Vain kipsiin meno tai varman päälle peluu näyttää tuhoavan kotikenttäedun.

Suomi ei ole koskaan selvinnyt kolmen parhaan joukkoon jääkiekon maailmanmestaruuskisoissa, jotka se on itse järjestänyt. Ei koskaan.

Kuulostaa lohduttomalta. Jatkuuko synkeä sarja, kun edessä ovat puolittaiset kotikisat?

Tappion aavistelija voi tukeutua tutkimuksiinkin. Useimmiten kotikenttä antaa urheilijoille pelkästään etua, mutta toisinaan he menevät kipsiin kannattajiensa edessä ja suoriutuvat tasoaan huonommin. Tätä on nähty esimerkiksi golfissa, baseballissa, koripallossa ja jääkiekossa, kertovat psykologi Harry Wallace ja hänen työtoverinsa Journal of Sports Sciences -lehden artikkelissa vuodelta 2005.

Kipsiin meno uhkaa taitoa vaativissa lajeissa ja otteluissa, joissa panos on suuri. Paineessa urheilija voi olla turhan tietoinen suorituksestaan, niin kuin aitajuoksija, joka miettii liian tarkkaan askellustaan ja kadottaa juoksusta luontevuuden.

Toinen vaara on, että kotijoukkue tuntee kovan paineen niskassaan ja pelkää tuottavansa pettymyksen kannattajilleen. Joukkue alkaa pelata varman päälle, jotta ei vain häviäisi. Se ei yleensä tiedä hyvää.

Yleisö ei pauhaa etua

Tavallisesti kotikenttäetu kuitenkin jyllää eikä haitasta ole tietoakaan. Monissa lajeissa joukkueet voittavat enemmän pelejä kotonaan kuin vieraissa, ja sama on havaittu yksilölajeissa, kuten pikaluistelussa.

Kotijoukkueen menestystä on perinteisesti selitetty yleisön kannustuksella. Katsomossa mekastaa aina paljon enemmän kotijoukkueen kuin vierailevan joukkueen kannattajia, ja kannustusylivoiman uskotaan sytyttävän pelaajat liekkeihin.

Kotikenttäetua tutkineet taloustieteilijä Tobias Moskowitz ja urheilutoimittaja Jon Wertheim eivät faneja imartelevaa selitystä osta. Jos kannustusylivoima siivittäisi pelaajien suorituksia, sen pitäisi näkyä selvästi silloin, kun pelaajat ovat yksin suorituksensa kanssa. Näin ei ole.

Koripallon NBA-liigassa koti- ja vierasjoukkue onnistuvat vapaaheitoissa täsmälleen yhtä hyvin: kummankin prosentti on 75,9. NHL-jääkiekossa taas kotijoukkue voitti 49,4 prosenttia rangaistuslaukauskisoista vuosina 2005–2009. Toisin sanoen kotietu katosi kokonaan.

Tiivis rytmi voi koetella

Suomen MM-kisoihin moni pelaaja matkustaa kaukaa useiden aikavyöhykkeiden yli. Olisiko tästä kotikenttäetua niille joukkueille, joiden pelaajisto saapuu lähempää tai jo valmiiksi asuu kisapaikalla?

Vierasjoukkueiden kokemat matkarasitukset eivät selitä kotijoukkueiden menestystä. Kotietu syntyy silloinkin, kun vierasjoukkue matkustaa vain lyhyen matkan eikä matkaväsymyksestä voi puhua. Vierasjoukkueet eivät myöskään häviä enempää, jos ne joutuvat matkustamaan pidemmälle.

Joissain tapauksissa kotijoukkuetta avittaa sarjan peliaikataulu. Esimerkiksi NBA-koripallossa tien päällä olevat joukkueet joutuvat välillä pelaamaan kaksi ottelua peräkkäisinä päivinä ja muutenkin tiheämmin kuin kotijoukkueet. Tämä selittää Moskowitzin ja Wertheimin mukaan viidenneksen koripallon kotikenttäedusta.

