Ihmisen sotaisuuden juurista on väitelty vuosisatoja. Katsotaan vaihteeksi, mitä arkeologia paljastaa.


mitä arkeologia paljastaa.




Stanley Kubrickin elokuvassa Avaruusseikkailu 2001, joka pohjautuu Arthur C. Clarken samannimiseen tieteisromaaniin, on kuuluisa avauskohtaus. Siinä esihistorialliseen Afrikkaan laskeutuu avaruudesta musta kivipaasi mahtipontisen musiikin säestämänä. Salaperäisen monoliitin vaikutuksesta ihmisen apinankaltaiset esi-isät oppivat käyttämään luita ja karahkoja aseinaan ja hyökkäävät kiihkoissaan toisen apinalauman kimppuun.

Historian ensimmäinen sota päättyy hyökkääjien voitonkarjahduksiin. Ilmaan singotusta luunuijasta ohjaajan kamera tekee sulavan, vertauskuvallisen loikan avaruusaikaan ja nykyihmisen huipputekniikkaan.

Clarken ja Kubrickin visiossa sodan synty esitetään ihmisen evoluution käännekohtana, eräänlaisena ihmisyyden aamunkoittona. Vaikka sotaa pidetään yleisesti epäinhimillisenä, juuri sodankäynti on yksi niistä piirteistä, jotka erottavat meidät useimmista muista eläimistä - ja siis tekevät meistä ihmisiä.

Kaikki eivät välttämättä allekirjoita näkemystä sodan lajityypillisyydestä, mutta useimmat sentään myöntänevät, että ihminen on harvinaisen julma lajitovereitaan kohtaan ja on ollut kautta kirjoitetun historian. Onko niin ollut aina? Mitä luurankoja ihmiskunnan kaapista todella löytyy?


Luonnostaan raaka vai lempeä?

Käsitys ihmisen luontaisesta väkivaltaisuudesta periytyy 1600-luvulla vaikuttaneen englantilaisen yhteiskuntafilosofin Thomas Hobbesin (1588-1679) kirjoituksista. Hobbesin mukaan ilman valtiovallan turvaa elävän primitiivisen ihmisen elämä on "raaka, inhottava ja lyhyt".

Myöhemmin Hobbesin pessimististä ihmiskuvaa asettui vastustamaan ranskalainen filosofi Jean-Jacques Rousseau (1712-1778), joka näki ihmiset pohjimmiltaan rauhanomaisina ja lempeinä. Rousseaun mielestä juuri "sivistys" ja järjestynyt yhteiskunta ovat kaiken rappion, sodan ja väkivallan perimmäisiä syitä.

Haukat vastaan kyyhkyt

Hobbesin ja Rousseaun kirjoituksista juontuu jo satoja vuosia jatkunut älyllinen kiista, joka vieläkin jakaa tutkijoita kahteen leiriin.

Tuoreessa kirjassaan How war began (2005) yhdysvaltalainen pitkän linjan sotatutkija ja antropologi Keith Otterbein kutsuu näitä ryhmittymiä "kyyhkyiksi" ja "haukoiksi". Kummatkin ovat perustelleet näkemystään antropologisin ja biologisin vertailuin (ks. Sota syttyi, kun kosto karkasi käsistä, Tiede 3/2003, s. 24-25).

Yleistäen sanottuna haukkaleiri ajattelee, että sodalla on biologinen pohja ja organisoitu sodankäynti on alkanut kenties jo satojatuhansia vuosia sitten. Haukkojen mielestä ihmisen esi-isät muistuttivat Kubrickin kuvaamia tappaja-apinoita; onhan myös simpanssiryhmien välillä todettu yllätyshyökkäyksiä ja raakaa väkivaltaa. Se, että antropologit ovat havainneet sodankäynnin pyyntikulttuureissa yleiseksi ja raa’aksi, todistaa haukkojen mukaan, että kivikautisetkin pyyntiyhteisöt sotivat jatkuvasti.

Kyyhkyt taas pitävät sotaa suhteellisen myöhäisen kehityksen tuloksena. Ensimmäiset varsinaiset sodat käytiin heidän mukaansa viitisentuhatta vuotta sitten, sumerilaisten ja muiden varhaisten maanviljelykulttuurien aikakaudella.

Kyyhkyleiriä edustavat Brian Ferguson ja Neil Whitehead kuittaavat väitteet pyyntikulttuurien sodankäynnistä toteamalla, etteivät antropologien kuvaamat yhteisöt edusta kivikautta vaan omaa aikaamme. Kyyhkyt myös huomauttavat, että bonobot, jotka ovat meille yhtä läheistä sukua kuin simpanssit, ratkaisevat konflikteja väkivallan sijasta seksillä. Sitä paitsi sen paremmin simpanssit kuin bonobotkaan eivät geneettisestä samankaltaisuudestaan huolimatta ole ihmisiä.

