Miltä kuulostaisi kuvaomaelämäkerta. Maailman medialabeissa kamerasta kehitetään kaiken tallentavaa lifeblogia.


kamerasta kehitetään kaiken tallentavaa lifeblogia.




Microsoftin veteraanitutkija, 72-vuotias ideageneraattori Gordon Bell, kantaa kaulassaan pientä mustaa koteloa. Se on SenseCam, kamera, joka huomaamattomasti ottaa kuvia niin tiuhaan kuin herra Bell haluaa, vaikkapa puolen minuutin välein. Kamera myös tunnistaa lämpösäteilystä lähellä liikkuvat ihmiset ja eläimet ja nappaa kuvan, vaikka ajastimen mukaan ei olisi kuvanoton hetki.

Steve Mann, Toronton yliopiston professori, joka on kohta 30 vuotta kehittänyt erilaisia kyberlaseja, elektroniikan ja perinnäisten silmälasien yhdistelmiä, on esitellyt WearCamia, silmälaseihin upotettua kameraa, josta niin ikään suunnitellaan kaiken tallentavaa lifeblogia.

Hewlett-Packardin Bristolin medialaboratorio taas testaa silmälaseihin kiinnitettyä kameraa, joka ottaa tuntikausia videokuvaa kahdenkymmenen kuvan sekuntinopeudella.


Vanha visio toteutuu

Kaikki kolme esimerkkiä ovat hankkeita, joilla toteutetaan itse asiassa vanhaa ideaa.

Muistatko kuulleesi Cyclops-kamerasta?

Cyclops oli otsaan kiinnitettävä kamera, joka pystyi kuvaamaan kaiken, minkä sen kantaja näki, ja tallentamaan kuvat tämän henkilökohtaiseen muistin laajentajaan, memory extenderiin eli memexiin.

Cyclopsin visioi tohtori Vannevar Bush, yhdysvaltalainen elektroniikkatutkija, tiedepolitiikan vaikuttaja ja tietotekniikan perustanlaskija, jo 1940-luvulla. Nyt kun tietojenkäsittely on digitalisoitunut, muistit ja tiedonsiirtonopeudet ovat kasvaneet ja kamerat pienentyneet, idean toteuttaminen on tullut mahdolliseksi.

SenseCamin muisti nielee jo nyt yli 30 000 matalaresoluutioista kuvaa, ja Bell arvioi, että muutaman vuoden päästä tavallisen ihmisen kuvaelämäkerta mahtuu kännykän muistiin.


Mukaan paljon oheistietoa

Kehiteltävistä uuden polven kameroista voidaan todella puhua elämän tallentajina, sillä ne eivät kerää pelkkää kuvaa vaan pitävät myös elämän lokikirjaa, tallentavat monenlaista kuviin liittyvää oheistietoa.

Gordon Bell kuljettaa mukanaan GPS-paikanninta, joka määrittää kuville ajan ja paikan. Fiilikset ja päässä pyörivät ajatukset hän kertoo kameran digitaalinauhuriin. Sinne tallentuvat myös tiedot tavatuista ihmisistä ja heidän kanssaan käydyt keskustelut.

SenseCam onkin osa laajempaa MyLifeBits-hanketta, jonka tavoitteena on tallentaa digitaalisesti ihan kaikki ihmisen elämästä: kaikki, mitä ihminen on ajatellut, nähnyt, kuullut, lukenut, puhunut, kirjoittanut ja jopa tuntenut.

Herra Bellin testiarkisto sisältää muun muassa 58 000 valokuvaa, 122 000 sähköpostiviestiä, 800 sivua terveystietoja, kaikki nettisivut, joilla hän on vieraillut, listan kirjoista, jotka hän on lukenut ja etiketit viineistä, joista hän on erityisesti nauttinut.

Bell myös luo hakujärjestelmää, joka helposti löytää minkä tahansa tallennetun tiedon. Eikä yritys jää tähän. Hän haluaa myös ohjelman, joka aikatietojen ja muun informaa¬tion avulla pystyy omin nokin rakentamaan ihmisen elämän episodeista elokuvaa. Sen jälkeen esimerkiksi lomamuistot, jotka tuppaavat vuosien kuluessa haalistumaan, on helppo pitää elävinä kuin eilinen päivä.


Auttaa aivojen häiriöissä

Jatkuvatoimista kameraa kehitetään paitsi huviksi myös hyödyksi. Se voi auttaa esimerkiksi Alzheimerin taudista ja muista dementiasairauksista kärsiviä. Tätä on jo kokeiltu Addenbrookin sairaalassa Britannian Cambridgessa.

Tohtori Emma Berry, joka työskentelee sairaalassa kliinisenä  psykologina, esitteli alustavia tuloksia viime keväänä Britannian psykologian seuran kokouksessa. Eräs potilas, joka ei tavallisesti  ollut muistanut mitään edes viiden päivän takaisista tapahtumista, pystyi kameran pitämän kuvapäiväkirjan avulla palauttamaan mieleensä yksityiskohtia monen kuukauden takaa.

Kuulun MIT:n, Massachusettsin teknisen korkeakoulun, medialaboratoriossa tietojenkäsittelytekniikan tutkijat Rana El Kaliouby, Rosa¬lind Picard ja Alea Teeters  kehittävät Self-Camia, jonka he uskovat auttavan autistisia ihmisiä ilmeiden ja eleiden ja sanattomien viestien tulkinnassa.

Laite koostuu kaulassa kannettavasta videokamerasta ja vyöhön kiinnitettävästä tietokoneesta, jonka ohjelma toimii tunneproteesina, erittelee keskustelukumppanin kasvojen ja pään liikkeitä ja arvioi, onko tämä kiinnostunut, keskittynyt, epävarma, väsynyt, samaa vai eri mieltä, ja niin edelleen. Jos kuulija alkaa näyttää kyllästymisen merkkejä, ohjelma käynnistää värinähälyttimen varoitussignaaliksi.


Sopii myös tutkimuskäyttöön

Jatkuvatoimisen kameran käyttömahdollisuuksista varmasti vain pieni osa on pystytty edes kuvittelemaan. Automaattikamera voi toki olla myös kiinteä ja tallentaa jotain tutkimuskohdetta, vaikka lapsen elämää.

Mediatutkija Deb Roy MIT:n Media Labista kuvaa lapsensa kolmea ensimmäistä elinvuotta kunnianhimoisessa Human Speechome -hankkeessa. Hän on asentanut kotiinsa yksitoista videokameraa, jotka on varustettu kalansilmälinssillä. Hän aikoo koota 400 000 tuntia video- ja audiodataa, jota analysoimalla hän yrittää ymmärtää entistä syvällisemmin ihmisen puheen kehitystä. Tietoa on tarkoitus hyödyntää esimerkiksi puhuvan robotin kehittämisessä.


Kuvausoikeus perustuslakiin?

Tekninen edistys pakottaa pohtimaan myös kuvausetikettiä. Haluatko sinä, että aina johonkin tallentuu, missä olet ja kenen kanssa?

Olisi kuitenkin liian suoraviivaista olettaa, että uusi tekniikkaa automaattisesti kaventaa yksityisyyttä. Taukoamaton kamera voi myös tuoda uutta yksilönsuojaa.

Steve Mann on kehitellyt ajatusta kansalaisvalvonnasta, joka toimisi vastakohtana nykyiselle kameravalvonnalle.
Automaattikamera voisi kuvata koulukiusaajan, työpaikkakiusaajan, raiskaajan, pedofiilin, perheväkivallan tai vaikka poliisin, joka ylittää valtuutensa. Voi, mutta saako?

Ranskassa kysymys kuvausoikeudesta on jo noussut pintaan. Siellä säädettiin viime maaliskuussa laki, joka kieltää "kamerahuliganismin", estää amatöörikuvaajia kuvaamasta ja levittämästä väkivaltaisia kuvia ja videoita.
Lakiin ujutettiin kuitenkin myös toinen kielto. Se estää harrastajakuvaajia kuvaamasta väkivaltaa, jota valtion viranomaiset käyttävät virkatoimiaan harjoittaessaan.

Sananvapautta puolustava kansainvälinen Journalistit ilman rajoja -järjestö on arvostellut viranomaisten saamaa kuvaussuojaa. Järjestön mukaan jokamiehen oikeus kuvata vahvistaa oikeusturvaa. Esimerkiksi Egyptissä bloggerit taannoin paljastivat videonauhoituksilla, että kidutusta edelleen harjoitetaan säännöllisesti, journalistien järjestö muistuttaa kannanotossaan.



Kalevi Rantanen on teknistä luovuutta tutkiva diplomi-insinööri, tietokirjoittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.



SenseCam: research.microsoft.com/sendev/projects/sensecam/

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.