Kuva: Andrew Choy
Kuva: Andrew Choy

Kun täysikuu nousee taivaalle, alkaa tapahtua. Tervetuloa tapaamaan kuuhulluja luonnosta.

Elettiin helmikuun 20. päivää vuonna 2008, kun tutkija Vincenzo Penteriani ja hänen kollegansa etsivät hyvää paikkaa Doñanan kansallispuiston jylhistä maisemista Espanjassa. Päivä oli vaihtunut illaksi, valo hämäräksi, ja taivaalle kapusi hopeankeltainen kuu. Kaikkialta maastosta kantautui pöllöjen huhuilua, ja juuri sen takia tutkijat pysyttelivät hereillä keskellä yötä. He seurasivat radiolähetintä kantavaa huuhkajaa numero 314.

Numero 314 oli puheliaalla päällä, mutta pian tapahtui jotakin, mikä sai sen hiljenemään.

– Sinä yönä oli täydellinen kuunpimennys, kertoo Helsingin Eläinmuseossa työskentelevä Penteriani. Kun pimennys alkoi, kaikki seudun pöllöt hiljenivät välittömästi, ja ne pysyivät hiljaa koko sen ajan. Kun pimennys oli ohitse, huhuilu jatkui kuin se ei olisi koskaan tauonnutkaan.

Täysikuu vilkastaa huuhkajan

Huuhkajien hiljenemistä kuunpimennyksen ajaksi Penteriani oli odottanutkin. Hän on tutkinut niiden aktiivisuutta jo vuosia, varustanut radiolähettimin satoja yksilöitä ja viettänyt maastossa noin tuhat yötä.

– Kuun vaiheilla on huomattava vaikutus eläinmaailmaan, mutta sitä on tutkittu melko vähän, Penteriani sanoo.

Hänen mukaansa huuhkajat ovat paljon aktiivisempia täydenkuun öinä kuin uudenkuun aikaan eli kuun ollessa pimeänä. Tämä selittyy osin sillä, että ne kommunikoivat huhuilemisen ohella visuaalisesti. Huuhkajan huhutessa sen valkoinen kurkkulappu nimittäin välähtää, ja sillä lintu viestii voimaansa. Väläytys vaatii valoa, joten äänessä kannattaa olla kuutamoöinä.

Valossa ja pimeässä omat riskit

Toinen asia, joka pitää huuhkajat kiireisinä täysikuulla, on ravinnonhankinnan vaikeus. Hiiret, myyrät ja jänikset tietävät olevansa helppoja pyydystää, kun kuu valaisee maaston, joten ne pysyttelevät paikallaan tai liikkuvat ryteikköjen suojissa.

– Tällaisina iltoina huuhkajat joutuvat tekemään paljon työtä löytääkseen saalista, sanoo Penteriani.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että huuhkaja saisi ruokaa tehokkaimmin uudenkuun aikaan. Pöllö saattaa yhyttää saaliin helposti, mutta pimeässä se iskee usein harhaan.

– Valoisissa ja säkkipimeissä öissä on omat riskinsä ja hyötynsä, ja kaikki yöeläimet joutuvat punnitsemaan, milloin kannattaa olla aktiivinen, Penteriani tiivistää. Esimerkiksi lepakot välttävät lentelemästä valoisina iltoina ja ovat sitä innokkaampia, mitä pimeämpää on. Mäyrä taas liikkuu ravinnonhankinnassa kaikenlaisina öinä, mutta seksipuuhat se haluaa toimittaa säkkipimeässä.

Muninta ja soidin kuun mukaan

Osa eläimistä on sopeutunut kuunkiertoon niin tarkasti, että rytmittää lisääntymisensä sen mukaan.

Eräs tällainen laji on mäntykankailla öisin suriseva lintu: kehrääjä. Se pyydystää hyönteisiä lennosta erityisesti valoisina öinä, koska silloin nämä näkyvät parhaiten. Lisäksi se ajoittaa muninnan vaiheeseen, jolloin täysikuu on pienentynyt puolikuuksi. Koska haudonta kestää runsaat kaksi viikkoa, poikaset kuoriutuvat parahiksi, kun kuu on seuraavan kerran kasvamassa täyteen mittaansa. Näin emolle avautuu monta tehokasta ja valoisaa saalistusyötä peräkkäin.

