Kuva: Andrew Choy
Kuva: Andrew Choy

Kun täysikuu nousee taivaalle, alkaa tapahtua. Tervetuloa tapaamaan kuuhulluja luonnosta.

Elettiin helmikuun 20. päivää vuonna 2008, kun tutkija Vincenzo Penteriani ja hänen kollegansa etsivät hyvää paikkaa Doñanan kansallispuiston jylhistä maisemista Espanjassa. Päivä oli vaihtunut illaksi, valo hämäräksi, ja taivaalle kapusi hopeankeltainen kuu. Kaikkialta maastosta kantautui pöllöjen huhuilua, ja juuri sen takia tutkijat pysyttelivät hereillä keskellä yötä. He seurasivat radiolähetintä kantavaa huuhkajaa numero 314.

Numero 314 oli puheliaalla päällä, mutta pian tapahtui jotakin, mikä sai sen hiljenemään.

– Sinä yönä oli täydellinen kuunpimennys, kertoo Helsingin Eläinmuseossa työskentelevä Penteriani. Kun pimennys alkoi, kaikki seudun pöllöt hiljenivät välittömästi, ja ne pysyivät hiljaa koko sen ajan. Kun pimennys oli ohitse, huhuilu jatkui kuin se ei olisi koskaan tauonnutkaan.

Täysikuu vilkastaa huuhkajan

Huuhkajien hiljenemistä kuunpimennyksen ajaksi Penteriani oli odottanutkin. Hän on tutkinut niiden aktiivisuutta jo vuosia, varustanut radiolähettimin satoja yksilöitä ja viettänyt maastossa noin tuhat yötä.

– Kuun vaiheilla on huomattava vaikutus eläinmaailmaan, mutta sitä on tutkittu melko vähän, Penteriani sanoo.

Hänen mukaansa huuhkajat ovat paljon aktiivisempia täydenkuun öinä kuin uudenkuun aikaan eli kuun ollessa pimeänä. Tämä selittyy osin sillä, että ne kommunikoivat huhuilemisen ohella visuaalisesti. Huuhkajan huhutessa sen valkoinen kurkkulappu nimittäin välähtää, ja sillä lintu viestii voimaansa. Väläytys vaatii valoa, joten äänessä kannattaa olla kuutamoöinä.

Valossa ja pimeässä omat riskit

Toinen asia, joka pitää huuhkajat kiireisinä täysikuulla, on ravinnonhankinnan vaikeus. Hiiret, myyrät ja jänikset tietävät olevansa helppoja pyydystää, kun kuu valaisee maaston, joten ne pysyttelevät paikallaan tai liikkuvat ryteikköjen suojissa.

– Tällaisina iltoina huuhkajat joutuvat tekemään paljon työtä löytääkseen saalista, sanoo Penteriani.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että huuhkaja saisi ruokaa tehokkaimmin uudenkuun aikaan. Pöllö saattaa yhyttää saaliin helposti, mutta pimeässä se iskee usein harhaan.

– Valoisissa ja säkkipimeissä öissä on omat riskinsä ja hyötynsä, ja kaikki yöeläimet joutuvat punnitsemaan, milloin kannattaa olla aktiivinen, Penteriani tiivistää. Esimerkiksi lepakot välttävät lentelemästä valoisina iltoina ja ovat sitä innokkaampia, mitä pimeämpää on. Mäyrä taas liikkuu ravinnonhankinnassa kaikenlaisina öinä, mutta seksipuuhat se haluaa toimittaa säkkipimeässä.

Muninta ja soidin kuun mukaan

Osa eläimistä on sopeutunut kuunkiertoon niin tarkasti, että rytmittää lisääntymisensä sen mukaan.

Eräs tällainen laji on mäntykankailla öisin suriseva lintu: kehrääjä. Se pyydystää hyönteisiä lennosta erityisesti valoisina öinä, koska silloin nämä näkyvät parhaiten. Lisäksi se ajoittaa muninnan vaiheeseen, jolloin täysikuu on pienentynyt puolikuuksi. Koska haudonta kestää runsaat kaksi viikkoa, poikaset kuoriutuvat parahiksi, kun kuu on seuraavan kerran kasvamassa täyteen mittaansa. Näin emolle avautuu monta tehokasta ja valoisaa saalistusyötä peräkkäin.

Sammakot puolestaan kerääntyvät kutulammikoihinsa pulisemaan täydenkuun öinä. Toisin kuin kehrääjiä niitä ei kiinnosta valo sinänsä, vaan ne ovat virittäneet sisäisen kellonsa kuunkierron mukaan. Sammakoille kuu on ikään kuin viisari ja sen kierto taivaalla kellotaulu, ja niiden hormonaalinen järjestelmä seuraa tätä taivaallista kelloa. Kun täysikuu seuraavaksi kipuaa taivaalle, ”kello lyö”, ja silloin lammikot täyttyvät häähumusta. Kaikki lisääntymiskykyiset yksilöt saapuvat kutupaikalle samanaikaisesti.

Sisäinen kello muistaa kuun vaiheen ja saa kutulammikot kuhisemaan, vaikka yö olisi pilvinenkin.

Kala syö kuunsillan alla

Vanhan viisauden mukaan kala syö parhaiten uudenkuun ja täydenkuun aikaan. Helsingin yliopiston tutkija Anna Kuparinen on perehtynyt asiaan Leibniz-instituutin haukiaineistosta. Saksalaisella tutkimusjärvellä kalastetaan vuoden jokaisena päivänä, joten jos kuulla on vaikutusta, sen pitäisi näkyä.

– Hauen kohdalla kalamiesten viisaus pitää paikkansa, Kuparinen kertoo. – Hauki iskee päivällä uistimeen helpommin, jos yöllä on ollut uusi- tai täysikuu.

Kuparisen mukaan ilmiön selitys on hieman hakusessa mutta liittynee nälkään. Täysikuulla saaliskalat tietävät haukien olevan liikkeellä ja pysyttelevät piilossa. Säkkipimeässä hauen on puolestaan vaikea saada kaloja kiinni. Näistä syistä hauki on päivällä tavallista nälkäisempi.

Samanlaisesta ilmiöstä on raportoitu Etelä-Afrikasta. Sikäläiset sardiininkalastajat tietävät jäädä rantaan, kun täysikuu valaisee meren. Silloin petokalat ovat niin aktiivisia, että sardiinit pysyttelevät turvassa veden pimeissä kerroksissa eikä niitä saa verkkoon.

Meri vaaleanpunaiseksi

Yksi vaikuttavimmista kuunkiertoon liittyvistä luonnonnäytelmistä on korallien lisääntyminen Australian Isolla valliriutalla. Koralliriutan miljardit pienet korallieläimet saavat samanaikaisen orgasmin, ja niiden siittiösolut värjäävät meren vaaleanpunaiseksi.

Ilmiö on melkoinen saavutus eläimeltä, jolla ei ole edes alkeellista keskushermostoa. Mistä kaikki yksittäiset korallieläimet kymmeniä kilometrejä pitkän valliriutan eri päissä tietävät toimia samanaikaisesti? Massaejakulaatio tapahtuu aina muutama päivä täysikuun jälkeen, mutta miten silmättömät eläimet tietävät, milloin on täysikuu?

Queenslandin yliopiston tutkijat löysivät vastauksen vuonna 2007 altistamalla koralleja valon eri aallonpituuksille. Niistä sininen aktivoi valoa aistivan geenin nimeltä Cry2. Se sai aistintatehtävänsä miljoonia vuosia ennen kuin alkeellisinkaan silmä oli kehittynyt, ja se on edelleen osa myös ihmisen biologista kelloa.

Sininen valo on käypä mittari kuun vaiheelle, sillä sinisyys on voimakkainta täydenkuun iltoina. Sinisintä on juuri ennen kuun nousua, ja sen jälkeen valo muuttuu punertavammaksi. Kun kuu on vasta kasvamassa, se nousee taivaalle jo ennen auringonlaskua, jolloin koko ilta on punertava. Täysikuu sitä vastoin kohoaa vasta, kun aurinko on ehtinyt laskea, jolloin auringonlaskun ja kuunnousun väliin jää pieni hetki hyvin sinistä valoa.

Kalifornian yliopiston tutkijat uskovat, että korallit käyttävät tätä ”sinistä hetkeä” lähtölaukauksena, jolla ne ajoittavat yhteiskudun.

Sittiäinen ottaa valosta suunnan

Kuunvalossa koetaan muutakin kuin kuolemaa ja seksiä. Kesän pimeinä iltoina voi valaistusta ikkunasta kuulua pieni paukahdus, ja sen aiheuttajaksi paljastuu usein sittiäinen tai lantiainen, lehmänläjän asukas. Monet eläimet suunnistavat auringon polarisoituneen valon avulla, mutta toistaiseksi sittiäiset ovat ainoita eläimiä, joiden tiedetään käyttävän kuunvaloa samoin. Tämä vaatii äärimmäisen herkkiä silmiä, sillä kuun polarisoitunut valo on miljoona kertaa himmeämpää kuin auringon.

