Joka viideskymmenes on syntyään kasvosokea. Synnynnäisestä kasvosokeudesta kärsii kaksi ihmistä sadasta. Nyt ongelman biologinen tausta on selviämässä




Julkaistu Tiedel-lehdessä 3/2009



Meillä kaikilla on joskus vaikeuksia muistaa nimiä ja kasvoja tai yhdistää niitä toisiinsa. Lähikaupan myyjää ei välttämättä tunnista etelänmatkalla ilman tuttua kauppaympäristöä. Todellinen kasvosokeus on kuitenkin paljon vakavampaa.

Ruotsin kruununprinsessa Victoria teki vajaa vuosi sitten paljastuksen: hän kärsii prosopagnosiasta eli kyvyttömyydestä tunnistaa ihmisiä kasvoista. Edustustehtävässä vaiva on erityisen kiusallinen, mutta onneksi prinsessalla on avustajia, jotka kertovat, kuka on kuka.


Oliko tuo Brooke? Vai Taylor?

Kasvosokeutta on eriasteista, mutta pahimmillaan ihmisellä on vaikeuksia tunnistaa paitsi lähimmät perheenjäsenensä myös itsensä.

Sen lisäksi, että kasvosokeus voi tehdä sosiaalisesta elämästä todella hankalaa, prosopagnostikon on esimerkiksi vaikea seurata tv-ohjelmien ja elokuvien juonta.

Prosopagnosia voi olla seurausta aivovammasta tai vaikkapa hermostoa rappeuttavasta taudista. Tällaisen "hankitun" kyvyttömyyden kasvojen tunnistamiseen voi kuitenkin erotella synnynnäisestä kasvosokeudesta, josta prinsessa Victoriakin ilmeisesti kärsii.

Synnynnäiset prosopagnostikot eivät välttämättä itse tiedosta ongelmaansa - eiväthän he koskaan ole kyenneet tunnistamaan kasvoja normaaliin tapaan. Jo teini-ikäisen tulisi kuitenkin muistaa kasvot aikuisen tavoin. Prosopagnosia saattaa tulla ilmi vaikkapa armeijassa, kun yhtäkkiä ihmisillä ei enää olekaan persoonallisia vaatteita tai hiuksia erottelemassa heitä toisistaan.

Usein kasvosokeat oppivat luokittelemaan tuttujaan iän, vaatetuksen, hiusten tai äänen perusteella. Kaikista muistisäännöistä huolimatta he eivät kuitenkaan kykene yhtä luotettavaan tunnistukseen kuin kasvoja normaalisti muistavat ihmiset.

Prosopagnosiaan liittyy joskus muitakin tunnistamishäiriöitä, kuten vaikeutta erotella esineitä tai kasvonilmeitä. Toisinaan kasvosokeus on osa jotain laaja-alaisempaa häiriötä, vaikkapa Aspergerin oireyhtymää.


Periytyi professorillekin

Kasvosokeus tunnettiin ilmeisesti jo antiikin aikana, mutta ilmiö virallistui vuonna 1947, kun saksalainen neurologi Joachim Bodamer raportoi kolmesta kasvosokeasta henkilöstä ja kehitti prosopagnosia-termin kreikan sanojen prosopon (kasvot) ja agnosia (tunnistamattomuus) pohjalta.

Ainakin osan synnynnäisestä prosopagnosiasta on tutkimuksissa todettu olevan perinnöllistä. Suvuissa sen on päätelty periytyvän vain yhden geenin kuljettamana. Toistaiseksi prosopagnosia-geeniä ei ole kuitenkaan tunnistettu.

Kasvosokeuden genetiikkaa alkoi muutama vuosi sitten selvitellä erityisesti saksalainen professori Thomas Grüter. Hän keräsi tutkimusta varten 38 prosopagnostikkoa yhteensä seitsemästä eri suvusta - mukaan lukien omastaan. Grüter kärsii nimittäin itsekin prosopagnosiasta.


Syynä riittämätön piuhoitus

Tiedelehti Nature Neurosciencen marraskuisessa artikkelissa yhdysvaltalaisen Carnegie Mellon -yliopiston tutkijat onnistuivat viimein selvittämään synnynnäisen prosopagnosian fysiologista taustaa. He seurasivat 33-72-vuotiaita kasvosokeudesta kärsiviä koehenkilöitä diffuusiotensorikuvauksella. Siinä tarkkaillaan magneettikuvauksella veden lämpöliikettä kudoksissa ja saadaan kolmiulotteinen käsitys esimerkiksi aivojen hermoradoista.

Tutkijat havaitsivat, että prosopagnosiapotilailla on niukkuutta aivojen valkean aineen hermoradoissa. Nämä radat kuljettavat viestejä aivokuoren harmaan aineen alueilta toisille. Kasvosokeiksi syntyneillä näkökuoren tietyt alueet ovat piuhoittuneet huonommin kuin muilla ihmisillä.

Fysiologisen poikkeavuuden löytyminen kasvosokeilta vauhdittaa varmasti myös prosopagnosian geneettisen taustan selvittämistä. Ties vaikka ruotsalaisetkin geneetikot innostuisivat asiasta.


Tiina Raevaara on perinnöllisyystieteestä väitellyt filosofian tohtori, kirjailija ja tietokirjoittaja.


Yllättävän yleistä


Synnynnäistä kasvosokeutta on tutkimuksissa löydetty noin kahdelta prosentilta ihmisistä. Tämä pätee niinkin erilaisiin väestöihin kuin saksalaisiin (2,5 %) ja Hong Kongin kiinalaisiin (1,9 %). Raportit julkaisi American Journal of Medical Genetics -lehti vuosina 2006 ja 2008.

Ueberweg
Seuraa 
Viestejä1164
Liittynyt12.9.2008

Kun kasvot pysyvät vieraina.

Rousseau 15.04.2015 klo 09:39 http://www.eeva.fi/artikkeli/kirjailija-kaario-utrio-kun-vanha-voi-sanoa-mita-mieleen-juolahtaa?utm_source=vko16_1_1&utm_medium=email&utm_content=ihminen&utm_campaign=th_kirje Kaari luuli vuosia, että hän on huolimaton tai itsekeskeinen. Että hän ei kiinnitä tarpeeksi huomiota muihin ihmisiin. Ja minä luulin että olen vaan niin helvetin tyhmä että alan arvuuttelemaan niin tutuista kuin tuntemattomista tunnenko vai en. Esim. koulumatkalla joku...
Lue kommentti
Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Kun kasvot pysyvät vieraina.

http://www.eeva.fi/artikkeli/kirjailija-kaario-utrio-kun-vanha-voi-sanoa-mita-mieleen-juolahtaa?utm_source=vko16_1_1&utm_medium=email&utm_content=ihminen&utm_campaign=th_kirje Kaari luuli vuosia, että hän on huolimaton tai itsekeskeinen. Että hän ei kiinnitä tarpeeksi huomiota muihin ihmisiin. Ja minä luulin että olen vaan niin helvetin tyhmä että alan arvuuttelemaan niin tutuista kuin tuntemattomista tunnenko vai en. Esim. koulumatkalla joku ventovieras nainen yhtäkkiä aiheutti...
Lue kommentti

Psykedeelit ayahuasca ja psilosybiini tehoavat tutkimusten mukaan masennukseen.

Amazonin alueen ihmiset ovat ammoisista ajoista nauttineet näkyjä nostattavaa ayahuasca-kasviuutetta.

Aine kiinnostaa myös lääketieteen tutkijoita. Se näyttää tehoavan masennukseen ja riippuvuuksiin, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Muilla psykedeeleillä, kuten tietyissä sienissä esiintyvällä psilosybiinillä, on havaittu samanlaisia vaikutuksia.

Ayahuascaa pitkään tutkinut Jordi Riba Sant Paun sairaalasta kertoo, miten vaikeasta masennusta potevat potilaat ovat saaneet apua yksittäisestä kokeilusta.

”Tavalliseen masennuslääkkeeseen verrattuna teho oli todella nopea vain yhdellä annoksella. Hämmästyttävästi tulokset näkyivät heti, ja ne säilyivät monia viikkoja”, Riba sanoo HS:n haastattelussa.

Lontoon Imperial Collegen Robin Carhart-Harris on saanut samanlaisia tuloksia psilosybiinillä.

Ratkaisevia myönteisille vaikutuksille ovat ympäristö ja olot, joissa psykedeelejä käytetään.

”On tärkeää, että ammattiterapeutti valmistelee kokemukseen, on mukana sen aikana ja auttaa sen jälkeen tekemään siitä selkoa”, Carhart-Harris sanoo.

Suomessakin tutkijat etsivät rahoitusta tutkimukseen, jossa testaan psilosybiinin tehoa masennukseen.

Kysely

Kokeilisitko psykedeeliä masennukseen, jos lääkäri määräisi?

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012