Kreivi Buffon teki Darwinit jo 1700-luvulla

heidän suurille luonnontutkijoilleen. Tänä vuonna koko maa on
juhlinut kreivi Buffonia, joka hylkäsi luomisopin.

Pariisin kasvitieteellinen puutarha, Jardin des Plantes, ei liene kaikille Pariisin-kävijöillekään tuttu, eikä sitä yleisesti edes lueta kaupungin ykkösnähtävyyksiin. Itse olen pyrkinyt pistäytymään siellä aina kun olen Pariisiin osunut, itse asiassa jo yli puolen vuosisadan ajan.

Kun astuu sisään puutarhan itäisestä portista Seinejoen puolelta Austerlitzin sillan korvasta, kohtaa ensimmäisenä Jean-Baptiste Lamarckin patsaan, jonka jalustassa on paljon puhuva teksti: Kehitysopin perustajalle. Kukapa tällaista kunniaa Ranskassa myöntäisi englantilaiselle Charles Darwinille!

Komean plataanikujan toisessa päässä, suuren museorakennuksen edustalla on toinen patsas. Se on omistettu Lamarckin opettajalle kreivi Buffonille, puutarhan pitkäaikaiselle johtajalle, jonka syntymästä tuli syyskuussa kuluneeksi 300 vuotta.

Linnén henkevä aikalainen

Buffonin kreivi, Georges-Louis Leclerc, teki elämäntyönsä samaan aikaan kuin toinen tämän vuoden juhlittu merkkimies, ruotsalainen eliöiden luokitteluopin isä Carl von Linné. Miehet eivät koskaan tavanneet toisiaan, eikä tapaamisesta ehkä ollut niin väliäkään, kun kumpikin piti itseään aikansa huomattavimpana luonnontutkijana.
Ihmisinä ja tutkijoina Linné ja Buffon olivat hyvin erilaisia.

Linné oli systemaatikko, järjestäjä, joka halusi asettaa jokaisen kasvi- ja eläinlajin omalle paikalleen luonnon järjestelmässä. Buffon oli kuvailija ja tyyliniekka, jota systeemit ja lajien täsmälliset nimet eivät kiinnostaneet. Linné oli professori, joka pysyi koko ikänsä pohjimmaltaan smoolantilaisena papinpoikana. Buffon oli ranskalaisen henkevyyden läpitunkema kirjailija ja hovimies, joka saattoi teksteissään hioa yhtä ja samaa lausetta uudelleen ja uudelleen ennen kuin sai sen esteettisesti tyydyttävään muotoon.

Kasvitiede sytytti fyysikon

Buffon oli syntyisin varakkaasta porvarisperheestä Bourgognesta, Ranskan itäosasta. Opiskeltuaan Dijonin jesuiittaopistossa lakimieheksi hän innostui matematiikasta ja fysiikasta ja vietti sitten hyvän aikaa eri puolilla Ranskassa, Sveitsissä ja Englannissa.

Julkaistuaan joitakin tutkimuksia kokeellisesta fysiikasta hän sai nimityksen Ranskan tiedeakatemian apujäseneksi. Pian hän ranskansi englantilaisen Stephen Halesin kirjan Vegetable Statics, joka oli aikansa merkittävin kasvifysiologian teos. Kasvitiede otti nyt Buffonin valtaansa siinä määrin, että hän siirtyi tiedeakatemiassa mekaniikan osastosta kasvitieteen osastoon. Samalla hän sai nimityksen Pariisin kuninkaallisen puutarhan intendentiksi, missä toimessa hän oli kuolemaansa asti, lähes puoli vuosisataa.

Buffon johti puutarhaa tarmokkaasti ja laajensi sen aluetta muun muassa häätämällä entisiä asukkaita ja purattamalla heidän talojaan. Puutarhan yhteyteen kasvoi myös eläintarha, joka vieläkin on jäljellä. Buffon avustajineen alkoi myös pitää säännöllisiä yleisöluentoja luonnon ihmeellisyyksistä.

Teos paisui suursarjaksi

Parhaiten Buffon muistetaan kuitenkin kirjallisista töistään, etenkin suuresta teoksestaan, jolle hän antoi nimen Histoire naturelle, Luonnonhistoria, jäljitellen näin roomalaisen Pliniuksen kuuluisaa yleisensyklopediaa Historia naturalis.

Alkuaan Luonnonhistorian piti olla vain kuvaus "kuninkaallisen kabinetin" kokoelmista, mutta se paisui kaikkien maailman eläinten, kasvien ja kivennäisten esittelyksi. Suunnitelma oli liian valtava jopa Buffonin tarmolle.

Ensimmäinen nide ilmestyi 1749 ja viimeinen, 36. nide Buffonin kuolinvuonna 1788. Tuolloin kreivi oli saanut käsitellyksi nelijalkaiset, linnut ja kivennäiset; matelijat, sammakkoeläimet, kalat, hyönteiset, alemmat eläimet ja kasvit jäivät toisten harteille, ja niitä koskevia niteitä ilmestyi vielä pitkään 1800-luvun mittaan.

Valtaosan teksteistään Buffon kirjoitti kotikartanossaan Montbardissa, missä hän vietti suurimman osan vuodesta. Pahat kielet väittivät, että hän pistäytyi Pariisissa vain palkkaansa nostamassa ja varastamassa ideoita virkaveljiltään tiedeakatemiassa.

Maan teoriasta äläkkä

Ajatuksensa maapallon kehityshistoriasta Buffon julkaisi jo Luonnonhistorian ensimmäisessä niteessä nimellä Maan teoria. Siinä Buffon kyseenalaisti vallitsevan käsityksen, jonka mukaan maapallo ja koko sen elämän kirjo oli luotu kerralla 6 000 vuotta sitten.

Myöhemmin tekemiensä raudan kuumennus- ja jäähtymiskokeiden perusteella Buffon päätteli, että maapallo oli 75 000 vuotta vanha. Sen sulan aineksen jäähtyminen oli vienyt 40 000 vuotta, tästä maaeläinten syntyyn oli tarvittu 25 000 vuotta ja ihmiseen vielä 4 000 vuotta lisää.

Radikaalit ajatukset herättivät närkästystä Pariisin yliopiston teologeissa, ja Buffonin oli mukauduttava heidän tuomioonsa. Välttääkseen sensuurin hän suostui laatimaan julkisen peruutuskirjoituksen.

Buffon ei kuitenkaan luopunut aiheestaan. Kun hän kolme vuosikymmentä myöhemmin saattoi palata siihen kuningas Ludvig XVI:n tukemana, hän julkaisi 1778 Luonnon aikakaudet -niteen.

Kirjoja luettiin kaikkialla

Luonnosta innostuneet aikalaiset jättivät teologien tuomion omaan arvoonsa, ja Luonnonhistoriasta tuli aikansa bestseller. Siitä otettin nopeasti uusia painoksia, ja sitä alettiin kääntää useille kielille.

Seuraavalla vuosisadalla Luonnonhistoria oli Ranskan kirjastojen yleisimpiä teoksia, ja siitä tehtiin valikoimaa jos jonkinlaista: Buffonin kauneimmat, Nuorison Buffon, Lasten pikku Buffon, Koulu-Buffon, Perhe-Buffon, jopa Pieni hurskas ja siveä Buffon, vaikka kreivin omassa hurskaudessa ja siveydessä ei aina liene ollut kehumista.

Edelleenkin Buffon kuuluu Ranskan kirjallisuuden suuriin nimiin, ja luonnontutkimuksessa hänet muistetaan - muuallakin kuin synnyinmaassaan - ennen kaikkea kehitysopin edelläkävijänä.

Anto Leikola on oppihistorian emeritusprofessori. Hänen artikkelinsa Carl von Linnéstä ilmestyi tässä lehdessä tammikuussa. Ks. Linné järjesti luonnon, Tiede 1/2007, s. 28-33.