Ilmiö havaittiin ensimmäisen kerran afrikkalaisella Scarabaeus zambesianus -lajilla, joka on sukua kotoiselle sittiäisellemme. Se on osa villiä ekosysteemiä, jossa koppiaisveli käy toista vastaan taistelussa osingoista tuoreella lantakeolla. Tämä taistelu alkaa iltahämärissä ja jatkuu läpi koko pimeän yön. Voittoisimmat saavat pyöriteltyä itselleen lantapallon, jonka ne vierittävät turvaan pois hupenevan läjän luota.

Lundin yliopiston tutkijat alkoivat uumoilla kuoriaisen ja kuun kohtalonyhteyttä tarkkaillessaan hyönteisten käyttäytymistä. Kun kuu nousi taivaalle, koppiaiset touhusivat aktiivisesti ja pyörittivät lantapalloaan viivasuoraa reittiä. Kuuttomina tai pilvisinä öinä ne mutkittelivat. Kuoriaiset alkoivat mutkitella myös, kun tutkijat pitivät niiden yllä suodatinta, joka pysäytti polarisoituneen valon. Jos polarisoituneen valon kulmaa muutettiin, kuoriaiset muuttivat suuntaansa sen mukaan.

Sekoittaako kuu ihmisiä?

Entä onko kuulla vaikutusta ihmiseen? Monet väittävät, etteivät saa unta täysikuulla. Historia tuntee lukuisia tarinoita ”kuuhulluista”, jotka menettivät henkisen tasapainonsa aina täydenkuun aikaan.

Kuuhun liittyvä kansanperinne on otettu niin vakavasti, että sitä on tutkittu tieteellisesti. Tutkijat ovat selvitelleet, miten kuu vaikuttaa nukkumiseen, auto-onnettomuuksiin, myrkytystietokeskukseen tuleviin puheluihin, itsetuhoiseen käyttäytymiseen, lemmikkieläimiltä saatuihin puremiin, poissaoloon työpaikalta, synnytysosastojen kiireisyyteen ja epileptisiin kohtauksiin.

Sveitsiläisessä tutkimuksessa havaittiin, että ihmiset nukkuvat täysikuun öinä keskimäärin 20 minuuttia vähemmän kuin uudenkuun öinä. Useimmissa tutkimuksissa kuun ei ole nähty vaikuttavan sairaaloiden ensiapu- ja synnytysosastoihin. Joissakin tutkimuksissa on saatu yhteys täydenkuun ja myrkytystietokeskukseen tulevien puheluiden välille, mutta toiset tutkimukset eivät ole vahvistaneet tätä. Sama pätee eläinten puremiin. Täysikuun ja työpoissaolon välillä on havaittu tilastollinen yhteys, mutta asiaa on tutkittu vain kerran.

Tulokset vaikuttavat siis perin sekavilta. Tuskinpa kuulla on mitään merkittävää vaikutusta ihmiseen. Ellei…

Julkaistu Tiede -lehdessä 8/2011

Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Ehkä levottomuus hyödytti

Voiko kuunvalo häiritä ihmisen biologista kelloa? Sen tiedetään ajastavan itsensä auringonvalon ja pimeyden vaihtelusta. Kuunvaloa on pidetty niin himmeänä, ettei sen ole uskottu vaikuttavan sisäiseen kelloomme.

Nykyään tutkijat uskaltavat kuitenkin jo ajatella toisin. Tämä johtuu pitkälti professori Michael Gormanin tutkimuksista Kalifornian yliopistossa. Hänen ryhmänsä on osoittanut, että jos hamstereita pidetään useita päiviä kuunvaloa vastaavassa valossa, niiden biologisen kellon sykli pitenee.

– Ilmiön löytyminen nisäkkäiltä oli melkoinen yllätys, sanoo Timo Partonen, joka tutkii terveyden aikabiologiaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa. – Sen perusteella on mahdollista, että ihmisistäkin jotkut voivat olla herkempiä kuunvalolle kuin toiset.

