Tietojärjestelmistä on tullut uusi sotatanner. Hyökkääjä jää usein arvailun varaan, sillä virutaalijojoukot ampuvat salaa.

Teksti: Mikko Puttonen

Kun tykki ampuu ammuksensa tai hävittäjä pudottaa pomminsa, ei ole epäilystä, kuka hyökkää. Epätietoisuus kestää enintään hetken. Sotaa on mahdotonta käydä inkognito. Kybersodankäynnissä pätee täysin päinvastainen sääntö: juuri koskaan ei voi varmasti tietää, kuka on hyökkäyksen takana. Eikä iskun tekijä ilmoittaudu, ei ole ainakaan tähän mennessä ilmoittautunut. Hyviä veikkauksia kyberiskujen tekijöistä voi kyllä esittää. Katseet ovat kääntyneet jo muutaman kerran Venäjän suuntaan. Elokuussa 2008 Venäjän asevoimien panssarivaunut vyöryivät Länsi-Georgiaan. Kiista Etelä-Ossetiasta oli leimahtanut avoimeksi sodaksi. Georgian sota ei ollut suuri sota, mutta se oli ensimmäinen, jossa tavanomaisten aseiden rinnalla käytettiin koordinoidusti kyber­aseita, luonnehtii Yhdysvaltain puolustusministeriön analyytikko David Hollis. Internet­iskut alkoivat jo kolme viikkoa ennen varsinaista hyökkäystä ja säestivät perinteisempiä aseita koko sodan ajan.

Orjakoneet tukkivat sivuston

Venäjältä iskettiin Georgian hallituksen, pankkien ja median sivustoihin. Sivustoilta urkittiin tietoja, ja niitä tärveltiin propagandahengessä. Verkkopalveluja lamautettiin palvelunestohyökkäyksin. Nämä siviilitihutöistäkin tutut virtuaaliaseet toimivat esimerkiksi niin, että hakkeri valjastaa tuhannet tietokoneet orjikseen ja käskee niiden lähettää tolkuttomasti sähköpostia kohdesivustolle. Sähköpostivirta tukkii sivuston ja tekee sen toimintakyvyttömäksi. Virtuaaliset hyökkäykset estivät asiantuntija-arvioiden mukaan Georgian hallitusta tiedottamasta niin omille kansalaisilleen kuin ulkovalloille maan tilanteesta. Kansalaiset pysyivät pimennossa, eikä hallitus kyennyt vetoamaan tehokkaasti kansainväliseen yhteisöön. Tiedotussota oli hävitty niin kuin varsinainen sotakin. Todisteita on siitä, että hyökkääjinä kunnostautuivat paitsi isänmaalliset venäläishakkerit myös rikollisorganisaatiot, joiden on arveltu hankkineen goodwilliä osallistumalla maansa sotaponnistuksiin. Sen sijaan virallinen Venäjä ei ole tunnustanut ampuneensa internetkranaatteja Georgiaan, eikä sen osallisuutta ole pystytty myöskään todistamaan.Tietoverkkohyökkäyksissä pisti kuitenkin silmään se, miten hyvin ne tukivat Venäjän asevoimien tavoitteita. Armeija ei esimerkiksi pommittanut voimaloita eikä öljyteollisuuden rakenteita, eivät hakkeritkaan. Armeija pommitti Gorin kaupunkia eikä pääkaupunkia, ja saman valinnan tekivät hakkerit. Nämä tuntuivat olevan hyvin perillä Venäjän armeijan aivoituksista. 

Virossa verkkomellakoita

Todisteet virallisten tahojen osallisuudesta puuttuvat, mutta epäilyt elävät. Jos Venäjän armeijan omat tietokonevelhot eivät osallistuneet iskuihin, käyttikö virallinen sotakone kuitenkin epävirallista hakkeriarmeijaa sotatoimiensa osana? Vastaus on arvailujen varassa. Hakkereiden ”vapaaehtoisjoukot” saattavat yhtä kaikki olla olennainen osa nykypäivien kybersodankäyntiä, ja myös Kiinan uskotaan käyttävän patrioottihakkereita omiin tarpeisiinsa.Georgian sota ei ollut ensimmäinen kerta, kun venäläiset hakkerit moukaroivat vieraan valtion tietoverkkoja isänmaallisessa innossa. Kun Viro päätti poistaa Tallinnan keskustasta neuvostosotilaan muistomerkin, alkoi mellakointi paitsi kaduilla myös netissä. Massiiviset palvelunestohyökkäykset lamaannuttivat Viron valtion, tiedotusvälineiden ja pankkien verkkopalveluja. Verkkohyökkäykset tulivat 178 maasta. Oliko koko maailma noussut Viroa vastaan? Ei, vaan kyberhyökkääjän on helppo naamioida hyökkäys tulemaan mistä tahansa. Hakkerin palvelukseensa valjastama tietokoneiden verkko ei tunne rajoja.

Milloin sodan kynnys ylittyy?

Jälleen kerran epäilyt virallisen Venäjän osallisuudesta heräsivät, ja jälleen kerran puuttuvat pitävät todisteet epäilyjen toteen näyttämiseksi. Mitä olisi tapahtunut, jos todisteet olisivat löytyneet? Voiko virtuaali-iskuja verrata oikeaan tykkituleen, joka murjoo vieraan maan rakenteita? Tuhoa netti-iskutkin tekevät. – Viro haki Natolta ratkaisua yhteisen puolustuksen käynnistämiseksi, mutta Nato linjasi, että kyseessä ei ole aseellinen hyökkäys Viroa kohtaan. Sodan kynnys näyttää olevan korkeampi kuin se, että tärkeimpien pankkien ja tiedotusvälineiden järjestelmät kaatuvat, sanoo komentaja Topi Tuukkanen puolustusministeriöstä.Sodan julistaminen kyberiskun johdosta hankaloituu, kun ei voi vedenpitävästi todistaa, mikä taho on hyökkäyksen takana. Venäjä kiisti syytteet. Maa ei liioin osoittanut halua auttaa hyökkääjien kiinniottamisessa. – Kun Viro esitti pyynnön tutkia Venäjän alueelta tulleet hyökkäykset, Venäjä ei vastannut pyyntöön eikä ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin, Tuukkanen kertoo.

Ohjelmistoissa Maginot-linjansa

Palvelunestohyökkäykset saavat aikaan merkittävää tuhoa, mutta ne toimivat pikemmin väellä ja voimalla kuin häikäisevällä älyllä. Toista maata on alan kuumin uutuus Stuxnet-tietokonemato. Asiantuntijat ympäri maailman vaikuttivat lumoutuneilta, kun he kommentoivat tätä viime vuonna paljastunutta kyberasetta. Se oli monen arvion mukaan niin taitavaa tekoa, että satunnainen hakkeri ei siihen kykene. Taidonnäytteeseen tarvittiin valtion voimavarat.Suomessa Stuxnetiä analysoinut tutkimuspäällikkö Mikko Hyppönen tietoturvayhtiö F-Securesta kuvaa matoa vuoden tai jopa vuosikymmenen merkittävimmäksi haittaohjelmaksi. Topi Tuukkanen vertaa palvelunestohyökkäyksiä ensimmäisen maailmansodan massahyökkäyksiin, kun taas Stuxnet muistuttaa saksalaisten hyökkäystä Belgian kautta Ranskaan toisessa maailmansodassa. Ranskalaisten vahvaksi luultu Maginot-linja olikin heikkous, jota Saksa osasi hyödyntää. Samalla tavoin Stuxnetin kaltaiset madot käyttävät hyväkseen heikkouksia.

Stuxnet iski rikastamoon

Tällä kertaa katseet kääntyivät Israeliin ja Yhdysvaltoihin. Stuxnetilla haluttiin asiantuntijoiden mukaan sabotoida Iranin ydinaseohjelmaa, jota etenkin Israel ja Yhdysvallat kammoavat. Israel ja Yhdysvallat eivät myönnä mitään. Alkuvuodesta sanomalehti New York Times kuitenkin väitti osin nimettömiin asian­tuntijalähteisiin vedoten, että homma olisi ollut israelilais-amerikkalaista yhteistyötä. Madon toimintaa jopa testattiin Negevin ydintutkimuslaitoksessa Israelissa, lehti kertoi. Joka tapauksessa Stuxnetin tähtäimessä olivat uraanin rikastamiseen käytetyt sentrifugit Natanzin rikastamossa Iranissa. Uraania pitää rikastaa, jos mielii käyttää sitä ydinpolttoaineena, ja vielä enemmän sitä on rikastettava, jos haluaa tehdä ydinpommin. Uraani valmistuu käyttökelpoiseksi sylinterimuotoisissa sentrifugeissa, kun ne pyörivät huimilla nopeuksilla. Stuxnet etsiytyy sentrifugeja pyörittäviin suurtaajuusmuuttajiin ja muuntaa kierrosnopeuksia. Lopulta sentrifugit hajottavat itsensä. Sentrifugien tuhoaminen ei riittänyt, Stuxnet osasi muutakin. Neuvokas haittaohjelma pystyi tekemään tihutyönsä piilossa valvojien katseilta. Se nauhoitti tehdasautomaation tavanomaista toimintaa ja esitti sen laitoksen valvontajärjestelmälle. Näin kaikki näytti aivan normaalilta tehdasmenolta, vaikka masiinat olivat villiintyneet.

Mato odottaa oikeaa hetkeä

Mato toimii vain tietyissä ympäristöissä. Se on räätälöity nimenomaan Siemensin laitteille, joita on käytössä teollisuuslaitoksissa ympäri maailmaa, myös Iranin ydinvoimaloissa. Muistitikkujen ja tietokoneverkon kautta leviävä mato odottaa toimettomana, kunnes se havaitsee olevansa juuri oikeassa paikassa. Sitten alkaa tihutyö.  Kaikkiaan kyseessä on poikkeuksellisen monimutkainen verkkomato, joka on koottu useasta eri elementistä. Analyysissään tietoturvayhtiö Symantec esimerkiksi laski, että Stuxnet käytti hyväkseen neljää niin sanottua nollapäivän haavoittuvuutta. Nollapäivän haavoittuvuudet ovat tietojärjestelmän sisältämiä, ennestään tuntemattomia haavoittuvuuksia. Koska ne ovat tuntemattomia, niiltä ei voi suojautua. Stuxnetin taru ei ole lopussa, arvelee Mikko Hyppönen. Hän veikkaa blogikirjoituksessaan, että vuosikymmenen verkkomato saa vielä jäljittelijöitä.

Kiina nousee esiin

Kenties jossain israelilaiset ja amerikkalaiset kybersotilaat hierovat tyytyväisinä käsiään, kun maailma hämmästelee heidän luomustaan. Iranin ydinaseohjelman arvellaan viivästyneen muutamalla vuodella madon takia. Saman olisi voinut saada aikaan iskemällä tavanomaisin asein, mutta kyberase oli varmasti siistimpi ja vaarattomampi tapa saavuttaa tavoite. Jos Yhdysvallat itse on tällä kertaa epäiltyjen penkillä, niin maa on myös saanut osansa verkkohyökkäyksistä. Titaanisateeksi kutsutuissa verkkoiskuissa vuonna 2007 luvattomat tunkeilijat pääsivät käsiksi Yhdysvaltain ja Britannian ministeriöiden sisäisiin tietoihin. Tunkeilijat olivat kotoisin Kiinasta, uskotaan. Kiina nousee tavan takaa esiin amerikkalaisten kyberuhkana. Eniten puhutaan netin kautta tapahtuvasta teollisuusvakoilusta, joka on arvioiden mukaan massiivista. Entinen Yhdysvaltain presidentin turvallisuusneuvonantaja Richard Clark maalaa kuitenkin vielä havahduttavampia kuvia siitä, mitä Kiina voisi saada aikaan kyberarmeijallaan: suurkaupunkeja vailla sähköä, palavia öljynjalostamoja, ilmassa törmääviä matkustajakoneita…

Häiriöt voivat tappaa

Joidenkin mielestä kyberuhkien maalailu kallistuu hypetyksen puolelle. Puolustusvoimien tietohallintopäällikkö Catharina Candolin vakuuttaa, että tietoverkkoiskuilla voi todella saada merkittävää tuhoa aikaan, koska elämämme on joka puolelta kietoutunut tietoverkkoihin.– En pidä kaukaa haettuna, että jonain päivänä ihmisiäkin kuolee verkkohyökkäyksen takia. Bitti ei voi suoraan tappaa ihmistä, mutta se voi aiheuttaa häiriön, josta seuraa onnettomuus tai jonka takia jotain kriittistä jää puuttumaan, sanoo Candolin, joka on tehnyt väitöskirjan sotilaallisen toiminnan tietoturvasta Aalto-yliopiston Teknillisessä korkeakoulussa. Kyberasevarustelu on jo käynnissä eri puolilla maailmaa. Yhdysvallat perusti hiljattain asevoimiinsa Cyber Command -yksikön, jonka tehtäviin kuuluu paitsi puolustus myös kyberhyökkäyskyvyn kehittäminen. Candolin muistuttaa, että kyse ei ole varsinaisesta aseiden kehittämisestä vaan osaamisen ylläpidosta ja kehittämisestä. – Kyberympäristössä ei tarvita hävittäjiä ja muita perinteisiä aseita. Hyökkäykseen tarvitaan vain tietokone ja erikoisosaamista. Myös Suomi aikoo tehostaa tietoverkkovalmiuksiaan. Äskettäin valtioneuvosto päätti kansallisen kyberstrategian laatimisesta. Suomi on osa verkottunutta maailmaa ja Candolinin mukaan yhtä haavoittuva kuin mikä tahansa muu tietoyhteiskunta. Niin, ja onhan maailmankuulu mato Stuxnetkin jo rantautunut Suomeen.

