Uusi, kaksijakoinen henkilökuva ei vaaranna suurmiehen asemaa. Vaasa pysyy kuninkaiden kuninkaana, sillä hän teki Ruotsista oikean kuningaskunnan. Kuva: Wikipedia
Uusi, kaksijakoinen henkilökuva ei vaaranna suurmiehen asemaa. Vaasa pysyy kuninkaiden kuninkaana, sillä hän teki Ruotsista oikean kuningaskunnan. Kuva: Wikipedia

Ruotsin kuningaskronikan myyttisin hallitsija on niittänyt mainetta tyrannian kukistajana ja taitavana valtion rakentajana. Aikalaisten mielestä Kustaa oli tyranni itsekin.

Historiankirjat eivät kerro, millä miettein valtaneuvos Eerik Juhaninpoika otti sukukartanossaan Uplannissa vastaan uutisen poikapuolisen perillisen syntymästä 15.5. armon vuonna 1496. Oletettavasti isä riemuitsi, olihan poika aina suvulle hyvä uutinen.

Ehkä hän ajatteli pojastaan suuria. Eerik oli itse suuri valtaneuvos, ja hänen isänsä Krister Niilonpoika oli ollut valtaneuvos ja drotsi. Tuore isä antoi pojalleen nimeksi Kustaa. Mihin Kustaa vielä pääsisi, jos Luoja vain antaisi hänen elää?

Nyt viisi vuosisataa myöhemmin tiedämme, että pojasta kasvoi Ruotsille kuningas ja menestyksekkään kuningassuvun kantaisä. Kustaa nousi keskiaikaisen maan päämieheksi ja luopui kuollessaan hyvin organisoidusta keskusjohtoisesta uuden ajan alun valtiosta.

Urakka ei ollut helppo. Jos Ruotsi muuttui, niin muuttui Kustaakin. Tyranniaa vastaan nousseesta nuoresta kapinallisesta tuli itsekäs renessanssiruhtinas, joka unohti kansan edun ja ahnehti itselleen valtaa ja vaurautta sieltä mistä sai.

Valtataistelu repi Ruotsia

Kustaa syntyi valtataistelujen riivaamaan Ruotsiin. Maa pyristeli irti Kalmarin unionista, 1300-luvun lopulla syntyneestä kolmen pohjoismaan valtioliitosta, jota johti Tanskan kuningas.

Ruotsi oli uhmannut tanskalaisten herruutta jo pitkään, vuodesta 1448 valinnut omat kuninkaatkin. Heitä tuli ja meni. Kun maassa ei ollut vankkaa keskusvaltaa, riitoja syntyi ja asetelmat elivät. Välillä valta kuului valtionhoitajille. Heihin lukeutuneen Sten Sture nuoremman kauden alettua vuonna 1512 unionikysymys repesi avoimeksi taisteluksi Ruotsin ja Tanskan välillä.

Nuori Kustaa seurasi kamppailua Uppsalassa, minne hänet oli lähetetty kasvatettavaksi. Kustaa ei ollut lukumiehiä, ja ajan sivistyskieli latina jäi oppimatta.

Tukholmaan palattuaan Kustaa liittyi Sten Sturen hoviin ja unionin vastustajiin. Vuonna 1517 Tanskan kuningas Kristian II hyökkäsi Ruotsiin syrjäyttääkseen Sturen. Siihen kuninkaan voimat eivät vielä riittäneet, mutta Kustaasta tuli yksi sodan pelinappuloista.

Kustaa oli osallistunut kahakkaan tanskalaisia vastaan, ja sovintosopimuksen mukaisesti hänet vietiin muutaman muun aatelismiehen kanssa panttivankina Tanskaan. Kustaa ei alistunut kohtaloonsa. Vuonna 1519 hän pakeni Lyypekkiin. Oleilu Itämeren kauppakeskuksessa oli hyödyksi. Kustaa oppi saksaa, solmi tärkeitä suhteita ja näki pääkallonpaikalta, miten talous Pohjois-Euroopassa pyöri.

Kustaan suksi ei luistanut

Kristian II:n kolmas sotaretki Sten Sturea vastaa tuotti tuloksen. Marraskuussa 1520 Kristian marssi voittajana Tukholmaan. Samalla hän julisti yleisen armahduksen ja kutsui Ruotsin ylhäisaatelin kruunajaisiinsa. Juhlat tunnetaan Ruotsin historiassa Tukholman verilöylynä.