Meille keinovaloissa eläjille kuunvalolla ei ole paljonkaan merkitystä, mutta muinoin mahdollinen pieni piristyminen täydenkuun öinä saattoi olla hyväkin asia. Jos ihmisten elinympäristössä oli niukalti ravintoa tai paljon päivällä liikkuvia petoja, he saattoivat täydentää ruokavaliotaan valoisimpina öinä. 

Miten kuukello toimii?

Kuu vaikuttaa yön valoisuuden ohella maapallon magneettikenttään: se on vahvimmillaan kasvavan puolikuun aikaan ja alkaa heikentyä, kun kuu on täysi. Kuun vetovoima säätelee myös vuorovettä.

Miljardeja vuosia sitten, kun kaikki elämä viipyi vielä meressä, vuoroveden liike oli luultavasti paljon tärkeämpi rytmittäjä kuin auringonvalo. Merieliöt ajastivat biologisen kellonsa valon sijasta magneettikentän muutoksista tai veden paineenvaihteluista – ja niin ne tekevät edelleen. Merissä elää siis pääasiallisesti kuueliöitä.

Maalle siirtyessään elämä omaksui aurinkokellon. Ainakin sammakkoeläimillä, jotka elävät edelleen puoliksi vedessä, näyttää kuitenkin olevan jäänteitä kuukellosta. Sammakoiden häähumu ajastuu täydenkuun mukaan. Vesiliskot katoavat kutupaikoilta kuin maan nielemänä, kun kuu on kasvanut puolikuuksi ja vaikuttaa magneettikenttään voimakkaimmin. 

Voiko kuu vaikuttaa kasveihin?

Kansanperinteen mukaan kasvit pitäisi istuttaa tietyssä kuunkierron vaiheessa. Keskieurooppalaiset tutkijat havaitsivatkin vuonna 1998, että puiden paksuuskasvu kiihtyy ja hidastuu kuunkierron rytmissä. Valitettavasti suomalaistutkijat, joka toistivat mittauksen huolellisemmin, eivät havainneet mitään. He ehdottivat, että kuun vetovoima oli aiheuttanut muutoksen kollegoiden mittalaitteissa, ei puissa.

Kuu voisi rukata kasvien kasvua myös toisella tavalla. Arizonan yliopiston tutkijoiden mukaan sateet ja niiden myötä jokien virtaamat lisääntyvät hitusen, kun kuu on pienenemässä puolikkaaksi. Kasvien reaktiota ei kuitenkaan ole tutkittu.

Kasvit saavat ongelmiakin kuunvalosta. Monet aloittavat kukintansa, kun valo lisääntyy, ja täysikuu on riittävän kirkas sekoittamaan joidenkin lajien kukinta-aikataulua. Ne selviävät pulmasta kääntämällä lehtensä yöllä hieman alaspäin. Valoa mittaava biologinen kello nimittäin sijaitsee lehden yläpinnalla. 

Venäjän MM-kisojen virallinen ottelupallo on Telstar18. Adidas on valmistanut kisapallot vuodesta 1970. Kuva: Wikimedia Commons

Tulevaisuuden huippufutarin peliasuun kuuluu älysiruja ja antureita, jotka rekisteröivät joka liikkeen, ja älypallo raportoi maalit ilman tuomaria.

Mistä tulevaisuudessa keskustellaan, jos jalkapallo-ottelun tuomitsemisestakin poistetaan inhimilliset erehdykset? miettii moni penkkiurheilijaveteraani. Viime vuonna kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa nimittäin hämmästytti maailmaa ryhtymällä kokeilemaan älysirutekniikkaa tuomitsemisen apuna.

Teknisen avun mahdollisuus ei ole uusi asia mutta valmius sen hyväksymiseen on.

Aiemmin tuomarin näköaistin avittamiseen on suhtauduttu nihkeästi. Kun televisiokamerat ilmestyivät kentän laidalle 1950-luvulla, tulivat pian myös nauhoitetut ja hidastetut otokset. Äkkiä kävi mahdolliseksi tutkia rauhassa, menikö pallo todella maaliin ja tuomitsiko tuomari oikein. Fifa reagoi päättämällä, että nauhoitukset jätetään huomiotta. Tuomarin sana on laki, näkyi filmillä mitä tahansa.

Yksi seuraus päätöksestä on ollut ikuinen kiista siitä, oliko Englannin joukkueen hyökkääjän Geoff Hurstin kolmas maali MM-finaalin jatkoajalla vuonna 1966 oikea maali vai ei. Hurstin laukaus osui poikkipuuhun ja kimposi alas, mutta minne? Tuomari, joka näki tilanteen heikosti, päätti, että pallo oli maalissa, mutta moni on tuomiosta edelleen eri mieltä.

Nyt linja on muuttumassa jalkapallomaailmassa. Testattavassa seurantajärjestelmässä pallo ilmoittaa sijaintinsa tietojärjestelmään. Tuomari kantaa ranteessaan älyrengasta, joka piippaa, kun tulee maali.

Paikannusanturit palloon ja sääriin

Jalkapallon seurantalaitteisto on kehitetty saksalaisessa tutkimuslaitoksessa Fraunhofer-instituutissa, ja sen on valmistanut saksalainen yritys Cairos Technologies AG. Saksalaiset toivoivat, että älypalloa olisi potkittu jo tämän kesän ottelussa. Näin MM-kisojen isäntämaa olisi päässyt esittelemään tekniikkaansa oikein leveällä rintamalla.

Kehitystyö osoittautui kuitenkin odotettua työläämmäksi ja hitaammaksi. Fifa testasi älypalloa nuoriso-otteluissa viime syksynä. Seurantajärjestelmä havaitsikin kaikki maalit 32 ottelun sarjassa. Valitettavasti tietokone kirjasi maaleiksi myös joitakin ohi menneitä laukauksia. Siksi Fifa heitti älypallon takaisin insinööreille luotettavuuden parantamista varten.

Ensimmäinen yritys oli ehkä hiukan ahne. Heti alussa yritettiin luoda laitteisto, joka kerää valtavasti tietoa.

Cairoksen seurantajärjestelmässä pallon mikrosiru lähettää 2 000 kertaa sekunnissa paikannustietoja antenneihin, jotka sijaitsevat kentän laidalla. Yhtiön mukaan pallon sijainti pystytään määrittämään puolentoista sentin tarkkuudella. Mahdollista on mitata myös pallon nopeus, kiihtyvyys, lämpötila ja paine.

Myös pelaajalla on älysiru kumpaankin säärisuojukseen piilotettuna. Älysiru kertoo hänen sijaintinsa, nopeutensa ja kiihtyvyytensä. Hänen potkaistessaan palloa pystytään mittaamaan laukaisun nopeus. Mittaustuloksista saadaan selville myös askeltiheys ja askelten pituus.

Kilpailijat ovat huomanneet Cairoksen hankkeen vaikeudet. Tanskassa Goalref-niminen yritys on kehittänyt seurantalaitteistoa, joka toteaa vain maalit. Tanskalaiset toivovat näin pääsevänsä suurempaan luotettavuuteen.

Älysirutekniikka ottaa ensi askeliaan, mutta suunta on selvä ja heijastaa tekniikan yleistä kehitystä. Sirut ja sensorit tulevat kaikkialle, ja esineet ja ihmiset muuttuvat tietoverkkojen silmuiksi. 

Värinätyynyillä vinkkejä lihaksille

Vielä villimpää on odotettavissa hieman kaukaisemmassa tulevaisuudessa. Ensin tekniikka seuraa pelaajaa etäältä mutta sitten alkaa myös kulkea hänen mukanaan. Taustalla on nouseva tieteenhaara haptiikka, joka tutkii viestin lähettämistä ja vastaanottamista kosketuksen avulla.

Haptiikan tutkija Hendrik-Jan van Veen hollantilaisesta tutkimuslaitoksesta TNO:sta, joka vastaa Suomen VTT:tä, on työtovereineen ideoinut opastavaa peliasua. Urheilijoiden vaatteisiin upotetaan sensoreita, joka mittaavat lihasten toimintaa. Tietokone käsittelee mittaustulokset ja antaa palautetta kosketuksen avulla. Pienet värähtelevät tyynyt kertovat urheilijalle, mitä lihaksia hänen pitäisi käyttää enemmän. Värinä nilkassa voi viestittää, että nyt vauhtia kinttuihin.

Toistaiseksi tekniikkaa ovat testanneet melojat laboratoriossa, mutta tutkijat suunnittelevat asuja myös jalkapallovalmennusta varten.

On helppo kuvitella, miten monipuolisia mahdollisuuksia haptiikka avaa jalkapallossa. Miksei värisijän voi upottaa vaikka pelihousuihin, jolloin haluttaessa saataisiin myös katsojien ja pelaajien välille uudenlaista viestintää. Kannustushuutojen lisäksi suosikkipelaajille voi tulevaisuudessa antaa hellän etäpotkun takapuoleen: Älkää nukkuko! Tsemppiä!

