Kaikkien karvakorvien tärkeät ilon lähteet. Karvaisten korvien väliin mahtuu paljon iloa. Jopa ihan pikkuisten korvien.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2008

Leikkivän koiran ilmeestä ei voi erehtyä. Innostuminen vetää suupielet sivuille, ja näyttää kuin koira nauraisi. Ihmisten ja eläinten ilmeet ovat monelta osin niin erilaisia, että rinnastukset vaativat varovaisuutta, mutta tässä tapauksessa ensivaikutelma osuu oikeaan. Tutkijoiden mukaan koiran leikki-ilmeen sosiaalinen merkitys ja se, mitä sen aivoissa samaan aikaan tapahtuu, muistuttaa läheisesti ihmisen naurua.

Ihmisaivoissa naurua ohjaavat alueet sijaitsevat hyvin vanhoissa aivojen osissa. Yhdysvalloissa vaikuttava virolaissyntyinen aivotutkija ja emeritusprofessori Jaak Panksepp on huomauttanut, että samankaltaisia rakenteita löytyy monien muidenkin nisäkkäiden aivoista: ne kehittyivät kauan ennen kuin ihmisten sukuhaara erkani omille teilleen.

Luottamus lämmittää

Kissa ei naura näkyvästi, mutta mielihyväkemikaalit hyrräävät senkin aivoissa. Kun kissa pyydystää pingispalloa tai narun päässä vedettyä paperitolloa, sen aivoissa erittyy hyvän olon tunnetta aiheuttavia serotoniinia ja dopamiinia samoin kuin villin sukulaisen pyydystäessä oikeaa hiirtä. Tutun, luotetun kissakaverin nuoltavana oleminen puolestaan käynnistää endorfiinien erityksen. Yhtä mukavasti endorfiininsa saa liikkeelle hakeutumalla luotetun ihmisen silitettäväksi.

Leikkien lisäksi luottamus on olennainen osa koirien ja kissojen hyvää elämää.

- Ihmistä tai toista eläintä kohtaan tunnettu luottamus syntyy kahdesta tekijästä: ennustettavuudesta ja toistuvista mielihyväkokemuksista, kertoo Tiede-lehdelle sähköpostihaastattelussa David Morton, biolääketieteen ja etiikan professori Birminghamin yliopistosta.

- Ennustettavuutta luovat samanlaisina toistuvat rutiinit, mielihyväkokemuksia taas esimerkiksi ystävällinen kosketus ja yhteiset kävelylenkit.

Tuttuuteen myös vaihtelua

Tuttua ja turvallista voivat olla sekä ihmiset että paikat. Koira ja kissa nauttivat molemmista, mutta niiden keskinäinen painoarvo on erilainen mustin ja mirrin maailmankuvassa.

Koiran aivoissa ne osat, joissa tapahtuu sosiaalisten suhteiden hahmottaminen, ovat kehittyneemmät kuin kissalla. Vastaavasti koiran käyttäytymisestä huomaa, että sille oman perheen seura on vielä suurempi asia kuin kissalle.

Kissan aivoissa taas kolmiulotteisen tilan hahmottamiseen käytettävät alueet ovat kehittyneemmät kuin koiralla. Ei siis ihme, että tuttu paikka on kissan turvallisuudentunteelle tärkeämpi kuin koiran.

Yhdessäolon ja turvallisuudentunteen lisäksi eläinten hyvään oloon vaikuttaa ratkaisevasti eräs tekijä, joka jää omistajilta usein huomaamatta ja jonka merkitys on kunnolla valjennut tutkijoillekin vasta eläinten stressihormonien mittauksissa. Se on valinnanvapaus.

Mahdollisuus vaikuttaa ympäristön tapahtumiin tai siirtyä paikasta toiseen vähentää eläinten stressihormonien eritystä. Jo tieto riittää eläimelle, sen ei tarvitse konkreettisesti ravata eri paikoissa. Esimerkiksi sisäkissan hyvinvointia lisää ulkoilutarha, johon kissa halutessaan pääsee luukusta tai ikkunasta.

Rotta osaa nauraa

Kun simpanssit ajavat leikillään toisiaan takaa, niiden läähätys jopa kuulostaa ihmisen naurulta. Kaukaisempien eläinsukulaistemme kikatus voi olla vaikeampi tunnistaa. Panksepp havaitsi vasta niinkin hiljattain kuin 2005, että rotat päästelevät naurua vastaavia sirkutuksia painiessaan keskenään.

Jos ihminen kutittaa kesyä rottaa, se sirkuttaa ja pitää tilannetta  miellyttävänä - näin voidaan päätellä siitä, että se tulee kutitettavaksi uudestaan. Lemmikkirottien omistajilta nauru jää kuulematta vain siitä syystä, että useimpien muiden rotan äänten tavoin se sijoittuu ultraäänialueelle eli on liian korkeaa ihmiskorvalle.

Pienlemmikkien, kuten marsujen, hamsterien tai kanien, tuntemukset jäävät usein vähemmälle huomiolle kuin kissojen ja koirien. Kissan ja koiran evoluutiossa aivotoiminta on osittain pysähtynyt nuoren eläimen asteelle. Siksi aikuisenkin eläimen käyttäytymisessä säilyy pentumaisia piirteitä, mikä saa ihmisen helposti kiintymään niihin lujemmin ja hoivaavammin ja tarkkailemaan niitä aktiivisesti. Pienestä koostaan huolimatta hiiret ja hamsterit ovat siis aivotoiminnaltaan aidommin aikuisia eläimiä kuin kissat ja koirat.

Pienikin tarvitsee virikkeitä

Jyrsijöiden ja kanien tuntemukset jäävät huomaamatta myös siksi, että saaliseläiminä niillä on synnynnäinen taipumus reagoida pelkoon ja kipuun jähmettymällä liikkumattomaksi tai näyttämällä normaalilta. Luonnossa tämä on eduksi, koska näin välttyy kiinnittämästä petojen huomiota. Omistaja saakin eläimen sisäisestä tilasta usein aavistuksen vasta, jos hän sattuu koskettamaan esimerkiksi paikallaan pysyttelevää kania ja tuntee sen sydämen hakkaavan hurjasti.

Mistä pienten lemmikkien hyvä elämä sitten koostuu?

David Morton luettelee tutkimusten osoittamia tekijöitä, jotka ovat osin samoja kuin kissoilla ja koirilla. Lajitoverin seura ja kosketus on tärkeää kaikille sosiaalisille lajeille, kuten kanille ja marsulle, kunhan yksilöt valitaan niin, että ne sopivat yhteen. Tärkeitä ovat myös riittävä liikkumatila ja virikkeet, kuten vaikka paperi silputtavaksi tai kuivaheinäkasa, johon mahtuu kaivautumaan.

- Ratkaisevinta on tieto, painottaa eläinten hyvinvointitutkimuksen uranuurtaja, professori Donald Broom Cambridgen yliopistosta. - Mitä enemmän omistaja tietää lemmikkinsä luonnollisesta elinympäristöstä ja elintavoista, sitä paremmin hän pystyy järjestämään sille olot, joissa se pääsee toteuttamaan synnynnäistä käyttäytymistään.

Aivojen rakenne ratkaisee

Koolla ei siis ole väliä: iloa näyttää mahtuvan pieneen päähän siinä missä isoonkin.

Asia ei ole yllättävä, jos ajattelee tuntemusten toista laitaa eli eläinten kipua. Nisäkkäiden kipureaktiosta nimittäin tiedetään jo, että se riippuu ainoastaan kivun voimakkuudesta, ei eläimen omasta koosta. Hiiren kipu on yhtä suurta kuin hevosen (ks. Mistä tietää, että eläimeen sattuu? Tiede 5/2006, s. 42-46).

Vastaavasti mielihyvän kokemisessa ratkaisevalta vaikuttaa, millaisista rakenteista kokijan aivot koostuvat - sillä ei ole väliä, kuinka pieneen tilaan evoluutio on tullut nämä rakenteet pakanneeksi.

Jaak Panksepp ja Antonio Damasio, tunnettu aivotutkija Iowan yliopistosta, ovat kartoittaneet nisäkkäiden aivojen limbistä järjestelmää, joka ihmisellä tiedetään keskeiseksi tunteiden kokemisessa. Kaikilta tutkituilta nisäkäslajeilta löytyi aivoista kaikki samat rakenteet ja kytkennät, joiden ihmisillä ajatellaan tuottavan perustunteet eli ilon, surun, pelon ja suuttumuksen. Toisin sanoen ei ole ainakaan anatomisia esteitä sille, että samat tunteet jylläisivät karvaistenkin korvien välissä.

Kun leikkisien koirien ja kehräävien kissojen lisäksi maailmaamme kansoittavat myös hilpeät rotat, missä kohtaa eläinkunnan sukupuuta kulkee raja, jonka tuolla puolen eläinten voi olettaa elävän elämäänsä automaattisesti, tuntemusten heilauttamatta?

- Mielihyväkokemuksiin liittyvistä prosesseista on löydetty viitteitä kaikilta selkärankaisilta eläimiltä, Donald Broom kertoo. - Nisäkkäät ja linnut ovat selvä tapaus, mutta kaloja on tässä mielessä tutkittu vasta vähän ja matelijoita vielä vähemmän.

Tuoreet tutkimustulokset kalojen oppimiskyvystä kuitenkin vihjaavat, että niiden tuntemuksilla olisi yhtäläisyyksiä muihin selkärankaisiin.

Onko mustekalalla kivaa?

Entä selkärangattomat? Broomin mukaan erityisen mielenkiintoinen ryhmä ovat mustekalat, esimerkiksi seepiat, joiden kyky nopeisiin värinvaihtoihin tekee niiden vedenalaisista kosiorituaaleista häkellyttävää nähtävää. Kilpailijan kohdatessaan koiras muuttuu hetkessä lähes mustanpuhuvaksi. Naarasta liehittelevän koiraan pinnassa taas syttyvät hehkumaan herkän helmenhohtoiset värikuviot.

 - Seepioilla siis on pitkälle kehittynyt kyky viestiä sisäistä tilaansa toisilleen, Broom tiivistää.

Viitteitä siitä, ettei kyse ole pelkästä automatiikasta, antaa seepian kyky lähettää kahta viestiä eri suuntiin. Jos toisella puolella uiskentelee kilpakosija ja toisella mielitietty, seepiakoiraan kylki alkaa hohkaa synkeitä värejä kilpailijan suuntaan samaan aikaan, kun neitoa kohti käännetty kylki loistaa kosioväreissä.

Voiko tämä siis tarkoittaa, että jopa noilla hyytelömöykyillä olisi hauskaa? Katsotaanpa taas aivoja ja valmiuksia.

Broom kertoo, että tuntemiskykyiseksi määritellään sellainen eläin, joka pystyy jossain määrin muistamaan omia tekojaan, arvioimaan riskejä sekä kokemaan toisen osapuolen uhkaavaksi tai houkuttelevaksi.

Kalat, mustekalat ja ravut saattavat hyvinkin kuulua tuntemiskykyisiin. Niillä on elimistössään kivunhavaitsemis- ja adrenaliinineritysjärjestelmä. Niillä on niin lyhyt- kuin pitkäkestoinen muisti, ne reagoivat käyttäytymisellään palkitseviin tilanteisiin, ja niiden tiedetään myös ottavan oppia lajikumppanien käyttäytymisestä. Yksilöiden välisiä temperamenttierojakin on havaittu.

Tiede ei kuitenkaan vielä pysty sanomaan mitään varmaa niiden mahdollisista iloista.

Helena Telkänranta on eläin- ja ympäristöaiheisiin erikoistunut tiedetoimittaja ja tietokirjailija sekä Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5208
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti