Ihmismieli on virittynyt havaitsemaan kielteiset asiat, mutta ensi säikähdyksestä selvittyään se hakee joutuin myönteisiä puolia. Kuvitus: Shutterstock
Ihmismieli on virittynyt havaitsemaan kielteiset asiat, mutta ensi säikähdyksestä selvittyään se hakee joutuin myönteisiä puolia. Kuvitus: Shutterstock

Ihminen tinkii menoistaan vasta kun työttömyys tunkee lähipiiriin

Teksti: Mikko Puttonen

Ihminen tinkii menoistaan vasta kun työttömyys tunkee lähipiiriin

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2012

 

Taantuman uhatessa valveutuneet kansalaiset ryhtyvät töihin myös vapaa-ajalla. He shoppailevat, leikkauttavat hiuksensa, pistäytyvät elokuvissa, syövät ravintolassa ja palaavat taksilla kotiin katsomaan maksullista tv-kanavaa.

Vapaa-ajan työn virallinen nimi on kotimaisen kysynnän ylläpito. Rahan säästäminen on tästä lintsaamista. Ostamalla ahkerasti pidämme tavaroiden ja palveluiden tuotantoa vireillä ja ihmisiä työn touhussa.

Pari vuotta sitten kuluttamisen velvollisuudesta muistutti Älä ruoki lamaa -kampanja. Bussikatosten julisteista katsoivat julmetut porsaat, jotka näyttivät aikovan syödä ihmiset suuhunsa. Säästöpossun pallerosta oli kuoriutunut ilmestyskirjan peto.

Outo mainoskampanja ei julistanut, että tämä tai tuo tavara on himoittava niin kuin tavalliset mainokset, vaan kehotti ylipäätään ostamaan, panemaan rahaa liikkeelle. Kampanjan taustahahmot arvelivat, että mediarummutus talouskriisistä ja taantumasta masentaisi ihmiset säästöliekille, mikä vain syventäisi kansantalouden alakuloa. Siksi taantumauutisointi tarvitsi vastapainoksi hätistelyä ostoksille.

Taantuma maleksii taas nurkissa, joten sopii kysyä, kuinka paljon mielialamme ovat oikeasti median vietävissä.

Oma talous lähinnä

1990-luvun laman aikaan kulutustaan alkoivat jarruttaa sellaisetkin ihmiset, joiden ei olisi tarvinnut. Ajan henki yllytti hillitsemään kulutusjuhlia, ja pienestä tuli kaunista.

– Halpaa hömppää ja makeisia ostettiin paljon. Kun muuten on ankeaa ja pitää pihistellä, hankitaan vastapainoksi pientä mielihyvää, selittää lama-ajan kulutusta tutkinut Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimuspäällikkö Anu Raijas.

Tuo lama ei ollut mikä tahansa notkahdus. Massatyöttömyyden aikana ihmisille tuli uutisia katsomattakin selväksi, että huonosti menee. Raijaksen mukaan kriisin täytyykin tulla lähelle, jotta se alkaisi toden teolla muuttaa ihmisten toimintaa.

– Omassa lähipiirissä pitää olla työttömyyttä tai lomautus. Pelkkää lehtikirjoittelua ei koeta uhkana eikä sen perusteella muuteta käyttäytymistä. Ihmiset perustavat päätöksensä omaan talouteensa, Raijas sanoo.

Media voi pelästyttää

Vaikka ihmiset reagoivat ennen kaikkea oman taloutensa tilaan, medialla on osuutensa mielialoissa.

Tämä selviää Anna Simolan ja Esa Reunasen Tampereen yliopistossa tekemästä tutkimuksesta Kaikki toistaiseksi hyvin. Siinä tutkijat tarkastelevat nykyisen kansainvälisen talouskriisin käsittelyä sanomalehdissä ja samalla selvittävät, miten kuluttajien luottamus omaan ja koko maan talouteen vaihtelee lehtikirjoittelun sävyn ja laajuuden mukaan.

Lokakuussa 2008 tapahtui jänniä. Silloin lehtien kriisikirjoittelu ryöpsähti yli äyräiden ja miltei samanaikaisesti kulutta­jien luottamus romahti kyselytutkimuksissa. Koska­ reaa­litalouden järistykset tuskin olivat niin lyhyessä ajassa ehtineet vavisuttaa ihmisten omaa taloutta, Simola ja Reunanen päättelevät, että mediarummutus mustensi mielet. Kun otsikot huusivat joka päivä kriisiä, lukijat pelästyivät.

Mieli tarttuu ikävään

Taloustiedettä on kutsuttu synkäksi tieteeksi. Talousuutisia taas voisi kutsua synkäksi journalismiksi, sillä ne painottuvat huonoihin.

Kun Stuart Soroka­, McGill-yliopiston tutkija, setvi­ brittiläisen The Timesin talousjuttuja 15 vuoden ajalta, hän laski, että lehti julkaisi kuukaudessa keskimäärin 17 kielteistä ja vain seitsemän myönteistä artikkelia. Hän pani myös merkille, että juttujen sävy seuraili vain vähän talouden käänteitä.

Ihmismieli on rakentunut niin, että se tarttuu kielteiseen kerkeämmin kuin myönteiseen. Talous ei ole poikkeus. Eivät vain taloustoimittajat korosta kielteistä puolta, myös vastaanottajien antennit on viritetty tarkkaamaan ikävyyksiä. Yleisö reagoi paljon voimakkaammin kielteisiin kuin myönteisiin talousuutisiin. Oman aineistonsa perusteella Soroka arvioi, että media voimistaa talouspessimismiä 16 prosentin verran.

Syöksy kestää hetken

Ihmismieli kuitenkin myös tottuu ja toipuu. Jatkuvat huonot uutiset eivät syökse tunnelmia syvemmälle ja syvemmälle kohti masennuksen pohjaa. Vaikutus jää hetkelliseksi, ja huonot uutiset menettävät teränsä. Näin kävi Suomessakin syksyllä 2008. Parin kuukauden sokkivaiheen jälkeen kuluttajien talousodotukset alkoivat kirkastua, vaikka media piti edelleen meteliä kriisistä.

Median ote ihmisten mielestä on rajallinen. Sen vuoksi myös Älä ruoki lamaa -kampanjan kaltaiset hengennostatukset jäävät heiveröisiksi.

– Kampanja paljasti ihmisille, miten kansantalous toimii, mutta ei se heidän käyttäytymiseensä vaikuttanut, muistuttaa Anu Raijas.

Ihmiset kokevat monenlaista outoa ilman, että heidän mielenterveytensä olisi uhattuna. Uusi kirja esittelee ja selittää näitä kokemuksia.

Peräti miljoonia amerikkalaisia joutui ufojen sieppaamiksi 1990-luvulla, pääteltiin erään kyselytutkimuksen perusteella pääteltiin.

Usein uhrin makuuhuoneeseen tunkeutui vieraita olentoja, jotka tekivät hänet ensin toimintakyvyttömäksi. Sitten hänet lennätettiin katon läpi avaruusalukseen.

Ufosieppausten vyörystä kertoo Helsingin Sanomien haastattelema psykologian tutkija Jukka Häkkinen kirjassaan Outojen kokemusten psykologia (Docendo 2018). Leipätyökseen Häkkinen tutkii näkemistä Helsingin yliopistossa.

Uusi kirja näyttää, miten ihmismieli loihtii esiin kokemuksia, joita monet pitävät selittämättöminä tai yliluonnollisina.

Sieppaukset avaruusalukseen ovat modernia jatkoa sille, mitä ihmiset ovat kokeneet maailman sivu. Ennen vanhaan makuuhuoneeseen eivät tunkeutuneet harmaat isopäiset avaruusolennot, vaan pelottavat vieraat olivat demoneja, keijukaisia, noitia tai vampyyreja.

”Mielenkiintoista on, että nyt ufosieppaukset ovat kokonaan loppuneet”, Häkkinen sanoo.

Ne olivat 1990-luvulla kulttuurinen ilmiö, joka liittyi scifitarinoihin. Yhdysvalloissa niiden kokijat olivat nähneet scifisarjoja ja -elokuvia, joissa oli isopäisiä, ihmiskokeita tekeviä olentoja.

Makuuhuonevierailujen ja sieppausten takana näyttää Häkkisen mukaan olevan unihalvaus.

Unihalvauksessa siirtymä uni- ja valvetilan välillä häiriintyy. Ihminen on tavallaan sekä hereillä että unessa, selittää Häkkinen kirjassaan. Unen hahmot astuvat valvetodellisuuden päälle.

Halvaantumisen kokemus syntyy siitä, että unen aikana aivojen liikekäskyt eivät pääse etenemään lihaksiin. Tämä lihaslama estää kokijaa liikkumasta.

Unihalvauksen aikana ihmiset näkevät usein harhoja tunkeilijoista. Yleisiä ovat myös tasapainoaistin hallusinaatiot: keinumisen, putoamisen, kohoamisen ja kehostapoistumisen kokemukset. Tällaisella matkalla ufojen sieppaamat ovat mahdollisesti olleet.

Sieppauskokemusten lisäksi Häkkinen esittelee kirjassaan kehostapoistumis- ja kuolemanrajakokemuksia, enneunia, telepatiaa, déjà -vu -ilmiöitä ja synestesiaa ja selittää, miten tällaiset aivojen jekut syntyvät.

Kysely

Mitä outoa olet kokenut?

Laulettu sana kuului puhuttua paremmin ja pidemmälle.

Koulujen lukukausi lähestyy loppuaan. Pian tulevat ne ajat, jolloin taas kerran pähkäillään, sopiiko päättäjäisissä laulaa suvivirttä vai ei.

Aiempien vuosien kädenvääntö on osoittanut, että virttä voivat iloisin mielin ja henkisesti häiriintymättä laulaa muutkin kuin luterilaista uskoa tunnustavat. Yhdessä laulaminen vahvistaa yhteistä tunnekokemusta enemmän kuin juhlapuheen kuuntelu.

Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa virrellä tarkoitetaan yleensä kirkolliskokouksen hyväksymää hengellistä yhteislaulua, mutta tämä ei ole virsi-sanan vanhin eikä ainoa merkitys.

Virsi on alkanut vakiintua tietynlaisen kirkkolaulun nimitykseksi vasta luterilaisen reformaation myötä.

Reformaation ohjelmaan kuului seurakunnan ottaminen mukaan jumalanpalveluksiin aktiivisesti virsiä laulamalla. Sitä ennen laulusta olivat huolehtineet papit ja heidän koulutetut avustajansa. Muutoksesta seurasi epäilemättä kirkkomusiikin tason dramaattinen lasku, ainakin väliaikaisesti.

Virsi-sana on esihistoriallisella ajalla saatu balttilainen laina, joka alun perin lienee tarkoittanut sanaa tai puhetta. Suomalaisessa kansankulttuurissa virsi on ollut pitkän kertovan runon nimitys. Kalevalan henkilögalleriaan kuuluu virsikäs eli runsaasti runoja taitava Vipunen, ja hänen muistissaan olevaa runovarastoa nimitetään sanaiseksi arkuksi tai virsilippaaksi.

Pitkiä runomuotoisia kertomuksia on tyypillisesti esitetty laulamalla. Laulettu sana kuuluu paremmin ja kauemmas kuin puhuttu. Sävelmä ja kalevalainen runomitta antavat sisällölle muodon, joka on helpompi muistaa ja toistaa kuin vapaa puhe.

Suvivirrelle antaa erityistä viehätystä sanan alkuosa suvi. Se on ikivanha kesää merkitsevä perintösana, jota on käytetty länsimurteissa, mutta nykyään se tuntuu runolliselta ja ylätyyliseltä, kun se on yleiskielessä jo aikoja sitten korvattu itämurteista poimitulla kesä-sanalla. Virressä vaikutelmaa tehostaa vielä alkusointuinen sanayhdistelmä suvi suloinen.

Muissakin tapauksissa suvi on tehokas tunnelman luoja. Suvisunnuntai on autuaan rauhallinen ja kaunis. Suvituuli on lempeä ja lauha, suvipäivä lämmin ja suviyö romanttinen. Kesän alkaessa suunnitellaan proosallisesti aikatauluja ja lasketaan rahoja, mutta suven kynnyksellä haaveillaan tulevan suven parhaista hetkistä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2018