Jos tutkimuksia on uskominen, kunnanvaltuustoihimme ei ole tarjolla vallanhimoisia tyrkkyjä.



Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2008

Eteisen lattia täyttyy vaalimainoksista, ja verkkoyhteisöissä tehdään hienovaraista vaalipropagandaa. Siniset, vihreät ja punaiset ilmapallot täyttävät kauppakeskukset, ja kirkasotsaiset kunnallisvaaliehdokkaat lupaavat tehdä työtä paremman huomisen puolesta ja pahaa vastaan.

Uskokoon ken tahtoo! Omaa etuaan ne kuitenkin haluavat ajamaan, moni äänestäjä ajattelee. Joku hakee valtuustopaikasta nostetta poliittiselle uralleen, toinen haluaa laittaa kuntoon oman kylän tai kaupunginosan kouluasiat. Yhteistä kaikille ovat keskimääräistä suuremmat "kuuluisuuden kipeys ja itsekorostuksen tarve", kuten veteraanipoliitikko ja psykiatri Claes Andersson arvioi kirjassaan Kaksitoista vuotta politiikassa. Näinkö on?


Uraksi epävarma

- On siinä varmaan jotakin perää. Ihmisellä, joka tavoittelee julkista tehtävää, on yleishyödyllisten motiivien ohella vaikuttamisen halua ja henkilökohtaisia motiiveja. Onhan politiikassa edelleen tietty sosiaalisen nousun mahdollisuus, sanoo suomalaisia eliittejä tutkinut dosentti Ilkka Ruostetsaari Tampereen yliopistosta.
Kyselytutkimuksissa kuitenkin vain joka kymmenes ehdokas myöntää pyrkivänsä etenemään urallaan ja joka viides tahtovansa kouliintua vaativampiin tehtäviin.

- Eihän kukaan halua tunnustaa, että ajaa omaa etuaan, kommentoi kunnallisvaalien asiantuntija, tutkija Sari Pikkala Åbo Akademista.

- Poliittinen ura on aika epävarma, se on katkolla neljän vuoden välein, Ilkka Ruostetsaari muistuttaa. Ja kilpailu on kova: meillä on yli 12 000 kunnanvaltuutettua, mutta vain 200 kansanedustajaa.


Puolue patistaa

Poliittinen into on vaalien alla huipussaan, mutta kiinnostus kunnallispolitiikkaa kohtaan on hiipumassa, vaikka ehdokasmäärän lasku taittuikin viime vaaleissa. Aktiiviset kuntalaiset löytävät yhä useammin kansalaisliikkeistä itselleen sopivan toimintamuodon.

Puolueilla onkin täysi työ saada ehdokaslistat täyteen etenkin aktiivisen pääkaupunkiseudun ulkopuolella pienissä kunnissa. Niissä hyvien ehdokkaiden ovea voi kolkutella monen puolueen edustajia.

- Aloite ehdokkuudesta tulee useimmiten puolueelta. Erään kyselytutkimuksen mukaan ehdokas itse oli ollut aloitteen tekijänä hyvin harvoin, vain kuudessa prosentissa tapauksista, Sari Pikkala tietää, mutta hymyilee perään: - Suomessahan ei saa pyrkiä mihinkään.


Nuori jää rannalle

Kunnallisvaalien ihanne-ehdokas on Ilkka Ruostetsaaren mukaan nuorehko, koulutettu nainen, joka toimii koulu-, sosiaali- tai terveystoimessa. Tällaisia ihmeitä puolueiden ehdokaslistoilta löytyy vähänlaisesti, vielä vähemmän kunnanvaltuustoista.

Valtuutettujen koulutustaso ja ammattiasema ovat paremmat kuin keskivertokuntalaisten, mutta miehet jyräävät naiset ja keski-ikäiset nuoret ja vanhat.

- Valtuutettujen keski-ikä on 48 vuotta, joten vähemmälle jää nuorison, mutta myös eläkeikäisten näkökulma, Pikkala sanoo.

- Kansa kuitenkin saa, mitä tilaa. Esimerkiksi nuoria on kyllä ehdolla, mutta heille valintaseula on tiukempi eikä kannatus riitä läpimenoon. Joka viidennessä Suomen kunnanvaltuustossa ei ole yhtään alle 30-vuotiasta. Normihenkilönä pidetään keski-ikäistä, työssäkäyvää ja tuottavaa kuntalaista, Pikkala listaa.


Aikapula karsii

Kunnanvaltuutetun tehtävä on muuttumassa entistä vaativammaksi, kun valtuuston täytyy laatia strategisia linjauksia ja miettiä kuntien välistä yhteistyötä. Kaupunginosapolitikoinnille on yhä vähemmän tilaa.

- Nyt pitää osata hahmottaa laajoja kokonaisuuksia. Syy-seuraussuhteiden havaitseminen vaatii paneutumista, tutkijat sanovat.

Monet luopujat perustelevat päätöstään aikapulalla. Yhteisten asioiden hoito vie liikaa aikaa perheeltä, leipätyöltä ja harrastuksilta.

Toisaalta uudet haasteet lisää työn mielekkyyttä ja painoarvoa. - Kun asiat monimutkaistuvat, tehtävään liittyy enemmän valtaa ja statusta, Sari Pikkala arvioi.

Hän ei kuitenkaan usko, että vallanhimo selittää hakeutumisen kunnallispolitiikkaan. Motiiveja on monia, eikä kaikilla ehdokkailla ole kristallinkirkkaita perusteita ja tavoitteita.

- Ehkä niin on hyväkin, sillä jonkin asian tulisieluiset ajajat joutuvat todennäköisesti pettymään. Asiat eivät politiikassa etene salamavauhtia, vaan ne vaativat pitkäjänteisyyttä.


Vapaana vähemmän paikkoja

26.10. toimitettavissa kuntavaaleissa on tarjolla 11 576 valtuustopaikkaa. Se on 1 564 paikkaa vähemmän kuin viime vaaleissa. Syynä ovat kuntaliitokset, joita on vaalikauden kuluessa tehty yli 50. Vuonna 2004 kovin kilpailu käytiin Helsingissä, jossa ehdokkaita oli 11 kertaa enemmän kuin paikkoja.

Palstan pitäjä Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Tähti on suuri, super sitäkin suurempi


Olympialaisten tunnuslause "Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin" kertoo ihmisen ikuisesta tarpeesta vertailla, kilpailla ja voittaa. Sama näkyy myös kielen rakenteessa. Adjektiiveilla on vertailumuodot, joiden avulla voidaan kertoa, kuka on suuri, suurempi, suurin.

Substantiiveilla ei ole vertailumuotoja, joten aste-erot on ilmaistava muilla keinoin. Leikillinen esimerkki on valhe, emävalhe, tilasto. Siinä on hyödynnetty ikivanhaa omaperäistä äidin nimitystä emä, joka muissakin yhteyksissä ilmaisee jotakin suurempaa, tärkeämpää tai alkuperäisempää: emäjoki, emäpuu, emämaa.


Sanojen ja niiden takana olevien käsitteiden välillä vallitsee hierarkioita, joita voidaan käyttää vertailun välineinä. Leijona on eläinten kuningas, isää on vanhastaan sanottu perheenpääksi, joukon johtaja on päämies tai päällikkö, johtajan päällikkö on ylijohtaja, ylipäällikkö tai pääjohtaja.

Indoeurooppalaisissa kielissä sanojen muodostamiseen käytetään etuliitteitä, prefiksejä. Suomessa ne eivät kuulu alkuperäisiin sananmuodostuskeinoihin, mutta naapurien mallin mukaan niitä on ollut melkeinpä pakko muodostaa. Mitä olisi virkakoneisto ilman alivaltiosihteereitä ja yli-intendenttejä? Kalevalaisessa hengessä prefiksejä on aiemmin vältetty lainaamasta, joten niille on sorvattu suomalaiset vastineet. Vasta 1900-luvun puolella on alettu suosia vertailusanoja, joiden alkuosana on latinan super- tai kreikan hyper-. Kumpikin merkitsee ’ylä-, yli-’.


Kun maalliset vertauskuvat menettävät tehonsa, turvaudutaan korkeampiin voimiin. Raamatun kuvakielessä tähti on hallitsijan vertauskuva ja sellaiseksi hyvin sopiva: tähtiä katsotaan alhaalta ylöspäin, eikä niitä voi tavallinen ihminen tavoittaa. Maallisessa nykykulttuurissa tähti voi olla myös rocklaulaja, näyttelijä tai televisio-ohjelman juontaja. Tähden päihittää supertähti ja supertähden megatähti.

Vertailulle ja sen ilmaisukeinoille asettaa rajat vain mielikuvitus, ja sekin on näköjään joskus pakko virittää äärimmilleen. Muistakaamme Isä Aurinkoista ja Ajatusten Tonavaa!


Kaisa Häkkinen
Kirjoittaja on suomen kielen professori Turun yliopistossa
.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25795
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.