Koulun päättyessä nuori on elämänsä kenties tärkeimmän päätöksen edessä: töihin vai opiskelemaan? Koulutuksen tuottavuustutkijan mukaan ei kannata miettiä kahta kertaa. Jos haluaa hyvät tulot, koulut on käytävä nuorena.



Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2009

Vuosia totuimme kuulemaan mantraa, jonka mukaan mahdollisimman korkea koulutus kannattaa aina. Ennen lamaa alettiin kuitenkin puhua kädentaitojen puolesta ja viestiä tukivat otsikot, joiden mukaan "Putkimies tienaa paremmin kuin maisteri". Eikö koulutus siis kannatakaan?

- Uutisoinnissa esimerkit vedetään aina jakauman ääripäistä. Toisessa päässä on urakkapalkkaa saava putkimies ja toisessa akateeminen kirjastovirkailija, selittää tutkimusjohtaja Roope Uusitalo Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta. Hän muistuttaa, että keskimäärin koulutus kannattaa erinomaisesti ja tuottoaste on korkea.
- Jokainen koulussa vietetty vuosi nostaa elinkaaren aikaisia tuloja jopa 14 prosenttia, sanoo koulutuksen tuottavuutta pitkään tutkinut Uusitalo.

Jotkut ennustavat, että yleistyessään koulutus kärsii inflaation, mutta Uusitalo ei näe tästä mitään merkkejä.

- Palkkaerot eri koulutustasojen välillä ovat kasvaneet, ja toistaiseksi koulutus on suojannut hyvin työttömyydeltä. Vaikka koulutuksen tarjonta on viime vuosina lisääntynyt, kysyntä on lisääntynyt vielä enemmän.


Maisterin pitää malttaa

Roope Uusitalo pitää koulutusta investointina inhimilliseen pääomaan ja sanoo, että sitä voidaan arvioida samalla tavalla kuin mitä tahansa sijoitusta. Pitää vain tuntea kustannukset, tuotot ja riskit.

Yliopistokoulutukseen investoivan kustannus on se, että opiskeluaikana ja vastavalmistuneena saa pienempää palkkaa kuin ammattikoulutuksen hankkinut. Vastoin yleistä käsitystä useimmat akateemisesti koulutetut kuitenkin ottavat ammattikoulutetut tuloissa kiinni jo 33-vuotiaana. Siitä eteenpäin maisteri tai diplomi-insinööri alkaa nauttia tuottoja investoinnistaan.

Nyt puhutaan kuitenkin keskiarvoista. Poikkeamat alaspäin muodostavat koulutusinvestoinnin riskin. Se kai on periaatteessa suuri, sillä nuoret eivät voi hajauttaa sijoituksiaan eri "osakkeisiin". Kaikki on yhden kortin varassa.
Uusitalo tietää, että sama koulutustaso tuottaa eri aloilla hyvinkin erilaiset tulot. Parhaiten tienaavat lääkärit, insinöörit ja lakimiehet, heikoiten humanistit ja yhteiskuntatieteilijät.

- Kyseessä ei kuitenkaan ole riski vaan ero, jonka pitäisi olla ammatinvalintaoppaita lukeneiden tiedossa.
Entä riski, ettei hyvälläkään koulutuksella löydä hyväpalkkaista työtä?

- Riski on siedettävä, Uusitalo sanoo, ja se laskee iän myötä. 35-vuotiaista maistereista noin joka viides häviää keskiansioissa ammattikoulusta valmistuneille, mutta 45-vuotiaista enää vajaat 10 prosenttia.


Pärjäisikö fiksu ilmankin?

Mitä pidempi koulutus, sitä parempi palkka. Yhteys on selvä, mutta onko se juuri koulutus, joka tuottaa hyvät tulot? Entä jos niistä saadaankin kiittää koulutettujen muita ominaisuuksia - älykkyyttä, perhetaustaa tai suvun kontakteja? Pärjäisivätkö ikäluokan fiksuimmat taloudellisesti hyvin  kuluttamatta koulun penkkiä?

- Eivät, vastaa Roope Uusitalo. Hän kertoo lukuisista tutkimuksista, joissa on selvästi pystytty osoittamaan koulutuksen ja tulotason syy-seuraussuhde. Koska talous- ja yhteiskuntatieteissä on vaikea järjestää

kontrolloituja koetilanteita, asiaa on tutkittu muun muassa identtisillä kaksosilla ja "tosielämän koetilanteissa".

- Tulokset ovat aina olleet samansuuntaisia: koulutuksen vaikutus on selvästi positiivinen.


Aikuisena tulos heikompi

Ihan aina tulotaso ei nouse, vaikka hankkii lisää koulutusta.  Ne harvat tutkimukset, joita on tehty aikuiskoulutuksesta, antavat Uusitalon mukaan melko pessimistisen kuvan sen kannattavuudesta.

Tärkein syy on takaisinmaksuaika. Jos nelikymppinen lähtee opiskelemaan itselleen uutta ammattia, kannattavuus jää heikommaksi, sillä hän ennättää käyttää uusia taitojaan ly¬hyemmän aikaa kuin nuoriso-opiskelija.

Syitä aikuiskoulutuksen heikkoon tuottavuuteen on muitakin. Merkittävä osa aikuiskoulutuksesta on työvoimapoliittista koulutusta, jonka mielekkyyttä on kritisoitu rajustikin. Toinen aikuiskoulutuksen suurista osa-alueista muodostuu kansalais- ja työväenopistojen kielikursseista, jotka ovat monelle opiskelijalle vapaa-ajan harrastus.

- Italian opiskelun tavoitteena ei välttämättä ole saada parempaa liksaa vaan parempaa pitsaa, Uusitalo hymyilee.


Palstan pitäjä Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Hyvät naiset ja herrat!

Juhlapuheet on tapana aloittaa puhuttelemalla kohteliaasti yleisöä, ja tavanomainen, mutta viime aikoina yllättävää huomiota herättänyt avausrepliikki on "Hyvät naiset ja herrat". Huomiota herättävä seikka on naisten ja herrojen rinnastaminen, vaikka tosielämässä naisen vastapari on tavallisesti mies.

Miksei puhetta aloiteta tasapuolisesti sanomalla "Hyvät naiset ja miehet"? Joskus näin sanotaankin, mutta se tulkitaan pikemmin provokaatioksi tai huumorin tavoitteluksi kuin normaaliksi puhutteluksi.


Virallisluontoisten suomenkielisten puheiden pitäminen alkoi runsaat 150 vuotta sitten Helsingin yliopiston Savo-Karjalaisessa Osakunnassa. Useimmissa akateemisissa tilaisuuksissa ei tarvinnut edes miettiä, miten naisia puhuteltaisiin, koska opettajien ja opiskelijoiden joukko koostui vain miehistä. Silloin kun herroilla oli daamit mukana, puhuttiin ruotsia, ranskaa tai muita sivistyskieliä. Vähitellen suomalaiskansallinen innostus valtasi myös naiset, ja julkinen puhe kääntyi yhä useammin suomeksi.


Ongelmaksi nousi kuitenkin se, mikä suomen sana vastaisi ruotsin sanaa dam. Sehän ei tarkoita mitä naista tahansa, vaan herrasväkeen kuuluvaa hienoa naista. Nykysuomalainen olisi luultavasti tyytynyt vastaavassa tilanteessa sanaan daami, mutta 1800-luvulla tämä oli ideologisesti mahdotonta, kun lainasanoja haluttiin välttää.


Yhtenä vaihtoehtona kokeiltiin rouvaa, mutta kun se merkitsi ensisijaisesti naimisissa olevaa naista, olisi pitänyt erikseen mainita rouvat ja neidit ja osata valita oikea vaihtoehto kuulijoiden siviilisäädyn mukaan. Niinpä nainen sai jäädä sekä ruotsin kvinna- että dam-sanan vastineeksi. Juhlapuheen alussa se on taatusti kuulostanut ensin barbaariselta, mutta kun siihen on totuttu, ei asiaan ole kiinnitetty huomiota ennen kuin nyt, kun yleinen tasa-arvokeskustelu on herkistänyt kielenkäyttäjät havaitsemaan loukkauksia sielläkin, missä niitä ei taatusti ole.
Paha vain, että sitä kaikille kelpaavaa puhuttelusanaa ei ole vieläkään keksitty.


Kaisa Häkkinen
Kirjoittaja on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25796
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.