää tärkeämpi?

Virtuaalitodellisuudesta tuskin tulee vallitseva olotila, pikemminkin se on tarinassa pistäytymisen muoto. Nyt katsotaan elokuvia, mutta 2030-luvulla sukelletaan kokemusmaailmaan. Virtuaalisilla kumppaneillakin ehkä "pelataan", mutta ei niistä ole kilpailijoiksi todellisille ihmissuhteille.

Vaikka sosiaalisten medioiden merkitys kasvaa, ainakaan tärkeissä ihmissuhteissa ne eivät syrjäytä kasvokkain kohtaamista. Facebook on 2030-luvulla mummojen ja pappojen juttu - nuorilla on omat ympäristönsä, joita emme osaa edes kuvitella.

Nettiprofiilien kilpavarustelu ja imagopullistelu voivat kokea inflaation. Jos haluaa erottua symbolimaailmassa, pitää keksiä jatkuvasti uutta. Jossain vaiheessa erilaisuuden tavoittelu kuitenkin tavanomaistuu.

Psykedeelit ayahuasca ja psilosybiini tehoavat tutkimusten mukaan masennukseen.

Amazonin alueen ihmiset ovat ammoisista ajoista nauttineet näkyjä nostattavaa ayahuasca-kasviuutetta.

Aine kiinnostaa myös lääketieteen tutkijoita. Se näyttää tehoavan masennukseen ja riippuvuuksiin, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Muilla psykedeeleillä, kuten tietyissä sienissä esiintyvällä psilosybiinillä, on havaittu samanlaisia vaikutuksia.

Ayahuascaa pitkään tutkinut Jordi Riba Sant Paun sairaalasta kertoo, miten vaikeasta masennusta potevat potilaat ovat saaneet apua yksittäisestä kokeilusta.

”Tavalliseen masennuslääkkeeseen verrattuna teho oli todella nopea vain yhdellä annoksella. Hämmästyttävästi tulokset näkyivät heti, ja ne säilyivät monia viikkoja”, Riba sanoo HS:n haastattelussa.

Lontoon Imperial Collegen Robin Carhart-Harris on saanut samanlaisia tuloksia psilosybiinillä.

Ratkaisevia myönteisille vaikutuksille ovat ympäristö ja olot, joissa psykedeelejä käytetään.

”On tärkeää, että ammattiterapeutti valmistelee kokemukseen, on mukana sen aikana ja auttaa sen jälkeen tekemään siitä selkoa”, Carhart-Harris sanoo.

Suomessakin tutkijat etsivät rahoitusta tutkimukseen, jossa testaan psilosybiinin tehoa masennukseen.

Kysely

Kokeilisitko psykedeeliä masennukseen, jos lääkäri määräisi?

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012