Sammakot puolestaan kerääntyvät kutulammikoihinsa pulisemaan täydenkuun öinä. Toisin kuin kehrääjiä niitä ei kiinnosta valo sinänsä, vaan ne ovat virittäneet sisäisen kellonsa kuunkierron mukaan. Sammakoille kuu on ikään kuin viisari ja sen kierto taivaalla kellotaulu, ja niiden hormonaalinen järjestelmä seuraa tätä taivaallista kelloa. Kun täysikuu seuraavaksi kipuaa taivaalle, ”kello lyö”, ja silloin lammikot täyttyvät häähumusta. Kaikki lisääntymiskykyiset yksilöt saapuvat kutupaikalle samanaikaisesti.

Sisäinen kello muistaa kuun vaiheen ja saa kutulammikot kuhisemaan, vaikka yö olisi pilvinenkin.

Kala syö kuunsillan alla

Vanhan viisauden mukaan kala syö parhaiten uudenkuun ja täydenkuun aikaan. Helsingin yliopiston tutkija Anna Kuparinen on perehtynyt asiaan Leibniz-instituutin haukiaineistosta. Saksalaisella tutkimusjärvellä kalastetaan vuoden jokaisena päivänä, joten jos kuulla on vaikutusta, sen pitäisi näkyä.

– Hauen kohdalla kalamiesten viisaus pitää paikkansa, Kuparinen kertoo. – Hauki iskee päivällä uistimeen helpommin, jos yöllä on ollut uusi- tai täysikuu.

Kuparisen mukaan ilmiön selitys on hieman hakusessa mutta liittynee nälkään. Täysikuulla saaliskalat tietävät haukien olevan liikkeellä ja pysyttelevät piilossa. Säkkipimeässä hauen on puolestaan vaikea saada kaloja kiinni. Näistä syistä hauki on päivällä tavallista nälkäisempi.

Samanlaisesta ilmiöstä on raportoitu Etelä-Afrikasta. Sikäläiset sardiininkalastajat tietävät jäädä rantaan, kun täysikuu valaisee meren. Silloin petokalat ovat niin aktiivisia, että sardiinit pysyttelevät turvassa veden pimeissä kerroksissa eikä niitä saa verkkoon.

Meri vaaleanpunaiseksi

Yksi vaikuttavimmista kuunkiertoon liittyvistä luonnonnäytelmistä on korallien lisääntyminen Australian Isolla valliriutalla. Koralliriutan miljardit pienet korallieläimet saavat samanaikaisen orgasmin, ja niiden siittiösolut värjäävät meren vaaleanpunaiseksi.

Ilmiö on melkoinen saavutus eläimeltä, jolla ei ole edes alkeellista keskushermostoa. Mistä kaikki yksittäiset korallieläimet kymmeniä kilometrejä pitkän valliriutan eri päissä tietävät toimia samanaikaisesti? Massaejakulaatio tapahtuu aina muutama päivä täysikuun jälkeen, mutta miten silmättömät eläimet tietävät, milloin on täysikuu?

Queenslandin yliopiston tutkijat löysivät vastauksen vuonna 2007 altistamalla koralleja valon eri aallonpituuksille. Niistä sininen aktivoi valoa aistivan geenin nimeltä Cry2. Se sai aistintatehtävänsä miljoonia vuosia ennen kuin alkeellisinkaan silmä oli kehittynyt, ja se on edelleen osa myös ihmisen biologista kelloa.

Sininen valo on käypä mittari kuun vaiheelle, sillä sinisyys on voimakkainta täydenkuun iltoina. Sinisintä on juuri ennen kuun nousua, ja sen jälkeen valo muuttuu punertavammaksi. Kun kuu on vasta kasvamassa, se nousee taivaalle jo ennen auringonlaskua, jolloin koko ilta on punertava. Täysikuu sitä vastoin kohoaa vasta, kun aurinko on ehtinyt laskea, jolloin auringonlaskun ja kuunnousun väliin jää pieni hetki hyvin sinistä valoa.

Kalifornian yliopiston tutkijat uskovat, että korallit käyttävät tätä ”sinistä hetkeä” lähtölaukauksena, jolla ne ajoittavat yhteiskudun.

Sittiäinen ottaa valosta suunnan

Kuunvalossa koetaan muutakin kuin kuolemaa ja seksiä. Kesän pimeinä iltoina voi valaistusta ikkunasta kuulua pieni paukahdus, ja sen aiheuttajaksi paljastuu usein sittiäinen tai lantiainen, lehmänläjän asukas. Monet eläimet suunnistavat auringon polarisoituneen valon avulla, mutta toistaiseksi sittiäiset ovat ainoita eläimiä, joiden tiedetään käyttävän kuunvaloa samoin. Tämä vaatii äärimmäisen herkkiä silmiä, sillä kuun polarisoitunut valo on miljoona kertaa himmeämpää kuin auringon.

Ilmiö havaittiin ensimmäisen kerran afrikkalaisella Scarabaeus zambesianus -lajilla, joka on sukua kotoiselle sittiäisellemme. Se on osa villiä ekosysteemiä, jossa koppiaisveli käy toista vastaan taistelussa osingoista tuoreella lantakeolla. Tämä taistelu alkaa iltahämärissä ja jatkuu läpi koko pimeän yön. Voittoisimmat saavat pyöriteltyä itselleen lantapallon, jonka ne vierittävät turvaan pois hupenevan läjän luota.

Lundin yliopiston tutkijat alkoivat uumoilla kuoriaisen ja kuun kohtalonyhteyttä tarkkaillessaan hyönteisten käyttäytymistä. Kun kuu nousi taivaalle, koppiaiset touhusivat aktiivisesti ja pyörittivät lantapalloaan viivasuoraa reittiä. Kuuttomina tai pilvisinä öinä ne mutkittelivat. Kuoriaiset alkoivat mutkitella myös, kun tutkijat pitivät niiden yllä suodatinta, joka pysäytti polarisoituneen valon. Jos polarisoituneen valon kulmaa muutettiin, kuoriaiset muuttivat suuntaansa sen mukaan.

Sekoittaako kuu ihmisiä?

Entä onko kuulla vaikutusta ihmiseen? Monet väittävät, etteivät saa unta täysikuulla. Historia tuntee lukuisia tarinoita ”kuuhulluista”, jotka menettivät henkisen tasapainonsa aina täydenkuun aikaan.

Kuuhun liittyvä kansanperinne on otettu niin vakavasti, että sitä on tutkittu tieteellisesti. Tutkijat ovat selvitelleet, miten kuu vaikuttaa nukkumiseen, auto-onnettomuuksiin, myrkytystietokeskukseen tuleviin puheluihin, itsetuhoiseen käyttäytymiseen, lemmikkieläimiltä saatuihin puremiin, poissaoloon työpaikalta, synnytysosastojen kiireisyyteen ja epileptisiin kohtauksiin.

Sveitsiläisessä tutkimuksessa havaittiin, että ihmiset nukkuvat täysikuun öinä keskimäärin 20 minuuttia vähemmän kuin uudenkuun öinä. Useimmissa tutkimuksissa kuun ei ole nähty vaikuttavan sairaaloiden ensiapu- ja synnytysosastoihin. Joissakin tutkimuksissa on saatu yhteys täydenkuun ja myrkytystietokeskukseen tulevien puheluiden välille, mutta toiset tutkimukset eivät ole vahvistaneet tätä. Sama pätee eläinten puremiin. Täysikuun ja työpoissaolon välillä on havaittu tilastollinen yhteys, mutta asiaa on tutkittu vain kerran.

Tulokset vaikuttavat siis perin sekavilta. Tuskinpa kuulla on mitään merkittävää vaikutusta ihmiseen. Ellei…

Julkaistu Tiede -lehdessä 8/2011

Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Ehkä levottomuus hyödytti

Voiko kuunvalo häiritä ihmisen biologista kelloa? Sen tiedetään ajastavan itsensä auringonvalon ja pimeyden vaihtelusta. Kuunvaloa on pidetty niin himmeänä, ettei sen ole uskottu vaikuttavan sisäiseen kelloomme.

Nykyään tutkijat uskaltavat kuitenkin jo ajatella toisin. Tämä johtuu pitkälti professori Michael Gormanin tutkimuksista Kalifornian yliopistossa. Hänen ryhmänsä on osoittanut, että jos hamstereita pidetään useita päiviä kuunvaloa vastaavassa valossa, niiden biologisen kellon sykli pitenee.

– Ilmiön löytyminen nisäkkäiltä oli melkoinen yllätys, sanoo Timo Partonen, joka tutkii terveyden aikabiologiaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa. – Sen perusteella on mahdollista, että ihmisistäkin jotkut voivat olla herkempiä kuunvalolle kuin toiset.

Meille keinovaloissa eläjille kuunvalolla ei ole paljonkaan merkitystä, mutta muinoin mahdollinen pieni piristyminen täydenkuun öinä saattoi olla hyväkin asia. Jos ihmisten elinympäristössä oli niukalti ravintoa tai paljon päivällä liikkuvia petoja, he saattoivat täydentää ruokavaliotaan valoisimpina öinä. 

Miten kuukello toimii?

Kuu vaikuttaa yön valoisuuden ohella maapallon magneettikenttään: se on vahvimmillaan kasvavan puolikuun aikaan ja alkaa heikentyä, kun kuu on täysi. Kuun vetovoima säätelee myös vuorovettä.

Miljardeja vuosia sitten, kun kaikki elämä viipyi vielä meressä, vuoroveden liike oli luultavasti paljon tärkeämpi rytmittäjä kuin auringonvalo. Merieliöt ajastivat biologisen kellonsa valon sijasta magneettikentän muutoksista tai veden paineenvaihteluista – ja niin ne tekevät edelleen. Merissä elää siis pääasiallisesti kuueliöitä.

Maalle siirtyessään elämä omaksui aurinkokellon. Ainakin sammakkoeläimillä, jotka elävät edelleen puoliksi vedessä, näyttää kuitenkin olevan jäänteitä kuukellosta. Sammakoiden häähumu ajastuu täydenkuun mukaan. Vesiliskot katoavat kutupaikoilta kuin maan nielemänä, kun kuu on kasvanut puolikuuksi ja vaikuttaa magneettikenttään voimakkaimmin. 

Voiko kuu vaikuttaa kasveihin?

Kansanperinteen mukaan kasvit pitäisi istuttaa tietyssä kuunkierron vaiheessa. Keskieurooppalaiset tutkijat havaitsivatkin vuonna 1998, että puiden paksuuskasvu kiihtyy ja hidastuu kuunkierron rytmissä. Valitettavasti suomalaistutkijat, joka toistivat mittauksen huolellisemmin, eivät havainneet mitään. He ehdottivat, että kuun vetovoima oli aiheuttanut muutoksen kollegoiden mittalaitteissa, ei puissa.

Kuu voisi rukata kasvien kasvua myös toisella tavalla. Arizonan yliopiston tutkijoiden mukaan sateet ja niiden myötä jokien virtaamat lisääntyvät hitusen, kun kuu on pienenemässä puolikkaaksi. Kasvien reaktiota ei kuitenkaan ole tutkittu.

Kasvit saavat ongelmiakin kuunvalosta. Monet aloittavat kukintansa, kun valo lisääntyy, ja täysikuu on riittävän kirkas sekoittamaan joidenkin lajien kukinta-aikataulua. Ne selviävät pulmasta kääntämällä lehtensä yöllä hieman alaspäin. Valoa mittaava biologinen kello nimittäin sijaitsee lehden yläpinnalla.