Aivot luokittelevat ihmisiä automaattisesti värin perusteella, mutta rasismi on valinta.

Juuri nyt -sarja

Teksti: Kirsi Heikkinen

Ensimmäinen asia, jonka panet kohtaamassasi ihmisessä merkille, on rotu. Aivot noteeraavat rodun jo ennen kuin sukupuolen tai iän – kaikkien kolmen seikan tunnistaminen tapahtuu millisekunneissa. Heti perään heräävät kulttuuriset yleistykset ja tunneperäiset ennakkoluulot. Niihin kietoutuvat hermosolut vilkastuvat sekunnin viidesosassa.

Näin käy suvaitsevaisimmankin päässä, vaikka rasistin aivoissa vaste on vielä väkevämpi.

– Reaktio on väistämätön, sitä ei voi estää, selittää sosiaalisen neurotieteen laboratorion johtaja, professori Susan Fiske Princetonin yliopistosta Tiede-lehdelle.

Rotuluokitus vaihtelee

Ilmiö selittyy sillä, että ihmisaivot ovat vuosituhantisen sotimisen ja resursseista tappelemisen myötä kouliintuneet arvioimaan pientenkin vihjeiden perusteella, kuuluuko toinen "meihin" vai "muihin". Tämä pikatunnistus nojaa kokonaan ulkoisiin tunnusmerkkeihin.

– Sukupuoli ja ikä tunnistetaan kulttuurista riippumatta, koska ne pohjautuvat vahvasti biologiaan ja ovat evolutiivisesti tähdellisiä tekijöitä. Rotukategoriat sen sijaan ovat sosiaalisia rakennelmia, erilaisia eri kulttuureissa. Ihminen oppii liimaamaan nimilaput tietyille ulkoisille piirteille jo lapsuudessa. Samalla tavalla omaksumme niihin kytkeytyvät kulttuuriset yleistykset ja mielikuvat ympäristöstämme.

Mielleyhtymät peritään

Rotuihin liitetyt mielleyhtymät voivat juontua jopa vuosisatojen takaa, mutta elää edelleen väkevinä. Yhdysvalloissa vanha ja voimakas on ajatus mustaihoisten väkivaltaisuudesta. Amerikkalaisten koehenkilöiden aivokuvauksissa on todettu, että useimpien valkoihoisten pelkokeskus mantelitumakkeessa herää heti, kun koehenkilö näkee valokuvan tuntemattomasta mustaihoisesta ihmisestä.

Psykologi Joshua Correll Chicagon yliopistosta on osoittanut, että niin poliisit kuin tavalliset kansalaisetkin ampuvat tietokonepelissä vikkelämmin mustia kuin valkoisia asemiehiä. Tulos on sama, oli koehenkilö ihonväriltään valkoinen tai musta.

Aivojen harrastama tiedostamaton luokittelu ei ole rasismia. Se, että aivot rekisteröivät ihonvärin, on eri asia kuin se, että ihminen oppii pitämään sitä merkkinä toisen alemmuudesta.

– Ihmisten luokittelu on automaattista, mutta kaikki ismit ovat uskomusjärjestelmiä, jotka ovat valintoja, Fiske sanoo.

Ennakkoluulot vaikuttavat kaikkiin

On kuitenkin tärkeä tietää, että jokainen meistä on todennäköisesti ennakkoluuloisempi kuin itse uskoo.

– Yhteiskunnassamme jylläävät ennakkoluulot vaikuttavat meihin, vaikka emme olisi edes samaa mieltä, Fiske huomauttaa.

Piiloennakkoluuloilla voi olla enemmän tai vähemmän vakavia seurauksia. Yhdysvaltain koripalloliigan NBA:n erotuomarien on todettu viheltävän herkemmin virheitä pelaajille, jotka ovat erirotuisia kuin tuomari itse. Stanfordin yliopiston tutkimus taas osoitti, että valkoihoisen uhrin murhasta langetetaan kuolemantuomio sitä todennäköisemmin, mitä "stereotyyppisemmin musta" syytetty on kasvonpiirteiltään.

Yhteinen tavoite hälventää pelon

Miten vieraanpelosta ja perityistä mielikuvista sitten pääsee eroon?

– Automaattiset assosiaatiot tuskin muuttuvat, jos meillä ei ole kokemusta stereotypioita rikkovista toisiin ryhmiin kuuluvista ihmisistä – tai jos meillä ei ole motivaatiota kivuta kulttuuristen mielleyhtymien yli, vastaa Fiske. Tätä motivaation puutetta voi hänen mielestään jo sanoa rasismiksi.

Lukuisin tutkimuksin on todettu, että eri ryhmiin kuuluvien kontaktit hälventävät ennakko- ja epäluuloja. Pelkkä Maailma kylässä -tyyppinen tapahtuma eksoottisine ruokineen ei kuitenkaan riitä, vaan ihmiset on saatava tekemään yhdessä työtä ja heillä on oltava yhteisiä tavoitteita. Tasavertainen asema ryhmässä sekä auktoriteettien tuki ovat myös olennaisia tekijöitä.

Ystävyyteen ei voi pakottaa, mutta mahdollisuuksia siihen voi luoda, Fiske sanoo.

Sama joukkue yhdistää

Jokainen koskaan tosi-tv-kilpailua seurannut tietää, että veriviholliset ryhtyvät puhaltamaan samaan hiileen, kun he joutuvat samalle puolelle toista ryhmää vastaan.

Jay van Bavel New Yorkin yliopistosta osoitti, että kun musta- ja valkoihoiset koehenkilöt jaettiin sattumanvaraisiin joukkueisiin, heidän mantelitumakkeensa lakkasi reagoimasta ihonväriin. Valkoisten aiemmat kielteiset mielleyhtymät mustiin pyyhkiytyivät, kun mustaihoiset olivatkin "omia".

– Ennakkoluulot nitistyvät, kun ihmiset saadaan tuntemaan, että he kuuluvat samaan joukkueeseen – oli se sitten urheilujoukkue, yritys, kansa tai planeetan väestö, kiteyttää psykologi David Amadio New Yorkin yliopistosta Are We Born Racist? -kirjassa.

Itse asiassa jo vähäinenkin tutustuminen näyttää rauhoittavan mantelitumaketta. New Yorkin yliopistossa tehdyssä aivotutkimuksessa ilmeni, että valkoihoisten pelkoreaktio vaimeni, kun samaa, entuudestaan outoa mustaihoisen kuvaa näytettiin useamman kerran.

Suomessa monivärisyys vasta orastaa

Ovatko ennakkoluulot sitten heikompia vai vahvempia Suomen kaltaisessa maassa, missä monikulttuurisuus ja -värisyys vasta orastaa?

– Yksivärisessäkään yhteiskunnassa ihmiset eivät välty stereotypioilta, vaan ne imuroidaan mediasta, Fiske sanoo. Tällaisesta kulttuurista kuitenkin puuttuu henkilökohtaisen tai sosiaalisen uhkan tunne. Maahanmuuttajat koetaan uhkaksi, kun heitä tulee paljon nopeasti tai heidän määränsä ylittää 10–20 prosenttia väestöstä, Fiske kertoo. Suomessa maahanmuuttajia on nyt vajaat viisi prosenttia.

Suomessa on käyty kuumaa keskustelua positiivisesta syrjinnästä eli vähemmistöjen suosimisesta koulutuspaikkojen jakamisessa tai työhönotossa. Edistääkö se suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa?

– Tästä on paljon tutkimusta. Näyttää siltä, että positiivinen syrjintä saattaa olla tarpeen tiedostamattomien ennakkoluulojen vastapainona. Ketään ei pidä tietenkään palkata yksinomaan sen takia, että hän kuuluu johonkin vähemmistöön. Henkilökunnan monimuotoisuus voi kuitenkin olla koko organisaation etu, Fiske sanoo.

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2011

Lähteitä:

www.psych.nyu.edu/vanbavel/lab/documents/VanBavel.Cunningham.2011.ERSP.pdf

www.stanford.edu/group/mcslab/cgi-bin/wordpress/wp-content/uploads/2011/...

Are We Born Racist? New Insights from neuroscience and Positive Psychology. Edited by Jason Marsh, Rodolfo Mendoza-Denton and Jeremy Adam Smith. Beacon Press 2010.

Claude M. Steele, Whistling Vivaldi and Other Clues to How Stereotypes Affect Us. W.W Norton & Company 2010.

Testaa rotuennakkoluulosi: implicit.harvard.edu/implisit 

Kirsi Heikkinen on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

 

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25799
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1194
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.