Kaikki tietävät kuningas Arthurin, suuren kelttisoturin, joka pelasti kansansa saksien ikeestä. Toisaalta harva historian hahmo on herättänyt yhtä paljon epäilyä ja eripuraa kuin hän. Lähteet kertovat tarunhohtoisen hallitsijan urotöistä, mutta riittävätkö johtolangat varmistamaan, mikä hän loppujen lopuksi oli miehiään?




Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2009



Kuningas Arthurista on tullut kuin tyhjä taulu, johon jokainen sukupolvi voi kirjoittaa omat uskomuksensa. Arthurin elämää valottava kirjallisuus, jopa tieteellinen, kertookin usein enemmän kirjoittajastaan kuin kohteestaan. Siksi kuninkaan etsintä on aloitettava sieltä, missä hän meille ensimmäiseksi näyttäytyy: keskiajan runoista. 


Soturista kasvaa kuningas

Nimi Arthur esiintyy ensi kerran 800-luvulla Walesin bardien, kiertelevien runonlaulajien, muistilistoissa, taistelurunojen toistamista avittaneissa merkinnöissä. Näiden varhaisten tekstien Arthur on suuri soturi ja metsästäjä.

Kuninkaana Arthur istuu ensi kertaa noin sata vuotta myöhemmissä, niin ikään Walesissa kirjoitetuissa pyhimysten elämäkerroissa. Niissä hän ei kuitenkaan ole lähelläkään meidän tuntemaamme urheaa Arthuria. Hän saa tyytyä ylpeän ja typerän hallitsijan osaan, edustamaan maallisuutta pyhimysten hengellisyyden vastakohtana.

Tuttuja piirteitä kuningas saavuttaa vuonna 1136, jolloin Oxfordissa asunut pappi Geoffrey Monmouthilainen julkaisee teoksensa Historia regum Britanniae, Englannin kuninkaiden historia. Tässä kirjassa Arthur esiintyy ylivertaisena taistelijana ja toiminnan miehenä. Hän kukistaa Rooman legioonat, valloittaa Euroopan Islannista Galliaan ja näyttää muutenkin soturikuninkaan mallia.

Geoffrey on selvästi tuntenut walesilaiset kertomukset ja yhdistellyt niitä nerokkaasti. Hänen kynästään ovat peräisin niin taikuri Merlin, Arthurin miekka Excalibur kuin myyttinen Avalonin saari, minne haavoittunut kuningas kuljetettiin hänen viimeiseksi jääneen taistelunsa jälkeen.


Rooma tarjoaa ajoitusapua

Geoffrey Monmouthilainen esitti historiansa totisena totena, ja sellaiseksi hänen fantastinen kertomuksensa Englannissa tulkittiin. Siksi se vaikutti merkittävästi saarivaltakunnan keskiaikaiseen historiankirjoitukseen ja kelpasi myös hallitsijoiden propagandavälineeksi.

Me tiedämme, etteivät tuon aikakauden kirjoittajat erotelleet todellisia ja kuvitteellisia tapahtumia kovinkaan tarkasti. Menneisyys rakennettiin aina uudestaan vastaamaan kunkin hetken tarpeita. Historian kirjoittaminen tiedon itsensä vuoksi ei vielä kuulunut ihmisten ajatusmaailmaan, vaan jokaisella teoksella oli jokin tavoite, jos ei uskonnollinen tai poliittinen niin henkilökohtainen.

Voimmeko sitten selvittää tämän tarinoiden ja propagandan vyyhdin ja löytää totuuden kuningas Arthurista?

Oli Arthur olemassa tai ei, hänen tarinansa alkaa siitä, mihin Rooman valtakausi Britteinsaarilla päättyy.

Historioitsijat Geoffrey Monmouthilaisesta alkaen ovat sijoittaneet Arthurin toiminnan aikaan, joka seuraa roomalaisten vuonna 410 tapahtunutta lähtöä.


Germaanit valtaavat maata

Rooman luovuttua Britannian provinssistaan alue jäi roomalaistuneen kelttieliitin käsiin. Puolustaakseen omistuksiaan Irlannin ja Skotlannin asukkaiden ryöstöretkiltä uudet vallanpitäjät käyttäytyivät kuin entiset isäntänsä: he hankkivat palkkasotureita Euroopan germaaniheimoista.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Sotilaat alkoivat ottaa itselleen yhä enemmän oikeuksia, ja käytännössä valta siirtyi niille, joilla aseet olivat. 400-luvun puolivälissä Englannin viljavimmat ja alavimmat osat olivat suureksi osaksi germaanisten anglien, saksien ja juuttien hallinnassa.

Sitten tapahtui jotakin. Germaanien eteneminen pysähtyi noin kahden sukupolven ajaksi. Tämä tiedetään hautalöydöistä. Koska kristinusko ei vielä ollut ennättänyt tulokkaiden keskuuteen, he noudattivat vanhoja pakanallisia rituaalejaan ja varustivat vainajansa tuonpuoleiseen arvoesineillä. Kun hautakalleuksien ilmaantuminen uusille alueille päättyi, mitä todennäköisimmin päättyivät myös valloitukset.


Badonvuorella tärkeä taistelu

Germaanien pysähtymiseen voi olla monia syitä - joista meidän artikkelimme kannalta tärkein olisi urhoollinen Arthur.

Ainoa lähes aikalainen, jonka kertomus tarjoaa johtolankoja, on 530-luvulla kirjoittanut Britannian roomalaistuneen yläluokan jäsen Gildas. Eliitin moraalista rappiota suomimaan keskittyvässä teoksessaan De excidio Britanniae, Britannian hävitys, Gildas antaa lyhyen tiedon, jonka mukaan Britannian asukkaat ryhtyivät vastarintaan Ambrosius Aurelianuksen johdolla ja "kansan koettelemukset loppuivat hetkeksi" Badonvuoren taisteluun.
Gildas ei mainitse kertaakaan Arthur-nimistä henkilöä, mikä tuntuisi romuttavan teorian historiallisesta Arthurista alkuunsa. Gildaksen teos ei kuitenkaan ole historiaa vaan poliittinen kiistakirjoitus ja ohjelmanjulistus, eikä siinä kerrota juuri muitakaan nimiä.

Jos Arthur oli tunnettu sotapäällikkö, Gildaksen ei välttämättä tarvinnut esitellä häntä nimeltä saavuttaakseen tavoitteensa. Tilanne vertautuu nykyiseen sotauutisointiin. Jokaisen Irakin sotaa käsittelevän artikkelin ei tarvitse erikseen mainita joukkoja komentaneen kenraalin nimeä.


Todiste löytyy ja haihtuu

Gildaksen teos ei kuitenkaan ole arvoton Arthurin etsintää ajatellen. Se mainitsee Badonin, joka löytyy myös 800-luvulla Walesissa kirjoitetusta Historia Brittonumista, Bretonien historiasta, joka kertoo Britannian kelttien vaiheista. Teos sisältää luettelon kahdestatoista Arthurin johtamasta taistelusta, joista viimeinen käytiin Badonvuorella, missä Arthur "surmasi yhdessä päivässä 960 miestä".

Historian kirjoittaja, jonka henkilöys jää hämäräksi, ilmoittaa esipuheessa koonneensa teokseensa kaiken materiaalin, minkä löysi. Tämä on johdattanut historiantutkijoita käsittelemään teosta varhaisempiin lähteisiin perustuvana kokoelmana. Tekstianalyytikot ovat kuitenkin todistaneet, että Brittonumin on laatinut yksi ainoa henkilö ja että esipuhe johtaa harhaan. Tämäkään merkintä ei siis todista, että Arthurin nimi olisi esiintynyt jossakin dokumentissa ennen 800-lukua. Näyttää siltä, että kuninkaan olemassaolo on pahasti uhattuna.


Annaaleista uusi korsi

On kuitenkin olemassa toinenkin walesilainen lähde, joka antaa luotettavalta vaikuttavia tietoja Arthurista: Walesin annaalit. Nämä 900-luvun puolivälissä kootut vuosikirjat sisältävät vanhoja pääsiäistaulukoita, joiden avulla laskettiin keväisen juhlan ajankohta kunakin vuonna. Joidenkin vuosien kohdalle on marginaaliin merkitty tärkeitä tapahtumia. Kaksi näistä käsittelee päähenkilöämme.

Vuodelta 518 löytyy merkintä Badonvuoren taistelusta, jossa "Arthur kantoi Herramme Jeesuksen Kristuksen ristiä harteillaan kolme päivää ja kolme yötä, ja keltit olivat voitokkaita". Toinen merkintä on vuodelta 539, ja se kuuluu: "Camlannin taistelu, jossa Arthur ja Medraut menehtyivät; Britanniassa ja Irlannissa oli rutto."

Camlannin taistelua ei mainita Historia Brittonumissa, mutta itse asiassa tämä lisää annaalien uskottavuutta, sillä se osoittaa, että aikamerkintöjen tekijä on käyttänyt muitakin lähteitä kuin kelttien historiaa. Lisäksi ruton tiedetään todella koetelleen niin Britanniaa kuin Irlantia, joten merkinnät vaikuttavat autenttisilta.

Vuosikirjoissa ja Historia Brittonumissa on kuitenkin enemmän yhteistä kuin maininta Badonvuoren mittelöstä. Myös annaalit ovat lähteenä pulmallisempia kuin ensi silmäyksellä voisi olettaa. Niidenkin uskottavuus on joutunut hyökkäyksen kohteeksi.

Tekstien erittelijät ovat lähes varmasti todistaneet, ettei pääsiäistaulukoihin tehty historiallisia merkintöjä ennen kuin 650-luvulla, siis noin sata-kaksisataa vuotta Arthurille esitetyn elinajan jälkeen. Gildaksen hiljaisuus alkaa vaikuttaa yhä painavammalta.


Katseet kääntyvät nimeen

Jos vakuuttavia todisteita 400-500-luvulla eläneen kuninkaan historiallisuudesta ei ole, mistä sydänkeskiajan rikkaat tarinat ovat saaneet alkunsa?

Arthurin olemassaoloa on perusteltu ei savua ilman tulta -logiikalla. Otaksumia kertomusten alkuperästä on yhtä monta kuin Arthurin puolestapuhujiakin, mutta suurin osa hypoteeseista jakautuu kahteen koulukuntaan, joista molemmat perustuvat Arthur-nimen etymologiaan.

Kun roomalaisen sukunimen Artorius kääntää Walesin kielelle kymrille, siitä tulee Arthur. Tämä on innostanut tutkijoita etsimään Britanniasta Artoriuksia, jotka olisivat voineet olla Badonvuoren taistelun sankareita tai heidän esikuviaan.
Myöhäisin itsestään Britanniassa jälkiä jättänyt Artorius on muuan Lucius Artorius Castus, 200-luvulla Britanniassa palvellut dalmatialainen upseeri, joka komennuksensa loputtua palasi synnyinseudulleen nykyiseen Kroatiaan ja teki siellä kohtalaisen poliittisen uran. On mahdollisuuksien rajoissa, että tämä Artorius olisi saavuttanut jonkin voiton joistakin Skotlannin tai Irlannin heimokunnista ja jäänyt elämään kansantarinoissa.


Ehkä Arthur onkin arvonimi

Toiset historiallisen esikuvan kannattajat tarrautuvat siihen, että keskiajan walesilaisissa nimissä yleinen arth-etuliite merkitsee muinaiskymrissä karhua ja arth-wir karhumiestä. Kun karhu lisäksi on taistelurunoudessa yleinen soturin vertauskuva, Arthur ei ehkä olekaan erisnimi vaan suuren sotapäällikön arvonimi tai liikanimi.

Teorian vahvuus on, että se nostaa kaikki 400-500-luvun kelttipäälliköt Arthur-kandidaateiksi. Kuten useimmissa elegantin yksinkertaisissa teorioissa, myös tässä on puutteensa. Keskiajan kymriksi karhumies olisi arthwr, joka lausutaan eri tavoin kuin Arthur, eikä nimeä löydy oikeassa muodossaan mistään tekstistä.


Vai tuliko tarusta totta?
Toinen koulukunta lähtee siitä, ettei tarunhohtoinen kuningas ehkä olekaan myyttisiä ominaisuuksia saanut historiallinen henkilö, vaan historialliseksi henkilöksi muuttunut myyttinen olento.

Erään teorian mukaan Arthur olisi alun perin kelttiläinen puolijumala Kreikan Herakleen tapaan. Walesilaisissa taruissa Arthur kieltämättä suorittaa Herakleen urotöiden veroisia mainetekoja, ja hänet liitetään usein myös kelttien alamaailmaan Annwniin.

Myös tässä koulukunnassa on niitä, jotka etsivät selitystä karhusta. He muistuttavat, että Walesissa, Cornwallissa ja Pohjois-Englannissa on runsaasti arth-etuliitteen tai jopa arthurin sisältäviä paikannimiä. Suurin osa näistä seuduista oli vielä varhaiskeskiajalla karhujen asuttamaa erämaata. Näin Arthur olisikin alun perin voinut olla suomalaiseen tyyliin pyhänä palvottu karhu, joka karhujen hävittyä olisi kansantaruissa muuttunut ihmissoturiksi.


Arkeologeilla ratkaisun avaimet
Jokaisella edellä mainitulla teorialla on vahvuutensa, mutta vähäisten todisteiden vuoksi mitään niistä ei voida julistaa lopullisesti oikeaksi.
Uusia kirjallisia lähteitä aikakaudelta ei enää löytyne, joten toivo on pantava arkeologiaan. Ellei kaivauksissa paljastu jotakin mullistavaa historiallisen Arthurin puolesta, on rakentavampaa keskittyä kuningas Arthurin ideaan.
Vaikka hän ei olisi koskaan elänyt, hän on vaikuttanut maailman historiaan ja politiikkaan enemmän kuin useimmat lihaa ja verta olevat valtiomiehet. Ajatellaan vaikka hänen pyöreää pöytäänsä. Se kohotettiin keskiajalla kunnian ja mieskunnon vertauskuvaksi, ja nykyään se on kaikenlaisen tasa-arvon ja oikeamielisyyden symboli.


Otso Turunen on historiaan erikoistunut vapaa kirjoittaja.


Arthurin ajan Britannia oli kansojen tilkkutäkki


Kun kansainvaellusten ja sisäisten valtariitojen uuvuttama Rooma vuonna 410 vetäytyi Britannian-omistuksistaan Englannista ja Walesista, alkuperäiset asukkaat keltit alkoivat perustaa maakuntiin ja kaupunkien ympärille pieniä kuningaskuntia, jollaisia jo entuudestaan oli Irlannin kelteillä ja Skotlannin pikteillä.

Lisää pikkuvaltioita loivat Euroopan mantereen germaanisoturit, anglit, saksit ja juutit, joita kelttiruhtinaat kutsuivat torjumaan Irlannin ja Skotlannin hyökkäyksiä mutta jotka alkoivatkin tehdä omia valloituksiaan. Lähteiden puuttuessa on mahdotonta tietää, kuinka monta kuningaskuntaa saarella oli kuningas Arthurin oletettuun hallintoaikaan 400-luvun lopulla tai 500-luvun alkupuolella, mutta varovaisestikin arvioiden niitä on täytynyt olla yli 20.

Keskiaikaisten kertomusten mukaan Arthur kävi voittoisaa sotaa Walesiin pyrkineitä sakseja vastaan. Siellä sijainneet kuningaskunnat kuuluvat myös keskiajan kestävimpiin. Viimeisenä itsenäisyytensä menetti Gwynedd, kun Englannin kuningas Edvard I valloitti sen vuonna 1282.


Arthurin maine sopi propagandavälineeksi


Arthurin legendaarinen maine istui monien Englannin sydänkeskiajan kuninkaiden maailmankuvaan. Olihan edeltäjä Rooman keisarikunnan oikeutettu perillinen.

Ristiretkeilijäkuningas Rikhard I lahjoitti Arthurin miekan Excaliburin Sisilian kuninkaalle rauhaneleenä 1191. Edvard I juhlisti Walesin valloitustaan 1284 turnajaisilla, joihin rakennettiin pyöreä pöytä. Henry Tudor marssi 1485 Arthurin punaisen lohikäärmelipun alla taisteluun Rikhard III:ta vastaan. Noustuaan valtaan Henrik VIII:na hän laaditti sukutaulun, joka todisti hänen polveutuvan Arthurista, ja nimesi poikansa ja perillisensä pyöreän pöydän päämiehen mukaan.

Camelotin isäntä joutui epäsuosioon vasta 1600-luvulla, kun historioitsijat keskittyivät etsimään Britannian imperiumin erinomaisten instituutioiden juuria germaanikansoilta periytyneistä rotuominaisuuksista. Toisen maailmansodan jälkeen niiden tutkiminen menetti makunsa ja huomio kiinnittyi jälleen Arthuriin. Nyt historioitsijat John Morris ja Leslie Alcock tekivät hänestä brittien vastarintajohtajan, joka torjui anglosaksien invaasiota.

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5205
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti
Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.