Julkaistu Tiede -lehdessä 9/2011

Aseet ovat samat kuin rikollisilla

Kybersodankäynti eroaa rikollisesta hakkeroinnista siinä, että pahantekijänä on valtio ja pahanteon kohteena toinen valtio. Menetelmät kuitenkin ovat samat, eli nämä:

Logiikkapommi on varhaisin kyberase.Sen juuret juontuvat 1960-luvulle. Kyseessä on piilotettu tietokoneohjelma, joka panee järjestelmän toimimaan yllättävällä tavalla. Yhdysvaltain puolustusministeriössä korkeassa asemassa toiminut Thomas Reed kertoo kylmän sodan muistelmissaan, että Yhdysvallat olisi ujuttanut logiikkapommin Neuvostoliiton kaasuputkien ohjausjärjestelmään, minkä seurauksena Siperiassa räjähti putki 1982.

Troijalainen luo tietokoneeseen takaoven. Internetin kautta voidaan avata tie mihin tahansa verkkoon yhdistettyyn koneeseen. Troijalaisilla voidaan tarkkailla tietokoneen käyttöä sekä varastaa tai tuhota tietoa. Niiden avulla voidaan ottaa käyttöön koko kone ja käyttää sitä hyökkäyksiin oikean hyökkääjän identiteetin salaamiseksi. Tällaista haltuun otettua konetta kutsutaan zombiksi.

Palvelunestohyökkäys tukkii internetsivustoja lähettämällä tolkuttomasti verkkoliikennettä kohdekoneeseen. Hyökkääjä valjastaa käyttöönsä tietokoneen ja ohjaa sen avulla suurta määrää muita koneita, jotka lähettävät esimerkiksi sähköpostia haluttuun kohteeseen. Tätä käytettiin Viroon vuonna 2007 kohdistuneissa verkkoiskuissa sekä Venäjän ja Georgian sodan yhteydessä 2008.

Virus on kaikelle kansalle tuttu inhokki. Niin kuin biologinen vastineensa tietokoneviruskin monistaa itseään. Sen mukana kulkee usein logiikkapommi tai troijalainen.

Keylogger-ohjelmalla pahantekijä voi seurata toisen tietokoneen näppäimistön käyttöä. Tavallisesti sillä urkitaan salasanoja.

Botnetit muodostetaan sadoistatuhansista tai peräti miljoonista henkilökohtaisista tietokoneista, jotka on otettu haltuun haittaohjelmin. Botnet-verkkoja voi vuokrata rikollisiin tarkoituksiin pimeiltä markkinoilta. Niiden avulla voi peittää jälkensä, ja vain harvoin botnetin varsinainen käyttäjä pystytään paikantamaan.

Mato lähettää itsestään kopioi­ta verkossa. Toisin kuin virus se ei tarvitse isäntätiedostoa monistuakseen. Usein madon mukaan on ladattu taistelukärjeksi jokin tuholaisohjelma. Stuxnet on tällainen verkkomato.

Root-kit, suomeksi kai juurivälinepak­kaus, merkitsi alun perin ohjelmaa, joka ottaa haltuunsa koko koneen pääkäyttäjäoikeudet. Se pääsee siis ”juurille”. Nykyisin sillä tarkoitetaan ohjelmaa, joka on niin hyvin piilotettu käyttöjärjestelmään, että sitä on vaikea huomata ja poistaa. Stuxnet piiloutui root-kit-tekniikan avulla.

Nollapäivähyökkäys käyttää hyväkseen tietojärjestelmien ennestään tuntematonta haavoittuvuutta. Stuxnet perustui neljään nollapäivähaavoittuvuuteen, joista kaksi oli Windows-käyttöjärjestelmässä. Tällaista tietoa myydään niin ikään pimeillä markkinoilla.  Käyttöesineisiinkin voi tehdä ohjelmistoiskuja, jos ne sisältävät minitietokoneita. On väitetty, että Israelin iskua Syyrian oletettuun ydinvoimalaitokseen vuonna 2007 helpotti haittaohjelma, joka kytki syyrialaisen puolustustutkan pois päältä. Vuonna 2009 Intian hallitus puolestaan epäili, että kiinalaisen yrityksen toimittamiin telelaitteisiin oli upotettu haittaohjelmia.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25795
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.