Kasvot, korvat ja sormet paleltuvat herkästi ilman suojaa, koska keho varjelee sisäelimien lämpötilaa. Kuva: iStock
Kasvot, korvat ja sormet paleltuvat herkästi ilman suojaa, koska keho varjelee sisäelimien lämpötilaa. Kuva: iStock

Paleltumaa ei aina huomaa ajoissa, koska sitä edeltää kivun katoaminen.

Miksi sorsan räpylät eivät jäädy pakkasella, vaikka ne eivät ole höyhenpeitteen suojassa?

Tähän kysymykseen vastataan monesti viittaamalla lintujen erikoiseen verenkiertoon. Valtimot ja laskimot kulkevat lintujen jaloissa vierekkäin niin, että jalkoihin virtaava valtimoveri lämmittää jalasta palaavaa laskimoverta.

Selitys on tavallaan oikea mutta vastaa väärään kysymykseen. Tämän järjestelyn ansiosta lintu uhraa hieman räpylöidensä hyvinvointia kehon sisäosien lämpötilan hyväksi. Räpylät pysyvätkin pakkasilla vain muutaman asteen plussan puolella.

Mutta toisin kuin vaikka ihmisen varpaat sorsan räpylän kylmään sopeutuneet solut kestävät tuollaisen lämpötilan ilman vaurioita.

Huoneenlämmössäkin voi palella

Ihmiskeho käy samalla tavalla vaihtokauppaa kahden tavoitteen välillä. Tärkeintä on tietysti pitää keho vähintään 35 asteessa, jotta elimistö pysyy toimintakykyisenä. Toisaalta taas lämpöä menee hukkaan sitä vähemmän, mitä viileämpi iho on.

Mutta ihmisen iho ei ole kuin sorsan räpylä. Sen lämpötilaa ei voi päästää lähelle nollaa ilman kudosvaurioita.

Voimme pakkasella palelluttaa esimerkiksi korvalehdet tai varpaat. Paleltuminen on sitä todennäköisempää, mitä enemmän elimistömme suojautuu hypotermialta eli koko kehon liialta viilenemiseltä.

Paleltumat yleistyvät, kun ilman lämpötila on alle -15. Hypotermia taas usein seuraa veden varaan joutumisesta tai hankeen sammumisesta, mutta aloillaan pysyttelevä alaston ihminen voi kärsiä kylmästä jopa yli parissakymmenessä plusasteessa.

Lepäävän alastoman ihmisen kannalta paras lämpötila on noin 27 astetta.

Kylmä tappaa tuhansia

Paleltumat ja pahimmillaan kuolemaan johtava hypotermia eivät ole ainoita kylmän ilman aiheuttamia terveyshaittoja. Kylmälle altistumisen voi laskea johtavan Suomessa talvisin jopa 2 500–3 000 ihmisen kuolemaan.

Elokuussa suomalaisia kuolee päivittäin vain 120, kun sydäntalvella vastaava luku on 150. Kylmä lisää varsinkin sydänkohtausten ja aivohalvauksien vaaraa. Erityisen suureksi riski kohoaa, jos sydäntautien riskiryhmään jo valmiiksi kuuluva lähtee pakkasella pihalle lapioimaan kinoksia.

Tosin helteetkin lisäävät kuolleisuutta. Kuolleisuus on Suomessa alimmillaan, kun vuorokauden keskilämpötila on lähellä 15:tä astetta.

Nuoret eivät osaa pukeutua

Suomalaiset eivät enää näytä osaavan pukeutua kylmän varalle. Erityisen pahasti vanhan kansan taidot näyttävät unohtuneen nuorilta ja eteläsuomalaisilta, varsinkin kaupunkilaisilta, huomasi aiheesta väitöskirjan vuonna 2006 tehnyt Kimmo Juopperi

Paleltumat ovat yleisimpiä pohjoisessa, missä ankara pakkanen on tavallisin, mutta pakkaspäiviin suhteutettuna Helsingissä saadaan paleltumavamma kaksi kertaa useammin kuin muualla maassa.

Alle 18-vuotiaista suomalaisista sai Juopperin tutkimuksen mukaan vuoden aikana rakkula-asteisen paleltuman 4,2 prosenttia pojista ja 2,4 prosenttia tytöistä.

Vaikka nuoret osaisivat pukeutua lähtiessään varta vasten ulkoilemaan esimerkiksi hiihtokeskukseen, kaupungeissa ehkä luotetaan liikaa siihen, että bussi tulee ajallaan tai että ainakin kauppakeskukseen pääsee lämmittelemään.

Vaikka toisen asteen eli rakkulainen paleltumavamma paraneekin niin, ettei sormia tai varpaita tarvitse amputoida, kaksi kolmannesta saa sairaalahoitoa vaativista paleltumista enemmän tai vähemmän pysyviä jälkivaivoja. 

Yleistä on, että paleltunut alue pysyy kylmälle herkkänä pitkään. Lievästikin paleltunut sormi jäähtyy myöhemmin kylmälle altistuessaan nopeammin kuin paleltumaton ja on siksi herkempi uudelle, kenties vakavammallekin kylmävammalle.

Tunnottomuus tulee ensin

Yksi syy siihen, että paleltuma voi tulla yllättäen, on ihon meneminen tunnottomaksi, kun se on viilennyt noin seitsemään asteeseen. Siinä vaiheessa olisi vielä tilaisuus pukea lämpimämpää päälle tai hakeutua suojaan, ennen kuin kudos vaurioituu.

Ulkoillessa käy tämän tästä niin, että sormenpäitä tai korvalehtiä paleltaa kivuliaasti, mutta kun siirtyy vaikka vähän tuulensuojaan, kipu menee ohi ja koko paleltumavaaran unohtaa. Ikävä kyllä sama vaara ohi -tuntemus voi tulla myös siitä, että iho menee kokonaan tunnottomaksi.

Paleltumaisillaan oleva ihoalue muuttuu kalpeaksi, eriväriseksi kuin muu iho, jossa pintaverenkierto vielä toimii. Siksi kasvojen ja korvien paleltumat huomaa ulkoilukumppani jo varhaisvaiheessa, vaikka oma tuntoaisti pettäisikin.

Ihminen on kuin sorsa

Iho pääsee kylmenemään, koska ihmisen elimistö toimii kuin sorsan. Ihon pintaverisuonet supistuvat, jotta kehon sisäosien herkkien elimien lämpötila ei laskisi. Ihon ja raajojen verisuonten supistuminen pienentää kehon lämmönjohtavuutta jopa noin kolmasosaan suurimmasta mahdollisesta. Samalla verenpaine kasvaa.

Keho uhraa ihoa sisäelimien hyväksi sitä enemmän, mitä viileämpiä kehon sisäosat ovat. Siksi muuten lämmin pukeutuminen ja lämpimänä pysyminen liikkumalla ehkäisee myös sormien ja varpaiden paleltumista.

Muuten lämpimän pukeutumisen vaarana kuitenkin on, että ulkoilija vaikkapa lunta lapioidessaan hikoilee ja sisimmät vaatekerrat kastuvat. Jos alusvaatteet ovat puuvillaa, ne eivät päästä kosteutta helposti läpi, ja märkinä ne menettävät suuren osan lämmöneristyskyvystään.

Toisin kuin raajojen, pään verisuonet eivät supistu, koska elimistö pyrkii pitämään keskushermoston lämpötilan vakiona. Vaikka poskipäät ja korvalehdet ovatkin herkkiä paleltumaan, päänahka ei ole.

Toisaalta juuri tämän takia muuten lämpimästi pukeutuneen mutta päähineettömän ulkoilijan lämmönhukasta yli puolet voi tapahtua pään kautta. Pelkästään paleltumisten ehkäisyn kannalta korvaläpät riittäisivät, mutta pipo korvaa koko kehon lämpötasapainon näkökulmasta ohuen puseron.

Paljas pinta kärsii viimasta

Sääennusteiden yhteydessä puhutaan usein viimaindeksistä eli purevuusindeksistä, joka havainnollistaa tuulen vaikutusta pakkasen purevuuteen. Indeksi kertoo, miten kylmää pitäisi olla, jotta paljas iho viilenisi tyynessä ilmassa yhtä paljon.

Lämpö poistuu iholta lähinnä lämpösäteilynä ja kesäkuumalla hikoillessa myös haihtumisen avulla. Tuulessa tai vaikkapa laivan ajoviimassa lämpöä siirtyy pois myös kuljettumalla ilman mukana.

Viimaindeksiä on joskus vaikea uskoa. Jos pakkasen purevuus vastaa indeksin mukaan yli 30:tä pakkasastetta, miten keho pysyy kuitenkin lämpimänä tavallisissa talvivaatteissa ilman ylimääräisiä välikerroksia?

Viimaindeksiä tulkittaessa on muistettava, että se on mitoitettu kuvaamaan paljaan ihon lämpöhäviön lisääntymistä tuulen vuoksi. Jos alla on tarpeeksi lämmintä, tuulenpitävän kuoritakin pinnan lämpötila on niin lähellä ympäristön lämpötilaa, ettei tuuli juuri lisää lämpöhäviötä.

Myös ilman kosteus vaikuttaa. Mitä kosteampi ilma on, sitä ilkeämmin viima puree.

Jano altistaa paleltumille

Lisäksi lievänkin nestevajeen on todettu lisäävän huomattavasti paleltumavaaraa, koska vaje heikentää kehon ääreisosien kudosten verenkiertoa. Niinpä nestetankkaus on tarpeen ennen kylmässä tapahtuvaa pitkäkestoista rasitusta ja sen aikana, vaikkei suoranaista janoa tuntisikaan.

Kylmä lisää virtsaneritystä ja altistaa siten nestevajeelle. Pitkä kylmässä toimiminen vaatii myös energiavarastojen täydentämistä. Sekä ruoan että juoman nauttiminen lämpiminä parantaa elimistön kylmänsietoa. 

Alkoholi lämmittää vaarallisesti

Alkoholi tunnetusti lämmittää. Se lisää pintaverenkiertoa, joten teoriassa se voisi suojata paleltumilta. Mutta tietysti lämpöhäviöt tällöin lisääntyvät, ja jossain vaiheessa humalaisenkin elimistö tekee sorsat alkaen suosia sisäelimiä ihon kustannuksella.

Koska alkoholi myös heikentää kivun aistimusta, se voi altistaa huomaamattomille paleltumille. Humalassa tulee myös toimittua tavallista typerämmin ja otettua turhia riskejä.

Alkoholi on kuitenkin vielä enemmän hypotermian kuin paleltumien riskitekijä. Suomessa kuolee hypotermiaan eli koko kehon lämpötilan hengenvaaralliseen laskuun lähes sata ihmistä vuodessa. Näistä suurin osa on hankeen sammuneita alkoholisteja.

 

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2010

 

Näin vältät paleltumavamman

  • Tarkista kuntosi. Kylmään ei kannata mennä väsyneenä, nälkäisenä, päihtyneenä, nestehukkaisena tai huonokuntoisena.
  • Varaudu yllätyksiin. Vaikka vaatetus riittäisi suunnitellun kestoiseen ulkoiluun esimerkiksi hiihtäen tai muuten reippaasti liikkuen, on hyvä ottaa huomioon onnettomuuden tai eksymisen mahdollisuus. Entä jos joudut olemaan kylmässä aiottua kauemmin, mahdollisesti kiristyvässä pakkasessa ja liikkumatta? Kuivana pysyvät varavaatteet, puhelin ja tulentekovälineet ovat hyvä henkivakuutus.
  • Valitse väljät vaatteet. Ne eivät saa kiristää niin, että verenkierto esimerkiksi varpaisiin heikentyy.
  • Älä luota pakkasvoiteisiin. Niiden lämmöneristyvaikutus on olemattoman pieni, ja ne voivat jopa lisätä paleltumariskiä. Syynä tähän lienee voiteiden aikaansaama lämmönaistimus iholla ja siitä aiheutuva väärä turvallisuudentunne, joka saa laiminlyömään suojautumista.
  • Jos palellut, karta lisävaurioita. Älä hiero paleltumaa, vaan lämmitä se kämmenellä tai muulla kehon lämpimällä osalla. Hieronta vaurioittaa jäätynyttä kudosta. Älä lämmitä raajapaleltumaa sulaksi maastossa, jos on ilmeistä, että paleltuma uusiutuu kuljetuksen aikana ennen lämpimään pääsyä. Älä lämmitä paleltuneita raajoja avotulella tai kosketuksissa yli 40-asteisiin aineisiin. Tunnoton paleltuma-alue saa helposti palovamman.

Lähde: www.terveyskirjasto.fi

Ulkoilu lapsena voi ehkäistä likinäköisyyttä. Silmä näet kaipaa luonnonvaloa.

Likinäköisyys lisääntyy hurjasti kehittyneissä maissa ja varsinkin Aasiassa, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Vuosisadan puolivälissä maailman ihmisistä joka toinen on likinäköinen ja voimakkaasti likinäköisiä on liki miljardi, arvioidaan laajassa katsauksessa Ophtalmology-tiedelehdessä.

Soulissa ja Singaporessa jo nyt yli 90 prosenttia kaksikymmentävuotiaista tarvitsee silmälasit. Länsi-Euroopassa arviolta joka toinen nuori aikuinen on likinäköinen.

Likinäköisyys vaikuttaa modernin elämäntavan vaivalta. Perimä selittää sitä vain osin.

Lukeminen ja jatkuva lähityöskentely lisäävät nykyisen käsityksen mukaan likitaitteisuutta, kuten myös sisällä oleskelu ja valon vähäisyys.

”Varhain aloitetun koulunkäynnin on todettu selvästi lisäävän likinäköisyyttä. Siihen ei ole kiinnitetty huomiota, kun suunnitellaan koulutuksen varhentamista”, sanoo vuosikymmeniä asiaa tutkinut silmälääkäri ja Jyväskylän yliopiston dosentti Olavi Pärssinen.

Likinäköisyyttä lisäävät etenkin Aasian vaurailla alueilla kova pänttääminen jo lapsena sekä älylaitteisiin liimautuminen.

Ulkoilu lapsena sen sijaan näyttää ehkäisevän likinäköisyyttä. Niin sanotuen valoteorian mukaan ulkoilun hyöty seuraa siitä, että oleskellaan paljon luonnonvalossa.

Valoteoriaa tukee kansainvälinen tuore tutkimuskatsaus likinäköisyyden geneettisestä taustasta. Likinäköön nimittäin liittyvät erityisesti geenimuutokset soluissa, jotka vastaavat valon havaitsemisesta ja käsittelystä.

Kysely

Luitko itsesi likinäköiseksi?

Yksiköt löytyivät monikäyttöisistä käsistä.

Muinaisaikojen metsästäjille ja kalastajille riitti, että yhteinen saalis jaettiin silmämääräisesti asianmukaisiin osiin. Tarpeen tullen mittana voitiin käyttää puusta tai tuohesta valmistettua lapiomaista kouraa. Tärkeitä mittavälineitä olivat omat kädet.

Peukalo tarkoitti myös peukalon leveyttä eli ruotsalaisittain tuumaa, neljästä muusta sormesta muodostui kämmenen leveys. Kun kämmenet pantiin rinnakkain, syntyi kahmalo. Kyynärpään ja keskisormen pään välinen etäisyys oli kyynärä. Kun kädet levitettiin sivulle suoriksi, matka keskisormien päiden välillä oli syli eli kolme kyynärää, nykymitoissa vajaat kaksi metriä.

Kansainväliset mitat ja painot ovat tulleet tarpeellisiksi viimeistään silloin, kun on alettu käydä kauppaa. Yleisenä ongelmana oli kuitenkin pitkään se, että eri tuotteita mitattiin erilaisilla järjestelmillä ja samannimisetkin mitat olivat käytännössä paikallisia ja keskenään erisuuruisia.

Valtaosa Euroopan maista alkoi siirtyä yhtenäiseen desimaali- ja metrijärjestelmään vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla, jolloin Kansainvälinen mitta- ja painotoimisto valmisti jokaiselle valtiolle mallimetrin ja kilogramman. Perusyksikön nimitys metri tuli ranskan mittaa tarkoittavasta sanasta mètre, koska järjestelmäkin oli kehitetty Ranskassa 1700-luvun lopulla.

Jotkin vanhat mitat ovat säilyneet nykypäiviin asti erikoiskäytössä. Perunoita myydään torilla kapoittain, joka nykyään vastaa viittä litraa. Kappa on vanha germaaninen laina, joka merkitsee al­kuaan mittaa.

Halkomittana tunnettu motti on lainaa ruotsin sanasta mått. Ruotsista lainattu pienen rasian nimitys aski on täsmentynyt 20 savuketta sisältävän pakkauksen nimitykseksi.

Kannu on vanha vetomitta, jonka nimi tulee ruotsin sanasta kanna. Kannu oli kaksi tuoppia eli reilut kaksi ja puoli litraa. Tuoppi on tarkoittanut sekä juoma-astiaa että siihen mahtuvan nesteen määrää. Se on lainattu keskiajalla joko ruotsista tai alasaksasta. Entisajan tuoppi veti reilun litran, nykyään nimitetään isoksi tuopiksi puolen litran olutannosta.

Omaperäinen töttö on vanhastaan ollut tuohitorven nimitys, joka kuvailee tuohitorvesta lähtevää ääntä. Putken tai suppilon muotoisia töttöjä tai tötteröitä on myöhemmin alettu kääriä paperista esimerkiksi makeisten kääreiksi. Samaan joukkoon kuuluvat myös vohvelista valmistetut jäätelötötteröt.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2018