Tuomari säätää aikaa

Suurimmaksi osaksi kotijoukkue saa sittenkin kiittää menestyksestä ylei­söään. Kannattajien vaikutus ei kuitenkaan kohdistu suoraan pelaajiin, vaan välittyy erotuomarien pillin kautta. Tuomarien päätökset kallistuvat huomaamatta kotijoukkueen kannalle.

Espanjan jalkapallon pääsarjassa La Ligassa havaittiin, että erotuomarit myönsivät lisäaikaa kummasti. Jos kotijoukkue oli pelin lopulla niukassa johdossa, tuomarit antoivat keskimäärin vain kaksi minuuttia lisäaikaa. Jos taas vieraat johtivat niukasti, tuomarit venyttivät lisäaikaa peräti neljään minuuttiin, mikä antoi kotijoukkueelle enemmän mahdollisuuksia tasoitukseen. Kun maaliero oli suuri ja tasoitus lisäajalla epätodennäköinen, kotijoukkueen suosintaa ei voinut havaita.

Jos joku kuvittelee, että lisäaikasuosinta olisi latinalaiskulttuurin erikoisuus, hän erehtyy. Sama on huomattu myös esimerkiksi Englannin valioliigassa ja Saksan bundesliigassa.

Vieraat istuvat jäähyllä

Jääkiekossa tuomarit luovat kotikenttäedun toisella tapaa. NHL:ssä kotijoukkue saa paitsi viidenneksen vähemmän jäähyjä myös lyhyempiä rangaistuksia kuin vierasjoukkue. Keskimäärin kotijoukkue saa pelata kaksi ja puoli minuuttia enemmän ylivoimapeliä.

Apu on huima, laskevat Moskowitz ja Wertheim. Noin joka viidennessä ylivoimapelissä tehdään maali, joten kotijoukkue saa etua 0,25 maalia ottelua kohti. Kun NHL:ssä koti- ja vierasjoukkueen tekemien maalien ero on 0,30 maalia kotijoukkueen hyväksi, jäähytuomiot selittävät 80 prosenttia kotikenttäedusta.

Erotuomarit tuskin tietoisesti viheltävät kotiyleisön mieliksi. Kun katsomo pauhaa, tuomarit tiedostamattaankin alkavat nähdä epäselvät tilanteet kotijoukkueen eduksi.

Siinä on tavoitetta leijonafaneille.

Tutulla jäällä luistaa

Suomalaisia voivat auttaa vielä tutut peliareenat. Kotikenttäetu on myös sananmukaisesti omasta kentästä johtuva etu. Viime vuoden lopulla Tilburgin yliopiston Niels van de Ven julkaisi analyysin Italian jalkapalloliigan otteluista, jotka oli pelattu ilman yleisöä rangaistuksena fanien huonosta käytöksestä. Pelit menivät yhä paremmin kotistadionilla kuin vieraissa, vaikka kannattajia ei ollut erotuomareita painostamassa.

Kannatusmetelillä ei ollut merkitystä silloinkaan, kun pelattiin kahden joukkueen yhteisellä kotistadio­nilla. Roomassa sama kotikenttä on AS Romalla ja Laziolla, Milanossa taas AC Milanilla ja Internazionalella. Kun joukkue on kotivuorossa, sen kannattajille on varattu valtaosa katsomosta ja siten sillä on selvä faniylivoima. Siitä huolimatta kotietua ei syntynyt yhteisen stadionin peleissä.

Peliareenan tuttuus onkin van de Venin selitys kotijoukkueen etulyöntiasemalle. Tutulla maaperällä pelaajat jännittävät vähemmän ja ovat itsevarmempia.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2012.

Kotijoukkue voittaa otteluista

63 % koripallon NBA-liigassa

62 % jalkapallossa kautta maailman

59 % jääkiekon NHL-liigassa

58 % amerikkalaisessa jalkapallossa

54 % baseballissa.