Kun antropologiset ja biologiset vertailut eivät näytä tuovan selvyyttä, kaivataan kouriintuntuvampaa todistusaineistoa. Ainoa tieteenala, joka pystyy jäljittämään sodan historiaa kymmenientuhansien vuosien päähän, on arkeologia. Se ei ehkä paljasta väkivallan perimmäistä syytä mutta kertoo, milloin ja missä oloissa raakuuksiin on turvauduttu.


Ensi todisteet neandertaleista

Luulöytöjen perusteella väkivaltaa esiintyi jo viime jääkauden aikana mutta se oli verrattain vähäistä. Ensimmäiset merkit liittyvät neandertalinihmisiin. Tätä vanhempien jälkien löytäminen vaatisikin kosolti onnea, sillä varhaista sodankäyntiä päästään tutkimaan lähinnä juuri hautauksista ja vasta neandertalit alkoivat haudata vainajiaan.

Yhdeltä Irakin Šanidarin luolaan noin 40 000-50 000 vuotta sitten haudatuista neandertalinihmisistä löydettiin kiviterä kylkiluiden välistä. Toisella oli kallossaan vaurioita, jotka saattavat johtua päähän osuneista iskuista. Myös Israelista tunnetaan neandertalvainaja (niin sanottu Skhul IX -fossiili), joka kuoli jalan ja lantion alueille osuneisiin keihääniskuihin.

Erään arvion mukaan noin viidessä prosentissa haudatuista neandertaleista näkyy merkkejä väkivallasta. Suuri osa vammoista kuitenkin liittynee kaatumisiin, metsästysonnettomuuksiin tai muihin tapaturmiin. Toisaalta surmaamisetkaan eivät välttämättä kerro sellaisista konflikteista, joita me pitäisimme sodankäyntinä.


Jääkauden lopulla joukkosurmia

Varhaiskivikautiset löydöt ovat puutteellisia ja vaikeasti tulkittavia, mutta niiden perusteella vaikuttaa, että organisoitu sodankäynti ilmaantui vasta jääkauden lopussa.

Tunnetuin ja hätkähdyttävin esimerkki tästä on Sudanin Gebel Sahaban varhaiskivikautinen kalmisto, joka on ajoitettu 14 000-12 000 vuotta vanhaksi. Kalmistosta, jota 1960-luvulla kaivettiin osittain suomalaisvoimin, on tutkittu 59 vainajaa, osa naisia ja lapsia. Luurankoihin porautuneista nuolenkärjistä on päätelty, että vainajista ainakin 40 prosenttia koki väkivaltaisen lopun. Joitain aikuisia oli ammuttu jopa kaksitoista kertaa, ja lasten vammat ovat pään tai kaulan alueella, mikä viittaa siihen, että heidät tapettiin lähietäisyydeltä teloitustyyliin.

Jääkauden jälkeen merkit sodankäynnistä yleistyvät. Esimerkiksi Etelä-Saksan Ofnetin luolasta löytyi 1900-luvun alussa kaikkiaan 38 irti hakattua pääkalloa, jotka oli kätketty noin 8 500 vuotta sitten. Gebel Sahaban tavoin Ofnet on poikkeuksellisen varhainen esimerkki totaalisesta sodankäynnistä, jossa ketään ei säästetty. Vainajat olivat enimmäkseen naisia ja lapsia - heimon miehet ovat saattaneet olla metsällä tai sotaretkellä hyökkäyksen tapahtuessa. Uhrit oli nuijittu kuoliaiksi tylpällä esineellä, ja joissain kalloissa on viiltojälkiä, jotka viittaavat päänahan irrottamiseen.

Myös noin 7 000 vuoden ikäisissä tanskalaishaudoissa näkyy merkkejä sodankäynnistä.


Täysi sota ilmaantui myöhään

Kaikki muinaislöydöt huomioon ottaen näyttää kuitenkin siltä, ettei ihmisen alkutaival ollut erityisen sotaisa. Täysimittaisesta sodankäynnistä ei ole mainittavia todisteita ennen Gebel Sahaban aikaa. Varhaisemmasta väkivallasta on kuvailtu vain yksittäisiä esimerkkejä, jotka usein ovat tulkinnanvaraisia.

Haukkaleirin tutkijoiden harmiksi arkeologin on siis pakko todeta, että toisin kuin esimerkiksi Otterbein esittää varhaiskivikautinen ihmiskunta tuskin eli hobbesilaisen anarkian vallassa.

Esihistoriallinen taide heijastaa samaa. Ranskan ja Espanjan jääkaudenaikaisissa, 35 000-12 000 vuotta vanhoissa luolamaalauksissa ei koskaan kuvata sodankäyntiä. Vasta jääkauden jälkeen läntisen Espanjan luolamaalauksiin ilmestyvät aseet, soturit ja taistelukohtaukset. Sama pätee Australian kalliomaalauksiin, joissa varhaisimmat sotaa esittävät aiheet ovat noin 10 000 vuotta vanhoja mutta taistelukohtaukset yleistyivät vasta 6 000 vuotta sitten. Myös suomensukuisiin heimoihin yhdistetyissä Itä-Karjalan noin 6 000 vuotta vanhoissa kalliopiirroksissa kuvataan jousimiesten ja hiihtäjäryhmien välisiä taisteluja.

Toisaalta pyyntikulttuurit eivät löytöjen mukaan aina olleet niin rauhanomaisia kuin kyyhkytutkijat ovat halunneet ajatella, vaan metsästäjä-keräilijä-kivikauden loppujaksolla sotakirveitä alettiin heilutella. Sota on siis maanviljelykulttuureja varhaisempi vitsaus.


Ruoanlähteitä haalittiin voimalla

Mikä veti pyyntikulttuurit väkivallan kierteeseen? Ehkä alkusysäyksen antoivat ympäristötekijät, sillä jääkauden päättyminen vaikutti myös ihmisyhteisöihin.

Euroopassa arojen metsittyminen johti suurten mammutti- ja biisonilaumojen katoamiseen, jolloin pyyntikulttuurien oli pakko sopeutua toisenlaisiin ravinnonlähteisiin: pienriistaan, keräilyyn ja kalastukseen. Koska nämä olivat paikallisia, syntyi entistä kiinteämpää asutusta. Jotta paikoilleen asettuneet yhteisöt saattoivat selviytyä, niiden piti pyrkiä hallitsemaan lähiympäristönsä parhaita metsästys- ja kalastusalueita.

Joissain tapauksissa asettuminen johti väkiluvun kasvuun ja sosiaalisesti järjestyneempiin yhteiskuntiin. Ne olivat suuremmassa vaarassa ajautua törmäyskurssille kuin märehtijälaumoja seuranneet metsästäjät. Asettuneet yhteisöt myös pystyivät organisoimaan suurempia sotajoukkoja kuin vaeltajat. Jos alueelle vielä iski ekologinen kriisi, sodan ainekset olivat koossa.


Suomessakin sotaisuuden jälkiä

Suomessa kehitys näyttää edenneen kuten muuallakin. Kivikauden varhaisimmissa löydöissä on niukasti viitteitä sodan esiintymisestä, mutta kauden keski- ja loppupuolella ne lisääntyvät.




Biologikin myöntää virheeksi ajatella, että esi-ihmiset olisivat käyttäytyneet juuri niin kuin nykyiset simpanssit tai bonobot. Lähisukulaisistamme voi kuitenkin päätellä, millainen käyttäytyminen oli periaatteessa mahdollista jo ennen symbolikielen ja mutkikkaiden kulttuurien kehittymistä. Ilman puhuen tehtyjä sopimuksia voi esimerkiksi oppia laumatovereilta työkalujen valmistusta, hankkia kannattajia lauman johtajuuskilpoihin, ymmärtää oikeudenmukaisuuden resurssien jaossa ja järjestää hyökkäyspartioita kilpailevan lauman alueelle.


Petri Riikonen
Kirjoittaja on biologi ja Tiede-lehden toimitussihteeri.











Ilmasto riepotteli ennenkin

2000-luvun näkökulmasta esihistorialliset sodat ja melskeet voivat tuntua kirjaimellisesti "kivikautisilta", mutta joskus kivikauden ja nykyajan ihmiset kohtaavat yllättävän samankaltaisia haasteita.

Varhaiskivikautisessa Sudanissa leimahtaneen väkivallan syitä on pohdittu paljon. Keskeinen syy lienee jääkauden päättymiseen liittynyt ilmastonmuutos, joka ajoi ihmiset ahtaalle. Aavikon levitessä entisille metsästysmaille pyyntiyhteisöjen ainoa mahdollisuus oli kamppailla toisiaan vastaan.

Gebel Sahaban kalmisto muodostaa siis synkän ennakkotapauksen nyky-Sudanin Darfurissa riehuville taisteluille, jotka nekin yhdistetään ilmastonmuutokseen ja aavikoitumiseen. Tällä kertaa vain koko sotku on ihmisen itsensä aiheuttama.


Antti Lahelma on arkeologi, joka työskentelee tutkijana kulttuurien tutkimuksen laitoksessa Helsingin yliopistossa.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5216
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti