Joka viideskymmenes on syntyään kasvosokea. Synnynnäisestä kasvosokeudesta kärsii kaksi ihmistä sadasta. Nyt ongelman biologinen tausta on selviämässä




Julkaistu Tiedel-lehdessä 3/2009

Sisältö jatkuu mainoksen alla


Meillä kaikilla on joskus vaikeuksia muistaa nimiä ja kasvoja tai yhdistää niitä toisiinsa. Lähikaupan myyjää ei välttämättä tunnista etelänmatkalla ilman tuttua kauppaympäristöä. Todellinen kasvosokeus on kuitenkin paljon vakavampaa.

Ruotsin kruununprinsessa Victoria teki vajaa vuosi sitten paljastuksen: hän kärsii prosopagnosiasta eli kyvyttömyydestä tunnistaa ihmisiä kasvoista. Edustustehtävässä vaiva on erityisen kiusallinen, mutta onneksi prinsessalla on avustajia, jotka kertovat, kuka on kuka.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Oliko tuo Brooke? Vai Taylor?

Kasvosokeutta on eriasteista, mutta pahimmillaan ihmisellä on vaikeuksia tunnistaa paitsi lähimmät perheenjäsenensä myös itsensä.

Sen lisäksi, että kasvosokeus voi tehdä sosiaalisesta elämästä todella hankalaa, prosopagnostikon on esimerkiksi vaikea seurata tv-ohjelmien ja elokuvien juonta.

Prosopagnosia voi olla seurausta aivovammasta tai vaikkapa hermostoa rappeuttavasta taudista. Tällaisen "hankitun" kyvyttömyyden kasvojen tunnistamiseen voi kuitenkin erotella synnynnäisestä kasvosokeudesta, josta prinsessa Victoriakin ilmeisesti kärsii.

Synnynnäiset prosopagnostikot eivät välttämättä itse tiedosta ongelmaansa - eiväthän he koskaan ole kyenneet tunnistamaan kasvoja normaaliin tapaan. Jo teini-ikäisen tulisi kuitenkin muistaa kasvot aikuisen tavoin. Prosopagnosia saattaa tulla ilmi vaikkapa armeijassa, kun yhtäkkiä ihmisillä ei enää olekaan persoonallisia vaatteita tai hiuksia erottelemassa heitä toisistaan.

Usein kasvosokeat oppivat luokittelemaan tuttujaan iän, vaatetuksen, hiusten tai äänen perusteella. Kaikista muistisäännöistä huolimatta he eivät kuitenkaan kykene yhtä luotettavaan tunnistukseen kuin kasvoja normaalisti muistavat ihmiset.

Prosopagnosiaan liittyy joskus muitakin tunnistamishäiriöitä, kuten vaikeutta erotella esineitä tai kasvonilmeitä. Toisinaan kasvosokeus on osa jotain laaja-alaisempaa häiriötä, vaikkapa Aspergerin oireyhtymää.


Periytyi professorillekin

Kasvosokeus tunnettiin ilmeisesti jo antiikin aikana, mutta ilmiö virallistui vuonna 1947, kun saksalainen neurologi Joachim Bodamer raportoi kolmesta kasvosokeasta henkilöstä ja kehitti prosopagnosia-termin kreikan sanojen prosopon (kasvot) ja agnosia (tunnistamattomuus) pohjalta.

Ainakin osan synnynnäisestä prosopagnosiasta on tutkimuksissa todettu olevan perinnöllistä. Suvuissa sen on päätelty periytyvän vain yhden geenin kuljettamana. Toistaiseksi prosopagnosia-geeniä ei ole kuitenkaan tunnistettu.

Kasvosokeuden genetiikkaa alkoi muutama vuosi sitten selvitellä erityisesti saksalainen professori Thomas Grüter. Hän keräsi tutkimusta varten 38 prosopagnostikkoa yhteensä seitsemästä eri suvusta - mukaan lukien omastaan. Grüter kärsii nimittäin itsekin prosopagnosiasta.


Syynä riittämätön piuhoitus

Tiedelehti Nature Neurosciencen marraskuisessa artikkelissa yhdysvaltalaisen Carnegie Mellon -yliopiston tutkijat onnistuivat viimein selvittämään synnynnäisen prosopagnosian fysiologista taustaa. He seurasivat 33-72-vuotiaita kasvosokeudesta kärsiviä koehenkilöitä diffuusiotensorikuvauksella. Siinä tarkkaillaan magneettikuvauksella veden lämpöliikettä kudoksissa ja saadaan kolmiulotteinen käsitys esimerkiksi aivojen hermoradoista.

Tutkijat havaitsivat, että prosopagnosiapotilailla on niukkuutta aivojen valkean aineen hermoradoissa. Nämä radat kuljettavat viestejä aivokuoren harmaan aineen alueilta toisille. Kasvosokeiksi syntyneillä näkökuoren tietyt alueet ovat piuhoittuneet huonommin kuin muilla ihmisillä.

Fysiologisen poikkeavuuden löytyminen kasvosokeilta vauhdittaa varmasti myös prosopagnosian geneettisen taustan selvittämistä. Ties vaikka ruotsalaisetkin geneetikot innostuisivat asiasta.


Tiina Raevaara on perinnöllisyystieteestä väitellyt filosofian tohtori, kirjailija ja tietokirjoittaja.


Yllättävän yleistä


Synnynnäistä kasvosokeutta on tutkimuksissa löydetty noin kahdelta prosentilta ihmisistä. Tämä pätee niinkin erilaisiin väestöihin kuin saksalaisiin (2,5 %) ja Hong Kongin kiinalaisiin (1,9 %). Raportit julkaisi American Journal of Medical Genetics -lehti vuosina 2006 ja 2008.

Ueberweg
Seuraa 
Viestejä1231
Rousseau

http://www.eeva.fi/artikkeli/kirjailija-kaario-utrio-kun-vanha-voi-sanoa-mita-mieleen-juolahtaa?utm_source=vko16_1_1&utm_medium=email&utm_content=ihminen&utm_campaign=th_kirje

Kaari luuli vuosia, että hän on huolimaton tai itsekeskeinen. Että hän ei kiinnitä tarpeeksi huomiota muihin ihmisiin.

Ja minä luulin että olen vaan niin helvetin tyhmä että alan arvuuttelemaan niin tutuista kuin tuntemattomista tunnenko vai en. Esim. koulumatkalla joku ventovieras nainen yhtäkkiä aiheutti jonkun mielleyhtymän että muka tunnen hänet, joten tervehdin häntä. Ja sain vihaisen mulkaisun. Monen monituista kertaa sensijaan jostakusta ihmisestä jonka olen jokusen kerran tavannut joudun miettimään että onko tuo tuo vai ei.

Sotaelokuvien seuraaminen... hah hah. Trillerit menevät pilalle mikäli murhaaja esitellään katsojalle jossain vaiheessa ja hän on sen verran pliisun näköinen ettei hän jää millään tavalla mieleeni, ja juonen seuraaminen menee plörinäksi kun kuuluisi tietää murhaaja, enkä tiedä.

Joskus kaksi ihmistä ovat mukamas olevinaan samannäköisiä mielikuvissani, ja sitten kun alan vertailemaan heitä todenteolla kuvista, eivät olekaan.

Ajoittain kuitenkin yhtäkkiä saatan saada lähes ilmestymäisen tarkan kuvan jostakusta ihmisestä että millaiset hänen kasvonsa ovat, tai hyvin nopeasta ja epämääräisestä vilahduksesta ihmisen kasvoista elokuvassa äkkään että tuo on tuo näyttelijä.

Noinkohan oikeaan kasvosokeuteen liittyy vaihtelevuutta millään tavalla? Itselläni menee ihan laidasta laitaan.

Kuvailit mielestäni täysin normaalin ihmisen, joka tarkkailee itseään ehkä hieman enemmän kuin olisi tarpeen. Ainakin minulla on suurin piirtein tuollaista, enkä koe, että minussa olisi mitään erityistä vikaa.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844

http://www.eeva.fi/artikkeli/kirjailija-kaario-utrio-kun-vanha-voi-sanoa-mita-mieleen-juolahtaa?utm_source=vko16_1_1&utm_medium=email&utm_content=ihminen&utm_campaign=th_kirje

Kaari luuli vuosia, että hän on huolimaton tai itsekeskeinen. Että hän ei kiinnitä tarpeeksi huomiota muihin ihmisiin.

Ja minä luulin että olen vaan niin helvetin tyhmä että alan arvuuttelemaan niin tutuista kuin tuntemattomista tunnenko vai en. Esim. koulumatkalla joku ventovieras nainen yhtäkkiä aiheutti jonkun mielleyhtymän että muka tunnen hänet, joten tervehdin häntä. Ja sain vihaisen mulkaisun. Monen monituista kertaa sensijaan jostakusta ihmisestä jonka olen jokusen kerran tavannut joudun miettimään että onko tuo tuo vai ei.

Sotaelokuvien seuraaminen... hah hah. Trillerit menevät pilalle mikäli murhaaja esitellään katsojalle jossain vaiheessa ja hän on sen verran pliisun näköinen ettei hän jää millään tavalla mieleeni, ja juonen seuraaminen menee plörinäksi kun kuuluisi tietää murhaaja, enkä tiedä.

Joskus kaksi ihmistä ovat mukamas olevinaan samannäköisiä mielikuvissani, ja sitten kun alan vertailemaan heitä todenteolla kuvista, eivät olekaan.

Ajoittain kuitenkin yhtäkkiä saatan saada lähes ilmestymäisen tarkan kuvan jostakusta ihmisestä että millaiset hänen kasvonsa ovat, tai hyvin nopeasta ja epämääräisestä vilahduksesta ihmisen kasvoista elokuvassa äkkään että tuo on tuo näyttelijä.

Noinkohan oikeaan kasvosokeuteen liittyy vaihtelevuutta millään tavalla? Itselläni menee ihan laidasta laitaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla