Koulun päättyessä nuori on elämänsä kenties tärkeimmän päätöksen edessä: töihin vai opiskelemaan? Koulutuksen tuottavuustutkijan mukaan ei kannata miettiä kahta kertaa. Jos haluaa hyvät tulot, koulut on käytävä nuorena.



Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2009

Vuosia totuimme kuulemaan mantraa, jonka mukaan mahdollisimman korkea koulutus kannattaa aina. Ennen lamaa alettiin kuitenkin puhua kädentaitojen puolesta ja viestiä tukivat otsikot, joiden mukaan "Putkimies tienaa paremmin kuin maisteri". Eikö koulutus siis kannatakaan?

- Uutisoinnissa esimerkit vedetään aina jakauman ääripäistä. Toisessa päässä on urakkapalkkaa saava putkimies ja toisessa akateeminen kirjastovirkailija, selittää tutkimusjohtaja Roope Uusitalo Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta. Hän muistuttaa, että keskimäärin koulutus kannattaa erinomaisesti ja tuottoaste on korkea.
- Jokainen koulussa vietetty vuosi nostaa elinkaaren aikaisia tuloja jopa 14 prosenttia, sanoo koulutuksen tuottavuutta pitkään tutkinut Uusitalo.

Jotkut ennustavat, että yleistyessään koulutus kärsii inflaation, mutta Uusitalo ei näe tästä mitään merkkejä.

- Palkkaerot eri koulutustasojen välillä ovat kasvaneet, ja toistaiseksi koulutus on suojannut hyvin työttömyydeltä. Vaikka koulutuksen tarjonta on viime vuosina lisääntynyt, kysyntä on lisääntynyt vielä enemmän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Maisterin pitää malttaa

Roope Uusitalo pitää koulutusta investointina inhimilliseen pääomaan ja sanoo, että sitä voidaan arvioida samalla tavalla kuin mitä tahansa sijoitusta. Pitää vain tuntea kustannukset, tuotot ja riskit.

Yliopistokoulutukseen investoivan kustannus on se, että opiskeluaikana ja vastavalmistuneena saa pienempää palkkaa kuin ammattikoulutuksen hankkinut. Vastoin yleistä käsitystä useimmat akateemisesti koulutetut kuitenkin ottavat ammattikoulutetut tuloissa kiinni jo 33-vuotiaana. Siitä eteenpäin maisteri tai diplomi-insinööri alkaa nauttia tuottoja investoinnistaan.

Nyt puhutaan kuitenkin keskiarvoista. Poikkeamat alaspäin muodostavat koulutusinvestoinnin riskin. Se kai on periaatteessa suuri, sillä nuoret eivät voi hajauttaa sijoituksiaan eri "osakkeisiin". Kaikki on yhden kortin varassa.
Uusitalo tietää, että sama koulutustaso tuottaa eri aloilla hyvinkin erilaiset tulot. Parhaiten tienaavat lääkärit, insinöörit ja lakimiehet, heikoiten humanistit ja yhteiskuntatieteilijät.

- Kyseessä ei kuitenkaan ole riski vaan ero, jonka pitäisi olla ammatinvalintaoppaita lukeneiden tiedossa.
Entä riski, ettei hyvälläkään koulutuksella löydä hyväpalkkaista työtä?

- Riski on siedettävä, Uusitalo sanoo, ja se laskee iän myötä. 35-vuotiaista maistereista noin joka viides häviää keskiansioissa ammattikoulusta valmistuneille, mutta 45-vuotiaista enää vajaat 10 prosenttia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pärjäisikö fiksu ilmankin?

Mitä pidempi koulutus, sitä parempi palkka. Yhteys on selvä, mutta onko se juuri koulutus, joka tuottaa hyvät tulot? Entä jos niistä saadaankin kiittää koulutettujen muita ominaisuuksia - älykkyyttä, perhetaustaa tai suvun kontakteja? Pärjäisivätkö ikäluokan fiksuimmat taloudellisesti hyvin  kuluttamatta koulun penkkiä?

- Eivät, vastaa Roope Uusitalo. Hän kertoo lukuisista tutkimuksista, joissa on selvästi pystytty osoittamaan koulutuksen ja tulotason syy-seuraussuhde. Koska talous- ja yhteiskuntatieteissä on vaikea järjestää

kontrolloituja koetilanteita, asiaa on tutkittu muun muassa identtisillä kaksosilla ja "tosielämän koetilanteissa".

- Tulokset ovat aina olleet samansuuntaisia: koulutuksen vaikutus on selvästi positiivinen.


Aikuisena tulos heikompi

Ihan aina tulotaso ei nouse, vaikka hankkii lisää koulutusta.  Ne harvat tutkimukset, joita on tehty aikuiskoulutuksesta, antavat Uusitalon mukaan melko pessimistisen kuvan sen kannattavuudesta.

Tärkein syy on takaisinmaksuaika. Jos nelikymppinen lähtee opiskelemaan itselleen uutta ammattia, kannattavuus jää heikommaksi, sillä hän ennättää käyttää uusia taitojaan ly¬hyemmän aikaa kuin nuoriso-opiskelija.

Syitä aikuiskoulutuksen heikkoon tuottavuuteen on muitakin. Merkittävä osa aikuiskoulutuksesta on työvoimapoliittista koulutusta, jonka mielekkyyttä on kritisoitu rajustikin. Toinen aikuiskoulutuksen suurista osa-alueista muodostuu kansalais- ja työväenopistojen kielikursseista, jotka ovat monelle opiskelijalle vapaa-ajan harrastus.

- Italian opiskelun tavoitteena ei välttämättä ole saada parempaa liksaa vaan parempaa pitsaa, Uusitalo hymyilee.


Palstan pitäjä Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Hyvät naiset ja herrat!

Juhlapuheet on tapana aloittaa puhuttelemalla kohteliaasti yleisöä, ja tavanomainen, mutta viime aikoina yllättävää huomiota herättänyt avausrepliikki on "Hyvät naiset ja herrat". Huomiota herättävä seikka on naisten ja herrojen rinnastaminen, vaikka tosielämässä naisen vastapari on tavallisesti mies.

Miksei puhetta aloiteta tasapuolisesti sanomalla "Hyvät naiset ja miehet"? Joskus näin sanotaankin, mutta se tulkitaan pikemmin provokaatioksi tai huumorin tavoitteluksi kuin normaaliksi puhutteluksi.


Virallisluontoisten suomenkielisten puheiden pitäminen alkoi runsaat 150 vuotta sitten Helsingin yliopiston Savo-Karjalaisessa Osakunnassa. Useimmissa akateemisissa tilaisuuksissa ei tarvinnut edes miettiä, miten naisia puhuteltaisiin, koska opettajien ja opiskelijoiden joukko koostui vain miehistä. Silloin kun herroilla oli daamit mukana, puhuttiin ruotsia, ranskaa tai muita sivistyskieliä. Vähitellen suomalaiskansallinen innostus valtasi myös naiset, ja julkinen puhe kääntyi yhä useammin suomeksi.


Ongelmaksi nousi kuitenkin se, mikä suomen sana vastaisi ruotsin sanaa dam. Sehän ei tarkoita mitä naista tahansa, vaan herrasväkeen kuuluvaa hienoa naista. Nykysuomalainen olisi luultavasti tyytynyt vastaavassa tilanteessa sanaan daami, mutta 1800-luvulla tämä oli ideologisesti mahdotonta, kun lainasanoja haluttiin välttää.


Yhtenä vaihtoehtona kokeiltiin rouvaa, mutta kun se merkitsi ensisijaisesti naimisissa olevaa naista, olisi pitänyt erikseen mainita rouvat ja neidit ja osata valita oikea vaihtoehto kuulijoiden siviilisäädyn mukaan. Niinpä nainen sai jäädä sekä ruotsin kvinna- että dam-sanan vastineeksi. Juhlapuheen alussa se on taatusti kuulostanut ensin barbaariselta, mutta kun siihen on totuttu, ei asiaan ole kiinnitetty huomiota ennen kuin nyt, kun yleinen tasa-arvokeskustelu on herkistänyt kielenkäyttäjät havaitsemaan loukkauksia sielläkin, missä niitä ei taatusti ole.
Paha vain, että sitä kaikille kelpaavaa puhuttelusanaa ei ole vieläkään keksitty.


Kaisa Häkkinen
Kirjoittaja on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla