Kuvitus: Olli Österberg
Kuvitus: Olli Österberg

Masennuslääkkeitä on käytetty puoli vuosisataa tietämättä, minkä takia ne toimivat. Uusi tutkimus paljastaa, miksi lääke ja terapia tehoavat parhaiten yhdessä.

Ensin oli epämääräistä pahoinvointia, jota seurasivat uniongelmat ja keskittymisvaikeudet. Ruoka ei maistunut eikä lempiharrastus innostanut. Työtehtävät alkoivat tuntua vaativilta. Suorituspaineet ja stressi lisääntyivät. Toivottomuus ja voimakas ahdistus johtivat itsesyytöksiin ja jopa itsetuhoisiin ajatuksiin.

Lääkäri ei löytänyt mitään elimellistä ongelmaa. Veriarvotkin olivat lähes normaalit, ainoastaan stressihormoni kortisolin tasot koholla. Lääkärin mukaan kaiken syynä saattoi olla masennus.

Tämä tarina on kuvitteellinen mutta tavallinen. Lähes joka viides suomalainen sairastuu masennukseen jossakin elämänsä vaiheessa. Masennus aiheuttaa mittaamatonta kärsimystä sairastuneelle ja hänen läheisilleen. Se on yleisin itsemurhaan ja itsemurhan yritykseen liitetty tekijä.

Masennuksen yhteiskunnalliset vaikutukset ovat valtavat. Masennus heikentää työkykyä, aiheuttaa poissaoloja ja huonontaa opiskelumahdollisuuksia. Niin epäinhimilliseltä kuin se kuulostaakin, suomalaiselle masennukselle on arvioitu myös hintalappu: 1 183 miljoonaa euroa vuonna 2010. Se on noin kaksi prosenttia valtion budjetista.

Masennusta hoidetaan yleensä psykoterapian ja lääkkeiden avulla. Koska terapia vaatii paljon resursseja, hoito aloitetaan usein pelkillä lääkkeillä.

Masennuslääkkeiden todellisista hyödyistä kuitenkin kiistellään. Eräiden tutkimusten mukaan lääkkeet lievittävät  masennusoireita vain vähän verrattuna lumehoitoon. Miten ne sitten vaikuttavat – jos vaikuttavat? Tai kuten eräs masentunut asian ilmaisi:

– Miten tämä lääke on niin fiksu, että löytää aivojeni masennuspaikan ja korjaa sen?

Löytyivät sattumalta

Ensimmäiset masennuslääkkeet löytyivät sattumalta lähes 70 vuotta sitten, kun erään tuberkuloosilääkkeen ja antipsykootin johdosten havaittiin kohottavan potilaiden mielialaa. Myöhemmin näille rakenteellisesti erilaisille kemikaaleille löytyi yhteinen nimittäjä: ne lisäsivät monoamiinien eli tietynlaisten hermoston välittäjäaineiden solunulkoisia pitoisuuksia. Havainnosta innostuneena yhdysvaltalainen Joseph Schildkraut esitti vuonna 1965 teorian, jonka mukaan masennus johtuu aivojen monoamiinipitoisuuksien pienenemisestä.

Lääkkeiden vaikutusmekanismi jäi kuitenkin hämäräksi. Masennuslääkkeet vaikuttivat monoamiineihin välittömästi, mutta vaikutukset potilaan vointiin ilmenivät hitaasti päivien tai viikkojen kuluessa. Monet tutkimustulokset ja havainnot eivät liioin tukeneet sitä, että masennuksen perimmäinen syy olisi yksinkertainen monoamiinien vajaus.

Turvallisempien masennuslääkkeiden kehittäminen 1980-luvulla – ja niiden aktiivinen markkinointi – pönkitti silti monoamiiniteorian suosiota pitkälle vuosituhannen loppuun saakka. Samalla masennuslääkkeiden kulutus lisääntyi: vuonna 1990 käyttäjiä oli Suomessa noin 50 000, viime vuonna kymmenen kertaa enemmän.

Lääkkeiden valtavaa menekkiä ei selitä vain niiden käyttö masennuksen hoitoon. Masennuslääkkeiden hyväksyttyihin käyttöaiheisiin kuuluvat muun muassa ahdistuneisuus, pakko-oireyhtymä, syömishäiriöt ja hermosärky. Masennuslääkkeiden kaltaisia lääkeaineita käytetään myös tupakasta vieroittamiseen. Jos mukaan lasketaan vielä ne masennuslääkkeillä hoidetut vaivat, joita ei useinkaan mainita myyntiluvassa – änkytys, persoonallisuushäiriöt, fobiat, alkoholiriippuvuus – käyttöaiheiden määrä nousee yli kymmeneen. Masennuslääke ei siis ole ainoastaan masennuslääke, eikä se hakeudu aivojen ”masennuspaikkaan”.

Iskee kasvutekijään

Masennuslääkeiden pitkäaikaisen käytön vaikutuksia on yritetty tutkia pitkään, mutta masennusta tai masennuslääkkeiden tehoa selittävää biologista mekanismia ei vuosikymmeniin löytynyt. 1990-luvun alussa tutkijoiden mielenkiinto kohdistui proteiineihin, jotka vahvistavat hermosolujen kasvua ja toimintaa. Niistä keskeiseksi osoittautui aivoperäinen hermokasvutekijä bdnf, jonka toiminta on voimakkaasti sidoksissa hermoston aktiivisuuteen.

Kun hermosolujen aktiivisuus vähenee, bdnf:n muodostuminen estyy. Lisääntynyt hermosolujen aktiivisuus taas lisää sen tuotantoa ja vapautumista. Bdnf puolestaan voimistaa synapsien eli hermosolujen välisten kytkösten toimintaa ja lisää uusien synapsien muodostumista. Bdnf kenties myös ohjaa ja valikoi uusien hermosolujen liittymistä hermoverkkoihin aivoalueilla, joilla tätä neurogeneesiä yhä aikuisenakin tapahtuu.

Vuonna 1995 stressin ja stressihormonin osoitettiin vähentävän bdnf:n muodostumista koe-eläinten aivoissa. Masennuslääkkeet vaikuttivat päinvastoin eli lisäsivät pitoisuuksia. Jatkotutkimukset yhdistivät masennuksen yleiseen bdnf:n toiminnan vajaukseen.

Masennuslääkkeiden osoitettiin lisäävän neurogeneesiä sekä korjaavan stressin ja stressihormonien aiheuttamia hermosolujen rappeumamuutoksia, vaikuttavan hermosolujen ja synapsien erilaistumiseen, lisäävän synapsien lukumäärää ja voimistavan niiden toimintaa.

Ympäristö ohjaa valikointia

Mitä nämä lääkkeiden aiheuttamat muutokset todellisuudessa merkitsevät? Mitä hyötyä niistä on masentuneelle?

Hermoston muovautuvuus on huipussaan varhaiskehityksen aikana, jolloin hermoverkot alkujaan kehittyvät. Esimerkiksi ääreishermoston kehityksen aikana syntyy ylimäärin hermosoluja, jotka kurottautuvat kohti hermotettavia kohdekudoksia.

Hermosoluista ja niiden hermosäikeistä säilyvät kuitenkin vain ne, jotka saavat parhaan hermoyhteyden kohdekudoksen kanssa. Ilmiön kuvasi ensimmäisenä italialainen kehitysbiologi ja neurologi Rita Levi-Montalcini, joka sai tutkimuksistaan nobelin vuonna 1986.

Synapsien eli hermoliitosten määrä aivoissa on suurimmillaan noin vuoden iässä. Tämän jälkeen synapsien lukumäärä hitaasti laskee, ja murrosiässä varsin merkittävä osa niistä on hävinnyt.

Tätä aivojen synapsien häviämistä ja valikoitumista ohjaa keskeisesti hermoston aktiivisuus. Ilmiö tunnetaan parhaiten nisäkkäiden näköaivokuoren kehityksessä. Tietyt näköaivokuoren hermosolut ottavat aluksi vastaan aisti-informaatiota molemmista silmistä. Aistiärsykkeiden kilpailuttamina nämä hermosolut kuitenkin erikoistuvat vastaanottamaan informaatiota vain toisesta silmästä. Varhaiskehityksen aikana hermoverkko ikään kuin virittyy mallintamaan ympäristön olosuhteita oikein.

Tätä ympäristön ohjaamaa hermoverkkojen virittymistä oletetaan ilmenevän kaikkialla aivoissa. Se on voimakkainta hermoverkolle ominaiseen herkimpään kehitysaikaan. Esimerkiksi herkin kehitysjakso puhumaan oppimiselle on ennen esikouluikää. Sen jälkeen taidon oppiminen on selvästi vaikeampaa.

Sensitiivisten kehitysjaksojen aikana myös hermoverkkojen korjautuminen on helpompaa ja pysyvämpää. Jos esimerkiksi silmät voimakkaasti karsastavat eli vain toinen silmä on suunnattu oikein havaintokohteeseen, merkittävä osa näköaivokuoren hermosoluista virittyy vastaanottamaan aisti-informaatiota vain oikein katsovasta silmästä. Tilaa voidaan korjata terveen silmän peittohoidolla varhaiskehityksen aikana.

Mikäli peittohoitoa ei tehdä, näköaivokuoren hermoyhteydet kehittyvät pysyvästi epänormaaleiksi ja voimakkaasti karsastavan silmän näkökyky jää heikoksi loppuiäksi.  

Karsastus mallina kokeessa

Voisivatko masennuslääkkeiden aiheuttamat muutokset hermosolujen ja hermoyhteyksien määrässä mahdollistaa hermoyhteyksien uudelleen valikoitumista? Muovautuva näköaivokuori on kokeellisesti yksinkertaisin malli, jolla asiaa voisi tutkia.

Eero Castrénin tutkimusryhmä Helsingin yliopistosta ja italialaisen Lamberto Maffein ryhmä Pisan Scuola Normale Superioresta päättivät selvittää asiaa sulkemalla koe-eläinten toisen silmän varhaiskehityksen aikana. Se johti odotetusti silmän heikkonäköisyyteen, vaikka silmä sinänsä oli täysin terve.

Kun tällä tavalla silmäpuoliksi kasvatetuille aikuisille rotille annosteltiin masennuslääkettä, kummankaan silmän näkökyvyssä ei havaittu muutoksia. Mitään ei myöskään tapahtunut, kun terve silmä suljettiin pitkäksi aikaa ja heikkonäköinen pidettiin avoinna. Mutta kun masennuslääkekäsittely ja peittohoito yhdistettiin, heikon silmän näkökyky palautui täysin.

Mullistavaa, mutta mitä se kertoo masennuksen hoidosta? Onko vaikutus yleistettävissä muihin hermoverkkoihin?

Auttaa pois pelostakin

Pelkoehdollistuminen on voimakas ja elintärkeä oppimismekanismi, jonka avulla ihminen oppii tehokkaasti välttämään vaarallisia tilanteita ja paikkoja. Pelkoehdollistuminen kuitenkin yleistyy helposti, jolloin myös turvalliset ympäristöt saatetaan kokea vaarallisiksi tai pelottaviksi. Tällaisesta pelosta voidaan pyrkiä eroon ”siedättämällä”. Silloin pelkoon yhdistynyt ympäristö yritetään yhdistää miellyttäviin tai neutraaleihin asioihin.

Pelosta pois oppiminen on mahdollista varhaiskehityksen aikana, mutta aikuisiällä tilan korjaaminen on vaikeaa. Viimeaikaiset kokeelliset tulokset kuitenkin viittaavat siihen, että siedätystä ja masennuslääkkeitä yhdistävän hoidon avulla pysyvä pois oppiminen saattaa olla mahdollista vielä aikuisena.

Helsingin yliopistossa koe-eläimillä tehdyissä tutkimuksissa siedätysterapia auttoi pelkotiloihin jonkin aikaa, mutta pelkkä masennuslääke ei lainkaan. Molempia yhdistämällä saatiin aikaan pitkäaikainen vaikutus.

Kaikkiaan masennuslääkkeet näyttävät lisäävän aivojen muovautuvuutta monilla alueilla, ja näin voidaan päästä käsiksi vääriin kytkentöihin, jotka aiheuttavat ongelmia.

– Tuloksia ei synny pelkällä lääkkeiden ottamisella. Aivoille on lisäksi näytettävä, millaisia toivottujen yhteyksien pitäisi olla, tutkimusryhmän johtaja, Neurotieteen tutkimuskeskuksessa työskentelevä Eero Castrén sanoo.

Tämä myös selittää, miksi masennuslääkkeet eivät joskus tunnu lainkaan vaikuttavan. Jos ympäristö ja elämäntilanne pysyvät samoina, lääkkeellä aikaan saatu aivojen valmius muutokseen ei vielä paranna oloa. Toisaalta sopivissa ympäristöoloissa masennuslääkkeistä on apua moniin erilaisiin hermosairauksiin.

Tomi Rantamäki on neurofarmakologian dosentti ja työskentelee Helsingin yliopiston Neurotieteen tutkimuskeskuksessa.

Kirjallisuutta: Castrén E. ja Rantamäki T., The role of BDNF and its receptors in depression and antidepressant drug
action: Reactivation of developmental plasticity. Dev Neurobiol 70(5):289-97, 2010. Karpova N.N., Pickenhagen A., Lindholm J. ym., Fear erasure in mice requires synergy between antidepressant drugs and extinction training. Science 23;334(6063):1731-4, 2011.

Julkaistu Tiede-lehdessä 11/2013

Ihmettelijä
Seuraa 
Viestejä2
Liittynyt22.2.2018

Lääke antaa masentuneelle mahdollisuuden

Masennuslääkkeistä on useita tutkimuksia, jotka todistavat, että masennuksen lääkitys päin vastoin heikentää hoitotulosten pysyvyyttä. Masennukselle paras hoito on lääkkeetön. 85% masentuneista paranee. Masennus on ohimenevä tila ei sairaus. Parhaillaankin lääkitty masennus paranee vain 50%. pysyvästi. Masennuslääkkeillä siis selkeästi heikennetään parantumisennustetta terapialla tai ilman. Todisteet löytyvät esim. Robert Whittakerin luennosta https://youtu.be/Ep1ODxCoYlI tai peter Goetzhelta...
Lue kommentti

"NO SHILD SHOULD GET PSYCHIATRIC DRUGGS" Peter Goetzche

Kansankynttilä
Seuraa 
Viestejä1
Liittynyt9.1.2014

Lääke antaa masentuneelle mahdollisuuden

Näinkö meitä petetään! Lääketeollisuus tuo markkinoille jatkuvasti uusia lääkkeitä, mutta tieto niiden vaikuttavuudesta nojaa tämän suuria voittoja tavoittelevan teollisuudenhaaran omiin antamiin tietoihin. "Tiedettä" tästä kai tulee kun lääkärit kokeilevat lääketehtaan lähettämiä näytteitä potilaisiinsa ja raportoivat sitten tehtaalle huomaamansa haittavaikutukset saaden tästä huomattavia rahallisia korvauksia. Me luotamme noihin "valkotakkeihin" ja siksi uskomme plasebo-vaikutus parantaa...
Lue kommentti

Heikki Lehtikunnas