Viktoria tavoitti brittien tunteet, vaikkei tiennyt heidän elämästään juuri mitään. Kuva: Wikimedia Commons
Viktoria tavoitti brittien tunteet, vaikkei tiennyt heidän elämästään juuri mitään. Kuva: Wikimedia Commons

Britannian pitkäaikaisin hallitsija antoi nimensä aikakaudelle, joka ihaili edistystä, siveyttä ja äitiyttä. Itse hän riemuitsi seksistä, vältteli lapsiaan ja karsasti kehitystä.

1800-luku oli Britannialle harvinaisen pitkä vaurauden ja rauhan kulta-aika, Pax Britannica. Maa kulki teollisen kumouksen kärjessä. Höyrykone mullisti tavaratuotannon ja liikenteen. Tekniikan ihmeet lennätin, puhelin ja valokuvat nykyaikaistivat tiedonvälityksen. Moderni kaupunki vesijohtoineen, viemäreineen, kaasuineen, sähköineen ja metroineen muuttui arkitodellisuudeksi.

Ennennäkemätön tavarapaljous pohjusti kulutusyhteiskuntaa, ja politiikassa porvaristo nousi tärkeimmäksi vaikuttajaksi. ”Self-made manit” jättivät varjoonsa maa- ja virka-aristokraatit, jotka olivat perineet rahansa ja asemansa.

Toisaalta ihmisiä piti myös suojata urbaaneilta houkutuksilta ja turmelukselta. Se nosti arvoonsa perhe-elämän, ja naisten tehtävänä oli luoda kodista rauhaisa turvasatama.

Kaikki tämä on totuttu niputtamaan ”viktoriaaniseksi ajaksi”, sillä valtaosan vuosisataa Britanniaa hallitsi kuningatar Viktoria. Hän oli vallassa lähes 64 vuotta, kauemmin kuin kukaan muu toistaiseksi.

Ihaillun valtiaan elämästä löytyy kuitenkin piirteitä, jotka ravistelevat jälkimaailman käsityksiä hillityn porvarillisesta 1800-luvusta ja sen ikonista.

Valta putosi käsiin

Viktorian isä, velkoihin vajonnut Kentin herttua Edvard, ja isoisä, pähkähullu kuningas Yrjö III, kuolivat, ennen kuin prinsessa oli täyttänyt vuottakaan. Lapsuutensa Viktoria vietti riitojen repimässä, suorastaan vihamielisessä ympäristössä.

Hänen setänsä Vilhelm IV ja muut Yrjö III:n vielä elossa olevat pojat koettivat hankkia omia lapsia kruununperillisiksi, ja hoviväki juonitteli ehtimiseen. Kuningashuoneen kansansuosio rypi pohjamudissa.

Viktoria kumminkin nousi hallitsijaksi 1837 vain 19-vuotiaana. Hänen ensimmäinen velvollisuutensa oli löytää sopiva puoliso, joten katsastukseen marssitettiin liuta sulhaskandidaatteja.

Ensi sijassa kuningattaren puolison piti tuottaa siniverisiä jälkeläisiä. Oikeastaan se oli hänen ainoa tehtävänsä. Oli Viktorian onni, että hän ihastui komeaan saksalaiseen serkkuunsa, joka täytti tiukat vaatimukset. Saksi-Coburg-Gothan prinssi Albert oli Viktorian suuri rakkaus.

Pari viihtyi vuoteessa

Viktorian ja Albertin kiihkeä rakkaussuhde ei vastannut lainkaan viktoriaanisia kliseitä, joiden mukaan vain mies halusi seksiä ja nautti siitä, kun taas naiselle seksi oli velvollisuus ja kärsimys, jota hän saattoi sietää, kunhan sulki silmänsä ja ajatteli Englantia.

Kuningatar kirjoitti kiihkeän selostuksen hääyöstään poliittiselle tutorilleen, pääministeri lordi Melbournelle:

”En ole ikimaailmassa viettänyt sellaista iltaa. Hänen ylenpalttinen rakkautensa ja hellyytensä täyttivät minut taivaallisella onnella. Hän sulki minut syliinsä, ja me suutelimme toisiamme yhä uudestaan ja uudestaan.”

Näin avoin kiintymyksen osoittaminen oli harvinaista äärimmäisen pidättyväisenä aikana, jolloin jopa huonekalujen jalat piti peittää säädyllisyyden nimissä.

Pariskunnan seksielämä säilyi vireänä myös suhteen vanhetessa – ainakin siitä päätellen, että Viktoria ja Albert rakennuttivat Wightin saaren italialaistyyliseen Osborne Housen palatsiinsa äänieristetyn makuuhuoneen, jonka oven saattoi lukita nousematta vuoteesta.

Heillä oli myös tapana antaa toisilleen lahjaksi eroottista taidetta, maalauksia ja veistoksia. Ja kun lääkärit 17 aviovuoden ja yhdeksän synnytyksen jälkeen kehottivat kuningatarta pidättyvyyteen, tämä kauhisteli, joutuivatko puolisot luopumaan vuoteen nautinnoista. 

Äitiys oli yhtä piinaa

Vaikka kuninkaallisia perillisiä ilmaantui parin vuoden välein, kuningatar kauhisteli odottavia naisia:

”Minusta alituiseen raskaana olevat naiset ovat ehdottomasti vastenmielisiä; he ovat melkein kuin kaneja tai marsuja eivätkä todellakaan miellyttäviä.”

Kamalinta Viktorian mielestä oli imettäminen: ”Mikä piina – mikä nöyryytys naisparan, varsinkin nuoren naisparan herkille tunteille”, hän kirjoitti.

Myös kuningattaren ajatukset pikkulapsista sotivat räikeästi romanttisia perhekuvitelmia vastaan. Viktoriasta vauvat olivat kuin sammakoita: ”En pidä lainkaan pikkulapsista. Ruma vauva on ruokoton näky – ja ilman vaatteita sievinkin vauva on kammottava.”

Omia lapsiaan Viktoria kohteli hämmentävän kylmästi. Kuusivuotiaasta pojastaan hän kirjoitti:

Leopold on rumin. Hän kävelee pöyristyttävällä tavalla – – hänen tapansa ovat yhtä toivottomia kuin hänen puheensa, joka on suorastaan hirveää. Hän oppii niin hyvin ja lukee aika sujuvasti, mutta hänen ranskansa muistuttaa lähinnä kiinaa; lapsi rukka, hän on todella täysin epäonnistunut.”

Kuningaspari seurusteli lastensa kanssa mahdollisimman vähän. Niinpä sitten melkein kaikista tuli onnettomia tai ilkiöitä tai molempia.

Albertin menetys järkytti

Brittialamaisissa saksalainen prinssipuoliso herätti ensin suorastaan muukalaiskauhua, eikä Albert koskaan päässyt vanhojen vallanpitäjien, huikentelevan aristokratian suosioon; siihen hän oli liian tyyni, pidättyväinen ja jopa porvarillinen.

Albert suosi nousevaa keskiluokkaa, kaupunkien porvaristoa, yrittäjiä ja teollisuudenharjoittajia. Suopeus oli molemminpuolista. Keskiluokan tekosiveää ja ahdasmielistä säädyllisyyttä on ollut tapana kutsua viktoriaaniseksi, mutta yhtä hyvin sitä voisi kutsua albertilaiseksi.

Säntillistä prinssiä viehättivät armeija, tekniikka ja kaikenlaiset uutuudet.

Prinssin aloitteesta Lontoon Hyde Parkissa järjestettiin 1851 ensimmäinen maailmannäyttely, jossa ripeästi teollistuva suurvalta esitteli hämmästyttäviä saavutuksiaan. Näyttelyä varten rakennettiin Crystal Palace, joka oli aikansa huikein teräs- ja lasirakennelma.

Maailmannäyttely onnistui yli odotusten. Siellä kävi puolen vuoden aikana yli kuusi miljoonaa katsojaa. Viktoria oli siitä niin lumoutunut ja ylpeä, että pistäytyi siellä melkein joka päivä.

Muutenkin hän suorastaan palvoi puolisoaan – kunnes onnellinen avioelämä yllättäen päättyi. Albert sairastui luultavasti vatsasyöpään ja kuoli jo 42-vuotiaana 1861.

Kuningatarleski heittäytyi surunsa valtaan ja eristäytyi ulkomaailmasta miltei tyystin kymmeneksi vuodeksi. Hovissa ja hallituksessa pelättiin jo kuningattaren mielenterveyden puolesta.

Sitten kuningasparin skotlantilainen riistanvartija John Brown suostutteli Viktorian takaisin hovielämään. Pahat kielet kutsuivat kuningatarta jopa Mrs Browniksi, mutta rakkaussuhteesta ei ole todisteita.

Keulakuva vailla valtaa

Ehkäpä Viktoria sai miehekkäästä skotista samanlaista tukea kuin useista pääministereistään, jotka osasivat vedota hänen aistillisuuteensa ja hivellä hänen turhamaisuuttaan.

Pääministerit taipuivat suorastaan masokistin innolla Viktorian itsekkäisiin oikkuihin, kun hän esitti vaatimuksiaan ministereistä, uusista vaaleista ja ulkopolitiikasta. Todellisuudessa Britannian hallitsijalla ei enää ollut valtaa ollenkaan: hän sai sanoa sanansa vain, jos sitä erikseen kysyttiin. 

Jo vuoden 1688 loistava vallankumous, Glorious Revolution, oli aloittanut kehityksen kohti perustuslaillista monarkiaa, jossa hallitsijan valtaa säänneltiin tarkoin ja lait sääti demokraattisesti valittu parlamentti.

1800-luvulla, kun porvaristo ja tasavaltalaisuus vahvistuivat, hallitsija menetti lopullisesti asemansa poliittisena voimatekijänä. Siitä pitäen Britannian hallitsija on ollut muodollinen valtionpäämies, joka ei osallistu päivänpolitiikkaan. 

Mielipiteet patavanhoillisia

Viktorian mielipiteet olivat äärivanhoillisia, aivan kuin hän olisi sulkenut silmänsä kaikelta, mitä ympärillä tapahtui. Hän esimerkiksi oleskeli mieluiten maaseutulinnoissaan, koska inhosi meluisaa ja likaista pääkaupunkia.

Viktoria ei liioin koskaan lukenut sanomalehtiä eikä tiennyt käytännöllisesti katsoen mitään siitä, miten valtaosa hänen alamaisistaan eli.

Teollistumisella ja tekniikan harppauksilla olikin synkkä kääntöpuoli. Maahan oli syntynyt kaupunkikurjalisto, ja tehtaissa, kaivoksissa ja kodeissa jopa viisivuotiaat lapset uurastivat 16-tuntista työpäivää. Eipä ihme, että rahvaan keskuudessa ei eletty edes 25-vuotiaaksi.

Myös prostituutio oli iso ongelma. Vuonna 1857 poliisi arvioi, että yksin Lontoossa oli lähes 9 000 prostituoitua, mutta ilmiöstä huolestunut kansalaisliike laski määrän kymmenkertaiseksi. Osan erosta voi selittää se, että ajan kaksinaismoralismi tuomitsi ”langenneiksi” myös eronneet tai miehiään paenneet naiset, vaikka samaan aikaan miesten huikentelua katsottiin läpi sormien.

Viktorialla ei riittänyt ymmärrystä maansa ongelmiin. Hän ei sulattanut kansalaistoimintaa, joka yritti korjata räikeimpiä epäkohtia ja parantaa huono-osaisten oikeuksia.

Hän karsasti naisten vapautusliikettä, äänioikeuden laajentamista ja kansanopetuksen kohentamista, eikä hän sietänyt poikkipuolisia ajatuksia. Vastaanväittäjät hän leimasi paholaisiksi, hirviöiksi ja lurjuksiksi. Viktoria muistetaankin jäätävästä vakiorepliikistään We are not amused, ’Meistä ei ole huvittavaa’. 

Kaikki juhlivat kuningatarta

Viktorian hallituskausi päättyi kuitenkin yllättävän yksituumaiseen kansansuosioon. Kun ranskalaiset hylkäsivät monen muun kansan lailla monarkkinsa, britit löysivät kuningattarestaan omien tuntojensa tulkin.

Viktoria lienee todella symboloinut alamaisilleen koko maailmanhistorian mahtavinta imperiumia, missä aurinko ei koskaan laskenut.

Puheet tasavallasta eivät ottaneet tulta. Viktorian viimeinen pääministeri lordi Salisbury lausui: ”Minusta on aina tuntunut, että kun tiesin, mitä kuningatar ajatteli, tiesin melko tarkkaan myös sen, minkä kannan hänen alamaisensa ja varsinkin alamaisten keskiluokka ottaisi.”

Koko imperiumi yhtyi viettämään niin Viktorian hallituskauden 50- ja 60-vuotisjuhlia kuin hänen hautajaisiaan 1. helmikuuta 1901. Se oli perin harvinaista aikana, jolloin radio ja televisio eivät vielä yhdistäneet kansoja.

Matti Kinnunen on helsinkiläinen filosofian lisensiaatti, suomentaja, toimittaja ja historioitsija.

Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2010

Maailman mahtavin monarkki

Viktorian noustessa valtaistuimelle Britannia oli vasta luomassa siirtomaavaltaansa. Hänen kuollessaan 1901 se oli lähes laajimmillaan. Brittiläisen imperiumin pinta-ala oli 36 miljoonaa neliökilometriä, ja siinä asui melkein 500 miljoonaa ihmistä, neljäsosa maapallon väestöstä.

Viktoria nautti asemastaan maailman kuningattarena. Maireimman kunnianosoituksensa hän sai 1876, kun hänet pääministeri Benjamin Disraelin aloitteesta julistettiin Intian keisarinnaksi. Arvonimi täytti Viktorian hartaan toiveen ja teki hänestä yhtä mahtavan imperaattorin kuin Venäjän keisari. Jo pikku prinsessana hän oli ihaillut Venäjän Nikolai I:tä ”maallisista ruhtinaista suurimpana”.

1900-luvun taitteessa ilmassa alkoi kuitenkin olla kolonialismin lopun enteitä: Etelä-Afrikassa britit sotivat hollantilaisperäisten buurien kanssa, ja Irlanti ja Intia esittivät alati pontevampia vaatimuksia kansallisesta itsemääräämisoikeudesta.

Britannian siirtomaavallan voi katsoa päättyneen 1997, kun maa luovutti Hongkongin takaisin Kiinalle. Britannian hallussa on kuitenkin yhä neljätoista merentakaista aluetta.

 

Koko Euroopan isoäiti

Kuva: Wikimedia Commons

Viktorian mielestä hallitsijat muodostivat yhteisen suurperheen. Hän nosti suuren äläkän aina, kun mitättöminkin kuningas heitti henkensä.

”Vähäisempiä monarkkeja” ja varsinkin oman sukunsa hallitsijoita Viktoria ohjaili matriarkkana. Yhdeksän oman lapsen lisäksi hänellä oli 41 lastenlasta ja 87 lastenlastenlasta.

Ne, jotka elivät aikuisiksi, hän sijoitti huolellisesti Euroopan kruunupäiden keskuuteen. Ei kumma, että häntä alettiin kutsua ”Euroopan isoäidiksi”.

Lapsia moneen hoviin

Viktorialla ja Albertilla oli neljä poikaa ja viisi tytärtä. Heidän avioliittojensa kautta moni nykyinenkin kruunupää on Viktorian huonetta ja sukua.

* Victoria, 1840–1901, naitettiin Preussin prinssille, josta tuli yhdistyneen Saksan keisari Fredrik III. Heidän poikansa Vilhelm II oli Saksan keisarina ensimmäisen maailmansodan päättymiseen asti. Tyttäristä Sophie nousi Kreikan kuningattareksi Konstantin I:n puolisona.

* Edward, 1841–1910, Viktorian seuraajana kuningas Edvard VII, otti puolisokseen Tanskan prinsessan Aleksandran. Pariskunnan poika Yrjö V nimesi isänsä Saksi-Coburg-Gotha-suvun Windsoriksi ensimmäisen maailmansodan tiimellyksessä. Maud-tyttärestä tuli Norjan kuningatar.

* Alice, 1843–1878, solmi avioliiton Hessenin prinssin Ludwigin kanssa. Pariskunnan tytär Alix meni naimisiin Venäjän viimeisen keisarin Nikolai II:n kanssa, ja hänestä tuli tsaritsa Aleksandra Fjodorovna. Koko perhe murhattiin Venäjän vallankumouksen yhteydessä 1918.

* Alfred, 1844–1900, nai keisari Aleksanteri II:n tyttären Maria Aleksandrovnan. Perillisistä prinsessa Maria avioitui Romanian kuninkaan Ferdinand I:n kanssa.– Helena, 1846–1923, päätyi äitinsä käskystä Schleswig-Holsteinin prinssin Kristianin siipaksi. Pariskunnasta tuli onnellinen, joskin lapsenlapseton.

* Louise, 1848–1939, nai sukunsa kauhuksi Argyllin herttuan Johnin. Puoliso nimitettiin Kanadan kenraalikuvernööriksi. Liitto jäi lapsettomaksi.

* Arthur, 1850–1942, avioitui Preussin prinsessan Louise Margaretin kanssa. Tytär Margaret rakastui ensi silmäyksellä Ruotsin tulevaan kuninkaaseen Kustaa VI Aadolfiin. Pariskunnan poika Gustaf Adolf oli nykyisen kuninkaan Kaarle XVI Kustaan isä. Ingrid-tytär nousi Tanskan valtaistuimelle. Hänen tyttäriään ovat sekä Margareeta II että Kreikan ex-kuningatar Anne-Marie.

* Leopold, 1853–1884, peri äidiltään hemofilian ja sairasteli paljon. Hän avioitui kuitenkin Waldeckin prinsessan Helenen kanssa. Tytär Sibylla oli Kaarle XVI Kustaan äiti.

* Beatrice, 1857–1944, valitsi puolisokseen Battenbergin prinssin Heinrichin. Lapsista Victoria Eugénie avioitui Espanjan kuninkaan Alfonso XIII:n kanssa. Heidän poikansa Juan oli nykyisen kuninkaan Juan Carlos I:n isä.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25784
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.