Laiton siirtolainen - muiden armoilla vai ajan hermolla?

Ilmiön koetaan uhkaavan eurooppalaista hyvinvointivaltiota.
Kuitenkin tulokkaat edustavat kaikkea, mitä EU:n talous kaipaa: yritteliäisyyttä,
riskinottoa ja halua tehdä lapsia.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2007

Bordeaux’n työnvälitystoimiston tietokonehakuohjelmasta räpsähtää ruudulle ilmoitus: "Haetaan kokkia pysyvään työsuhteeseen. Edellytyksenä ainakin yhden vuoden työkokemus vastaavassa työssä sekä sujuva arabian kielen taito."

Kappas. EU:n työmarkkinat syrjivät maahanmuuttajia, mutta on toinenkin totuus: työnantajiksi päästyään maahanmuuttajat valitsevat vuorollaan, keitä työllistävät. Nämä etniset työmarkkinat ovat yhtä lailla itseohjautuvia, toisin sanoen työvoiman kysynnän ja tarjonnan lakien alaisia, kuin muutkin vapaat työmarkkinat.

Ja mitä vapaammat työmarkkinat, sitä vähemmän kontrollia. Sen vuoksi työtehtäviin, jotka eivät vaadi korkeaa koulutusta, on suuri houkutus valita henkilö, joka elämäntilanteensa vuoksi ei ole tarkka työehdoista.

Esimerkiksi kokin pestiin voi tulla valituksi hakija, jonka oleskelulupa ei ole voimassa ja jolle työnantaja voi sen vuoksi maksaa tiskin alta hieman alhaisempaa palkkaa. Muutaman vuoden kuluttua kyseinen työntekijä voi hakea pysyvää oleskelulupaa vedoten siihen, että hän on oleskellut maassa jo vuosia, ollut pysyvässä työsuhteessa, maksanut vuokransa sekä sähkö- ja kaasulaskunsa ja elänyt muutenkin kunnon kansalaisen tavoin.

Laittomasta muutosta tuli osa arkea

Muuttoliikkeen juuret ovat toisen maailmansodan jälkeisessä ajassa, jolloin Euroopan suuret teollisuusmaat Ranska, Britannia, Saksa ja Hollanti rekrytoivat työvoimaa kehitysmaista ja myönsivät niiden opiskelijoille stipendejä ja opiskelupaikkoja.

Slummista työhön kuin työhön

"Ihan totta, minä olen valmis tekemään mitä työtä tahansa." Kongon demokraattisen tasavallan pääkaupungista Kinshasasta lähtee laittomien siirtolaisten jatkuva virta Pariisiin, Brysseliin ja Roomaan. Kuusitoistavuotias Pierre tietää, mistä saisi passin ja viisumin kahdellasadalla eurolla, kun vain joku lainaisi rahat siihen.

Slummissa kasvaneelle Pierrelle on mahdotonta selittää, että elämä Euroopassa on vaikeaa ja vaativaa. Että Euroopassa pelkkä tahto tehdä työtä ei riitä, sillä työpaikkoja ei ole - siis virallisia työpaikkoja.

"Miten niin virallisia työpaikkoja, mitkä verot, mikä työsuojelu?" Pierren kotikaupungissa seitsenmiljoonaisessa Kinshasassa yhdeksän kymmenestä työntekijästä saa palkkansa suoraan käteisenä; mitä vikaa siinä on?

Niinpä. Jos Pierre jonain päivänä pääsee Eurooppaan, hän aivan varmasti alkaa tehdä mitä tahansa työtä. Tarpeeksi rahaa koottuaan hän ehkä ostaa ilmastointilaitteita, auton varaosia tai kännyköitä ja palaa myymään niitä Kinshasaan. Niin maailma nykyisin toimii.

Ihmisvirtaa yritetään vielä valvoa

Vielä 70-luvulla YK:n alainen Kansainvälinen työjärjestö ILO määritteli kaiken valtionrajoja ylittävän epävirallisen talouden yksiselitteisesti laittomaksi salakuljetukseksi. Elettiin vielä säätelyn aikakautta, jolloin ulkomaankauppaa käytiin valtioiden välillä ja valtiot myös kontrolloivat tavaravirtoja.

Nykyisin suojatulleja on purettu, ja ulkomaankauppa on suurimmaksi osaksi kauppaa eri kansallisuuksiin kuuluvien henkilöiden välillä. Ihmisvirtoja valtiot vielä yrittävät kontrolloida, tavaran edessä on antauduttu täysin. Monen afrikkalaisen valtion pääkaupungin kaduilla melkein kaikki myytävä kekseistä autoihin ja aspiriinista ripsiväriin on yksittäisten siirtolaisten mukanaan tuomaa.

Lapset parempiin ammatteihin

Euroopan puolella maahanmuuttajien keskuudesta on noussut kukoistavia pienyrityksiä, kuten hautaustoimistoja, jotka ovat erikoistuneet arkkujen kuljetuksiin entisiin kotimaihin. Oma lukunsa ovat rahanvälitykseen erikoistuneet pankit ja puhelinkorttioperaattorit. Etniset ravintolat ovat vain pieni osa siirtolaisten ylläpitämästä yritystoiminnasta.

Paljon parjattu julkinen sektori työllistää myös maahanmuuttajia. Ensimmäisen sukupolven siirtolaiset päätyvät ehkä kadunlakaisijoiksi, mutta toisen polven siirtolaisista tulee peruskoulunopettajia, poliiseja ja sairaanhoitajia, toisin sanoen työntekijöitä aloille, joille on nykyisin vaikea houkutella eurooppalaissyntyisiä nuoria.

Yhä useampi ammatti, jossa joutuu kosketuksiin valikoitumattoman asiakaskunnan kanssa, on tullut epäsuosituksi, ja toisinaan maahanmuuttajat osaavat tämän pohjalta vaatia etujaan. Muutama vuosi sitten Britanniassa julkisissa sairaaloissa työskentelevät intialais- ja pakistanilaissyntyiset lääkärit ryhtyivät lakkoon parantaakseen työolojaan.

Osattomia ja oikeudettomia kertyy

Työllistyneeseen lääkäriin verrattuna laiton siirtolainen on integroitumisen alimmalla portaalla. Hän on usein ihmiskaupan uhri, harhaan johdettu ja vailla koulutusta ja katuu lähtöpäätöstään. Ilman virallista henkilöllisyyttä Eurooppaan tulleet saattavat päätyä orjatyöhön Espanjan tomaattiviljelmille tai prostituoiduiksi Rooman sivukaduille.

Euroopan johtavien sosiologien, muun muassa ranskalaisen Michel Wieviorkan, mukaan eurooppalainen sosiaalivaltio, joka tähtää siirtolaisten integroimiseen osaksi itseään, on tullut tiensä päähän. EU:ssa elää monimiljoonainen tosiasiallisesti osattomien ja oikeudettomien luokka, joka synnyttää tulevaisuudessa yhä suurempia ja vaikeampia ongelmia.

Ennustus tuntui alkavan toteutua runsas vuosi sitten, kun Ranskassa ja muualla Keski-Euroopassa koettiin ennennäkemättömät siirtolaismellakat, joissa paloi tuhansia autoja.

Entä jos siirtolainen onkin se pärjääjä?

Maaria Ylänkö on muuttoliikkeiden globalisaatiota tutkiva filosofian tohtori, joka asuu Bordeaux’ssa Ranskassa.
Tieteen päivien seminaariin Kansalaiset ja muukalaiset 12.1. sisältyy Maaria Ylängön esitelmä Onko Euroopalla oikeasti enää rajoja? Laiton siirtolaisuus eurooppalaisena elämänmuotona.