Kun haptiikkaan yhdistetään älykkäät sensoriverkot, syntyy jotain vielä mielikuvituksellisempaa. Joskus verkko pystyy laskemaan optimaalisia syöttöketjuja, ja haptinen värisijä viestittää, mihin suuntaan pitää potkaista. Silloin pelaajilla on jaloissaan todelliset taikakengät.

Video mullisti pelianalyysin

Älysirut ovat vasta tulossa, mutta jalkapallo on teknistynyt ja tieteellistynyt paljon aikaisemmin.

Valmennuksessa video otettiin käyttöön heti, kun kamerat kehittyivät tarpeeksi pieniksi, eli 1970- ja 1980-luvun vaihteessa. Sitä ennen valmentajat ja heidän apulaisensa olivat tarkkailleet peliä kentän laidalta ja tehneet muistiinpanoja kynällä ja paperilla.

Kun kameraan yhdistettiin tietokone, kuvamateriaalista pystyttiin jalostamaan kaikkea mahdollista tietoa kentän tapahtumista. Pelaajat ja valmentaja saattoivat nyt katsoa kuvaruudulta, mitä pelissä todella oli tapahtunut. Pallon ja pelaajien liikkeet, syötöt, laukaisut, haltuunotot ja muut tapahtumat voitiin kirjata tarkasti ja objektiivisesti. Syntyi uusi tieteenhaara, pelianalyysi.

Pelaajan vointia voi valvoa yötä päivää

Mikä sitten on ollut pelianalyysin ja muun jalkapallotutkimuksen arvokkainta antia? Vastaus voi ensi alkuun tuntua yllättävältä.

– Yksilöllisyyden vahvistuminen on ollut tärkein kehitystrendi valmennuksessa ainakin jo 1990-luvulta asti, sanoo biomekaniikan dosentti, ”jalkapalloprofessori” Pekka Luhtanen, joka työskentelee Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksessa Kihussa. Luhtanen on tutkinut Suomessa jalkapalloa ehkä syvällisemmin kuin kukaan muu ja on kansainvälisesti tunnettu pelianalyysin kehittäjä.

Miten niin yksilöllisyys? Jalkapalloahan esitellään malliesimerkkinä tiimityöstä. Tarkemmin katsottuna ristiriitaa ei kuitenkaan ole. Mitä taitavammin jokainen pelaaja hoitaa oman tehtävänsä, sitä hienompaan kokonaistulokseen päästään. Joukkue on sitä parempi, mitä onnistuneemmin osataan sijoittaa oikeat pelaajat oikeille paikoille.

Tekniikka on mahdollistanut entistä paljon yksilöllisemmän valmennuksen. Videolta valmentaja voi tutkia esimerkiksi askelten pituuksia ja tiheyksiä, hetkellisiä asentoja ja nivelten liikelaajuuksia.

Sykemittarilla, joka tuli samoihin aikoihin kuin video eli 1980-luvun alussa, pystytään seuraamaan kuormitusta ja voimavarojen palautumista vaikka vuorokauden läpi.

Mittausten ansiosta pelaaja saa valtavan määrän tietoa itsestään. Vähitellen hän oppii kuuntelemaan kehonsa signaaleja, jolloin laitteita tarvitaan vähemmän. Tekniikka osaltaan auttaa häntä kehittymään ”24 tunnin pelaajaksi”, jota myös lepo, palautuminen ja vapaa-aika auttavat pääsemään parhaaseen mahdolliseen suoritukseen.

Vahvoissa seuroissa, kuten Ajaxissa, valmennus on yksilöllistetty pitkälle. Eri ikäluokkia ja pelin osa-alueita varten on erikoistuneita valmentajiaan. Pelaajat harjoittelevat hyvinkin pienissä ryhmissä.

Pelaajat ovat sekä fyysisesti että psyykkisesti erilaisia. Jotkut ovat perusluonteeltaan hyökkääviä, toiset puolustavia, kolmannet rakentavia. Tarkka tieto pelaajien yksilöllisistä ominaisuuksista auttaa sijoittamaan heidät sopivimmille pelipaikoille. 

Joskus kielteinen tunne onkin hyväksi

Pelaajien fyysisen kunnon ja pelitekniikan lisäksi valmentajien pitää virittää heidän mieltään. Fyysisesti tasavahvojen ja älyllisesti yhtä taitavien joukkueiden ottelussa tuloksen ratkaisevat tunteet. 

