Ihminen on kuin luotu keräämään kiloja, ei menettämään niitä. Olemme huonoja arvioimaan kaloreita mutta hyviä aistimaan makuja ja mukailemaan ruokaseuraa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2013

Teksti: Jani Kaaro

Ihminen on kuin luotu keräämään kiloja, ei menettämään niitä. Olemme huonoja arvioimaan kaloreita mutta hyviä aistimaan makuja ja mukailemaan ruokaseuraa.

Vankiloita ei tunneta hyvästä ruoastaan. Siksi yhdysvaltalaisia tutkijoita ihmetytti, miksi vangitut lähes säännönmukaisesti alkoivat lihoa. Syy ei voinut olla liikuntamahdollisuuksien puutteessa, sillä ulkoilemaan ja punttisalille pääsi, eikä yleisessä tylsistymisessä, sillä kaikilla kävi vierailijoita.

Syy selvisi, kun vangit vapautettiin ja he koettivat mahtua vanhoihin vaatteisiinsa. Vankilan oranssit haalarit olivat niin löysiä, ettei kukaan ollut tajunnut lihovansa. Vapautetut huomasivat tilanteen vasta vetäessään siviilihousuja ylleen.

Ilmiö on tuttu monelle laihduttajalle. Monikaan ei seuraa vaakaa, vaan käytetään rajamerkkejä, kuten mahtumista vanhaan suosikkimekkoon.

Syömisen psykologia on samanlaista. Me olemme autuaan tietämättömiä siitä, kuinka paljon kaloreita syömme päivässä, joten joudumme etsimään rajapyykit ympäristöstämme.

Yksi viime vuosien suurista oivalluksista onkin se, miten helposti nälkää lisäävät esimerkiksi ruokailupaikka ja -seura sekä syömistapa. Sekin vaikuttaa, millaisista astioista ruoka tarjoillaan, miten paljon sitä on ja miten hienosti se on nimetty. Nämä pienet psykologiset houkuttimet voivat saada meidät huomaamattamme syömään joka päivä hieman yli tarpeemme.

Aikuisen ihmisen normaali energiantarve on 2 000–3 000 kilokaloria päivässä. Jos saamme tuhat kilokaloria liian vähän, tunnemme illalla heikotusta. Jos syömme tuhat kilokaloria liikaa, housunnappi joutuu koetukselle. Sen sijaan 200 kilokalorin ylijäämää emme heti havaitse, vaan se lihottaa varkain, vuosien mittaan. Suurinta osaa noista kaloreista emme ole syöneet tarpeeseen vaan ympäristön pienten vihjeiden yllyttämänä.

1 Syöty määrä unohtuu

Laihdutusvalmentajat tietävät, miten huonosti vatsamme hahmottaa, paljonko olemme syöneet. Siksi laihduttajia kehotetaan pitämään päiväkirjaa, johon he merkitsevät jokaisen suupalansa. Näin he voivat seurata, paljonko kaloreita he saavat päivässä ja voisiko jostakin vielä nipistää.

Ongelmana on, ettei päiväkirjan pitäminen auta laihtumaan. Jos kalorit ovat vain numeroita, ne ovat liian abstrakteja hillitäkseen syömistä.

Pari vuotta sitten tutkijat keksivät uuden keinon, joka auttoi. He antoivat laihduttajille kameran ja pyysivät näitä valokuvaamaan kaiken ruokansa. Nyt vasta laihduttajat ymmärsivät, kuinka paljon sitä kertyi.

Söisimme tosiaan vähemmän, jos voisimme rekisteröidä kaiken, mitä syömme, havaitsivat myös Cornellin yliopiston tutkijat, jotka kutsuivat opiskelijoita baariin seuraamaan urheilua televisiosta ja lupasivat, että buffetista saisi ottaa kanansiipiä niin paljon kuin haluaisi.

Opiskelijoiden tietämättä tutkijat olivat jakaneet heidät kahteen ryhmään. Ensimmäisessä ryhmässä tarjoilijat korjasivat lautaset pois sitä mukaa kuin ne täyttyivät kananluista. Toisessa ryhmässä lautaset jäivät pöytään ja luut kasaantuivat niille yhä suuremmiksi keoiksi.

Tulokset osoittivat, ettei nälkä ole syömisen ainoa ohjaaja. Ensimmäisessä ryhmässä, jossa tähteitä siivottiin jatkuvasti, koehenkilöt eivät lopettaneet syömistä lainkaan. Toisessa ryhmässä, jossa todisteet syödyn ruoan määrästä olivat koko ajan silmien alla, syötiin lähes 30 prosenttia vähemmän.

