Riippuvuuden voi kääntää vahvuudeksi. Tässä vinkkejä uutisjuopolle ja syventymisaddiktille.

 Riippuvuuden voi kääntää vahvuudeksi. Tässä vinkkejä uutisjuopolle ja syventymisaddiktille.

Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2013

Teksti: Tuija Matikka

Yksi vielä, ja sitten lopetan!” Se on addiktin puhetta, jossa ”vielä yksi” voi viitata seuraavaan kaljatuoppiin – tai vaikkapa artikkeliin, kirjaan tai uutiseen.

Tiedonjanolla on monta myönteistä seurausta. Uusien ajatusten omaksuminen lisää selviytymiskykyä. Yllättävä tieto virkistää ja valpastuttaa. Varsinkin kriisitilanteissa fakta antaa varmuutta.

Jotta uteliaisuus voimaannuttaisi ja uppoutumisen hurma pysyisi yllä, tiedon seuraavan syvennysaskeleen pitää olla kurottautumisen päässä. Liian helppo tavoite pitkästyttää, liian vaikea syö itsetuntoa. Juuri sopivan aivopähkinän tiedetään kutittavan aivojen mielihyvää tuottavaa dopamiinipiiriä. Syntyy orgastinen flow-tila, jossa aika ja paikka unohtuvat.

Mutta tiedonhimolla on myös pimeä puoli. Läheskään aina uuden tiedon etsiminen ei ole älyn iloista leikittelyä. Asian­tuntijoita tutkittaessa on havaittu, että pakkomielteisen opiskelun ja itsensä kehittämisen taustalla saattaa olla jäytävä pelko oman pätemättömyyden paljastumisesta. Pelko voi ajan mittaan piiskata ällistyttävän tietomäärän haalimiseen. Koska pelkääjän perimmäinen palkinto ei ole tietäminen vaan hyväksytyksi tuleminen, epäpätevyyspelon riivaama kärttää kiitosta ja vakuutteluja osaamisestaan.

Elämää haittaa myös, jos riippuvaisen täytyy pakonomaisesti seurata, mitä tyrmistyttävää on juuri tapahtunut missäkin päin maailmaa. Turrukevirrasta on kyse silloin, kun seuratun tiedon vaikeusaste pysyy samana tai keskittymiskyvyn rapautuessa pinnallistuu.

Tietoturrukkeen myönteinen puoli on sen myrkyttömyys. Jos jostakin pitää olla riippuvainen, tieto lienee vähiten tuhoisa koukku. Silti ihminen voi siinäkin tuntea pyristelevänsä voimattomana.

Osalla on tietäjän identiteetti

Jonkinasteinen tiedonjano on yksi perusominaisuuksistamme. Psykologi John Bargh Yalen yliopistosta Connecticutista kuvailee, että alitajuiset matelija-aivomme vaanivat tiedon valtameressä uivan kalan tavoin vihjeitä siitä, mihin kannattaisi iskeä. Jos jokin näyttää antavan jotain meille kuuluvaa, panemme töpinäksi.

Tiedonjano voi lisääntyä esimerkiksi, kun uhan tai turvattomuuden tunne valpastuttaa huomaamaan vaarat ja mahdollisuudet. Mukavissa oloissa tiedostamaton mieli herkästi toimii kuin itara pankkiiri, joka ei satsaa uuteen, jollei ole aivan pakko.

Osalla meistä jano syvenee. Luonteva tiedon ytimeen porautuminen voi olla merkki tutkijan identiteetistä. Se on saatettu imeä ikään kuin äidinmaidosta eli vanhempia mukailemalla tai puhtaan sattuman oikusta.

Voimakkaan tiedon- ja osaamisenjanon tyydyttäminen johtaa melkoiseen ajalliseen satsaukseen. Eri alojen huipputaitajia tutkinut pennsylvanialaisen Garnegie Mellon -yliopiston Anders Ericsson havaitsi, että erinomaisen osaamisen saavuttaminen vaatii 10 000 tuntia keskittynyttä harjoittelua.

Vajavuus voi tuottaa pettymyksen

Pitkäaikainenkaan flow tiedon parissa ei takaa ikuista auvoa. Vain täydellinen tietämys näyttää olevan tietoaddiktille tarpeeksi, ja ennen pitkää hän törmää tietämisen paradoksiin: mitä enemmän asiantuntemus kasvaa, sitä tietoisemmaksi ihminen tulee tietojensa vajavuudesta. Havainto voi aiheuttaa syvän epäonnistumisen tunteen: ”minä en sitten koskaan pätevöitynyt”. Pettymyksen syvyyttä ei välttämättä lievitä edes taskussa oleva tohtorintutkinto.

Luovat ja kapealle tiedonhaaralle omistautuneet uppoutujat voivat tutkimushavaintojen mukaan masentua pahasti, kun valitulla uralla syystä tai toisesta tulee umpikuja. Jos pettymys järkyttää, uusi uppoutuminen alkaa tuntua liian uskaliaalta ja etsijä tyytyy räpiköimään tiedon pintavesissä.

Vaikeuksia voi tulla myös sosiaalisessa elämässä. Jos erikoistumisala on kapea, puheenaiheet eivät jaksa kiinnostaa muita. Mitä syvemmälle uppoutuja pureutuu, sitä harvalukuisemmiksi juttukaverit käyvät. Jollei lähipiirissä ole ketään, jonka kanssa voi sparrata ajatuksia, yksinäisyys ajaa puhumaan nakeista ja muusista ja ehkä luopumaan koko kiinnostusalasta.

Syväosaaja osaa opastaa muita

Pettymykseen ei ole pakko jäädä vellomaan. Murskaavien kokemusten jälkeen moni löytää uuden kiinnostuksenkohteen. Yksinäisyyskään ei välttämättä nykyisin vaivaa niin herkästi kuin ennen, koska internet auttaa hyvinkin ka­pean alan osaajia linkittymään toisiinsa.

Tietämisen paradoksin aiheuttamaan järkytykseen voi reagoida jatkamalla kaikesta huolimatta ja uppoutumalla yhä kiivaammin ”hyönteisen takajalan taivutusmekanismin” ytimeen. Viisas tietäjä oivaltaa, että hänen vajavainenkin tietämyksensä tuottaa siihen liittyvistä asioista paremman arvauksen kuin aiheeseen vähemmän perehtyneen ja siksi itsevarman diletantin luulo. Koska syväosaaja hyväksyy nöyrästi sekä vahvuutensa että vajavuutensa, hän on valmis soveltamaan näkemyksiään elävän elämän ainutkertaisissa tilanteissa.

Toinen paradoksista järkyttynyt kiinnostuu aloittelevien tietäjien valmentamisesta. Alansa syväosaajana hän kykenee eläytymään tiedonjanoisten noviisien asemaan, koska on itsekin kokenut uppoutumisen juovuttavan imun. Hän osaa innostaa tiedon etsijöitä ja opastaa näitä niin yksityiskohtien kuin kokonaisuuksien hahmottamiseen.

Panosta laatuun

Tietoturrukkeesta riippuvainen on hieman toisenlaisessa tilanteessa. Turrukevirran selaaminen on kuin roskaruoan ahmimista lohdukkeeksi. Jos se alkaa häiritä vaikkapa tekemättömien töiden takia omaa tai läheisten elämää, käyttäytymistään voi yrittää säätää enemmän  syventymisaddiktion suuntaan.

Sen sijaan, että ahmii kaikkea, alkaakin panostaa laatuun.  Avainkysymys voi olla vaikkapa: nostaako juuri tähän asiaan perehtyminen aivojeni kilohintaa ja miten? Tiedonhakunsa kannattaa myös suunnitella etukäteen niin, että laatii niistä ostoslistamaisen luettelon vaikkapa jo aamulla tai edellisenä iltana. Satunnaista haku­surffausta ei tarvitse täysin lopettaa, mutta siihen kannattaa asettaa aikaraja.

Tuija Matikka on psykologi ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Mikä haussa houkuttaa?

Toiminnallinen riippuvuus. Addiktoituminen tiedon hakemiseen muistuttaa peli- tai seksiriippuvuutta tai ekstremelajeihin houkuttavaa adrenaliiniriippuvuutta. Kaikissa näissä ihminen pyrkii saavuttamaan miellyttävän flow-tilan. Siinä ajantaju hämärtyy ja ihminen tuntee pystyvänsä keskittymään käsillä olevaan asiaan täydellisesti.

Jatkuvuuden toivo. Varsinkin nykyiset tiedonhakukeinot tuntuvat lupaavan ikuista flow-tilaa, sillä netti tarjoaa tiedonhakumahdollisuuksia loputtomasti ja nykylaitteilla myös melkein missä tahansa.  Tällöin tiedonhaku saattaa toimia myös turrukkeena, joka auttaa väistämään ikäviä tunteita.

Turtuminen. Todellisuudessa flow-tila on vain ajoittainen. Jos sitä koettaa ylläpitää koko ajan, keskittymiskyky alkaa herpaantua. Ihminen väsyy ja jaksaa käsitellä yhä vähemmän asioita kerralla. Hedelmällisempää on vain käydä flowssa ja tulla taas pois.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25797
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.