Liikuntatieteiden tohtori Pasi Syrjä Jyväskylän yliopistosta on tutkinut, miten huippujalkapalloilijan tunteet vaikuttavat hänen pelituloksiinsa. Tulokset rikkovat tavanomaisia myyttejä.

Olemme tottuneet pitämään itsestään selvänä, että urheilussa ja muuallakin myönteiset tunteet parantavat suoritusta ja kielteiset vahingoittavat. ”Ajattele positiivisesti”, neuvovat konsultitkin.

Tutkijat ajattelivat samalla tavoin aina 1990-luvulle saakka. Tunteiden tutkimus lähti liikkeelle sotilaspsykologiasta. Psykologit tutkivat toisen maailmansodan aikana sotilaan ahdistusta taistelukentällä. Ahdistusta totuttiin pitämään häiriönä ja yksinomaan kielteisenä tunteena.

Uudempi tutkimus on osoittanut, että myös kielteiset tunteet voivat olla hyödyllisiä ja myönteiset haitallisia. Kielteinen ja epämiellyttävä tunne on joskus tehokas ja stimuloiva. Myönteinen tunne voi olla myös lamaannuttava.

Joitakin auttaa jopa pelokkuus

Syrjän väitöskirjatutkimuksessa pelaajat kuvasivat tunteitaan useilla kymmenillä adjektiiveilla.

Tuskin on yllättävää, että ”latautunut”, ”motivoitunut” tai ”sähäkkä” tunne yhdistyi onnistumisen kokemukseen. Yhtä odotettavissa on, että jos on "väsynyt", "haluton" tai "veltto" olo, tuloksia syntyy huonosti.

Mielenkiintoista sen sijaan on, että löytyi positiivisia mutta haitallisia tunteita. Vahingollisia positiivisia tunteita pelaajat luonnehtivat useimmiten sanoilla "huoleton", "tyytyväinen" ja "tyyni".

Kielteisiä mutta hyödyllisiä tunteita kuvasivat esimerkiksi adjektiivit "jännittynyt", "tyytymätön" ja "hyökkäävä".

Mutta tässä ei ollut vielä kaikki. Hyödyllisten ja haitallisten tunteiden valikoima vaihteli pelaajasta pelaajaan. Esimerkiksi "huoleton" tunne vaikuttaa moniin pelaajiin haitallisesti mutta joihinkin myönteisesti. "Pelokas" tunne on useimmille haitaksi mutta joillekin hyödyksi.

Tieto omasta tunneprofiilista auttaa pelaajaa vahvistamaan juuri niitä tunteita, jotka auttavat häntä saavuttamaan parhaat tulokset. Näin valmentaja pystyy yksilöllistämään valmennusta myös tunnepuolella.

Kalevi Rantanen on teknistä luovuutta tutkiva diplomi-insinööri, tietokirjoittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2006

Jalkapallon pieni historia

1863 yksitoista englantilaista seuraa sopivat jalkapallon säännöistä.

1800-luvun loppupuoliskolla tasaisen pyöreä kumikalvo alkaa korvata epäsäännöllisen muotoisen sianrakon jalkapalloissa. Pallon lujittamiseksi uloin kerros ommellaan nahasta. Jalkapallokengät ovat nilkkapituisia ja nappulat metallisia.

1904 perustetaan Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa.

1909 kenkien metallinappulat kielletään vaarallisina ja siirrytään nahkaisiin.

1920-luvulla kehitetään ruuvattavat, vaihdettavat nappulat.

1930 ensimmäiset MM-kisat järjestetään Uruguayssa.

1954 MM-kisat televisioidaan ensimmäisen kerran. Fifa päättää, ettei nauhoituksia käytetä tuomareiden apuna.

1962 tanskalainen Select Sport esittelee 32:sta kuusikulmiosta ommellun pallon. Vuosikymmenen edetessä siirrytään mataliin, ketteriin kenkiin ja kehitetään ensimmäiset täysin synteettiset pallot.

1970 saksalainen Adidas valmistaa ensimmäisen Telstar-kisapallon. Se saa nimensä 1960-luvun Telstar-satelliitista.

1980-luvulla synteettiset pallot syrjäyttävät nahkaiset pallot. Kenkiä parannellaan biomekaanisten mittausten turvin. Valmennuksessa otetaan käyttöön videointiin perustuva pelianalyysi ja sykemittariseuranta.

