Roosa Laitinen heittäytyy tutkimukseen urheilijan tarmolla. Ruotsissa ja Suomessa opiskellut biologi-insinööri kehitti mikrosirun, jolla voi perehtyä tuhansiin kukan geeneihin yhtaikaa.


Ruotsissa ja Suomessa opiskellut biologi-insinööri kehitti
mikrosirun, jolla voi perehtyä tuhansiin kukan geeneihin yhtaikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla



Tutkija Roosa Laitinen johdattaa vieraitaan Helsingin yliopiston Viikin kampuksella pienessä tihkusateessa. Päämääränä ovat kampuksen lasikattoiset kasvihuoneet, joista hohtaa kirkasta valoa marraskuisen aamupäivän hämärään. Sisään mentäessä Laitinen avaa kolme lukittua ovea, ennen kuin pääsemme ihailemaan vaaleanpunaisia gerberoita. "Älä koske kukintoihin", varoittaa kukkatasojen päällä roikkuva kyltti.

Kasvihuoneiden kulunvalvonta on tarkkaa, sillä tavallisen näköiset kukat eivät ole mitä tahansa koristekukkia vaan siirtogeenisiä kasveja, jotka herättävät monissa intohimoja. Muualla Suomessa muuntogeenisten kasvien koeviljelmiä on viime vuosina tuhottukin. Viikissä kasvihuoneita ympäröi korkea metalliaita, jonka päällä on piikkilankaa ylittämistä vaikeuttamassa.

- Eräänä viikonloppuna olin yksin kasvihuoneilla, ja jostain syystä avaimet eivät toimineet, kun olin tulossa ovista ulos. Aidan yli oli aika ikävä kiivetä, Roosa Laitinen naurahtaa.

Metallisilla tasoilla keinovalon alla kasvavat gerberat ovat Laitisen, 27, tutkimuskohteita, mutta silti hän ei ole kovin yleinen näky täällä kuk-kien seassa. Siirtogeenisiä gerberoita pitää kasvattaa vuosi, ennen kuin niitä voidaan tutkia, ja vastuu kukkien kasvattamisesta on puutarhurilla. Hyvä niin, sillä gerberatutkija itse on allerginen tutkimuskohteelleen.

- Saan niistä hengitysoireita, joten aina kun käyn täällä useammin, otan etukäteen allergialääkettä, Laitinen selittää. Onneksi suurin osa nuoren tutkijan työstä tapahtuukin laboratoriossa tai tietokoneen ääressä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Aikoi huippu-urheilijaksi

Soveltavan biologian laitoksen työhuoneellaan vihreään poolopuseroon ja hameeseen sekä ruskeisiin mokkasaappaisiin pukeutunut tutkija alkaa kertoa työstään, jota hän tekee professorien Paula Elomaan ja Teemu Teeren sekä Biotekniikan instituutin mikrosirulaboratorion ryhmänjohtajan Petri Auvisen ohjauksessa. Selittäessään gerberoiden geenien tutkimusta Roosa Laitisen puhetapa on hauska sekoitus bioinformaattista jargonia ja savolaista aksenttia. Sanat ovat outoja, mutta intonaatio vie Kuopion torille.

- Synnyin Iisalmessa, mutta muutimme Kuopioon ollessani kaksivuotias, Roosa selittää. Hän kertoo käyneensä koulunsa Kuopiossa lukuun ottamatta kahta vuotta, jotka perhe asui sairaalakemisti-isän työn vuoksi Raisiossa.

Roosan lapsuutta ja nuoruutta hallitsi pujottelu: hän meni ensimmäisen kerran alamäkeen kolmivuotiaana, ja jo kuusivuotiaana hän aloitti alppilajien vakavan harrastamisen. Silloisiin kilpakumppaneihin kuului muun muassa Tanja Poutiainen, joka oli "hirveän hyvä jo pienestä pitäen". Kymmenen vuoden ajan Roosakin oli ikäryhmässään Suomen viiden parhaan joukossa.

- Minusta piti tulla ammattiurheilija, mutta urheilulukion toiselle luokalle tultaessa polveni oli leikattu jo viisi kertaa. Siinä vaiheessa rupesin ajattelemaan, että nyt pitää miettiä jotakin muuta.

Onneksi vaihtoehdoista ei ollut pulaa. Koulu oli aina maittanut Roosalle, ja hän oli pitänyt kaikista aineista. Lukion jälkeen hän koetti päästä lukemaan lääketiedettä, mutta kun ovet eivät auenneet ensi yrittämällä, hän päätti pyrkiä opiskelemaan Ruotsiin. Hakupaperit lähtivät kaikkiin paikkoihin, joissa saattoi opiskella "jotakin biologiaan viittaavaa".

Tulevien vuosien opinahjo, Keski-Ruotsin korkeakoulu, sijaitsi Sundsvallin vieressä Härnösandissa. Siellä Roosa aloitti biologia- ja energiainsinöörin opinnot. Sen ohella hän alkoi lukea myös biologian maisterin tutkintoa.

- Ajattelin, että jos ei ole muuta tekemistä, voin lähteä Ruotsiin opiskelemaan ainakin kieltä. Tarkoituksenani oli hakea vuoden kuluttua uudestaan lääkikseen. Elämässä kaikki ei kuitenkaan mene niin kuin suunnittelee. Keväällä 1997 selkäni leikattiin enkä pystynyt lukemaan pääsykokeisiin. Päätin suorittaa aloittamani opinnot loppuun.


Tutkii tuhansia gerberan geenejä

Laitinen palasi Ruotsista Suomeen vuonna 2000 ja aloitti jatko-opiskelijana perinnöllisyystieteen laitoksen työryhmässä, jossa tutkittiin kasvien kylmänkestävyyttä. Kahden vuoden jälkeen Laitinen päätti vaihtaa tutkimusryhmää ja pääsi soveltavan biologian laitoksen gerberalaborato-rioon. Kuluneet kolme vuotta hän on saanut palkkansa Viikin tutkijakoulusta. Pian on alkamassa neljäs ja viimeinen vuosi, jolloin tohtorinopintojen pitäisi valmistua.

- Kyllä minä ensi vuonna väittelen. Se on päätetty juttu, Laitinen sanoo napakasti.

Havainnollistaakseen menetelmää, jolla hän tutkii gerberan geenejä, Laitinen on tulostanut pöydälle papereita, joita täyttävät siisteinä muodostelmina eriväriset pisteet. Kukin piste edustaa yhtä gerberan geeniä, jolla on oma tehtävänsä kukinnon kehityksessä.

- Olemme kehittäneet tutkimuksen työkaluksi mikrosirun, jolle on painettu 9 000 gerberan geeninpätkää. Sillä voidaan tutkia tuhansien geenien toimintaa yhtä aikaa, kun aiemmin on pystytty tutkimaan kerrallaan vain yhtä geeniä. Mikrosirulla voimme löytää uusia geenejä, jotka vaikuttavat kukan kehitykseen.

Työryhmä osoitti sirun toimivuuden viime keväänä tieteellisessä artikkelissa, joka ilmestyi arvostetussa Genome Research -lehdessä. Julkaisu oli yksi Laitisen tähänastisen uran huippuhetkistä, sillä kyseessä oli ensimmäinen artikkeli, jossa Laitisen nimi komeili ensimmäisenä. Kaiken kukkuraksi lehden kanteen oli valittu artikkelin innoittamana gerbera.

Mikrosirueksperttinä Laitinen on päässyt mukaan erilaisiin projekteihin. Se on tuonut työhön monipuolisuutta ja vaihtelua mutta samalla riittämättömyyden tunteen: yksi ihminen ei voi tietää kaikesta kaikkea.
- Työssä oppii koko ajan paljon uutta, eikä koskaan tule sellainen tunne, että tietäisi tarpeeksi. Joskus tuntuukin siltä, että olisi ihanaa, jos voisi tutkia vain yhtä asiaa. Nykytutkimus kuitenkin vaatii laaja-alaista ajattelua.


Haluaa ymmärtää kukan kehitystä

Gerbera on yksi maailman suosituimmista kauppapuutarhakukista. Mykerökukkaisiin kasveihin kuuluvan gerberan pyöreä kukinto sisältää satoja pienen pieniä kukkia, jotka ovat eri kohdissa kukintoa erityyppisiä. Se tekee gerberasta tutkimisen arvoisen, vaikka kasvigeneetikkojen suosituin mallikasvi lituruoho kasvaa paljon nopeammin ja vie vähemmän tilaa.

- On rikkaus tutkia erilaisia kasveja. Gerberalla on yli tuhat geeniä, joita ei lituruohosta löydy.

Yksi Roosa Laitisen ja Paula Elomaan tavoitteista on selvittää, miten kukinnon eri kukkatyyppien muodostuminen määräytyy. He ovat vertailleet mikrosirun avulla kehrä- ja laitakukkien varhaisia vaiheita tunnistaakseen ratkaisevat geenit. Niiden roolia voidaan sitten testata tekemällä muuntogeenisiä kasveja, joista näkyy, miten tietyn geenin poistaminen tai lisääminen vaikuttaa.

Toistaiseksi kyseessä on kukkien kehityksen perustutkimus. Joskus tulevaisuudessa tietoja voidaan käyttää koristekasvien ja muiden hyötykas-vien kukintojen muokkaamiseen halutunlaisiksi.

- Geenien luontaisen muuntumisen synnyttämä evoluutio ei eroa kovin paljon ihmisten tekemästä jalostuksesta, jossa puututaan luonnonvalintaan. Lopputulos on sama, keinotekoinen muuntelu on vain nopeampaa, Laitinen selittää omaa kantaansa uuteen teknologiaan.

Opiskellessaan "harrastuksekseen" teoreettista filosofiaa Laitinen on törmännyt geenimuunteluun kohdistuviin epäilyksiin ja pelkoihin, joita luonnontieteen tutkijat eivät aina ymmärrä.

- Minun mielestäni tutkimuksen eettiset kysymykset ovat tärkeitä ja filosofiasta on hyötyä myös biologiselle tutkimukselle.

Biologian filosofiasta kiinnostunut Roosa on tekemässä humanistiseen tiedekuntaan gradua geenin käsitteestä.
- Kirjoitin gradua kesällä pari viikkoa, ja ehkä joululomalla ennätän kirjoittaa toiset kaksi viikkoa. Filosofia vie mukanaan, eikä sitä voi tehdä vain tuntia silloin, toista tällöin. Kun siihen uppoutuu, ei pysty ajattelemaan mitään muuta. Siksi se onkin hauskaa ja hyvää vastapainoa muulle työlle.


Eksyy joskus harharetkille

Roosa Laitisen arkiaherrus koostuu laboratoriotöistä, tietokoneella tehdystä tulosten analysoinnista ja lähdekirjallisuuden lukemisesta.

- Analysoinnissa menee aikaa, mutta se on toisaalta kiinnostavaa. Uskon, että tulevaisuudessa kaikkien alan tutkijoiden pitää ymmärtää myös tietokoneita voidakseen tehdä tutkimusta.

Analyyseissä löytyviin mielenkiintoisiin geeneihin keskitytään yksitellen. Kun pohditaan, mikä gerberan tietyntyyppisen geenin tehtävä voisi olla, geenin rakennetta verrataan tietokannoista paitsi muiden kasvien myös esimerkiksi hiiren perimään.

- Se on hauskaa! Uusi tieto vie tutkimusta eteenpäin, mutta usein joutuu myös harhapoluille. Joinakin päivinä innostumme Paulan kanssa jostakin löydöstä aivan hirveästi ja printtailemme kymmeniä artikkeleja. Seuraavana päivänä to-teamme, että ehkä se ei kuitenkaan ollut se maailman mielenkiintoisin geeni. On silti hauskaa, että noita innostuksen tunteita tulee. Tutkimus koostuu pienistä onnistumisista, ja niistä pitää osata iloita.

Roosa pitää harharetkiä ja epäonnistumisia välttämättöminä tutkimuksen edistymiselle. Hän kertoo optimoineensa mikrosirua kaksi vuotta ja sen jälkeen tehneensä tieteelliseen artikkeliin vaadittavan työn kahdessa viikossa.

- Niitä kahta viikkoa ei olisi koskaan tullut ilman niitä kahta vuotta.


Haaveilee omasta ryhmästä

Intohimo tutkimukseen on Roosan mielestä tutkijan ensimmäinen edellytys. Jos innostusta ja palkintoa ei löydä itse työstä, puhti ei riitä pitkällekään. Muina hyvän tutkijan ominaisuuksina hän mainitsee sinnikkyyden ja nöyryyden, jota ei voi koskaan olla liikaa.

Kun Roosa Laitinen kertoo elämästään, alkaa tuntua, että se on yhtä tutkimusta. Laboratoriossa ja tietokoneen ääressä kuluvat usein myös illat ja viikonloput. Loka-marraskuussa tutkijakoululaisten opetettavina olleet lukiolaiset ihmettelivätkin, onko nuorilla tutkijoilla lainkaan sosiaalista elämää. (Vierailusta lisää numerossa 1/06.)

- Urheilla ehdin, mutta en paljon muuta. Lenkkeilyyn ja kuntosalilla käynteihin on pakko löytyä aikaa, sillä muuten selkäni kipeytyy niin, että tuskin pystyn kävelemään.

Työn hallitsemasta kalenterista huolimatta asiat ovat juuri sillä mallilla kuin Roosa haluaa.

- Voin tehdä, mitä haluan, eikä minun tarvitse huolehtia kenestäkään eikä mistään. Voin keskittyä tutkimukseen, ja kun tästä tykkään, en paljon muuta kaipaakaan. Ystäviäkin tapaan töissä.

Tulevaisuudessa Roosa Laitinen unelmoi saavansa oman tutkimusryhmän. Sitä ennen, väitöskirjan jälkeen, pitäisi löytää hyvä post doc -työpaikka, mahdollisesti Yhdysvalloista. Paikan pitäisi täyttää kaksi ehtoa: - Siellä pitää saada tehdä hirveästi töitä, ja kaikkien tutkijoiden tulee olla kiinnostuneita siitä, mitä he tekevät.

Syyskuussa Roosa Laitinen palkittiin lahjakkaana nuorena tutkijana Amsterdamissa pidetyssä kasvigenomiikan alan eurooppalaisessa kokouksessa. Hän ottaa onnittelut vastaan vähän vaivautuneena ja sanoo perisuomalaiseen tapaan, että "eihän se nyt paljon mitään ollut". Hetken kuluttua hän kuitenkin myöntää, että "kivaahan se oli, mutta ei passaa ylpistyä vielä tässä vaiheessa".


Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Roosa Laitinen
Ikä: 27
Arvo: tutkija, biologian maisteri, biologia- ja energiainsinööri
Yliopisto: Helsingin yliopisto
Laitos: Soveltavan biologian laitos, gerberalaboratorio. Viikin bio-tieteellinen tutkijakoulu
Tutkimusala: gerberan genomiikka
Harrastukset: filosofia, lenkkeily ja kuntosali


Etappeja
1978 syntyy Iisalmessa.
1981 aloittaa laskettelun.
1984 aloittaa kilpailemisen pujottelussa.
1987 voittaa ensimmäisen pujottelun Aku Ankka -mitalinsa.
1993 polvi leikataan ensimmäisen kerran.
1996 kirjoittaa ylioppilaaksi ja lähtee Ruotsiin opiskelemaan.
1999 valmistuu insinööriksi.
2000 valmistuu biologian maisteriksi ja palaa Suomeen Helsingin yliopiston perinnöllisyystieteen laitokseen jatko-opiskelijaksi.
2002 aloittaa tutkimuksen gerberalaboratoriossa ja tekee ensimmäisen mikrosiruhybridisaation.
2005 ensimmäinen oma tieteellinen artikkeli julkaistaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla