Viktoria tavoitti brittien tunteet, vaikkei tiennyt heidän elämästään juuri mitään. Kuva: Wikimedia Commons
Viktoria tavoitti brittien tunteet, vaikkei tiennyt heidän elämästään juuri mitään. Kuva: Wikimedia Commons

Britannian pitkäaikaisin hallitsija antoi nimensä aikakaudelle, joka ihaili edistystä, siveyttä ja äitiyttä. Itse hän riemuitsi seksistä, vältteli lapsiaan ja karsasti kehitystä.

1800-luku oli Britannialle harvinaisen pitkä vaurauden ja rauhan kulta-aika, Pax Britannica. Maa kulki teollisen kumouksen kärjessä. Höyrykone mullisti tavaratuotannon ja liikenteen. Tekniikan ihmeet lennätin, puhelin ja valokuvat nykyaikaistivat tiedonvälityksen. Moderni kaupunki vesijohtoineen, viemäreineen, kaasuineen, sähköineen ja metroineen muuttui arkitodellisuudeksi.

Ennennäkemätön tavarapaljous pohjusti kulutusyhteiskuntaa, ja politiikassa porvaristo nousi tärkeimmäksi vaikuttajaksi. ”Self-made manit” jättivät varjoonsa maa- ja virka-aristokraatit, jotka olivat perineet rahansa ja asemansa.

Toisaalta ihmisiä piti myös suojata urbaaneilta houkutuksilta ja turmelukselta. Se nosti arvoonsa perhe-elämän, ja naisten tehtävänä oli luoda kodista rauhaisa turvasatama.

Kaikki tämä on totuttu niputtamaan ”viktoriaaniseksi ajaksi”, sillä valtaosan vuosisataa Britanniaa hallitsi kuningatar Viktoria. Hän oli vallassa lähes 64 vuotta, kauemmin kuin kukaan muu toistaiseksi.

Ihaillun valtiaan elämästä löytyy kuitenkin piirteitä, jotka ravistelevat jälkimaailman käsityksiä hillityn porvarillisesta 1800-luvusta ja sen ikonista.

Valta putosi käsiin

Viktorian isä, velkoihin vajonnut Kentin herttua Edvard, ja isoisä, pähkähullu kuningas Yrjö III, kuolivat, ennen kuin prinsessa oli täyttänyt vuottakaan. Lapsuutensa Viktoria vietti riitojen repimässä, suorastaan vihamielisessä ympäristössä.

Hänen setänsä Vilhelm IV ja muut Yrjö III:n vielä elossa olevat pojat koettivat hankkia omia lapsia kruununperillisiksi, ja hoviväki juonitteli ehtimiseen. Kuningashuoneen kansansuosio rypi pohjamudissa.

Viktoria kumminkin nousi hallitsijaksi 1837 vain 19-vuotiaana. Hänen ensimmäinen velvollisuutensa oli löytää sopiva puoliso, joten katsastukseen marssitettiin liuta sulhaskandidaatteja.

Ensi sijassa kuningattaren puolison piti tuottaa siniverisiä jälkeläisiä. Oikeastaan se oli hänen ainoa tehtävänsä. Oli Viktorian onni, että hän ihastui komeaan saksalaiseen serkkuunsa, joka täytti tiukat vaatimukset. Saksi-Coburg-Gothan prinssi Albert oli Viktorian suuri rakkaus.

Pari viihtyi vuoteessa

Viktorian ja Albertin kiihkeä rakkaussuhde ei vastannut lainkaan viktoriaanisia kliseitä, joiden mukaan vain mies halusi seksiä ja nautti siitä, kun taas naiselle seksi oli velvollisuus ja kärsimys, jota hän saattoi sietää, kunhan sulki silmänsä ja ajatteli Englantia.

Kuningatar kirjoitti kiihkeän selostuksen hääyöstään poliittiselle tutorilleen, pääministeri lordi Melbournelle:

”En ole ikimaailmassa viettänyt sellaista iltaa. Hänen ylenpalttinen rakkautensa ja hellyytensä täyttivät minut taivaallisella onnella. Hän sulki minut syliinsä, ja me suutelimme toisiamme yhä uudestaan ja uudestaan.”

Näin avoin kiintymyksen osoittaminen oli harvinaista äärimmäisen pidättyväisenä aikana, jolloin jopa huonekalujen jalat piti peittää säädyllisyyden nimissä.

Pariskunnan seksielämä säilyi vireänä myös suhteen vanhetessa – ainakin siitä päätellen, että Viktoria ja Albert rakennuttivat Wightin saaren italialaistyyliseen Osborne Housen palatsiinsa äänieristetyn makuuhuoneen, jonka oven saattoi lukita nousematta vuoteesta.

Heillä oli myös tapana antaa toisilleen lahjaksi eroottista taidetta, maalauksia ja veistoksia. Ja kun lääkärit 17 aviovuoden ja yhdeksän synnytyksen jälkeen kehottivat kuningatarta pidättyvyyteen, tämä kauhisteli, joutuivatko puolisot luopumaan vuoteen nautinnoista. 

Äitiys oli yhtä piinaa

Vaikka kuninkaallisia perillisiä ilmaantui parin vuoden välein, kuningatar kauhisteli odottavia naisia:

”Minusta alituiseen raskaana olevat naiset ovat ehdottomasti vastenmielisiä; he ovat melkein kuin kaneja tai marsuja eivätkä todellakaan miellyttäviä.”

Kamalinta Viktorian mielestä oli imettäminen: ”Mikä piina – mikä nöyryytys naisparan, varsinkin nuoren naisparan herkille tunteille”, hän kirjoitti.

Myös kuningattaren ajatukset pikkulapsista sotivat räikeästi romanttisia perhekuvitelmia vastaan. Viktoriasta vauvat olivat kuin sammakoita: ”En pidä lainkaan pikkulapsista. Ruma vauva on ruokoton näky – ja ilman vaatteita sievinkin vauva on kammottava.”

Omia lapsiaan Viktoria kohteli hämmentävän kylmästi. Kuusivuotiaasta pojastaan hän kirjoitti:

Leopold on rumin. Hän kävelee pöyristyttävällä tavalla – – hänen tapansa ovat yhtä toivottomia kuin hänen puheensa, joka on suorastaan hirveää. Hän oppii niin hyvin ja lukee aika sujuvasti, mutta hänen ranskansa muistuttaa lähinnä kiinaa; lapsi rukka, hän on todella täysin epäonnistunut.”

Kuningaspari seurusteli lastensa kanssa mahdollisimman vähän. Niinpä sitten melkein kaikista tuli onnettomia tai ilkiöitä tai molempia.

Albertin menetys järkytti

Brittialamaisissa saksalainen prinssipuoliso herätti ensin suorastaan muukalaiskauhua, eikä Albert koskaan päässyt vanhojen vallanpitäjien, huikentelevan aristokratian suosioon; siihen hän oli liian tyyni, pidättyväinen ja jopa porvarillinen.

Albert suosi nousevaa keskiluokkaa, kaupunkien porvaristoa, yrittäjiä ja teollisuudenharjoittajia. Suopeus oli molemminpuolista. Keskiluokan tekosiveää ja ahdasmielistä säädyllisyyttä on ollut tapana kutsua viktoriaaniseksi, mutta yhtä hyvin sitä voisi kutsua albertilaiseksi.

Säntillistä prinssiä viehättivät armeija, tekniikka ja kaikenlaiset uutuudet.

Prinssin aloitteesta Lontoon Hyde Parkissa järjestettiin 1851 ensimmäinen maailmannäyttely, jossa ripeästi teollistuva suurvalta esitteli hämmästyttäviä saavutuksiaan. Näyttelyä varten rakennettiin Crystal Palace, joka oli aikansa huikein teräs- ja lasirakennelma.

Maailmannäyttely onnistui yli odotusten. Siellä kävi puolen vuoden aikana yli kuusi miljoonaa katsojaa. Viktoria oli siitä niin lumoutunut ja ylpeä, että pistäytyi siellä melkein joka päivä.

Muutenkin hän suorastaan palvoi puolisoaan – kunnes onnellinen avioelämä yllättäen päättyi. Albert sairastui luultavasti vatsasyöpään ja kuoli jo 42-vuotiaana 1861.

Kuningatarleski heittäytyi surunsa valtaan ja eristäytyi ulkomaailmasta miltei tyystin kymmeneksi vuodeksi. Hovissa ja hallituksessa pelättiin jo kuningattaren mielenterveyden puolesta.

Sitten kuningasparin skotlantilainen riistanvartija John Brown suostutteli Viktorian takaisin hovielämään. Pahat kielet kutsuivat kuningatarta jopa Mrs Browniksi, mutta rakkaussuhteesta ei ole todisteita.

Keulakuva vailla valtaa

Ehkäpä Viktoria sai miehekkäästä skotista samanlaista tukea kuin useista pääministereistään, jotka osasivat vedota hänen aistillisuuteensa ja hivellä hänen turhamaisuuttaan.

Pääministerit taipuivat suorastaan masokistin innolla Viktorian itsekkäisiin oikkuihin, kun hän esitti vaatimuksiaan ministereistä, uusista vaaleista ja ulkopolitiikasta. Todellisuudessa Britannian hallitsijalla ei enää ollut valtaa ollenkaan: hän sai sanoa sanansa vain, jos sitä erikseen kysyttiin. 

Jo vuoden 1688 loistava vallankumous, Glorious Revolution, oli aloittanut kehityksen kohti perustuslaillista monarkiaa, jossa hallitsijan valtaa säänneltiin tarkoin ja lait sääti demokraattisesti valittu parlamentti.

1800-luvulla, kun porvaristo ja tasavaltalaisuus vahvistuivat, hallitsija menetti lopullisesti asemansa poliittisena voimatekijänä. Siitä pitäen Britannian hallitsija on ollut muodollinen valtionpäämies, joka ei osallistu päivänpolitiikkaan. 

Mielipiteet patavanhoillisia

Viktorian mielipiteet olivat äärivanhoillisia, aivan kuin hän olisi sulkenut silmänsä kaikelta, mitä ympärillä tapahtui. Hän esimerkiksi oleskeli mieluiten maaseutulinnoissaan, koska inhosi meluisaa ja likaista pääkaupunkia.

Viktoria ei liioin koskaan lukenut sanomalehtiä eikä tiennyt käytännöllisesti katsoen mitään siitä, miten valtaosa hänen alamaisistaan eli.

Teollistumisella ja tekniikan harppauksilla olikin synkkä kääntöpuoli. Maahan oli syntynyt kaupunkikurjalisto, ja tehtaissa, kaivoksissa ja kodeissa jopa viisivuotiaat lapset uurastivat 16-tuntista työpäivää. Eipä ihme, että rahvaan keskuudessa ei eletty edes 25-vuotiaaksi.

Myös prostituutio oli iso ongelma. Vuonna 1857 poliisi arvioi, että yksin Lontoossa oli lähes 9 000 prostituoitua, mutta ilmiöstä huolestunut kansalaisliike laski määrän kymmenkertaiseksi. Osan erosta voi selittää se, että ajan kaksinaismoralismi tuomitsi ”langenneiksi” myös eronneet tai miehiään paenneet naiset, vaikka samaan aikaan miesten huikentelua katsottiin läpi sormien.

Viktorialla ei riittänyt ymmärrystä maansa ongelmiin. Hän ei sulattanut kansalaistoimintaa, joka yritti korjata räikeimpiä epäkohtia ja parantaa huono-osaisten oikeuksia.

Hän karsasti naisten vapautusliikettä, äänioikeuden laajentamista ja kansanopetuksen kohentamista, eikä hän sietänyt poikkipuolisia ajatuksia. Vastaanväittäjät hän leimasi paholaisiksi, hirviöiksi ja lurjuksiksi. Viktoria muistetaankin jäätävästä vakiorepliikistään We are not amused, ’Meistä ei ole huvittavaa’. 

Kaikki juhlivat kuningatarta

Viktorian hallituskausi päättyi kuitenkin yllättävän yksituumaiseen kansansuosioon. Kun ranskalaiset hylkäsivät monen muun kansan lailla monarkkinsa, britit löysivät kuningattarestaan omien tuntojensa tulkin.

Viktoria lienee todella symboloinut alamaisilleen koko maailmanhistorian mahtavinta imperiumia, missä aurinko ei koskaan laskenut.

Puheet tasavallasta eivät ottaneet tulta. Viktorian viimeinen pääministeri lordi Salisbury lausui: ”Minusta on aina tuntunut, että kun tiesin, mitä kuningatar ajatteli, tiesin melko tarkkaan myös sen, minkä kannan hänen alamaisensa ja varsinkin alamaisten keskiluokka ottaisi.”

Koko imperiumi yhtyi viettämään niin Viktorian hallituskauden 50- ja 60-vuotisjuhlia kuin hänen hautajaisiaan 1. helmikuuta 1901. Se oli perin harvinaista aikana, jolloin radio ja televisio eivät vielä yhdistäneet kansoja.

Matti Kinnunen on helsinkiläinen filosofian lisensiaatti, suomentaja, toimittaja ja historioitsija.

Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2010

Maailman mahtavin monarkki

Tältä näytti britti-imperiumi Viktorian viimeiseksi jääneenä hallitusvuonna 1900. Tästä omistukset hieman vielä lisääntyivät, ennen kuin siirtomaajärjestelmä purkautui. Kuva: Worldaffairs

Viktorian noustessa valtaistuimelle Britannia oli vasta luomassa siirtomaavaltaansa. Hänen kuollessaan 1901 se oli lähes laajimmillaan. Brittiläisen imperiumin pinta-ala oli 36 miljoonaa neliökilometriä, ja siinä asui melkein 500 miljoonaa ihmistä, neljäsosa maapallon väestöstä.

Viktoria nautti asemastaan maailman kuningattarena. Maireimman kunnianosoituksensa hän sai 1876, kun hänet pääministeri Benjamin Disraelin aloitteesta julistettiin Intian keisarinnaksi. Arvonimi täytti Viktorian hartaan toiveen ja teki hänestä yhtä mahtavan imperaattorin kuin Venäjän keisari. Jo pikku prinsessana hän oli ihaillut Venäjän Nikolai I:tä ”maallisista ruhtinaista suurimpana”.

1900-luvun taitteessa ilmassa alkoi kuitenkin olla kolonialismin lopun enteitä: Etelä-Afrikassa britit sotivat hollantilaisperäisten buurien kanssa, ja Irlanti ja Intia esittivät alati pontevampia vaatimuksia kansallisesta itsemääräämisoikeudesta.

Britannian siirtomaavallan voi katsoa päättyneen 1997, kun maa luovutti Hongkongin takaisin Kiinalle. Britannian hallussa on kuitenkin yhä neljätoista merentakaista aluetta.

 

Koko Euroopan isoäiti

Kuva: Wikimedia Commons

Viktorian mielestä hallitsijat muodostivat yhteisen suurperheen. Hän nosti suuren äläkän aina, kun mitättöminkin kuningas heitti henkensä.

”Vähäisempiä monarkkeja” ja varsinkin oman sukunsa hallitsijoita Viktoria ohjaili matriarkkana. Yhdeksän oman lapsen lisäksi hänellä oli 41 lastenlasta ja 87 lastenlastenlasta.

Ne, jotka elivät aikuisiksi, hän sijoitti huolellisesti Euroopan kruunupäiden keskuuteen. Ei kumma, että häntä alettiin kutsua ”Euroopan isoäidiksi”.

Lapsia moneen hoviin

Viktorialla ja Albertilla oli neljä poikaa ja viisi tytärtä. Heidän avioliittojensa kautta moni nykyinenkin kruunupää on Viktorian huonetta ja sukua.

* Victoria, 1840–1901. Naitettiin Preussin prinssille, josta tuli yhdistyneen Saksan keisari Fredrik III. Heidän poikansa Vilhelm II oli Saksan keisarina ensimmäisen maailmansodan päättymiseen asti. Tyttäristä Sophie nousi Kreikan kuningattareksi Konstantin I:n puolisona.

* Edward, 1841–1910. Viktorian seuraajana kuningas Edvard VII. Otti puolisokseen Tanskan prinsessan Aleksandran. Pariskunnan poika Yrjö V nimesi isänsä Saksi-Coburg-Gotha-suvun Windsoriksi ensimmäisen maailmansodan tiimellyksessä. Maud-tyttärestä tuli Norjan kuningatar.

* Alice, 1843–1878. Solmi avioliiton Hessenin prinssin Ludwigin kanssa. Pariskunnan tytär Alix meni naimisiin Venäjän viimeisen keisarin Nikolai II:n kanssa, ja hänestä tuli tsaritsa Aleksandra Fjodorovna. Koko perhe murhattiin Venäjän vallankumouksen yhteydessä 1918.

* Alfred, 1844–1900. Nai keisari Aleksanteri II:n tyttären Maria Aleksandrovnan. Perillisistä prinsessa Maria avioitui Romanian kuninkaan Ferdinand I:n kanssa.

* Helena, 1846–1923. Päätyi äitinsä käskystä Schleswig-Holsteinin prinssin Kristianin puolisoksi. Pariskunnasta tuli onnellinen, joskin lapsenlapseton.

* Louise, 1848–1939. Nai sukunsa kauhuksi Argyllin herttuan Johnin. Puoliso nimitettiin Kanadan kenraalikuvernööriksi. Liitto jäi lapsettomaksi.

* Arthur, 1850–1942. Avioitui Preussin prinsessan Louise Margaretin kanssa. Tytär Margaret rakastui ensi silmäyksellä Ruotsin tulevaan kuninkaaseen Kustaa VI Aadolfiin. Pariskunnan poika Gustaf Adolf oli nykyisen kuninkaan Kaarle XVI Kustaan isä. Ingrid-tytär nousi Tanskan valtaistuimelle. Hänen tyttäriään ovat sekä Margareeta II että Kreikan ex-kuningatar Anne-Marie.

* Leopold, 1853–1884. Peri äidiltään hemofilian ja sairasteli paljon. Hän avioitui kuitenkin Waldeckin prinsessan Helenen kanssa. Tytär Sibylla oli Kaarle XVI Kustaan äiti.

* Beatrice, 1857–1944. Valitsi puolisokseen Battenbergin prinssin Heinrichin. Lapsista Victoria Eugénie avioitui Espanjan kuninkaan Alfonso XIII:n kanssa. Heidän poikansa Juan oli kuningas Juan Carlos I:n isä.

 

Päivitetty 7.4.2018. Espanjan Juan Carlos luopui kruunusta poikansa Felipen hyväksi vuonna 2014.