Koira on aikuisenakin pentumainen. Sellainen siitä tuli jo kivikaudella. Kuva: Joseph Reicherts / Wikimedia Commons
Koira on aikuisenakin pentumainen. Sellainen siitä tuli jo kivikaudella. Kuva: Joseph Reicherts / Wikimedia Commons

Yhteiselämä koiran kanssa sujuu parhaiten, jos ihminen ei yritä komentaa kuin laumanjohtaja vaan opastaa kuin vanhempi susi.

Häntä heiluu, kun koira tervehtii kotiin palaavaa ihmistään. Innoissaan koira myös nostaa etutassunsa ihmistä vasten, jollei sitä ole varta vasten opetettu olemaan tekemättä niin.

Tuntuuko tutulta? Jos tuntuu, et ole ainoa. Saman iloisen vastaanoton saavat kotiintulijat myös kaukana itärajan metsissä. Muutaman kuukauden ikäiset sudenpennut riemastuvat, kun lauman aikuiset jäsenet palaavat metsästysretkeltään. Pennut juoksevat niitä vastaan häntä vispaten ja nousevat takajaloilleen tervehdysasentoon, etujalat aikuisen suden kylkeä vasten.

Ei ole sattumaa, että täysikasvuinen koira tervehtii huoltajaansa pentusuden elkein. – Vastasyntyneen koiranpennun aivot ovat samanlaiset kuin vastasyntyneen sudenpennun, mutta kasvavan koiran aivojen kehitys pysähtyy valtaosin vaiheeseen, joka vastaa noin neljän kuukauden ikäisen suden aivoja, kertoo biologian professori Raymond Coppinger Hampshiren yliopistosta Yhdysvalloista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Eroa on myös aivojen koossa. Isoimmillakin koiraroduilla aivot jäävät pienemmiksi kuin susilla, Coppinger sanoo. Kasvun jarruuntuminen näkyy ruumiinrakenteessa muutenkin: - Suden hampaisiin verrattuna isonkin koiran hampaat ovat suorastaan söpöt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Raymond Coppinger on yksi maailman johtavista koiran käyttäytymisen asiantuntijoista ja lisäksi pitkän linjan susitutkija. Tämä artikkeli pohjautuu hänen viimesyksyiseen luentomatkaansa Suomeen yhdessä vaimonsa ja työtoverinsa Lorna Coppingerin kanssa, joka hänkin on koiriin erikoistunut biologi.

Leikki päihittää komentelun

– Koirien käyttäytymisen taustalla on usein aivan eri syitä kuin yleisesti uskotaan, Raymond Coppinger sanoo.

– Yhä vieläkin näkee joissain kirjoissa väitettävän, että koirat ovat perineet käyttäytymisensä suoraan sudelta. Meitä neuvotaan kohtelemaan koiria alempiarvoisina susina ja annetaan ymmärtää, että se saisi koirat näkemään meidät johtajasusina, hän huokaa. – Koira ei kuitenkaan pysty ajattelemaan kuin susi. Sen aivojen rakenne ja toiminta ovat erilaiset. Jos ihminen yrittää "ottaa johtajuuden", koira ei käsitä, mistä on kysymys, vaan vain hämmentyy.

– Nelikuiset sudenpennut, joiden aivojen toimintaa koiran aivot lähinnä muistuttavat, ovat susilaumassa vielä arvojärjestyksen ulkopuolella, hän kertoo. Sen ikäinen susi oppii samoin kuin koirakin: leikin kautta.

Komentelemalla koulutettu koira sen sijaan näkee omistajansa pelottavana päsmärinä eikä johtajana.

Coppingerit toteavat, että vanhat koulutususkomukset perustuivat virheellisiin käsityksiin myös täysikasvuisten susien käyttäytymisestä. Vasta viime vuosikymmeninä susia on tutkittu perusteellisesti luonnossa.