Kristian II rikkoi lupauksena ja antoi armotta teloittaa ylhäiset vastustajansa. Heitä löytyi satakunta, joukossa valtaneuvoksia, piispoja ja suurporvareita. Päänsä menettivät myös Kustaan isä, kaksi enoa ja lanko. Hänen äitinsä ja kaksi sisartaan kuolivat vankeudessa.

Ruotsiin palannut Kustaa oli jäänyt varovaisuussyistä pois kruunajaisista. Vaikka henki säästyi, hänestä oli tullut yllättäen orpo, takaa-ajettu kapinallinen. Perheen omaisuus oli takavarikoitu. Ainoa vaihtoehto oli paeta uudelleen Lyypekkiin.

Kustaa tiesi, että sinne pääsisi jostain Norjan satamasta. Hän aloitti vaivalloisen matkan lumessa. Hän ei juuri osannut hiihtää, ja matka taittui tuskastuttavan hitaasti.

Samaan aikaan tieto Tukholman tapahtumista kantautui Taalainmaalle. Siellä talonpojat olivat valmiit nousemaan tyrannia vastaan. He lähettivät kolme parasta hiihtäjäänsä Kustaan perään.

Kustaa tavoitettiin Sälenin lähellä Olnispagårdenissa. Kustaa kuunteli, mitä miehillä oli kerrottavana. Lyypekki sai jäädä. Vapaussota oli alkanut. Emme saa koskaan tietää, miten Pohjoismaiden historia olisi kirjoitettu, jos Kustaa olisi ollut hiihtomiehiä, ehtinyt Norjaan ja purjehtinut pois maasta.

Kapinan jälkeen kuninkaaksi

Loppuvuonna 1520 Kustaa nostatti hurmahenkisillä puheilla Taalainmaan talonpojat tanskalaisia sortajia vastaan. Kapinaliike levisi kulovalkean lailla. Maaseutulinna toisensa jälkeen antautui. Harvat Tukholman verilöylystä hengissä säilyneet valtaneuvokset ja ylimystön edustajat katsoivat hekin viisaaksi liittyä Kustaan joukkoihin.

Elokuussa 1521 Kustaa valittiin Vadstenassa valtionhoitajaksi. Hän suostui tehtävään vastahakoisesti, sillä Kristian II hallitsi edelleen Itämerta, vahvoja rannikkolinnoja ja Tukholmaa. Kustaa tarvitsi lisää sotalaivoja ja palkkasotilaita. Apuun tuli rikas Lyypekki. Kustaa sai lainaksi sen ajan rahassa huikeat 120 000 Lyypekin markkaa. Kristian jäi alakynteen, ja hänet häädettiin Ruotsista.

Vuonna 1523 Kustaa ratsasti kiiltävässä haarniskassa sotilaiden saattamana Tukholmaan kruunattavaksi. Hänellä oli kuninkaan asemaan jopa lailliset perusteet. Hän oli Sten Sturen lähin elossa oleva sukulainen. Kruunua olivat hanakasti painamassa Kustaan päähän myös jättivelan lyypekkiläiset rahoittajat. Kuninkuus tarjosi sijoitukselle parhaat mahdolliset takuut.

Maa oli retuperällä

Kustaa pääsi hoitamaan kuninkuutta käytännössä tyhjältä pöydältä. Kristian II oli listinyt valtaa tavoittelevat kilpailijat. Kolmestakymmenestä valtaneuvoksesta vain yhdeksän oli elossa. Kustaalla oli hallussaan valtakunta, mutta paljon kehumista siinä ei ollut.

Harvaan asutussa maassa Pohjanlahden kahta puolen oli alle miljoona asukasta. Etelässä, lännessä ja pohjoisessa sitä saartoi vahva Tanska. Maalla ei ollut omaa laivastoa eikä armeijaa. Kuninkaalla ei ollut kelvollista hallintokoneistoa. Maan ainoa yliopisto Uppsalassa oli rappiolla. Koulutetuista virkamiehistä oli huutava pula. Valtakunnan keskus Tukholma oli vain pieni maalaiskaupunki, jossa lampaat laidunsivat takapihoilla.

Kustaalla oli oikeastaan vain oma itsensä. Elämä oli kuitenkin antanut ja opettanut hänelle paljon. Hän oli loistava puhuja, ja hänellä oli ilmiömäinen muisti. Hänellä oli roppakaupalla karismaa ja rohkeutta. Hän oli itsepäinen ja häikäilemätön, ja hänellä oli rautainen tahto.

Oppimattomuudestaan huolimatta Kustaa oli kuin syntynyt hallitsemaan. Hän rakasti valtaa eikä epäröinyt käyttää sitä. Hän alkoi hallita samaan patriarkaaliseen tapaan, jota oli noudatettu hänen isänsä maatiloilla. Kustaan valtakunnassa isännän piti vastata kaikesta ja kaikista.

Rikastui kruunun siivellä

Uusi itsenäinen valtio tarvitsi keskushallinnon virkamiehistöineen ja armeijoineen. Niiden luominen vaati rahaa, jota Kustaalla ei liiemmälti ollut. Kun maata vielä samaan aikaan kuristi mahtava valtionvelka Lyypekille, kuningas pyrki hankkiutumaan siitä eroon.

Apua soi Saksassa Martti Lutherin johdolla alkanut uskonnon uudistaminen. Kustaa oli kasvanut katoliseksi, muttei ollut osoittanut uskonasioihin mitään kiinnostusta. Kun hän tajusi, että ainoa keino kartuttaa riittävästi kruunun omaisuutta oli ottaa varat rikkaalta kirkolta, hän oli valmis käymään katolisen kirkon kimppuun uudistusliikkeen nimissä.

Operaatio toteutettiin Västeråsin valtiopäivillä vuonna 1527. Kustaasta tuli kirkon päämies paavin sijaan, ja kirkon valtava maaomaisuus jaettiin kruunulle ja aatelissuvuille. Myöhemmin kävi ilmi, että Kustaa teki jaossa itsestään valtakunnan rikkaimman miehen, suurimman laivanvarustajan ja menestyksekkäimmän pankkiirin.

Lyypekki jäi rahoitta

Lyypekin talutusnuorasta Kustaa vapautui liittoutumalla vanhan vihollisen Tanskan uuden kuninkaan Fredrik I:n kanssa sen jälkeen, kun Lyypekki vuonna 1531 ajautui niin sanottuun kreivisotaan Alankomaiden kanssa ja vaati velallistaan osallistumaan sotaponnisteluihin. Kustaa haistoi tilaisuuden tulleen ja kävi Lyypekkiä vastaan.

Vuonna 1535 solmittiin rauhansopimus, jossa Lyypekki joutui luopumaan taloudellisesta ylivallasta ja kaikesta omaisuudesta Ruotsissa. Lyypekki vastasi suunnittelemalla Kustaan salamurhaa.

Ensin Kustaa piti myrkyttää, sitten puukottaa. Kun nämä hankkeet eivät onnistuneet, kuningas aiottiin räjäyttää Suurkirkossa ujuttamalla ruutitynnyri hänen istuimensa alle. Suunnitelma paljastui, kun eräs salaliittolainen humalapäissään laverteli paukusta ennen aikojaan. Kustaa vastasi kovaan kovalla. Seitsemän saksalaista pidätettiin ja hakattiin torilla palasiksi varoitukseksi muille.

Vaarallista liikehdintää riitti myös kotimaassa. Hallintoa rakentaessaan Kustaa oli kiristänyt verotusta ja laajentanut sotapalvelusta, mikä nostatti vastarintaa itsenäisyyteen tottuneissa talonpojissa. Kapinoinnin ammattilaisiksi oppineet Taalainmaan, Smoolannin ja Länsi-Götanmaan talonpojat kokivat, että yksi tyranni oli korvattu toisella, ja nousivat kerran toisensa jälkeen kapinaan. Kustaa sai vain vaivoin kukistettua heidät.

Kapinahenkeä esiintyi myös aatelis- ja kauppiaspiireissä. Hallinnolliset rasitukset kurittivat niitäkin, ja kun Lyypekin-kauppa surkastui, tuloihin syntyi paha lovi. Kustaa pani niskoittelijat järjestykseen lujin ottein.

Kruunu siirtyi sukuun

Kapinat ja salajuonet herättivät Kustaan varmistamaan vallanperimyksen Vaasa-suvulle. Hän masinoi kampanjan perintökuninkuuden puolesta, ja vuonna 1544 säädyt lakkauttivat perinnäisen vaalikuninkuuden. Kustaa huokaisi helpotuksesta. Suvun tulevaisuus oli turvattu. Saavutustaan kuningas juhli uskollisten miestensä kanssa Gripsholmin linnassa kaksi viikkoa.

Nyt Kustaalla oli rauha keskittyä hallitsemiseen, mutta kuninkuus ei ollut pelkkää herkkua. Kustaa puuskahti tuon tuosta, että kuninkaan virkaan sisältyi enemmän sappea kuin hunajaa. Halutessaan mainio seuramies ja hauskojen pitojen isäntä tuittuili ja raivosi, lateli karkeuksia ja sortui pikkumaisuuksiin.

Kustaasta tuli syvästi epäluuloinen ja ylivarovainen. Toisaalta hän oli mestari käyttämään tilaisuuksia hyväkseen. Jos jokin meni vikaan, hän oli aina valmis kääntämään kelkkaa.

Kustaa myös tiesi, ettei kruunu pysy hyssyttelemällä päässä. Hän nimitti sukulaisiaan ja luottoystäviään valtaneuvoksiksi ja linnoja valvomaan. Esikoispojasta Eerikistä tuli kruununperillinen, ja prinssien kasvaessa Kustaa jakoi pojilleen herttuakuntia, jotta nämä voisivat vahvistaa Vaasojen asemaa. Toiseksi vanhimmalleen Juhanalle hän perusti Suomen herttuakunnan.

Pyysi anteeksi säädyiltä

Kustaa sairastui vakavasti vuonna 1560. Hän oli 64-vuotias, paljon kokenut ja nähnyt. Kustaa tunsi, että hänen aikansa oli päättymässä, ja kutsui säädyt koolle. "Jos jotain hyvää on toimitettu, on Jumala sen tehnyt. Mutta jos valtakunnan hoidossa on ollut jotain vikaa, antakaa se minulle anteeksi. Jumala on oleva todistajani, ettei se ole tapahtunut häijyydestä, vaan inhimillisestä heikkoudesta, etten ole kyennyt sitä paremmin tekemään", puhui kuningas liikuttuneille säädyille.

Kuolinvuoteellaan kuningas purki vielä sydäntään: "Kuinka teidän nyt käy, te ruotsalaiset, uuden hallitusvallan alaisina? Tämän kummallisen maailman asioista ymmärrätte perin vähän."

Kuninkaan huoli oli aiheellinen. Kilpailu vallasta vei pojat Eerikin ja Juhanan keskinäisiin riitoihin ja lopulta sisällissotiin. Kustaan kunnianhimoinen tavoite vahvasta Vaasojen Ruotsista kääntyi vuosiksi itseään vastaan.

Kuin renessanssiruhtinas ikään

Ruotsissa historiankirjoitus loi Kustaasta 1800-luvulla suuren sankarin. Hän oli isänmaan rakentaja, joka muutti feodaalisen, mahtisukujen ja kirkon vallitseman maan itsenäiseksi ja uudenaikaiseksi kuningaskunnaksi. Tätä arvoa Kustaa sai kantaa pitkään.

Vuonna 2002 Ruotsin johtava keskiajan tutkija, professori Lars-Olof Larsson tuuletti kunnolla myyttiä sankarikuninkaasta teoksessaan Gustav Vasa – landsfader eller tyrann?.

Larsson pitää Kustaa Vaasaa renessanssiruhtinaana, joka oli tietämättään tai tietäen sisäistänyt aikakauden hallinto-opin. Jos päämäärä oli tärkeä, ei keinoilla tai suhteilla ollut väliä. Kustaa Vaasan tavoite oli vahva kuninkaan valta, ja sen hän hankki – ja tuli samalla luoneeksi pohjan Ruotsin tulevalle suurvalta-asemalle.

Ruotsin suurvalta-ajan historiaa tutkinut Jyväskylän yliopiston historian professori Petri Karonen pitää Kustaa Vaasaa ristiriitaisen ajan ristiriitaisena persoonana. Kustaa Vaasa eli keskiajan ja uuden ajan murroksessa. Hänessä yhdistyivät vahva valtiomies ja itsekäs ja vallanhimoinen ihminen, joka ei osannut pitää erillään yksityistä ja valtion omaa. Kuollessaan Kustaa omisti esimerkiksi yli 5 000 maatilaa. Hän oli käyttänyt asemaansa surutta oman omaisuutensa kartuttamiseen.

Jos Kustaa Vaasalta itseltään voisi kysyä kommenttia asiaan, hän todennäköisesti tunnustaisi olleensa sekä maan isä että tyranni. Miten hän olisi muuten pärjännyt suurten muutosten kovassa maailmassa?

Mika Remes on vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 11/2011

Kustaan kolme kuningatarta

Kun Kustaa Vaasa oli saanut valtakuntansa jotakuinkin järjestykseen, oli aika miettiä jatkuvuutta. Kuningas tarvitsi kuningattaren ja liudan perillisiä. Jalosukuisen prinsessan löytäminen vähemmän jalosukuiselle pohjoisen takapajulan kuninkaalle oli työn ja tuskan takana.

Lopulta Saksi-Lauenburgin herttualta löytyi naimakelpoinen tytär, 18-vuotias Katariina. Häitä vietettiin vuonna 1531. Puhtaasti poliittisista syistä solmittu avioliitto ei ollut onnellinen, mutta siitä syntyi Eerik-poika, tuleva kruununperillinen. Vuonna 1535 Katariina kuoli keskenmenoon.

Kustaa avioitui uudelleen vielä samana vuonna. Uusi puoliso Margareeta Leijon­hufvud oli ruotsalaista ylhäisaatelia. Nyt Amorin nuolet osuivat maaliinsa. 16 avio­vuotta tuotti kymmenen lasta, joista kahdeksan eli täysikasvuisiksi.

Kustaan suureksi suruksi Margareeta kuoli 1551. Kuningas yllätti alamaisensa menemällä 56-vuotiaana kolmannen kerran avioon. Morsio oli vasta 16-vuotias kaunotar Katariina Stenbock. Tästä liitosta ei syntynyt lapsia.

 

Suomi vei Kustaan sotaan

Kun Kustaa Vaasa alkukesästä 1523 irrotti Ruotsin Kalmarin unionista ja nousi kansallisen kuningaskunnan valtiaaksi, Suomi – tai Itämaa, kuten Suomea silloin nimitettiin – jäi unionia johtaneen Tanskan haltuun. Sen ote kuitenkin kirposi nopeasti, ja lokakuussa Kustaan joukot nujersivat vihollisen lopullisesti.

Suomella ei ollut Kustaan ajattelussa erityissijaa. Kustaa tiesi, että Suomessa oli muutama vahva aatelissuku, köyhiä ja itsepäisiä talonpoikia ja epämääräinen raja uhkaavan Venäjän kanssa. Kustaalle oli tärkeintä pitää yllä vakautta. Etelä-Ruotsin kapinoivissa talonpojissa oli tekemistä tarpeeksi. Venäjää ei pitänyt turhaan ärsyttää.

Kustaa ei edes luottanut suomalaisiin talonpoikiin eikä siksi halunnut aseistaa heitä armeijansa avuksi. Sen sijaan hän kannusti talonpoikiamme raivaamaan idästä uusia maatiloja itselleen. Asutuspolitiikka onnistui yli tavoitteiden. Savolaiset ottivat haltuunsa suuria alueita vanhan Pähkinäsaaren rauhan rajan takaa. Sitä ei Venäjällä hyvällä katsottu. Alkoi pitkä ja uuvuttava rajakahakoiden aika.

Kustaa ja Venäjän tsaari neuvottelivat loputtomasti mutta tuloksetta, ja 1550-luvulla rajakiistat leimahtivat avoimeksi sodaksi. Suomen valta-aateli puhkui taisteluhaluja ja sai aina varovaisen Kustaankin uskomaan menestykseen.

Syksyllä 1555 Kustaa saapui henkilökohtaisesti perehtymään tilanteeseen. Tuhathenkinen seurue huomasi Viipurissa, etteivät sotaherrojen puheet vastanneet todellisuutta. Viipurin linna oli surkeassa kunnossa, maatilat tärviöllä, eikä sotamenestyskään vastannut odotuksia. Mikä pahinta, Venäjän tsaari Iivana IV Julma keräsi huomattavan suurta armeijaa Ruotsia vastaan.

Kustaa turvautui reaalipolitiikkaan. Hän vetäytyi kiireesti turvaan Ahvenanmaalle Kastelholman linnaan. Sodassa kumpikaan osapuoli ei päässyt niskan päälle. Kustaa teki siitä päätelmänsä, palasi helpottuneena Ruotsiin ja neuvotteli rauhan Iivanan kanssa. Rajakysymys jäi auki. Siitä Suomessa saatiin kärsiä vuosisadan loppuun saakka.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1190
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.