2 Ulkonäkö hämää

Kuvittele, että olet pitopöydän ääressä ja hyvin nälkäinen. Mistä tiedät, kuinka paljon sinun täytyy syödä, että nälkä lähtee? Arvioit sen näkemästäsi määrästä. Meillä on tapana ottaa lautasellemme joka päivä suunnilleen saman verran ruokaa. Jos olemme tottuneet siihen, että nälkä lähtee vain täydellä lautasella, puolikkaalla lähtee vain puoli nälkää.

Pennsylvanian osavaltionyliopiston tutkijat ovat osoittaneet monissa kokeissa, että kylläisyydentunteemme on enemmän kiinni nähdystä määrästä kuin kaloreista. He ovat muokanneet pieniä annoksia ison näköisiksi esimerkiksi vatkaamalla pirtelöön ilmaa ja lisäämällä hampurilaisen väliin salaattia ja sipulia.

Pirtelötutkimuksessa koehenkilöt saivat puolikkaan tai täyden lasin pirtelöä. Täysi lasi sisälsi kuitenkin yhtä vähän kaloreita kuin puolikas, sillä loppu oli ilmaa. Silti täyden lasin nauttineet tulivat kylläisemmiksi kuin ne, jotka saivat puoli lasia.

3 Vatsa laskee väärin

”Syöhän lautasesi tyhjäksi. Niin että pohja näkyy.” Tuttua puhetta jokaisessa lapsiperheessä – ja se vaikuttaa syömiseemme koko loppuelämämme ajan. Koska vatsamme on niin kehno laskemaan kaloreita ja tietämään, milloin olemme kylläisiä, käytämme mittarina lautasta. Kun pohja pilkottaa, alkaa tuntua, että pikkuhiljaa riittää.

Cornellin yliopiston tutkijat osoittivat nerokkaassa tutkimuksessa, miten tärkeä tämä periaate on syömisellemme. He värväsivät 69 koehenkilöä ja pyysivät näitä istumaan pöytään neljän ryhminä. Tarjolla oli tomaattikeittoa siten, että kahdella oli edessään normaali lautanen, kahdella ”pohjaton”. Jälkimmäisen pohjaan oli huomaamattomasti kytketty kattilasta tuleva letku, josta virtasi keittoa sitä mukaa kuin sitä syötiin. Lautanen ei siis näyttänyt tyhjentyvän lainkaan.

Tulokset kertovat paljon syömisen psykologiasta. Tavallisen lautasen käyttäjät lopettivat syömisen, kun lautanen oli tyhjä, ja tunsivat itsensä kylläisiksi. Kun heitä pyydettiin arvioimaan, montako kilokaloria he olivat syöneet, arvio oli keskimäärin 123, mutta oikea vastaus oli lähempänä 155:tä.

Sen sijaan pohjattoman lautasen käyttäjät eivät tienneet, milloin lopettaa. Monet söivät vielä silloinkin, kun koeaika 20 minuutin päästä päättyi. He söivät 73 prosenttia enemmän kuin toinen ryhmä mutta eivät hahmottaneet sitä itse. Kalorimäärää arvioidessaan he ilmoittivat lähes saman luvun kuin normaalilautasen käyttäjät. Tosiasiassa pohjattomuus sai heidät syömäään lähes 113 kilokaloria enemmän.

4 Valikoima koukuttaa

Kun yhdysvaltalainen lääkäri Robert Atkins 1960-luvulla lanseerasi kiistellyn dieettinsä, se toimi kuin unelma. Se salli syödä vain lihaa ja rajatusti kasviksia, ja ihmiset pudottivat painoaan 15–20 kiloa. Nykyisin Atkinsin dieetti ei kuitenkaan laihduta enää yhtä hyvin. Miksi? Siksi, että nyt on tarjolla kaikensorttista hiilaripatukkaa, ja mitä monipuolisempi valikoima on, sitä enemmän ihmiset syövät.

Dieetti ei perustunut vain siihen, mitä ihmiset söivät, vaan myös siihen, miten se vaikutti syömiseen. Kun ihminen pureskelee päivästä toiseen samaa, esimerkiksi lihaa ja vihreää salaattia, hänen aistinsa turtuvat. Näin kävi aluksi myös Atkinsin dieetissä. Ruoka lakkasi maistumasta, jolloin ihmiset vähensivät kokonaissyömistään.

Aistien turtuminen selittää, miksi monipuolinen valikoima lisää syömistä. Se ei kuitenkaan selitä, miksi myös pelkkä monipuolisuuden vaikutelma ajaa saman asian. Esimerkiksi M&M-suklaarakeet maistuvat samalta, mutta ne on värjätty eri väreillä. Jos ihmisille tarjotaan vain yhtä väriä, he syövät paljon vähemmän kuin ne, joille tarjoaan monivärisiä rakeita.

