Joulutunnelman virittelyyn kuuluvat olennaisena osana joululaulut, mutta laulaminen sinänsä on vanhempaa perua kuin kristillinen joulu.

Verbi laulaa tunnetaan kaikissa lähisukukielissä. Laulamisen lisäksi se voi merkitä laulamalla suoritettuja tekoja, esimerkiksi vihkimistä tai loitsimista. Meille suomalaisille Kalevala havainnollistaa sitä, kuinka laulamalla lumotaan vastustaja ja tehdään ihmeitä.

Yhdessä laulaminen onnistuu, kun sanat ovat runomuodossa. Laulun ja runon yhteinen nimittäjä on säännöllinen rakenne, rytmi. Myös runo on esikristillisen ajan sanoja. Se on germaaninen laina, joka alkuaan on merkinnyt salaisuutta tai taikamerkkiä. Samaa juurta on ruotsin runa, joka viittaa riimukirjaimiin. Riimuja ei osannut kirjoittaa ja lukea kuka tahansa.

Muinaissuomalaisten runonlaulajien esityksille on ollut monta nimitystä, ja niistä yksi on vanha balttilaisperäinen virsi. Nykyään tulee virsi-sanasta mieleen tietynlainen kirkkolaulu, mutta tämä merkitys on alkanut täsmentyä vasta uskonpuhdistusaikana.

Sanan vastineilla lähisukukielissä ei useimmiten ole kristillisiä merkityksiä, vaan ne tarkoittavat vanhaa laulua, runoa, kertomusta, itkuvirttä tai tapaa. Suomalaisessa kansanperinteessä virsi merkitsee erityisesti kertovaa runoa tai tapaa. Se ei välttämättä viittaa laulettuun esitykseen.

Merkityksen osalta eräänlainen rinnakkaistapaus on ruotsista keskiajalla lainattu veisu. Se on samaa germaanista juurta kuin saksan Weise, joka merkitsee sekä tapaa että sävelmää tai laulua.

Ruotsissa sitä vastaavat sekä tapaa merkitsevä vis että laulua merkitsevä visa. Suomen veisu on muinoin lainattu ehkä Gotlannin murteen muodosta weisa. Yleismerkityksensä lisäksi se on tarkoittanut valitusvirttä.

Vanhimmilla joululauluilla on kristillinen tausta, mutta perinteeseen on aikojen kuluessa kietoutunut monenikäisiä maallisia aineksia. Sekä lauluilla, virsillä että veisuilla on pakanalliset juuret, niin kuin on pimeimmän keskitalven juhlallakin. Ajat muuttuvat ja perinteet niiden myötä.

Kirjoittaja on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

 Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2011