Mitä nykybiologi näkisi, jos pääsisi tarkkailemaan kaikkien aikojen suurimpia maaeläimiä? Ajatusleikki vei jurakauteen yli 150 miljoonan vuoden taakse.

Aikakone on lopulta keksitty, ja dinosauruksista innostuneena evoluutiobiologina saan kauan jonotettuani matkalipun menneisyyteen. Lippua ja repunhihnoja rutistaen asetun istumaan koneen penkkiin, ja seuraavassa hetkessä harppaan kaikkien aikojen suurimpien maaeläinten, sauropodien, kulta-aikaan, jurakautiseen Pohjois-Amerikkaan. Tutkimuskohteeni on yksi suurimmista tunnetuista sauropodeista, Supersaurus.

Vaikka sauropodit ovat hirmuliskoja, ensivaikutelmani niistä on kaikkea muuta kuin liskomainen. Sauropodit kulkevat pystyssä pilarimaisten jalkojen varassa kuin elefantit ja kannattelevat suunnatonta häntäänsä ja kaulaansa korkealla maan yläpuolella. Ne ovat tasalämpöisiä ja liikkuvat kevyemmin kuin usean bussin kokoiselta eläimeltä odottaisi. Niillä on kyllä suomut, mutta niin pienet, että kaukaa nahka näyttää sileältä ja ryppyiseltä kuin norsulla.

Ei mitään epäonnistujia

Vielä 1900-luvun alkupuolella sauropodeja pidettiin evoluution epäonnistuneina kokeina, luonnottoman suurina ja pohjattoman tyhminä suohirviöinä. Ajateltiin niiden ansainneen sukupuuttonsa, jotta me edistyneemmät nisäkkäät pääsimme niiden tilalle.

Tiede kuitenkin korjaa itseään. Uudet fossiililöydöt ja yhä paremmat menetelmät ovat osoittaneet, että sauropodien suhteen oltiin aivan hakoteillä. Ne olivat itse asiassa maapallon historian menestyneimpiä suuria kasvinsyöjiä: ne kukoistivat yli 150 miljoonaa vuotta ja olivat suurimman osan tästä ajasta hyvin monimuotoisia.

Myös suurimman sauropodin titteliä on jouduttu uusien löytöjen valossa korjailemaan vähän väliä. Pisimpiä oli erityisen pitkähäntäinen ja -kaulainen Supersaurus, jolle tuli pituutta 34 metriä. Kirahvimaisista brakiosauruksista suurimmat, kuten Sauroposeidon, ylettivät lähes 20 metrin korkeuteen eli kurkistamaan kuudennen kerroksen ikkunasta. Massiivinen Argentinosaurus puolestaan painoi lähes sata tonnia.

Ruoka-aikaa on koko aika

Ensivaikutelma oli tyrmäävä, mutta pidemmän päälle minulle alkaa tulla tylsää. Sauropodit syövät taukoamatta. Ne repivät puiden neulasia, nyhtävät käpypalmuja, kumartavat pitkän kaulansa kiskoakseen saniaisia maasta. Välillä ne ottavat muutaman tunnin torkut, sitten ateriointi taas jatkuu. Niillä ei ole säännöllistä vuorokausirytmiä, vaikka ne yleensä lepäilevätkin iltapäivän kuumimmat tunnit.

Suuret eläimet tarvitsevat paljon ruokaa, ja syömisessä sauropodit ovat mestareita. Muut kasvinsyöjädinosaurukset ja -nisäkkäät pureskelevat ruokansa, mikä vie aikaa. On arveltu, että sauropodit pystyivät kasvamaan niin paljon muita suuremmiksi, koska ne eivät pureskele: niiden kapeat hampaat sopivat kasvinosien repimiseen irti, mutta ne niellään kokonaisina. Valtavassa vatsassa kasveilla on aikaa sulaa, ja ehkä sauropodeilla on myös tehokkaampi ruoansulatus kuin vaikkapa norsuilla.

Pitkä kaula säästää energiaa

Panen merkille, että yhdessä asiassa jurakauden jättiläiset kuitenkin muistuttavat tuttuja lampaita tai hevosia. Sauropodit syövät kerrallaan tyhjäksi sen alueen, mihin ne yksiltä jalansijoiltaan yltävät, ja siirtyvät sitten seuraavaan kohtaan. Sauropodien pitkän kaulan ansiosta alue vain on verrattomasti suurempi, aina pienten puiden latvoihin saakka. Näin ne säästävät energiaa, kun isoa ruhoa ei tarvitse liikuttaa usein. Silloin tällöin jokin eläimistä nousee takajaloilleen, jolloin se yltää korkeimpiinkin puihin.

Lauma liikkuu hitaasti sitä mukaa kuin kunkin alueen ruokavarat alkavat olla kulutetut. Näin kasvillisuudella on aikaa toipua, ennen kuin se syödään uudelleen. Lämmin ilmasto ja korkea hiilidioksidipitoisuus takaavat sen, että ravintokasvit kukoistavat, mutta tunkkaiselta tuntuva ilma vaatii aikakoneentuomalta hieman tottumista.

Rauha loppuu, kun kiima käynnistyy

Tylsyyteni haihtuu sauropodien lisääntymisajan koittaessa. Monilla nykyajan eläimillä on mielikuvituksellisia koristeita puolison houkuttelemiseksi, ja niin näyttää olevan ainakin tämän aikamatkan paljastamilla sauropodeillakin.

Pariutumisajaksi lauman alue muuttuu taistelutantereeksi. Koiraat, jotka koreilevat värikkäillä heltoilla, pitävät valtavaa meteliä nahistellessaan keskenään oikeudesta paritella. Kuten muillakin eläimillä useimmat taistelut ovat pelkkää esitystä, jonka tarkoitus on saada arvojärjestys selväksi ilman loukkaantumisen vaaraa – ainakaan kilpakosijoille itselleen. Soidinnäytelmän hypnotisoimana en malta vetäytyä turvalliselle etäisyydelle, ja yhdessä vaiheessa olen vaarassa jäädä jalkoihin.

Aikanaan naaraat valitsevat mielitiettynsä ja parittelu alkaa. Se on vaivalloinen ja tarkkuutta vaativa operaatio kymmenien tonnien painoisille otuksille. Kenties niiden sukupuolielimet ovat hyvinkin omalaatuisilla tavoilla sopeutuneet tähän hankalaan toimitukseen. Pehmeistä kudoksista harvoin syntyy fossiileja, joten niiden yksityiskohdat ovat arvailun varassa.

Pikkueläin hukkuu jalanjälkiin

Parittelun jälkeen naaraat vaeltavat muninta-alueille. Suuresta koostaan huolimatta eläimet ovat halutessaan yllättävän nopeita, sillä ne ovat paljon kevyempiä kuin miltä näyttävät ja ottavat lähes kolmimetrisiä harppauksia.

Sauropodin luut ovat kevyitä, koska ne ovat sisältä pesusienimäisen onttoja kuin linnuilla. Monissa on myös suuria aukkoja niin, että esimerkiksi brakiosaurusten nikamista liki 90 prosenttia on silkkaa ilmaa. Niin dinosauruksilla kun linnuilla nämä ilmapussit ovat yhteydessä keuhkoihin ja muodostavat tehokkaan hengitysjärjestelmän. Siinä ilma virtaa keuhkojen läpi eikä nisäkäskeuhkojen tapaan edestakaisin.

Minulla onkin täysi työ hölkätä tutkimuskohteitteni perässä. Onneksi niiden jälkiä on helppo seurata. Kosteilla paikoilla ne ovat yli metrin syvyisiä mutakuoppia, joihin putoavat ovat vaarassa hukkua. Keräilen näytteitä monenlaisista epäonnisista pikkueläimistä, jotka eivät onnistuneet pyristelemään irti mutaisesta haudastaan.

Munintakin tarkkaa hommaa

Sauropodit munivat suurina kolonioina. Munintapaikat ovat todennäköisesti tarkasti valikoituja ja kulkevat kenties perimätietona sukupolvelta toiselle. Eräiden laumojen tiedetään munineen kuumien lähteiden tuntumaan, missä geoterminen lämpö piti munat lämpiminä.

Kukin naaras kaivaa maahan useita kuoppia, joihin se laskee tusinan tai enemmän munia kuhunkin. Munat ovat lähes täydellisen pallomaisia, rosopintaisia ja emojen kokoon nähden naurettavan pieniä. Niiden laskeminen kuoppaan ehjinä on varsinainen taidonnäyte vaivalloisesti kyykistelevältä sauropodinaaraalta. Muninnan jälkeen emo peittää kuopan varovasti jaloillaan.

Onnistun keräämään reppuuni useita munia, vaikka ne läheltä katsoen ovatkin aika lailla isompia kuin emoihin verrattuna näytti: kukin muna on parikymmensenttinen ja painaa runsaat viisi kiloa. Ne ovat siis noin neljä kertaa suurempia kuin strutsinmunat. Itse sauropodit ovat lähes viisisataa kertaa höyhenekkäitä serkkujaan kookkaampia.

Poikaset oman onnensa nojaan

Erilaiset pedot kerääntyvät munintakolonian laidoille odottelemaan vuoroaan. Sauropodeille hautominen ja poikasten kaitseminen olisi silkan kokoeron vuoksi mahdotonta, joten lauma jatkaa matkaa.

Kovakuoriset munat ovat kohtuullisen hyvässä suojassa pedoilta, mutta vastakuoriutuneita uhkaavat monenlaiset eläimet petodinosauruksista siipisauruksiin ja käärmeisiin. Koloniat ovatkin sauropodien tapa suojata poikasiaan. Kun riittävän moni kuoriutuu yhtä aikaa pienellä alueella, petojen määrä ei kerta kaikkiaan riitä kaikkien syömiseen. Moni oman aikamme eläin turvautuu samaan strategiaan.

Kuoriutuvat kissan kokoisina

Vietettyäni petojen vuoksi epämukavia öitä puussa näen lopulta poikasten kuoriutumisen. Ne ovat aluksi noin kissan kokoisia, mutta heti kuoriuduttuaan ne alkavat ahtaa kitaansa valtavia määriä ruokaa ja kasvaa vauhdilla, jolle vain valaanpoikaset vetävät vertoja.

Pian minulla on täysi työ saada tutkimuskohteeni kiinni ja vaa'alle. Nopeimmassa vaiheessa paino lisääntyy useita kiloja päivässä. Poikasten on määrä ehtiä täysikasvuisiksi ennen 20. ikävuottaan.

Sauropodinpoikasten luu muodostuu ensin eräänlaiseksi ontoksi rakennustelineeksi, joka vähitellen täyttyy tiiviimmällä luuaineksella. Tämä mahdollistaa paljon nopeamman kasvun kuin olisi muutoin mahdollista.

Kasvuvauhdin tarkoitus on luonnollisesti päästä pian turvaan pedoilta. Aluksi poikasten kuolleisuus on valtavaa, sillä ne ovat helppoa saalista. Mitä suuremmiksi ne venyvät, sitä paremmassa turvassa ne ovat.

Aikuisia sauropodeja, ainakaan suurimpia lajeja, eivät pedot uhanne kuin satunnaisesti. Nämä jättiläiset ovat paljon isompia kuin mitkään petodinosaurukset, ja tallovat jalat ja pitkät hännät ovat kunnioitettavia aseita. Ei petojen kannata riskeerata terveyttään aikuisia jahtaamalla, koska poikasia on aina tarjolla enemmän ja helpommin.

Näin olen päässyt näkemään sauropodien elämän koko kierron. Palaan omaan aikaani reppu täynnä näytteitä, sen kantohihnoja ja matkalippuani jo paljon rennommin hypistellen.

Maija Karala on valmistunut Jyväskylän yliopistosta luonnontieteiden kandidaatiksi pääaineinaan ekologia ja evoluutiobiologia ja on lisäksi opiskellut Helsingin yliopistossa geologiaa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2012.

Mistä tämä kaikki tiedetään?

Sauropodien väritys, koiraiden heltta ja lentoliskoseuralaiset ovat arvauksia, mutta muuten artikkelin kuvaus sauropodien ulkonäöstä ja elämästä perustuu tutkimuksista saatuihin viitteisiin.

Sauropodiluurangot ovat harvinaisia, suurin osa lajeista tunnetaan vain muutamista luista. Niistä elintapojen selvittämien on ollut vaikeaa, mutta onneksi nykytekniikoin on saatu tiedonmurunen sieltä, toinen täältä.

Luiden rakenteen tutkimus on paljastanut lintumaiset ilmapussit ja myös esimerkiksi sauropodien kasvunopeuden. Luihin nimittäin kehittyy vuosirenkaat samaan tapaan kuin puiden runkoihin. Renkaita laskemalla saa selville yksilön iän, ja kun tutkii useiden erikokoisten eläinten luita, voi piirtää kasvukäyrän.

Isotooppitutkimus vertailee hiilen ja hapen harvinaisten isotooppien pitoisuuksia fossiilisissa luissa. Näin arvioidaan muun muassa ruumiinlämpöä.

Fossiiliset jalanjäljet kertovat muun muas­sa laumakäyttäytymisestä, askelten pituudesta ja kulkunopeudesta.

Munia ja pesiä on löydetty lisääntymistutkimusten tarpeisiin ympäri maailmaa.

Tietokoneet mallintavat sauropodien liikkumisen mekaniikkaa ja energiankulutusta, hahmottavat valtavasta tietomäärästä lajien sukupuita sekä analysoivat populaatioiden kokoa ja rakennetta.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25796
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.