Tutkimuksissa on lisäksi osoitettu, että mitä useampia värejä on tarjolla, sitä enemmän ihmiset syövät. Esimerkiksi vuonna 2004 havaittiin, että jos M&M-astiassa on kymmentä eri väriä, ihmiset syövät karkkeja 43 prosenttia enemmän kuin jos värejä on vain seitsemän.

5 Helppous houkuttaa

On rajansa sille, kuinka paljon ihmiset ovat valmiita tekemään työtä saadakseen herkkupalan. Niinkin yksinkertaiset asiat kuin kannen avaaminen ja muutaman askelen ottaminen voivat vaikuttaa syömähaluihimme. Esimerkiksi jos karkkiastiassa on kansi, ihmiset napsivat vähemmän kuin jos astia on kanneton. Juomme myös enemmän vettä, jos vesikannu on valmiina pöydässä eikä meidän tarvitse hakea sitä sivupöydältä.

Eräässsä tutkimuksessa sihteereille annettiin karkkiastia, jota he pitivät ensimmäisenä viikkona työpöydällä, toisena työpöydän laatikossa ja kolmantena arkistohuoneessa pienen kävelymatkan päässä. Tulokset olivat odotetut. Mitä helpommin karkit olivat saatavilla, sitä enemmän sihteerit söivät. Pelkästään se, että heidän piti avata työpöydän laatikko, sai heidät syömään päivässä kaksi karkkia vähemmän kuin jos astia oli pöydällä.

6 Kuvittelu nälättää

Tätä kirjoitettaessa Facebookissa kiersi herkullinen avokadopastan resepti, jota tuhannet suomalaiset kokeilivat. He lukivat aamulla reseptin ja ystävien kommentit, kirjoittivat itselleen ostoslistan ja puhuivat työpaikalla ruoanlaittoaikeistaan. Illalla he todennäköisesti söivät enemmän kuin heillä on normaalisti tapana.

Jos näet ajattelemme ja suunnittelemme jotakin ruokaa koko päivän, syömme sitä enemmän kuin jos se pälkähtää päähämme yhtäkkiä.

Cornellin yliopiston tutkijat havaitsivat tämän ilmiön yksinkertaisessa psykologisessa kokeessa. Lähes sataa ihmistä pyydettiin kirjoittamaan sivun verran keitoista: milloin söin sellaista viimeksi, mitä keittoa se oli, miltä se maistui, mitä sen kanssa tarjottiin ja mitä muuta samana päivänä tapahtui. Toiselle ryhmälle annettiin vastaava muistelutehtävä, joka ei liittynyt keittoon.

Kirjoittamisen jälkeen kaikilta koehenkilöiltä kysyttiin, kuinka paljon he uskoivat syövänsä keittoa seuraavan kuukauden aikana. Keittoja muistelleet esittivät kaksi kertaa isomman arvion kuin verrokkiryhmäläiset. Laihduttajan onkin paras pitää ruoka poissa mielestään.

7 Seura sotkee normit

Harva asia vaikuttaa syömiseemme niin matemaattisen ennustettavasti kuin seura. Psykologi John DeCastro on osoittanut, että jos syömme kaksin, syömme 36 prosenttia enemmän kuin söisimme yksin. Jos syöjiä on neljä, syömme 75 prosenttia enemmän kuin yksin. Ja kun syöjien määrä nousee seitsemään tai yli, syömme helposti 96 prosenttia enemmän kuin yksin.

Syitä voi olla monia. Kun olemme seurassa, keskitymme enemmän ystäviimme kuin ruokaan, joten saatamme ahmia huomaamattamme. Seurassa myös viivymme ruokapöydässä kauemmin kuin tavallisesti, ja tutkimukset ovat osoittaneet, että mitä pidempään pöydässäolo jatkuu, sitä enemmän ihmiset syövät.

Seurassa syömiseemme vaikuttaa myös se, miten seuralaisemme syövät. Meillä on tapana sovittaa oma syömisnopeutemme ja ruokamäärämme toisten ihmisten normeihin. Jos lounasseuralaisellasi on tapana syödä paljon, sinäkin luultavasti syöt tavallista enemmän. Jos hän on pieniruokainen, sinäkin saatat syödä vähemmän. Vastaavasti sinun syömisesi vaikuttaa seuralaiseesi.

Isossa ryhmässä yhteinen normi asettuu jonnekin suuri- ja pieniruokaisten välimaastoon. Jos iso osa ruokailijoista on suuriruokaisia, pieniruokaisetkin syövät enemmän. Jos voimasuhteet ovat toisin päin, suuriruokaiset yleensä vähentävät syömistään. Laihduttajan kannattaa siis valita ruokaseuransa tarkoin – tai syödä yksin.

Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Lisää aiheesta:  Brian Wansink, Mindless Eating, Hay House 2009.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.