Espanjalainen munkki ja oppinut kirjoitti 1600-luvulla kuninkaista, jotka olivat hallinneet Andien ylänköjä kauan ennen inkoja. Nyt hänen kertomuksensa on alettu ottaa vakavasti.

TEKSTI:Juha Hiltunen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Espanjalainen munkki ja oppinut kirjoitti 1600-luvulla kuninkaista,
jotka olivat hallinneet Andien ylänköjä kauan ennen inkoja.
Nyt hänen kertomuksensa on alettu ottaa vakavasti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Julkaistu Tiede-lehdessä

2/2001.


 


  harvoihin alueisiin maailmassa, joissa yhteiskuntaelämä ja monumentaalisten temppelien rakentaminen alkoi jo kolmannella vuosituhannella ennen ajanlaskumme alkua - eikä suinkaan 3 500 vuotta myöhemmin inkojen aikaan, kuten Andien viimeisen suurvallan perustajat itse esittivät.

  espanjalaisvalloitusta edeltäneestä ajasta perustuu pääosin suulliseen perimätietoon, jota alueella 1500-1600-luvulla eläneet espanjalaiset, lähinnä munkit, tallensivat kronikoihinsa.

Yksi näistä kronikoitsijoista oli Fernando de Montesinos, oppinut jesuiitta, joka vietti Perussa 15 vuotta toimien muun muassa varakuninkaan sihteerinä, tuomarina, tarkastajana ja pappina. Hän harrasti historiallista tutkimusta ja laati asemamaansa menneisyydestä teoksen, joka tunnetaan nimellä Memorias Antiguas Historiales del Peru.

Lähes sata Amautaa

Montesinosin kronikka kertoo noin sadasta kuninkaasta, jotka hallitsivat Andien ylänköseutuja noin vuodesta 400 alkaen ja joiden valtakunta veti mahtavuudessa vertoja inkojen valtakunnalle.

Kuninkaita sanottiin Amautoiksi heidän viisautensa tähden. Useimmat olivat astrologeja, ja ne, jotka ansioituivat valtiomiehinä ja valloittajina, saivat kunnianimen Pachacuti, joka tarkoittaa Maailman muuttajaa. Heidän valtakaudellaan tunnettiin kirjoitusjärjestelmä, mutta eräs myöhempi kuningas lakkautti sen, koska se aiheutti liian paljon yhteiskunnallisia ongelmia. Tilalle otettiin solmukirjoitus, quipu, jota vain harvojen ja valittujen sallittiin oppia.

Amautojen valtakunta tuhoutui sisäisiin konflikteihin ja etelästä tunkeutuneiden kansojen hyökkäyksiin. Hallitseva dynastia säilytti kuitenkin valta-aseman eteläisessä Perussa lähes inkakauden alkuun saakka. Perimätiedon mukaan viimeisen kuninkaan tytär synnytti myöhemmin pojan, Inca Rocan, josta tuli inkadynastian perustaja.

Pidetty von Münchhausenina

Olettaisi, että tämän 1644 päivätyn kertomuksen tiedot olisivat olennainen osa Perun historiaa. Näin ei kuitenkaan ole, koska Montesinosin kronikkaa ei ole pidetty uskottavana.

Elinaikanaan Montesinosia pidettiin tunnontarkkana historioitsijana, kuten eräs aikalaiskollega luonnehtii. Kaksisataa vuotta myöhemmin, kun Sevillan arkistoihin hautautunut ja sattumoisin löytynyt kronikka lopulta julkaisiin (1840), suhtautuminen oli toinen ja on sellaisena pysynyt.

Asiantuntijapiireissä Montesinosia on pidetty Perun paroni von Münchhausenina. Näin on asennoiduttu ennen kaikkea siksi, että hänen kirjansa sisältää kytköksiä Vanhan testamentin kertomuksiin. Montesinos selittää muun muassa, että perulainen hallitsijasuku oli kotoisin Armeniasta ja polveutui Ofirista, Nooan jälkeläisestä.

Tutkijat ovat epäilleet Montesinosia myös siksi, ettei mikään muu aikalaislähde tunne vastaavaa kuningashistoriaa. Tämä ei kuitenkaan täysin pidä paikkaansa. Ainakin kaksi muuta jesuiittakronikoitsijaa, Blas Valera ja Anello Oliva, mainitsee muutamia Montesinosin kertomuksen kuninkaita.

Kriittinen kysymys kuuluu: miksi Montesinosin kertomus on niin poikkeuksellinen andilaisten alkuperäislähteiden joukossa?

Inkojen propaganda onnistui

Luultavasti tärkein vaikutin löytyy inkojen propagandasta - jossa ei sinänsä ole mitään poikkeuksellista. Samanlaista politiikkaa imperiumien valtaeliitti on tehnyt maailman sivu.

Inkat uskoivat olevansa koko maailman valtiaita, joilla oli jumalallinen oikeus saattaa muut kansat alamaisikseen ja velvollisuus sivistää barbaarit. Suurin osa kronikoista esittääkin verrattain yhdenmukaisen kuvan noin kahdestatoista inkahallitsijasta, jotka Auringon poikina ottivat haltuunsa maan ja kansat ja antoivat näille sivistyksen.

Jos inkat toteuttivat poliittista doktriiniaan vähänkään niin tehokkaasti kuin hallintoaan, ei ole syytä epäillä, etteivät nimenomaan heidän historioitsijansa olisi onnistuneet kanonisoimaan maailmankuvan, josta muiden kuin inkavaltiaiden ansiot oli pyyhkäisty olemattomiin.

Myös Espanja manipuloi

Ratkaiseva toinen vaihe historian manipuloinnissa alkoi pian espanjalaisvalloituksen jälkeen. 1560-luvulla Perun varakuningaskunnassa ilmeni sisäisiä levottomuuksia, joihin Espanjan kruunu puuttui vahvoin toimin. Järjestystä palauttamaan määrättiin varakuningas Francisco de Toledo, tehokas ja säälimätön mies, joka kukisti viimeisten inkojen vastarinnan, hävitytti suurimman osan jäljellä olleista quipu-arkistoista ja alisti intiaanit maaorjiksi.

Toledon poliittiseen uudelleenjärjestelyohjelmaan kuului virallisen inkahistorian kirjoittaminen. Tehtävän sai kapteeni Sarmiento de Gamboa, joka toteutti toimeksiannon muodollisesti haastattelemalla elossa olleita inkasuvun jäseniä. Informanteiksi valittiin kuitenkin pääosin seniilejä vanhuksia, joille tehtiin johdattelevia kysymyksiä, kuten "eivätkö inkat alistaneetkin väkivalloin vieraita kansoja?".

Tuloksena oli raportti, joka todisti inkahallitsijat tyranneiksi - niin kuin oli tarkoituskin. Näin Perun valloituksesta tuli oikeutettu ja espanjalaiset saivat kunnian maan alkuperäisväestön vapauttajina. Tähän historiaan eivät mitenkään istuneet Perun vanhat kulttuurit.

Garcilaso teki valistajia

Toledon inkahistoriaa kritisoitiin etenkin kahdella taholla. Siihen vastasivat omilla tulkinnoillaan intiaaneja ja mestitsejä edustavat kirjoittajat sekä katolisen kirkon jesuiittamunkit.

Jesuiitat asettuivat puolustamaan intiaanien näkökulmaa, ja heidän kronikoissaan, joita yleensä pidetään luotettavina, on mainintoja esi-inkalaisista ajoista ja kulttuureista.

Vaikutusvaltaisin inkahistorian auktoriteetti tuli kuitenkin mestitsirunoilijasta Garcilaso de la Vegasta.

Vegan seikkaperäinen kronikka esitti inkahallitsijat täysin päinvastaisessa valossa kuin Toledon historia. Garcilason inkat olivat valistusruhtinaita, jotka hallitsivat maailmanhistoriassa ainutlaatuista ihannevaltiota. Inkat myös loivat ensimmäisen sivistyksen, joten nytkään tiedot edeltäjistä eivät sopineet kuvaan.

Löydöt romuttivat uskon

Perinnäinen inkatutkimus nojasi kauan Sarmienton ja Garcilason kronikoihin. Niiden pohjalta syntyi kaksi kilpailevaa koulukuntaa, joista sarmientolaiset voittivat. Sarmienton historian on melkein nykypäiviin saakka katsottu parhaiten osuvan yksiin arkeologian inka-ajoista tuottaman tiedon kanssa.

Toisaalta arkeologit ovat pitkään olleet tietoisia esi-inkalaisista kulttuureista. Vuosisadan alussa joukko arkeologeja jopa etsi vakavissaan yhtymäkohtia Tiwanacun sivilisaation ja Montesinosin historian väliltä. Vertailut eivät kuitenkaan pitäneet, ja kiinnostus Montesinosin kronikkaan hiipui 1950-luvulle tultaessa.

Osittain tämä johtui uusista havainnoista, jotka entisestään monimutkaistivat kuvaa andilaisen kulttuuripiirin kehityksestä. Tärkein näistä, Warin valtakunnan löytyminen, romutti lopullisesti Montesinosin kronikasta syntyneen mielikuvan yhden muinaisvaltion olemassaolosta.

Kymmenen viime vuotta andilainen tutkimus on kuitenkin ollut käymistilassa. Se on palannut hyödyntämään perinnäisiä lähteitä ja etnohistoriaa. Osana prosessia on päädytty arvioimaan uudelleen pelkkänä kuriositeettina pidetyn Montesinosin kronikan totuudellisuutta.

Kronikka onkin avainlähde

Uusimmat arkeologiset kaivaukset osoittavat, että inkavaltio laajeni hitaammin kuin on luultu ja että inkat saivat instituutioihinsa, arkkitehtuuriinsa ja muuhun kulttuuriinsa vaikutteita Warin valtakunnasta ja Tiwanacusta. Montesinosin kronikka on ainoa alkuperäislähde, joka sovittuu tähän kronologis-historialliseen malliin.

Tutkimukset ovat myös nostaneet esiin todisteita siitä, että muinaisilla perulaisilla oli kohtuullisen käyttökelpoinen ideogrammaattinen kirjoitusjärjestelmä ja että solmukirjoitus sisälsi oletettua enemmän historiaa - aivan kuten Montesinos raportoi.

Kielihistorialliset tutkimukset ovat vahvistaneet hallitsijanimien arkaistisen alkuperän, ja hallitsijoita on pystytty sijoittamaan Warin ja Chokepukion arkeologisiin kulttuureihin. Niinpä amautadynastiat pidentävät Perun ja koko Andien etnohistoriallista ulottuvuutta noin tuhat vuotta.

Kiistämättä Montesinosin kronikka sisältää runsaasti rönsyjä, jotka eivät mitenkään liity asiaan. Ne on kuitenkin verrattain helppo karsia ydinkertomuksesta, joka nykytiedon valossa näyttää sisältävän arvokasta etnohistoriallista tietoa ajalta kauan ennen inkoja.


Sisältö jatkuu mainoksen alla