Vain kipsiin meno tai varman päälle peluu näyttää tuhoavan kotikenttäedun.

Suomi ei ole koskaan selvinnyt kolmen parhaan joukkoon jääkiekon maailmanmestaruuskisoissa, jotka se on itse järjestänyt. Ei koskaan.

Kuulostaa lohduttomalta. Jatkuuko synkeä sarja, kun edessä ovat puolittaiset kotikisat?

Tappion aavistelija voi tukeutua tutkimuksiinkin. Useimmiten kotikenttä antaa urheilijoille pelkästään etua, mutta toisinaan he menevät kipsiin kannattajiensa edessä ja suoriutuvat tasoaan huonommin. Tätä on nähty esimerkiksi golfissa, baseballissa, koripallossa ja jääkiekossa, kertovat psykologi Harry Wallace ja hänen työtoverinsa Journal of Sports Sciences -lehden artikkelissa vuodelta 2005.

Kipsiin meno uhkaa taitoa vaativissa lajeissa ja otteluissa, joissa panos on suuri. Paineessa urheilija voi olla turhan tietoinen suorituksestaan, niin kuin aitajuoksija, joka miettii liian tarkkaan askellustaan ja kadottaa juoksusta luontevuuden.

Toinen vaara on, että kotijoukkue tuntee kovan paineen niskassaan ja pelkää tuottavansa pettymyksen kannattajilleen. Joukkue alkaa pelata varman päälle, jotta ei vain häviäisi. Se ei yleensä tiedä hyvää.

Yleisö ei pauhaa etua

Tavallisesti kotikenttäetu kuitenkin jyllää eikä haitasta ole tietoakaan. Monissa lajeissa joukkueet voittavat enemmän pelejä kotonaan kuin vieraissa, ja sama on havaittu yksilölajeissa, kuten pikaluistelussa.

Kotijoukkueen menestystä on perinteisesti selitetty yleisön kannustuksella. Katsomossa mekastaa aina paljon enemmän kotijoukkueen kuin vierailevan joukkueen kannattajia, ja kannustusylivoiman uskotaan sytyttävän pelaajat liekkeihin.

Kotikenttäetua tutkineet taloustieteilijä Tobias Moskowitz ja urheilutoimittaja Jon Wertheim eivät faneja imartelevaa selitystä osta. Jos kannustusylivoima siivittäisi pelaajien suorituksia, sen pitäisi näkyä selvästi silloin, kun pelaajat ovat yksin suorituksensa kanssa. Näin ei ole.

Koripallon NBA-liigassa koti- ja vierasjoukkue onnistuvat vapaaheitoissa täsmälleen yhtä hyvin: kummankin prosentti on 75,9. NHL-jääkiekossa taas kotijoukkue voitti 49,4 prosenttia rangaistuslaukauskisoista vuosina 2005–2009. Toisin sanoen kotietu katosi kokonaan.

Tiivis rytmi voi koetella

Suomen MM-kisoihin moni pelaaja matkustaa kaukaa useiden aikavyöhykkeiden yli. Olisiko tästä kotikenttäetua niille joukkueille, joiden pelaajisto saapuu lähempää tai jo valmiiksi asuu kisapaikalla?

Vierasjoukkueiden kokemat matkarasitukset eivät selitä kotijoukkueiden menestystä. Kotietu syntyy silloinkin, kun vierasjoukkue matkustaa vain lyhyen matkan eikä matkaväsymyksestä voi puhua. Vierasjoukkueet eivät myöskään häviä enempää, jos ne joutuvat matkustamaan pidemmälle.

Joissain tapauksissa kotijoukkuetta avittaa sarjan peliaikataulu. Esimerkiksi NBA-koripallossa tien päällä olevat joukkueet joutuvat välillä pelaamaan kaksi ottelua peräkkäisinä päivinä ja muutenkin tiheämmin kuin kotijoukkueet. Tämä selittää Moskowitzin ja Wertheimin mukaan viidenneksen koripallon kotikenttäedusta.

Tuomari säätää aikaa

Suurimmaksi osaksi kotijoukkue saa sittenkin kiittää menestyksestä ylei­söään. Kannattajien vaikutus ei kuitenkaan kohdistu suoraan pelaajiin, vaan välittyy erotuomarien pillin kautta. Tuomarien päätökset kallistuvat huomaamatta kotijoukkueen kannalle.

Espanjan jalkapallon pääsarjassa La Ligassa havaittiin, että erotuomarit myönsivät lisäaikaa kummasti. Jos kotijoukkue oli pelin lopulla niukassa johdossa, tuomarit antoivat keskimäärin vain kaksi minuuttia lisäaikaa. Jos taas vieraat johtivat niukasti, tuomarit venyttivät lisäaikaa peräti neljään minuuttiin, mikä antoi kotijoukkueelle enemmän mahdollisuuksia tasoitukseen. Kun maaliero oli suuri ja tasoitus lisäajalla epätodennäköinen, kotijoukkueen suosintaa ei voinut havaita.

Jos joku kuvittelee, että lisäaikasuosinta olisi latinalaiskulttuurin erikoisuus, hän erehtyy. Sama on huomattu myös esimerkiksi Englannin valioliigassa ja Saksan bundesliigassa.

Vieraat istuvat jäähyllä

Jääkiekossa tuomarit luovat kotikenttäedun toisella tapaa. NHL:ssä kotijoukkue saa paitsi viidenneksen vähemmän jäähyjä myös lyhyempiä rangaistuksia kuin vierasjoukkue. Keskimäärin kotijoukkue saa pelata kaksi ja puoli minuuttia enemmän ylivoimapeliä.

Apu on huima, laskevat Moskowitz ja Wertheim. Noin joka viidennessä ylivoimapelissä tehdään maali, joten kotijoukkue saa etua 0,25 maalia ottelua kohti. Kun NHL:ssä koti- ja vierasjoukkueen tekemien maalien ero on 0,30 maalia kotijoukkueen hyväksi, jäähytuomiot selittävät 80 prosenttia kotikenttäedusta.

Erotuomarit tuskin tietoisesti viheltävät kotiyleisön mieliksi. Kun katsomo pauhaa, tuomarit tiedostamattaankin alkavat nähdä epäselvät tilanteet kotijoukkueen eduksi.

Siinä on tavoitetta leijonafaneille.

Tutulla jäällä luistaa

Suomalaisia voivat auttaa vielä tutut peliareenat. Kotikenttäetu on myös sananmukaisesti omasta kentästä johtuva etu. Viime vuoden lopulla Tilburgin yliopiston Niels van de Ven julkaisi analyysin Italian jalkapalloliigan otteluista, jotka oli pelattu ilman yleisöä rangaistuksena fanien huonosta käytöksestä. Pelit menivät yhä paremmin kotistadionilla kuin vieraissa, vaikka kannattajia ei ollut erotuomareita painostamassa.

Kannatusmetelillä ei ollut merkitystä silloinkaan, kun pelattiin kahden joukkueen yhteisellä kotistadio­nilla. Roomassa sama kotikenttä on AS Romalla ja Laziolla, Milanossa taas AC Milanilla ja Internazionalella. Kun joukkue on kotivuorossa, sen kannattajille on varattu valtaosa katsomosta ja siten sillä on selvä faniylivoima. Siitä huolimatta kotietua ei syntynyt yhteisen stadionin peleissä.

Peliareenan tuttuus onkin van de Venin selitys kotijoukkueen etulyöntiasemalle. Tutulla maaperällä pelaajat jännittävät vähemmän ja ovat itsevarmempia.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2012.

Kotijoukkue voittaa otteluista

63 % koripallon NBA-liigassa

62 % jalkapallossa kautta maailman

59 % jääkiekon NHL-liigassa

58 % amerikkalaisessa jalkapallossa

54 % baseballissa.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25799
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1194
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.