– Susien laumarakenne on paljon monimutkaisempi asia kuin pelkkä arvohierarkia, jollaisena useimmat ihmiset sitä ajattelevat, Raymond Coppinger sanoo. – Kuvitelma, jonka mukaan susilauman johtaja pakottaisi lauman jäseniä johonkin, osoittaa, miten huonosti susien käyttäytymistä yleisesti tunnetaan.

Eteläisten susien sukua

Yksi vanhoista arvoituksista, joita tutkimus on viime vuosina valaissut, on koiran polveutuminen.

Ruumiinrakenteen ja dna:n perusteella on osoittautunut, että koira polveutuu sudesta – mutta ei tästä meille tutusta harmaaturkista. - Suden eteläisimmät alalajit ovat paljon pienempiä ja solakampia kuin pohjoiset. Koiran todennäköisin esi-isä on jokin nyt jo sukupuuttoon päätynyt eteläinen alalaji, Raymond Coppinger sanoo.

– Monet koiran ominaisuudet viittaavat trooppiseen alkuperään. Muun muassa hormonitoiminnassa on vähemmän vuodenaikaisvaihtelua kuin kylmien seutujen sudella. Uroskoirat ovat lisääntymiskykyisiä ympäri vuoden, pohjoisten susien urokset eivät.

Toisin kuin koira – ja sen eteläiset lähisukulaiset, esimerkiksi kojootti – pohjoinen susi ei myöskään hikoile jalkapohjien kautta. Kotikoiralla eteläisyyden muisto näkyy talvisin varpaiden väliin tarttuvina lumipaakkuina: jalkapohjien hiki saa lumen sulamaan ja nuoskaantumaan.

Pentumainen alun alkaen

Yleisesti on uskottu, että kivikauden ihminen kesytti suden voidakseen metsästää sen avulla tehokkaammin. Arkeologisen ja biologisen tiedon karttuminen on kuitenkin osoittanut tarinan myytiksi.

– Arkeologisista löydöistä tiedetään, että koirilla oli heti ilmaantuessaan sutta paljon pienemmät aivot ja ne söpöt pikku hampaat, Raymond Coppinger kertoo. – Jos ihmiset kehittivät itselleen metsästyskumppania, miksi he olisivat ensi töikseen karsineet sudesta juuri ne ominaisuudet, jotka tekevät siitä hyvän metsästäjän?

Arvoituksen ratkominen on vienyt Coppingerin eri puolille maailmaa perehtymään koirafossiileihin ja Afrikkaan tutkimaan sikäläisiä metsästäjä-keräilijäkansoja koirineen. Hänen tulostensa ja tutkijakollegojen työn pohjalta palapeli alkaa hahmottua.

– Maanviljelyn kehittyessä kymmenisentuhatta vuotta sitten syntyivät ensimmäiset pysyvät ihmisasumukset, Raymond Coppinger kuvailee. – Niiden liepeille ilmaantui uusi ekologinen lokero: jätekasa, joka karttuu jatkuvasti ja pysyy samassa paikassa. Paikallisten susien vähiten ihmispelkoiset yksilöt onnistuivat hyödyntämään tätä ruokaresurssia. Jatkuvan ruoansaannin ansiosta uskalikkojen pennut jäivät henkiin, ja niin ne perivät vanhempiensa rohkeuden.

– Uudessa sukuhaarassa, jossa metsästyksen sijasta kaiveltiin tunkiota, ei tarvittu enää yhtä isoja aivoja ja hampaita kuin muilla susilla. Näissä oloissa luonnonvalinta suosi aivojen pienenemistä, koska isot aivot kuluttavat paljon energiaa ja ovat siksi liian kalliita tarpeettomasti ylläpidettäviksi.

Koira varoitti vaaroista

Ensimmäinen ihmisten alkukoirista saama hyöty lienee ollut lähestyvistä pedoista varoittaminen. Hälyttäminen kuuluu susienkin käyttäytymiseen, ja varoitustehtävää hoitavat kautta maailman myös sellaiset metsästäjä-keräilijäyhteisöjen koirat, joilla ei ole muita työtehtäviä. Juuri vahtiapu saattoi ensimmäisenä motivoida esihistorian ihmisiä varta vasten ruokkimaan koiria, jotta nämä pysyisivät heidän kotinsa liepeillä.

Vähitellen yhteistyö "ihmisen parhaan ystävän" kanssa kehittyi yhä monimutkaisemmaksi. – Nyt koirat paimentavat syömäkelpoisia lampaita sen sijaan, että pistäisivät ne poskeensa, Raymond Coppinger hymyilee.
– Susiesi-isä varmaan kääntyy haudassaan.

– On kuitenkin kysyttävä, onko ihminen aina koiran paras ystävä, Lorna Coppinger toteaa vakavana.

– Nykyään monet koirat kärsivät muun muassa ulkomuotoon keskittyneestä jalostuksesta. Sen seurauksena useissa roduissa esiintyy sairauksia ja rakenteesta johtuvia ongelmia, kuten lämpimän sään hengitysvaikeuksia litteäkuonoisiksi jalostetuilla roduilla.

Helena Telkänranta on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Artikkeli pohjautuu Raymond Coppingerin luentoihin Suomessa sekä Raymond ja Lorna Coppingerin kirjaan Dogs: A New Understanding of Canine Origin, Behavior, and Evolution (University of Chicago Press 2002).

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2006.

 

Alfasuden valta ei ole ehdoton

Vasta viime vuosikymmeninä susien sosiaalista käyttäytymistä on alettu tutkia luonnossa. Siellä alfasudet ovat osoittautuneet leppoisammiksi johtajiksi kuin eläintarhoissa elävät kollegansa, joihin aiemmat tiedot perustuivat.

Luonnossa alfasusi on ennen kaikkea aloitteentekijä. Useimmiten toiset sudet seuraavat esimerkiksi sitä kulkureittiä, jonka johtaja valitsee. Johtajan valta ei ole ehdoton: jos muut päättävät mennä toista reittiä, johtaja kääntyy ja seuraa niitä.

 

Hyvän koiranomistajan huoneentaulu

Koira suhtautuu ihmisperheeseensä suunnilleen samoin kuin sudenpentu laumansa vanhempiin susiin. Siksi koirasta kasvaa sitä yhteistyöhaluisempi, mitä enemmän se saa ihmisiltä samaa kuin sudenpentu laumaltaan: myönteistä opastusta ja turvallisuuden tunnetta.

– Tee aloitteita koiraa kiinnostavaan toimintaan – niin sudetkin tekevät nuoremmilleen. Piilota makupaloja etsittäviksi tai lähde koirasi kanssa metsälenkille. Näin se tottuu muutenkin kiinnostumaan siitä, mitä haluat ja aiot.

– Huolehdi turvallisuudentunteesta. Jos koirasi rähisee ulkona toiselle koiralle, kierrä vieras kaukaa ja asetu sen ja oman koirasi väliin "suojaksi", kuten susiemo tai -isä tekisi. Tämä lisää koiran luottamusta sinuun.

– Kun opetat koiraa, houkuttele se tilanteeseen, jossa se tulee tehneeksi toivomasi asian, ja palkitse se siitä. Tämä on nopein ja tehokkain tapa niin koirien kuin muidenkin eläinten opettamiseen. Ratkaisevinta on ajoitus. Jotta palkinto tehoaa, sen on tultava kirjaimellisesti samana sekuntina, kun koira tekee toivomasi liikkeen.

– Vältä fyysisiä pakotteita, kuten koiran painamista alas opettaaksesi istumista tai maahanmenoa. Pakotteet hidastavat oppimista, koska ne saavat koiran yhdistämään opeteltavan asian epämiellyttävään tuntemukseen.

– Älä rankaise koiraa ruumiillisesti, jottet heikennä koiran luottamusta sinuun. Pelon takia totteleva koira on onneton koira. Taitavat ammattikouluttajat eivät käytä ruumiillisia rangaistuksia koskaan, eikä susien ole havaittu luonnossa aiheuttavan tahallaan kipua oman laumansa jäsenille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla