Miten käy meille? Menetämmekö itsekunnioituksemme vai arvostammeko elämää entistä syvemmin? Näitä kyselee Anne Foerst, robottien sielunpaimen.


TEKSTI:Jani Kaaro

Miten käy meille? Menetämmekö itsekunnioituksemme vai arvostammeko elämää entistä syvemmin? Näitä kyselee Anne Foerst, robottien sielunpaimen.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2003

Filosofi John Stuart Mill loi 1800-luvulla kauniin vision, jonka mukaan meidän on kunnioitettava jokaisen ihmisen vapautta ja erityislaatua, koska ihminen ei ole kone vaan ajatteleva ja tahtova yksilö. Nyt 2000-luvulla tuo kuva näyttää ainakin pintapuolisesti tulleen sekavammaksi, ei niinkään siksi, että ihminen olisi nyt konemaisempi, vaan koska kone on nyt ihmismäisempi.


 


  uuden sukupolven robotit reagoivat ihmisten tunnetiloihin ja voivat vaikuttaa tuntevilta itsekin. Niillä on jopa oma "sielunhoitaja", jonka tehtävänä on tuoda tekoälytutkimus ja teologia lähemmäksi toisiaan. 

Pappi viehtyi tietokoneisiin

Teologi Anne Foerstilla on hyvät edellytykset ymmärtää robottien maailmaa. Opiskellessaan papiksi hän otti sivuaineeksi tietojenkäsittelytieteen saadakseen ilmaista tietokoneopetusta. Tietokoneet ja niiden logiikka kietoivat kuitenkin Foerstin pauloihinsa, ja kun hän valmiina pappina odotteli töitä, hän korjasi tietokoneita elannokseen vuosien ajan.

Nyt Foerst on teologian ja tietojenkäsittelytieteen professori St. Bonaventuran yliopistossa Yhdysvalloissa. Tietojenkäsittely ja teologia tuntuvat nivoutuvan huonosti toisiinsa, mutta niiden sovittamisesta yhteen on tullut Foerstille elämäntyö. Hän on varmasti myös ensimmäinen ihminen, jonka virallinen työnkuva on toimia robottien teologisena neuvonantajana. Tätä hän tekee Massachusettsin teknisen korkeakoulun tekoälylaboratoriossa, jossa rakennetaan inhimillisiä robotteja.

Robottien teologinen neuvonantaja kuulostaa raflaavammalta kuin toimenkuva todellisuudessa on. Kun tutkijat haluavat kehittää ihmismäisempiä robotteja, heillä on oltava joitakin oletuksia siitä, mitä ihmisyys on. Koska teologit ovat niin paljon parempia vastaamaan näihin kysymyksiin kuin tekoälyinsinöörit, Foerstilla on tutkimusryhmässä luonnollinen paikka.

Katsekontakti robottiin

Foerstin "opissa" on ollut kaksi robottia, jotka edustavat Massachusettsin teknisen korkeakoulun kehittyneintä osaamista.

Kismet on sosiaalisesti älykäs robotti, joka on saanut maailmanlaajuista julkisuutta pitkien silmäripsiensä ja punaisten pusuhuuliensa ansiosta. Se osaa lukea ihmisen tunnetiloja kasvoista ja vastata niihin hymyllä tai muilla sopivilla ilmeillä. Cog puolestaan jäljittelee ihmisvauvaa: se osaa ottaa ihmiseen katsekontaktin ja heitellä palloa, ja lapsen tavoin se oppii vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa.

Ihmismäisiä robotteja kehitetään myös Japanissa. Esimerkiksi Hondan kävelevä robotti liikkuu hyvin luonnollisesti: on vaikea uskoa, ettei sen sisällä ole ihmistä.

Robottitutkimuksella on käytännön tavoitteita. Esimerkiksi Japanissa väestö vanhenee, ja maa toivoo robottien tulevaisuudessa auttavan vanhuksia arkisissa askareissa. Jos robotit ovat ihmismäisiä, ihmiset todennäköisesti hyväksyvät ne paremmin kuin kylmät koneet. Koska asunnot on suunniteltu ihmisille, myös ihmisen muotoisen robotin on helppo kulkea ja asua niissä.

  tietoiseksi sekä itsestään että siitä, mikä on itsen ulkopuolella. Toisin sanoen robotilla on oltava ruumis. Se ei voi olla vain keskusprosessori, joka on lukittu yksinäiseen huoneeseen.

Kosketus kehittää aivoja

Robotin ruumiillistumisen ja sosiaalisen älykkyyden yhteys ei ole pelkää teoreettista suunpieksäntää vaan perustuu kahdenlaisiin todisteisiin.

Ihmisvauvojen neurologiset kyvyt ovat kytköksissä motoristen kykyjen kehittymiseen. Kun vauva oppii hallitsemaan esimerkiksi käsiään ja jalkojaan, sen aivot kehittyvät nopeammin. Samoin aivot kehittyvät, kun vauva koskettelee ympäristöään tai kun sitä kosketellaan, ja vastaavasti koskettelun puute haittaa vakavasti aivojen kehittymistä.

Toisenlainen todistusaineisto tulee suoraan Cogilta. Cog on siinä mielessä uuden sukupolven robotti, että sillä ei ole varsinaista keskusmuistia, joka ohjaisi sen eri jäsenten toimintaa, vaan sen jokainen jäsen on erillinen, "ajatteleva" kone, joka toimii vuorovaikutuksessa muiden jäsenten kanssa. Näistä yksinkertaisista kytkennöistä eri jäsenten välillä syntyy kuitenkin monimutkaisempia "käyttäytymismuotoja". Kun Cogille esimerkiksi asennettiin vatsan seudulle tuntoreseptoreita, jotka toimivat ihon lailla, se oppi koskettelemaan itseään.

Foerstin mukaan juuri tuona hetkenä Cog tuntui niin ihmismäiseltä ja elävältä, että se oli suorastaan hyytävää. Cog kosketteli itseään kuin vauva.

Kohdellaan kuin tietoista

Miten Cog voi kehittyä tästä eteenpäin? Foerstin mukaan tämä on kiinni robotin lähipiiristä.

Vanhemmat suhtautuvat vastasyntyneeseen vauvaan niin kuin sillä olisi aikomuksia, haluja ja toiveita, vaikka tietoisuus kehittyy vasta puolentoista-kahden vuoden iässä. Kun vanhemmat kohtelevat vauvaa tietoisena olentona, siitä tulee tietoinen. Tietoisuus syntyy siis sosiaalisesta vuorovaikutuksesta vanhempien ja muiden ihmisten kansssa. Oikea resepti Coginkin kehitykselle olisi ottaa robotti osaksi jotakin sosiaalista ryhmää ja kohdella sitä tietoisena olentona.

Vaikka Cog on hädin tuskin oppinut koskettelemaan itseään, visiot sinkoilevat auttamatta siihen kaukaiseen ja melko epätodennäköiseen tulevaisuuteen, jossa ihmismäiset robotit ovat totta.

Teologille on kysyntää, kun yritetään ratkoa tulevaisuuden nostamia kysymyksiä: Kunnioitammeko ihmisyyttämme vain siksi, ettemme ymmärrä sitä täysin? Jos voimme joskus palauttaa koko ihmisyyden mekaanisiin periaatteisiin ja rakentaa niiden pohjalta ihmismäisiä robotteja, menetämmekö itsekunnioituksemme? Mihin muuhun itsekunnioituksemme voi siinä tapauksessa perustua?

Foerstilla ei ole yksiselitteistä vastausta näihin kysymyksiin sen enempää kuin kellään muullakaan, eikä se edes ole hänen tehtävänsä. Hänen tehtävänsä tekoälytutkimuksen ja teologian välissä on pikemminkin nostaa kysymyksiä esiin, ylläpitää jatkuvaa keskustelua ja lähentää koulukuntia toisiinsa. Hänen mielestään on tärkeää, että insinöörit joutuvat ottamaan eettiset kysymykset vakavasti ja teologit pohtimaan, miltä asiat näyttävät tekoälyn näkökulmasta.

Peruskysymykset pysyvät

Tekoälyn kannattajia pidetään usein suuruudenhulluina röyhkimyksinä, jotka haluavat leikkiä Jumalaa, mutta Foerstin kokemus on ollut päinvastainen - hänelle robottien kehittäminen on opettanut nöyryyttä. Tekoälytutkimuksessa on valtava määrä teknistä tietoutta ja osaamista, mutta kun alan parhaat aivot lyövät päänsä yhteen ja yrittävät synnyttää edes muurahaista viisaamman robotin, he epäonnistuvat. Parhaimmillaan he saavat aikaan vain kehnon ja huonosti toimivan jäljitelmän muurahaisesta.

Tämän oivaltaminen herättää Foerstin mukaan tutkijoissa kunnioituksen elämän monimutkaisuutta ja syvyyttä kohtaan.

Jos onnistuisimme kehittämään täysin ihmismäisen robotin, tämä saavutus ei Foerstin mukaan välttämättä kertoisi mitään muuta kuin että tekoälytutkimus kykenee sellaisen kehittämään. Se ei vastaisi millään lailla sellaisiin kysymyksiin kuin miksi olemme täällä ja mikä on ihmisyyden perimmäinen merkitys. Foerstin mukaan nämä kysymykset ovat aina olleet ja ovat vastakin teologien ja filosofien heiniä.

Tekoälyn utopioihin kuuluvat robotit, jotka ovat ihmistä älykkäämpiä ja viisaampia ja jotka ratkaisevat ihmiskuntaa vaivaavat ongelmat. Mutta jos osaamme joskus rakentaa näin viisaan robotin, ehkä osaamme ratkaista ongelmat itsekin.



 



Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5216
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti