"Parissa vuodessa ihmisten tajuntaan upposi kaksi tosiasiaa: Kukaan ei voi paeta katastrofia, jos se tapahtuu, ja suurin osa väestöstä ehtii nähdä ihmislajin lopun. Yhtäkkiä ilmaston huononeminen lakkasi olemasta tulevien sukupolvien ongelma. Alkoi tapahtua."

Energiainsinöörin havaintoja vuodelta 2039




Julkaistu Tiede -lehdessä 10/2009

Ihminen tottuu muutoksiin äkkiä. Kaikki ovat jo melkein unohtaneet, että vielä vajaat kymmenen vuotta sitten, vuonna 2030, oli suuria näyteikkunoita ja paljon valoja.

Nyt ikkunat on pantu umpeen. Joissakin liikkeissä ikkunan tilalla on näyttöruutu. Nykyisellä orgaanisten ledien tekniikalla ruudut toimivat vähällä sähköllä.

Asuntoihin on jätetty pienet ikkunat. Hyvää läpinäkyvää eristettä ei ole onnistuttu kehittämään vieläkään, mutta kokonaan päivänvalosta ei ole haluttu luopua. Pieni energiahukka kestetään kalliinkin energian aikana.

Yhtä ja toista on muuttunut myös talojen sisällä. Energiaa tuhlaavat parvekkeet on suljettu paksuilla seinillä. Huoneistosaunat ovat kadonneet. Yleiset saunat, joissa energiaa kuluu kohtuullisen vähän saunojaa kohti, ovat taas muodissa.

Pimeällä ero entiseen näkyy selvimmin. Tunnistimet sytyttävät valot vain silloin, kun joku liikkuu kadulla. Satelliittikuvista on valomeri kadonnut. Ne valot, jotka tarvitaan, on tarkasti suunnattu alaspäin. Taivasta ei haluta valaista nykyisillä sähkönhinnoilla.

Liikenne näyttää ensi silmäykseltä samanlaiselta kuin ennenkin. Kulkuneuvot olisi tunnistanut 1900-luvunkin ihminen. Eron huomaa, kun tarkkailee katuelämää pienen hetken. Ensin sen havaitsee korva: liikennemelu muistuttaa metsän huminaa. Mäntämoottorien käyttö on kaupungeissa kielletty.

Kaikki kulkuneuvot - erikokoiset henkilöautot, bussit, ratikat ja kaduille palanneet johdinautot - ovat aina täynnä. Matkan hinta riippuu täyttöasteesta. Matemaatikot ja logistiikkavelhot ovat kehittäneet tekniikan, jonka avulla matkustaja melkein aina pystyy valitsemaan haluamansa matkan täydessä kulkuneuvossa. Tyhjän kuljettamiseen ei energiaa tuhlata. Jos ei ole matkustajia, kuljetetaan tavaralähetyksiä.

Turisteja ei kaduilla näy, mutta eipä täältäkään juuri huvinpäiten lähdetä muualle. Kun energiaa alettiin säästää, helpointa oli leikata matkoista. Nyt ihmetellään, miten ihmiset ennen saattoivat lentää Suomesta Aasiaan vain kastaakseen varpaansa Tyyneenmereen.


30 vuotta meni jahkaamiseen

Lähihistoria jakautuu kolmeen jaksoon. Vuosia 1970-2000 voi nimittää suuren kieltämisen ajaksi. Seuraava kolmenkymmenen vuoden jakso oli puhumisen ja viherpesun aikaa. Vuonna 2030 alkoi kolmas jakso, jolla ei vielä ole nimeä.
Yleensä ihmiskunta näyttää tarvitsevan 30 vuotta myöntääkseen, että ongelma on olemassa. Seuraavat kolmekymmentä vuotta menevät asian päivittelemiseen. Sitten ryhdytään toimiin.

Suunnitelmat energiaongelman ratkaisemiseksi olivat valmiina jo vuosisadan alussa - useimmat ideat juontuivat jopa 1900-luvulta. Mutta kaikki pysähtyi kiistaan taakan jakamisesta.

Princetonin yliopiston tutkijat Robert Socolow ja Stephen Pacala olivat vuonna 2006 ehdottaneet, että rikkain viidennes maailman väestöstä leikkaa hiilipäästöjään noin kahdella miljardilla tonnilla viidenkymmenen vuoden aikana. Köyhä maailma eli loput neljä viidennestä väestöstä hidastaa päästöjen kasvua, mutta saa kasvattaa absoluuttista päästömäärää niin ikään kahdella miljardilla tonnilla. Tällä tavalla saadaan kokonaispäästöt pysymään entisellään eli noin seitsemässä miljardissa tonnissa 2050-luvulle saakka. Vuosisadan jälkipuoliskolla niitä päästäisiin jo alentamaan.

Rikkaat maat kaatoivat ohjelman toistuvasti; ne vaativat, että kaikkien on alennettava päästöjä. Köyhät vastasivat, että rikkaat olivat kolme vuosisataa ryövänneet luonnonvaroja ja heidän oli nyt aika maksaa myös vanhoista synneistä.

Sopimukseen ei päästy. Kaikkialla rakennettiin pääasiassa halvinta eli likaista hiilivoimaa, ilman hiilidioksidin talteenottoa. Aurinko- ja tuulivoima oli kallista. Ydinvoimaa taas vastustettiin, koska se oli ydinvoimaa.


Sitten herättiin Venus-ilmiöön

Käänne tapahtui 2020-luvun lopulla. Ensin korottivat äänensä tutkijat, sitten vakuutusyhtiöt. Media ryhtyi puhumaan Venus-ilmiöstä.

2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä kuusi kansallista laboratoriota Yhdysvalloissa oli tutkinut äkillisten ilmastonmuutosten mahdollisuutta. Impacts-nimistä tutkimushanketta veti meritutkija, professori William Collins Lawrence Berkeleyn laboratoriosta. Yksi mahdollisista megailmiöistä oli suuri metaanipurske; sellainen voisi syntyä, jos merenalaiset metaanihydraattikerrokset lämmetessään sulaisivat, jolloin valtavasti metaania vapautuisi kertaheitolla.

Hydraatit pysyivät pitkään ilmastotutkimuksen sivukohteena, kunnes 2020-luvulla huomattiin, että lämpeneminen voi laukaista metaanipurskeen paljon nopeammin ja paljon todennäköisemmin kuin oli luultu. Tutkijat laskivat, että noin 20 prosentin todennäköisyydellä maapallon keskilämpötila nousee vuoteen 2060 mennessä yli 35 asteeseen. Kaikki ihmiset kuolevat.

Vakuutusyhtiöt ilmoittivat lopettavansa henkivakuutusten myöntämisen, ellei ongelmaa ratkaista. Suuri yleisökin oli oppinut, että uhkan ei tarvitse olla sataprosenttisen varma, jotta se kannattaa ottaa vakavasti.

Parissa vuodessa ihmisten tajuntaan upposi kaksi tosiasiaa: kukaan ei voi paeta katastrofia, jos se tapahtuu, ja suurin osa väestöstä ehtii nähdä ihmislajin lopun. Yhtäkkiä ilmaston huononeminen lakkasi olemasta tulevien sukupolvien ongelma. Alkoi tapahtua.


Muutoksiin käytiin tuplavauhdilla

Teollisuusmaiden energiajärjestö IEA oli vuonna 2008 julkaissut "sinisen tiekartan" energia- ja päästöongelmien ratkaisemiseksi. Kartan mukaan neljänkymmenen vuoden aikana 2010-2050 piti joka vuosi rakentaa muun muassa 55 hiilidioksidin talteenottolaitosta ja 32 tuhannen megawatin ydinvoimalaa sekä 14 000 neljän megawatin tuulivoimalaa maalle ja 3 750 vastaavaa myllyä merelle. Aurinkokennoilla tuli vuosittain kattaa 215 miljoonaa neliömetriä. Keskittäviä aurinkovoimaloita, kukin 250 megawattia, piti joka vuosi pystyttää 80 kappaletta.
Vuoteen 2030 mennessä ei tapahtunut juuri mitään. Sitten neljänkymmenen vuoden ohjelmaa ruvettiin viemään läpi parissakymmenessä vuodessa. Syntyi aikamoinen rytinä.

Ensiksi pysäytettiin joukko hiilivoimaloita. Ihmisistä tuli hetkessä energia- ja myös hintatietoisia, kun energiayhtiöt joutuivat rajoittamaan sähkön syöttöä kotitalouksiin. Siihen asti useimpia ihmisiä oli vaivannut pistorasiaharha: vaikka he tiesivät, että auton bensatankkiin pitää panna vaivalla tuotettua polttoainetta, perille ei mennyt, että sähkökin piti tuottaa jossakin - sitähän tuli pistorasiasta.

Nyt harha haihtui kerralla. Taloudellinen tilanne muuttui täysin. Energiasyöpöt tuotteet ja palvelut kallistuivat, vähällä energialla tehdyt tuotteet halpenivat suhteellisesti. Kaikki kulutus kuitenkin väheni, kun pääomia jouduttiin yhtäkkiä sitomaan energiatalouteen.


Energiatalous nieli energiaa

Suomalainen teknologia- ja energiapolitiikan vaikuttaja, akateemikko Pekka Jauho varoitti kauan sitten energiajärjestelmän liian nopeista muutoksista: "- - globaalin ja myös paikallisen energiajärjestelmän muutosnopeus on pieni, tavallisimmin 1,0-1,5 % vuodessa. Jos muutosnopeus jostakin syystä kasvaa suuremmaksi kuin 3 %, kärsitään suuria pääomatappioita, jotka näkyvät paikallisena ja jopa globaalisena köyhtymisenä."

Kävi juuri kuten akateemikko oli arvellut Tieteen päivillä 2003 (silloin oli sellaisiakin): maailma köyhtyi.

Kun voimaloiden rakentaminenkin vaatii energiaa, nopeasti laajeneva energiatalous nieli suuren osan tuottamastaan lisäenergiasta itse. Ja nielee vielä monta vuotta. Kuluttaja saa pääasiassa säästää. Muutamat yli satavuotiaat tervaskannot, joiden muisti on vielä tallella, kertovat menon muistuttavan 1940-luvun jälleenrakennuskautta.

On muitakin ongelmia kuin talous. Kun ydinreaktoreita ja -voimaloita rakennetaan kiristetyssä aikataulussa, puuttuu ennen kaikkea pätevää henkilökuntaa. Muutamia onnettomuuksia on sattunut, asiantuntijoiden mukaan liian kiireen takia. Yleisöä ne eivät enää hetkauta.

Ydinvoimakeskustelussa on tilanne kääntynyt päälaelleen. Insinöörit varoittelevat vaaroista, mutta kansa vaatii halpaa sähköä ja nopeasti. Asiaan kuuluu, että joistakin vanhoista viherpiipertäjistä on nyt tullut ydinvoiman kiivaimpia kannattajia.

Tutkijat arvelevat, että energiakriisi alkaa hiukan helpottaa 2040-luvun puolimaissa. Saasteet, joiden kasvu on nyt pysäytetty, alkavat vähentyä parikymmentä vuotta myöhemmin. Vuonna 2100 ympäristökriisi on voitettu ja energia lakkaa olemasta kriittinen resurssi.


Kalevi Rantanen on diplomi-insinööri, tietokirjoittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Kaksoiskatastrofi ei lopeta ihmiskuntaa


Oletetaan, että ilmaston lämpenemistä ei kyetä pysäyttämään. Oletetaan vielä, että öljyn ja muiden resurssien jakamisesta syttyy sota, joka laajenee kolmanneksi maailmansodaksi. Millainen on tulevaisuus tällaisen kaksoiskatastrofin jälkeen?

Todennäköisesti ihmiskunta ei vielä meidän vuosisatamme tekniikalla pysty tuhoamaan itseään täydellisesti. Vaikka 99 prosenttia väestöstä kuolisi, jäljelle jäisi vielä 60-70 miljoonaa ihmistä, jotka rakentaisivat sivilisaation uudelleen. Joskus 2100-luvun puolivälissä käytössä olisi suunnilleen sama energiatekniikka kuin rauhanomaisenkin kehityksen jälkeen.


Vuonna 2100 tuttua tekniikkaa


Maailmassa pyörii 2100-luvun alussa turbiineja ja generaattoreita kuten nytkin. Sähköä käytetään todennäköisesti vielä enemmän kuin nyt. Sitä tuotetaan monella tavalla: aurinkovoimalla, erilaisilla fissio- ja fuusioydinvoimaloilla sekä tuuli- ja biovoimalla. Tietenkin fyysikot voivat löytää luonnosta jonkin uuden energialähteen, mutta vuonna 2100 sillä tuskin on vielä laajaa kaupallista käyttöä.

Energiatekniikka on yleensä järeää ja siksi hidasliikkeistä. Ennakointia helpottaa vielä energiatalouden erityisvaatimus: energiahuolto on turvattava kaikissa oloissa. Mitään ei voi rakentaa pelkästään tulossa olevan tekniikan varaan.

Tarvitaan energiatekniikkaa, joka toimii varmasti sekä on riittävän puhdasta ja vielä kohtuuhintaista. Perinnäinen ydinvoima eli fissiovoima täyttää kaikki kolme vaatimusta.

Ydinvoimalat suunnitellaan tavallisesti 60 vuoden käyttöä varten. Käyttöiän aikana markkinoille voi tulla uusia tekniikoita, mutta rakentaminen kannattaa, koska ylikapasiteetti on pienempi riski kuin energiapula.


Energiatekniikan villit kortit

- tuurilla nämäkin toteutuvat


Kehitteillä - tai ainakin kuviteltavissa - on monia energiatekniikoita, joiden toteutuminen on epätodennäköistä mutta ei aivan mahdotonta ennen vuotta 2039:


- Aurinkokennojen hinta romahtaa, ja aurinkovoima alkaa kehittyä Mooren lain mukaan.

- Ensimmäinen kuuaurinkovoimala käynnistyy.

- Kehitetään halpa fuusioreaktori.

- Keksitään halpa suprajohtava kaapeli, joka toimii huoneenlämmössä.

- Keksitään halpa tapa varastoida suuria määriä sähköä pieneen tilaan.

- Keksitään halpa tapa varastoida suuria määriä lämpöä.

- Kehitetään nykyisiä paljon parempi ja halvempi lämpöeriste.

- Kehitetään tekniikka maapallon magman energian hyödyntämiseksi.

- Toteutetaan italialaisfyysikko Cesare Marchettin 1980-luvulla esittämä idea ydinvoiman ja vetytalouden yhdistämiseksi. Korkean lämpötilan ydinreaktori tuottaa vesihöyryä. Kun se yhtyy metaaniin, syntyy vetyä, jota kaasuputket siirtävät maakaasun sijasta. Sivutuote, hiilidioksidi, pumpataan kaasukenttään, jolloin saadaan ylös lisää maakaasua.

- Opitaan hyödyntämään merenalaisia metaanihydraattivaroja taloudellisesti ja turvallisesti.

- Kehitetään muuntogeenisiä maa- ja merikasveja, jotka imevät suuria määriä hiilidioksidia ilmasta ja muuttavat sen polttoaineeksi sekä teollisuuden raaka-aineeksi.

- Kehitetään kemiallisia menetelmiä hiilidioksidin erottamiseksi ilmasta.

- Kehitetään tehokas ja halpa tekniikka, jolla radioaktiiviset ydinjätteet muutetaan säteilemättömiksi. Tätä sanotaan transmutaatioksi.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.