1990-luvulla palloihin aletaan lisätä polymeerivaahdoista valmistettu sisäkerros, joka nopeuttaa pomppua ja parantaa vesitiiviyttä.

1991 pelataan ensimmäinen MM-ottelu naisten jalkapallossa.

2000-luvulla uudet polymeerimateriaalit vahvistavat ja keventävät kenkiä.

2005 Fifa testaa sijaintinsa ilmoittavaa älypalloa nuorten turnauksessa Perussa. Tekniikka lähetetään jatkokehittelyyn.

2012 Maaliviivakamerat seuraavat maalin syntyä MM-kisoissa Brasiliassa.

2017 Fifa testaa videotuomarointia, Video Assistant Referee -järjestelmää, MM-kisojen esiturnauksessa Confederations Cupissa Venäjällä.

2018 Videotuomarointi, lyhyesti Var, otetaan käyttöön MM-kisoissa Venäjällä. Seurantakamerat paikantavat pelaajat kentällä. Katsomosta saa erityissovelluksella yhteyden vaihtopenkille, ja virallinen kisapallo tarjoaa omistajalleen nfc-sirun välityksellä oheispalveluja.

Aikajana päivitetty 13.6.2018

Keskiaika toi viinamarjat, perunat ja plomut.

Kesäkuumalla tekee mieli syödä mehukkaita hedelmiä. Globaalien markkinoiden ansiosta niitä on nykyään tarjolla ympäri vuoden, mutta kesäntuoreina ne maistuvat aivan erikoisen hyviltä.

Suomessa ei kasva yhtään kotoperäistä hedelmälajia. Kaikki ovat alkuaan muualta tuotuja.

Vanhimmasta päästä on omena, jonka nimityksellä on vastine muutamissa lähisukukielissä. Sanaa on arveltu vanhaksi iranilaiseksi lainaksi, mutta sen esihistorialliset kulkureitit ovat hämärän peitossa. Vanhoina aikoina kauppaa käytiin etenkin ylellisyystuotteilla, koska jokapäiväisessä elämässä tarvittavat perushyödykkeet tuotettiin itse.

Keskiajan Turun arkeologisissa kaivauksissa on löydetty viinirypäleiden ja viikunoiden jäänteitä, ja ilmeisesti myös niihin viittaavat sanat ovat olleet kaupunkilaisille tuttuja. Muualla Suomessa fiikunat ja viinamarjat opittiin tuntemaan viimeistään 1500-luvun puolimaissa, kun Mikael Agricola kertoi niistä suomenkielisissä teoksissaan.

Viini oli tärkeä tuontituote jo keskiajalla, ja siitä käytettiin vanhaa germaanista lainanimitystä viina 1800-luvun alkuun asti. Viikunan alkujuuret ovat latinassa, jossa ficus tarkoittaa sekä viikunahedelmää että viikunapuuta.

Agricola mainitsee myös perunan, jolla hän tarkoittaa päärynää, latinaksi pirum. Niitä kasvatettiin hänen aikanaan jo Suomenlahden eteläpuolella. Päärynä-sana on kuitenkin lainattu ruotsista, jossa latinan sanaa on muokattu omaan kieleen sopivaksi ottamalla mallia marjaa tarkoittavasta bär-sanasta.

Luumutkin olivat Itämeren alueen vanhaa kauppatavaraa, ja niitä saatettiin jopa viljellä Naantalin luostarissa 1400-luvulla. Luumu-sana on tullut ruotsista, ensi alkuun asussa plomu tai plumo.

Murteissa ja vanhassa kirjakielessä luumuja on nimitetty myös väskynäksi. Se on lainaa varhaisuusruotsin sanasta swetzkon, joka puolestaan perustuu uusyläsaksan sanaan Zwetschge. Se on alkuaan mukaeltu loppuosa latinan sanasta damascena ja kertoo, että luumut tulivat alun perin Damaskoksen suunnalta.

Tavallisten suomalaisten ruokavalioon metsämarjat ovat kuuluneet esihistoriallisista ajoista lähtien, mutta tuoreiden tuontihedelmien syöntiä on alettu opetella vasta 1800-loppupuolella. Sanomalehti Suometar raportoi huhtikuussa 1856, kuinka kauppalaiva täynnä ”appelsiinia, sitronia ja mandelia” oli saapunut Tallinnan satamaan. Muutaman vuoden kuluttua sama onni kohtasi myös helsinkiläisiä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2018